Ärsyttää yllättävän paljon, että eiliselle annettu neurologiaika peruuntui. Olen tähän asti jaksanut elää jotenkin sillä mielellä, että tuloksia tulee sitten kun tulee, mutta minun piti alun perin tavata neurologi uudelleen jo kolme viikkoa sitten, se aika peruutettiin, sain uuden ajan eiliselle, nyt sekin peruutettiin, eikä ole tietoa, milloin ylipäätään saan uuden ajan. Haluaisin jo jotain selvyyttä tilanteeseen.
Tähän peruutuvien aikojen kuvioon liittyy myös se, että minulta oli vähällä loppua varmuuden vuoksi tutkimusten ajaksi määrätty epilepsialääke täysin kesken, kun en ollut tajunnut, että resepti on mitoitettu riittämään vain yli sen alkuperäisen neurologiajan. Lisäksi olin hakemassa uutta purkkia apteekista ihan viime tingassa, koska ajokieltoon asetettuna ja busseja koronan takia välttelevänä odottelin, että äärimmäisen kiireinen puoliso ehtisi minut vihdoin sinne heittää. Iski aivan yletön paniikki, kun apteekissa sanottiinkin reseptin olevan tyhjä, lääkettä kun ei missään nimessä saa lopettaa kuin seinään - ellei sitten nimenomaisesti halua saada kouristuskohtauksia. Apteekki neuvoi soittamaan Peijaksen päivystykseen, itkuiseen puheluuni sain sieltä vastaukseksi kehotuksen soittaa päivystysapuun, ja siellä lääkäri onneksi uusi reseptin niin että sain tabletteja kuukaudeksi eteenpäin.
Ilmassa roikkuva diagnoositilanne vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Aioin vihdoin ryhdistäytyä ja luovuttaa taas verta, mutta tämän lääkityksen kanssa sitä ei saakaan tehdä. Löysin sopivansorttisen reserviläiskurssin sotilastaitojen kertaamiseen ja sitten totesin, ettei sellaiselle kannata lähteä ennen kuin tiedän, onko minulla epilepsia, sydänvika vai joku muu ongelma ja kuulunko ylipäätään enää reserviin diagnoosin jälkeen. Ilmoittauduin Finnconin työvoimaksi ja totesin, että minunhan pitää laittaa mukaan maininta, että minulla ehkä on epilepsia joka tarkoittaisi, etten voi kukkua yöllä valveilla työvuorojen takia (en kyllä tiedä, onko Finnconissa edes sellaisia yli yön työvuoroja kuin Ropeconissa). Enkä edelleenkään mene budotreeneihin, koska en tiedä, voiko esimerkiksi voimalla tatamiin mätkähtäminen laukaista kohtauksen tai voiko sydän sanoa yllättäen poks kovassa rasituksessa.
Onneksi on edes kevät ja valoisaa, niin kaikki ei ole vain väsyttävää ja hankalaa ja synkkää. Kotitalon etupihalle syntyneessä sulassa läikässä aloittelevat jo lumikellot kukintaansa ja lempilintuni mustarastaat lurittelevat puissa sydämensä kyllyydestä. Niitä kelpaa kuunnella aina kävelyllä käydessä.