Telttailu, vaeltaminen ja muu ulkoilmaelämä

Ollaan puhuttu, että tulevana kesänä yritettäisiin päästä Evoon ainakin yhdeksi yöksi. Edellisestä kerrasta on sen verran paljon aikaa. Evossa olisi se hyvä puoli, että jos ahdistaa yöpyä muiden kanssa rykelmässä ja laavulla tai leiripaikalla on jo väkeä niin ilmeisesti (jos oikein ymmärsin) siellä saa yöpyä muuallakin kuin merkityillä paikoilla. Pienen hajuraon ottaminen on minulle aika välttämätöntä hyvän yöpymiskokemuksen saamiseksi välttämätöntä.
Muistakin tällaisista ratkeilyalueista joissa yöpymistä ei ole rajoitettu niin rankasti kuin kansallispuistoissa saa mielellään vinkata.
 
Täällä kun on nyt puhuttu paikoista joihin pääsee helposti julkisilla, niin mainostanpa taas Pieksämäen Vedenjakajareitistöä. Reitille on pari kilsaa rautatieasemalta ja tauko- ja tulipaikkoja on paljon. Polkuja riittää koluttavaksi, järvivesi kelpaa talousvedeksi ja maastopyöräreittejäkin on muutama kymmenen kilsaa. Ja @Jaamar huom!, alueella saa jokamiehenoikeudella leiriytyä mihin tahansa!
 
Muistakin tällaisista retkeilyalueista joissa yöpymistä ei ole rajoitettu niin rankasti kuin kansallispuistoissa saa mielellään vinkata.
Piti sanoa Perniön Teijo mutta sehän onkin kansallispuistona nykyään ja telttailurajoituksia on. Kelpo maastoa patikointiin silti.
 
Viikonlopuksi tulee lainaan riipparit. En ole ollut innostunut koko asiasta, mutta pitäähän sitä nyt kokeilla nukkuuko siinä vai miten yö menee. Tämä on sitten ensimmäinen kerta, kun tulee jotain lainattua Partioaitan 365 klubista. Lintukonsertti voi hankaloittaa ulkona nukkumista. Ovat aika äänekkäitä tähän aikaa vuodesta nuo tipuset.
 
Täytyy kehua tuota Vedenjakajareitistöä. Siellä on todella vaihtelevia maastoja soista kuiviin kanervikkoihin ja kivisiin kukkuloihin ja siistejä tuli- ja taukopaikkojakin hyvin. Minuun teki erityisesti vaikutuksen monet tilataideteokset, joita polkujen varsilla on. Eikä ollut ruuhkaa näin toukokuun lopussa. :)
Ensimmäisenä päivänä ei taidettu tavata ketään, etäältä nähtiin pari lenkkeilijää.

Tuo sijainti on myös kätevä, eli sinne pääsee julkisilla, ja toisaalta hädän hetkellä apu ei ole kaukana, koska keskusta on lähellä ja parkkipaikkoja paljon polkujen varsilla. Kuten toisessa topikissa kerroin, ensimmäinen reissumme tuolla katkesi lyhyeen, kun koiraani puri kyy (erään vedessä seisovaan puuveistoksen äärellä – harhauduin ihastelemaan taidetta enkä huomannut rantakivellä köllöttelevää käärmettä ennen kuin oli myöhäistä), mutta pääsimme nopeasti ja helposti sieltä eläinlääkäriin. Toisaalta esimerkiksi paikallisten mopoilijoiden rälläysäänet kuuluivat joihinkin paikkoihin ärsyttävän hyvin... Ei kannata myöskään liikaa odottaa jylhää ikimetsää ja kansallismaisemaa, vaan paikoitellen on myös rumia hakkuita ja talousmetsämäisiä alueita.

Tarkoitus on mennä sinne toistekin tänä kesänä, kunhan koira tuosta toipuu taas vaelluskuntoon, tai sitten ilman koiraa.
 
Heinäkuussa tuli 12 yötä teltassa (ja 3 tuvassa). Täällä pohjoisessa on koko viikon tuullut kovaa ja kylmästi luoteesta. Yhdessä teltan pystytyksessä meni aikaa kokonainen tunti. Teltta piti kiinnittää molemmista päistä pystytyksen ajaksi kiinni rinkkoihin, ettei se olisi lentänyt avaruuteen. Telttapaikkakin oli haasteellinen pienessä rinnekohdassa ja maa oli hiekkaista. Telttakaaret kestivät sen riepotuksen ja parin muun tuulisen yön riepotuksen mainiosti.

Nyt tuli vastaan sellainenkin vaelluspäivä, että saatiin teltta pystyyn päivällä jo puoli kolmen aikaan ja sen jälkeen satoi koko loppu päivän iltaan saakka. Sitä tuli aika pitkälle köllöteltyä jouten siellä teltassa. Iso teltan eteinen osoittautui hyväksi. Rinkat mahtuvat siihen hyvin ja siinä mahtuu laittamaan ruokaakin. Useampi telttayö tuli vietettyä ilman tupien vierellä olevia vessoja. Mutta mikä on maisemavessan voittanutta?
 
Onpas teillä ollut pitkä reissu Fairytale! Johan pelkästään ruoan kantaminen on ollut valtaisa urakka. Oletteko ennenkin olleet noin monta yötä? Mielellään kuulisin lisää varustelusta ja reissusta muutenkin :)

Kävelin Cimorenen kanssa Pallas-Hetta reitin. Maisemat olivat hienoja, pääosin tunturiylänköä. Tosin kolmantena päivänä alkoi sataa jo aamusta, suunnitellun yöpymiskohteen telttapaikat olivat lätäköitä ja tupa tupaten täynnä. Oli pakko lähteä iltaa vasten ylittämään Pyhäkeroa kaatosateessa. Ne maisemat jäivät näkemättä, polkukin katosi välillä, kun näkyvyys jäi muutamaan metriin.

Vaikka meillä oli hyvät varusteet, niin tuuli repi irti rinkan sadesuojaa, kovan tuulen mukana sade tunkeutui hihansuista ja hupun alle. Tuuli painoi myös sadehousuja niin, että vesi lorisi kenkiin. Kun pääsimme perille, niin rinkan sadesuojan alaosa oli muuttunut vesisäiliöksi :) Mutta ei tultu onneksi kipeiksi ja seuraavassa tuvassa pääsi kuivattelemaan kamoja. Kengät kuivuivat vasta parin päivän päästä. Laitoin seuraavana päivänä ensin sukan ja sen päälle muovipussin ennen kenkään laittoa.

Seuraavalle reissulle haluan lasten kurarukkaset :D
 
Onpas teillä ollut pitkä reissu Fairytale! Johan pelkästään ruoan kantaminen on ollut valtaisa urakka. Oletteko ennenkin olleet noin monta yötä? Mielellään kuulisin lisää varustelusta ja reissusta muutenkin :)

Kerran aikaisemmin oltiin 13 yötä ja 14 päivää, mutta nyt tarkoituksella haluttiin tehdä oma ennätys. Rinkkojen lisäksi meillä oli pikkureput, joista toinen oli täynnä ruokaa. Sitä ei tarvinnut kanniskella kuin 2km vesitasojärveltä leiriin jossa yövyimme ensin kolme ensimmäistä yötä ja tehtiin leiristä käsin päiväreissuja. Kun pikkureppu oli "syöty tyhjäksi" oli hyvä jatkaa matkaa. Enemmänkin ruokaa tuolla olisi syönyt, mutta ei tullut syötyä mitään turhaa. Noin pitkällä reissulla tuli hiukset pestyä kahteen kertaan ja peseytyäkin muutaman kerran vähän paremmin kuin vain kylmässä vedessä pikainen pyrähdys. Saunoja ei Käsivarren erämaassa ole. Kalastajat tosin tuovat mukanaan aina telttasaunan kaikki polttopuutkin sitä varten.

Kaikki reissut tallennan aina pienellä viiveellä "Lapinoravan käyntikorttiin" (blogi ja Instagram) jos tuolla hakusanalla haluaa käydä lukemassa lisää. Tosin sain tänään kirjoitettua kesäkuun alun pyöräreissun. Tämän vaelluksen yritän kirjoittaa viimeistään elokuun aikana.
 
Aina ei tarvita spektaakkelimaisia pakkausrituaaleja tai hillitöntä suunnittelua. Olin lähdössä Pieksämäelle työreissulle pariksi päiväksi, ja koska paikkakunnan "hotellitarjonta" ei hirveästi miellyttänyt (enkä pidä työmatkojen hotellikuolemisesta muutenkaan) niin tsekkailin etukäteen säätiedotusta, ja kun se näytti hyvältä niin sain päähäni että menen täällä jo aiemmin mainostamalleni Vedenjakajareitistölle yöksi. (Tästä hyvästä saan muuten verotonta yömatkarahaa 13 e, että kyllä kannatti :D Tämä on itse asiassa meidän firmassa ennakkotapaus, mutta eiköhän se mene läpi kun halvinkin majoitus olisi ollut n. 50 e.) Löin kamat kasaan periaatteella "kai siellä suunnilleen kaikki tarvittava on mukana ja josei oo niin onhan siellä kauppoja" ja sit mentiin. Reitistöllehän on Pieksämäen keskustasta n. 2 km.

Töiden jälkeen ajelin etukäteen katsomani taukopaikan parkkipaikalle ja katsastin alueen, mutta se ei miellyttänyt riittävästi. Tuollahan on siis varmaan 20 parkkipaikkaa joilta pääsee taukopaikoille, ja olin duuniautolla liikkeellä. Kävin katsomassa pari muutakin paikkaa. Lopulta tulin paikalle jota olin etukäteen uumoillut ylikansoitetuksi, mutta mitä vielä. Ei ketään. Oli huussi ja tulipaikka ja laavu. Parkkipaikka 100 m päässä. Täydellistä! Hain kamat ja pystytin riippumattoleirin, sytytin pienet tulet ja grillasin jauhelihapihvejä. Illan hämärtyessä istuin nuotiolla ja fiilistelin. Kuuntelin kalojen hyppimistä ja harmittelin ettei virveli ollut mukana. Oli täysin tyyni ja lämmin elokuun ilta, paitahihasillaan tarkeni iltakymmeneen asti. Hyttysiä oli nolla. Ei olisi voinut olla parempi ilma. Itse asiassa ajattein, että saattaa hyvinkin olla tämän kesän viimeinen tällainen ilta ja että siitä pitää ottaa kaikki irti.

Nukkumaanmeno oli haastavaa kun ei olisi malttanut kun oli niin kivaa, mutta 23 maissa kömmin mattoon vain herätäkseni 00.30 siihen, että laulujoutsenilla oli asiaa. Ja sitä asiaa sitten riitti melkein tunnin. Olen monesti käyttänyt korvatulppia juuri kovaäänisten lintujen takia, mutta nyt se ei ollut mahdollista koska oli herätyskello päällä. Lopulta ne sulkivat nokkansa ja minä jossain kohtaa silmäni.

Aamulla nousin 5.30, purin leirin, keittelin aamuteet ja nautin kaikessa rauhassa aamuhämyisestä järvestä. Ne joutsenenhyväkkäät purjehtivat ohitseni luomatta silmäystäkään tyyppiin jonka silmäluomet heidän takiaan painoivat tonnin! Mokomatkin. Siinä sitten kasailin kamppeeni ja lähdin töihin ihan niin kuin minä tahansa muunakin aamuna. Paitsi etten ole koskaan ennen lähtenyt töihin metsästä.
 
Aina ei tarvita spektaakkelimaisia pakkausrituaaleja tai hillitöntä suunnittelua. Olin lähdössä Pieksämäelle työreissulle pariksi päiväksi, ja koska paikkakunnan "hotellitarjonta" ei hirveästi miellyttänyt (enkä pidä työmatkojen hotellikuolemisesta muutenkaan) niin tsekkailin etukäteen säätiedotusta, ja kun se näytti hyvältä niin sain päähäni että menen täällä jo aiemmin mainostamalleni Vedenjakajareitistölle yöksi...

Nukkumaanmeno oli haastavaa kun ei olisi malttanut kun oli niin kivaa, mutta 23 maissa kömmin mattoon vain herätäkseni 00.30 siihen, että laulujoutsenilla oli asiaa. Ja sitä asiaa sitten riitti melkein tunnin.

Tämä kuulostaa mukavalta ja tarjosi taatusti vaihtelua tavanomaiseen hotellihuoneessa vietettyyn tylsähköön yöhön. Tuo tosin pitää kutinsa, ettei koskaan voi olla varma nukkuuko sitä luonnonhelmassa vai ei. Äänet voivat olla sitä luokkaa, että sitä vain maataan kuunnellen.

Minä ja toinen Ladun vetäjä pidimme Rakastu retkeilyyn- kurssia, johon kuului kaksi arki-illan tapaamista. Kurssi huipentui nyt la-su yönyli retkeen. Kaikki neljä kurssilaistamme ovat sitä vähemmän retkeillyttä, joten retkeä ja varusteita vain yhdenkin vuorokauden retkelle punnittiin ja pohdittiin huolella. Edes patikoimamme matka ei ollut järin pitkä. Lauantaina reilut 3 kilometriä ja sunnuntainakin alle 2km. Vietimme yön Marttilankorvessa, jossa ei ole pelkoa väenpaljoudesta. Lauantaina ei sitten satanutkaan, vaikka sitä oli pitkin viikkoa vähän lupailtu. Tuohan ei meitä haitannut. Yö oli jotain ihan muuta. Illalla alkoi sataa, jyristä ja salamoida ja sitä jatkuikin sitten ihan läpi koko yön. Lisäksi lähellä olevalta talolta kuului bilemusiikkia ja koiran haukuntaa. Mutta tuo ukkonen piti kyllä hereillä.

Sunnuntaina saimme auringonpaistetta ja lopulta vielä vettä niskaan kuin saavista kaataen, mutta ei se enää haitannut kun olimme jo autoille kevelemässä. Meidän kuuden porukalla oli kivaa ja kurssilaiset jatkavat nyt seikkailujaan ilman meitä vetäjiä. Itsekin opin riippumaton laittamista ja siinä huomioon otettavia asioita. Enkä ollut ennen tätä nukkunut tuollaisessa ukkosessa. Aina sitä kokee jotain uutta.
 
Minullakin on jälleen Vedenjakajareitistä kiikarissa. Minulla ja poikaystävälläni on ensi viikolla lomaa, joten ajattelimme mennä muutamaksi yöksi taas Pieksämäelle. Viimeksi kun reissu katkesi lyhyeen. Reittejä jäivät vielä kiertämättä, ja sijainti on meille todella kätevä.

Toivottavasti vain metsästä löytyy riittävän kuivia oksia risukeittimeen (koska viherhippeinä emme ole halunneet investoida kaasu- tai spriikeittimeen) ja polttopuuta nuotioon. Erityisesti toivon myös, ettei lämpötila putoa viiteen asteeseen tai yhtään sen alle, koska makuupussin lupauksista huolimatta palelen niissä lämpötiloissa aina. Nyt ennusteet lupailevat minimissään seitsemää astetta, se kuulostaa vielä mukavalta.
 
Ja päivitys, että Vedenjakajan kolmipäiväinen reissu oli erittäin onnistunut ja leppoisa! Koko aikana taidettiin nähdä kaksi lenkkeilijää, eli ihanan yksityinen vaelluskokemus oli. Vaikka toisena päivänä tihutti useamman tunnin, niin löysimme aika hyvin riittävän kuivaa puuta risukeittimeen. En ole kaivannut minkäänlaista muuta retkikeitintä kannettavakseni, vaikka tietysti tuota ei voi käyttää metsäpalovaroituksen aikaan. (Minun mielikuvani risukeittimen polttoaineesta oli muuten aika pieni risu, mutta sellaiset sormenpaksuiset oksat ovatkin parempia!)

Tulentekopaikkojen liiterit olivat pääosin tyhjiä, mikä vähän harmitti. Lieneeköhän reitin ylläpito jäänyt talvilomalle? No, Ladun majan kodassa oli puita, ja siellä paistelimme sitten lettujakin.

Nyt Vedenjakajaa on kierretty sen verran perusteellisesti, ettei ihan heti tarvitse mennä sinne uudestaan. Pitäisi keksiä ensi kesäksi sitten uusia, autottomasti saavutettavia vaelluskohteita läheltä...
 
Lieneeköhän reitin ylläpito jäänyt talvilomalle?
Ainakin Nuuksiossa (ja muutama vuosi sitten) puita kuljetettiin vaikeapääsyisemmille tulipaikoille lähinnä talvisin, koska jäätynyt ja varsinkin luminen maa kärsii vähemmän painavista kuormista. Voisikohan olla, että kävijöitä on nykyään niin paljon, että vuoden puut eivät enää mahdu liiteriin?
 
Syyskuussa 4 yötä "nukuttu" ulkona. Nukuin jälleen kerran katkonaisesti ja nenä meni tukkoon ja ruvelle. Kunpa päässä olisi nappula, jota painamalla nukkuisi kuin tukki. Kaipa sitä vähän nukuttuakin tuli, olisin muuten ollut vielä väsyneempi. Nuo yöt siis Repovedellä. Yllättävän pieni kansallispuisto, sillä mihinkään ei ollut pitkä matka. Puisto tuli nyt neljän päivän aikana koluttua melko kattavasti läpi. Polvien "saranat" menivät aivan jumiin. En ole hetkeen ollut näin juntturassa kävelyn jäljiltä. Kovat mäet tuolla, juurakoita piti varoa sillä ne olivat pahuksen liukkaita. Yhtenä aamuna oli oravaherätys, kun kurre tuli säksättämään jo viittä vaille seitsemän teltassa nukkujia hereille.

Nyt ei ole mitään retkeä, vaellusta tai patikkaa suunnitteilla tai mietteissä. Saa nähdä milloin on seuraava. Tosin loka- marras- ja joulukuun aikana pitäisi nukkua yksi yö ulkona (omalla takapihalla kaiketi) jotta tulisi lupaus lunastettua.
 
Se on kovin fiksu ratkaisu nykyään tuo retkeily- ja omavaraisuustaitojen opettelu ja tietysti samalla sitten niiden varusteidenkin hommaaminen. Itse olen toki herännyt käytännön luontoromantiikan viehättävyyteen vasta kypsällä aikuisiällä, mutta niin ne omat kantovälineet vain alkavat olla jo varsin miellyttävän pulleat ja täynnä kaikenlaista hiiop-painotalouden professuurin suorittamisessa erittäin sivistävää pikku vimpelettä ja vempelettä. Maailmantapahtumienkin kellon tikittäessä väistämättömän omaisesti kohti pian koittavaa eräpornolelujen sekä henkisen kantin todennäköistä testi- tai vähintäänkin mökille mukaanlastaamishetkeä on viime minuutin jääräpäiseksi itsehaastetavoitteekseni ilmaantunut vielä väsätä henkilökohtaisesti yksi omatekoisempi henkiinjäämistarvike yhdistämällä erillisiä vuorauksellisia tekstiiliosasia, joita niitäkin on jo parissa päivässä kertynyt mukavasti "pesämunaksi" (ja me Viisaathan tiedämme, että tässä maailmassa jutut tuppaavat ajautumaan sinne, missä kyseisiä juttuja on paljon jo ennalta). Vaikka ompelukonetta en itse omistakaan, keksin epäilemättä pian muilta multitask-puuhiltani senkin, missä ja miten saan nuo seksikkäät ja (enimmäkseen) vettähylkivät suojavärirambottimet kutaistua upeasti yhteen.
 
Last edited:
Tuli taas mentyä metsään riippumaton kanssa 😊 Tällä kertaa oli huomattavasti mukavempi yö kuin helmikuussa Repovedellä. Silloin olin epähuomiossa ottanut kesäpussin (kesä- ja talvipussit ovat samanmerkkiset, toisessa punainen ja toisessa punaoranssi raita). Viime yönä ei liikaa haitannut edes tuuli, joka repi tarpin pois riipparin päältä. Itikkaverkko piti aamusella alkaneen kevyen lumisateen poissa sisäpuolelta. Yöpymispaikka oli jyrkän mäen alla ja pimeällä lämmiteltiin/huviteltiin laskemalla pyllymäkeä. Minulla oli liukurina toppahame :D
 
Tänään käytettyinä hankkimiini Chevalierin varsikenkiin kohdistuu melkoisen kovia odotuksia ja mieli vierähtää kysymään, olisikohan tässä kyseessä nyt se semmoinen elämässä viimeistä kertaa rahan avulla haltuun otettu samoojan tömistinpari? Ulkonäön, materiaalin ja esitestauksen perusteella toiveikkuuspotentiaalia pitempäänkin rymyämiseen vaikuttaisi kyllä löytyvän. Kun kaupunkiympäristöstä pysyvästi toisaalle siirtymisen hetki viimein koittaa, on ymmärrettävästi tärkeää, että kaikki (erinomaisen tutunoloisesti) omin voimin mukana kulkeva varusteisto pelaa kunnolla yhteen mahdollisimman pitkään ennen ensimmäisiä korjailuja.

Joulun alla suoritetulla sukulointireissulla tuli onneksi testattua alustavasti mm. omaa taakankantamiskykyä silläkin matkaosuudella, jossa en ollut tietoinen käteisen rahan kelpaamisesta "hieman" pohjoisemman taajaman lähibussiliikenteessä — missä kyseinen arjen pikku yksittäiskäytäntö on onneksi ollut toinen kuin täällä yleisen mekanisaation ja valintojen sanelijoiden hyödyksi tehostetulla ja nopeammin borgisoituvalla pääkaupunkiseudulla.
 
Last edited:
Joskus kyseltiin kansallispuistoja, joihin pääsee julkisilla. Bongasin Partion sivuilta tällaisen :
Joo, mä olen käynyt siellä bussilla pariinkin otteeseen! Muistaakseni olen siitä jossain ketjussa joskus maininnutkin. Lähin pysäkki mulla (Hesassa) on n. kilsan päässä kotoa, matka kestää n. puolitoista tuntia ja Kyynärän pysäkiltä reitin alkuun kävelee jonkun 20 minuuttia. Esimerkiksi Nuuksioon tuohon naapurikylään mulla kestää julkisilla suunnilleen yhtä kauan ja joudun vaihtamaan liikennevälinettä ainakin kerran.
 
Ylös