Kuukauden sivuosa: Tom Bombadil

Atheon

Kontulainen
Kuukaden sivuosa: Tom Bombadil

"Iloinen Tom Bombadil on hauska vanha tuttu,
hänellä keltasaappaat on ja kirkkaansininen nuttu.
Kukaan kiinni häntä ei saa, hän on herra maillaan,
kukaan ei laula niin kuin hän, ei juokse hänen laillaan."​

Tom Bombadil kuvailee lauluissaan itsensä iloiseksi. Hän elääkin huolettoman oloista elämää vaimonsa Kultamarjan kanssa, eikä hän vaikuttaisi juurikaan välittävän Vanhan Metsän ulkopuolisista tapahtumista. Hän esittää asiansa monasti laulamalla ja kertoo itsestään useimmiten kolmannessa persoonassa. Tom on hyvä ystävä kaikkien metsän eläinten kanssa ja hänellä on tietty, ystävällismielisen oloinen, valta kaikkeen metsässä olevaan. Tämä huomataan kun hän pelastaa hobitit sekä Halavaukolta, että Haamulta laulamalla, turvautumatta muihin voimakeinoihin.

Tarinaan, ja hobittien matkan varrelle, Tom tulee Vanhassa Metsässä, jossa hän ensin pelastaa hobitit Vanhan Halavaukon oksista, samalla reissulla kun on lähtenyt keräämään lumpeenkukkia Kultamarjalle. Hän kestitsee heitä ja tarjoaa yösijan kotoaan. Hän on kiinnostunut Sormuksesta ja kokeileekin sitä sormeensa, mutta sillä ei ole häneen mitään nähtävää vaikutusta, ja sitä myötä hänen mielenkiintonsakin siirtyy muihin asioihin. Myöhemmin, hobittien jatkaessa matkaansa, ja heidän joutuessaan Haudan Haamun ikeeseen, Tom pelastaa seurueen siitäkin pulasta ja antaa heille vielä haudasta tikarit mukaan. Hän ei kuitenkaan halua lähteä metsästään hobittien mukaan, vaan neuvoo heille tien Briihin.

Bombadil mainitaan myös Rivendellissä. Vapaiden kansojen edustajien kokoontuessa neuvottelemaan Sormuksen kohtalosta, nousee hän esiin mahdollisena Sormuksen suojelijana. Ajatus kuitenkin tyrmätään, koska neuvonpito toteaa, että Tom ei välttämättä ymmärrä Sormuksen tärkeyttä Keski-Maan tulevaisuuden kannalta, ja näin ollen saattaisi unohtaa ja kadottaa Sormuksen.

Kun tätä valmistellessani lueskelin taas Sormuksen Ritareita, huomasin kirjassa kerrottavan Bombadilista hyvinkin paljon, paljon enemmän kuin monesta muusta hahmosta, joita en pidä millään lailla merkillisinä. Mutta Bombadilista ei koskaan kerrota suoraan mikä hän on tai mistä hän tulee. Hänestä kerrotaan, minkälainen hän on, mitä hän tekee, mistä hän pitää, mutta tarkat faktat jäävät kertomatta. Lukija oppii siis tuntemaan hänet vaikkei saa tietää hänestä mitään, kun taas monesta muusta hahmosta tiedetään isä, äiti, rotu ja yhteiskunnallinen asema, mutta jonka persoonaa ei välttämättä opi juuri tuntemaan.

Kuka Tom Bombadil oikeasti on? Tätä kysyy Frodo ensin Kultamarjalta, joka paljastaa: ”Hän on”. Esittäessään kysymyksen Itselleen Tomille, saa Frodo kaiken kertovan vastauksen: ”Etkö vielä tiedä nimeäni? Se on ainut vastaus…”

Kirjeiden perusteella Tolkien itse ei vaikuta kovin innostuneelta spekuloimaan Tomin olemusta, mutta kertoo kuitenkin, ettei Bombadil ole tarinan kannalta kovinkaan tärkeä henkilö, mutta hän edustaa jotain, mitä Tolkien pitää tärkeänä.

Kuka tämä mielenkiintoinen hahmo todellisuudessa on? Vala, Maia, jotain ihan muuta vai eikö Tolkien oikein itsekään tiennyt sitä? Minua ainakin raastaa tieto siitä, että joudun elämään tämän epätietoisuuden kanssa hamaan tappiin asti. Toisaalta se myös kiehtoo uteliasta mieltä ja saa aina palaamaan uusien teorioiden kehittelyyn sekä vanhojen mahdollisuuksien uuteen tarkasteluun.
 
Tom Bombadil on hauska vanha tuttu aina ollut yksi suosikkiasioistani Tarussa ja oikeastaan koko Tolkienin maailmassa; osittain juuri sen takia, että hän säilyy niin selittämättömänä. Hänen ilmestymisensä hobittien tarinaan vaikuttaa ilahduttavan sattumanvaraiselta tapahtumalta, jolla on kuitenkin suuri merkitys, koska ilman häntä hobitit olisivat luultavimmin ehtineet kuolla ainakin kahdesti jo ennen Briitä. Monet kohdat Tarussa ovat niin läpituttuja, etteivät ne enää herätä samanlaisia tunteita kuin ennen, mutta Vanhaan metsään ja Bombadiliin en kyllästy koskaan. Tom ja hänen metsänsä herättävät minussa erittäin vahvoja mielikuvia paikasta, joka tuntuu olevan ajan ja muun maailman ulkopuolella (itse asiassa paljon enemmän kuin Lothlórien, jonka tunnelmaan ja maisemiin en ole koskaan oikein osannut eläytyä).

Tykkäsin varsinkin ennen spekuloida paljon sillä, mikä Tom oikein on miehiään. Meillä oli veljeni kanssa monia hienoja (huonoja) teorioita aiheesta. Ilúvataria lähinnä syytimme: joko Tom on Eru itse tai sitten hän joka tapauksessa on Erun tapa harrastaa omaa kivaa ja trollata luomalla tuollainen olento. :grin: Nyttemmin olen erittäin tyytyväinen siihen, etten tiedä vastausta Bombadilin mysteeriin. Hän edustaa minulle ennalta arvaamattomuutta, satua, hei-nöpö-iloisuutta ja monia muita asioita, joita arvostan elämässä ja tarinoissa (jälkimmäisissä juuri sitä, ettei kaikkea selitetä auki). Huiminta Bombadilissa on tietenkin se, että hän näyttää ainoana Keski-Maassa olevan täysin immuuni Sormuksen vaikutukselle. Sitä kautta hän edustaa myös täydellistä vapautta minkäänlaisesta vallanhimosta.

Luin juuri Tarun taas loppuun ja kiinnitin oikeastaan ensimmäistä kertaa huomiota siihen, että Gandalf menee paluumatkalla Rivendellistä tapaamaan Bombadilia. Minulle tuli sellainen olo, että voi kun pääsisi kuuntelemaan, mitä nuo kaksi keskenään puhuvat; voisi olla melkoista tekstiä.
 
"hänellä keltasaappaat on ja kirkkaansininen nuttu."

Vaikka kuinka tiedän, että noin Tomia kuvataan, yllätyn kun luen tuon kohdan. Todellako Tom loikkii ruotsin lipun väreissä ja vielä kirkkaissa sellaisissa. En vain mitenkään osaa nähdä Tomia kirkkaansinisessä puvussa. Viittaako kuvaus siihen, että Tom on satuhahmo, ikään kuin fantasiaa fantasian sisällä.

Tolkien halusi säilyttää Tomin tarinassa, koska Tomin avulla hän sai mukaan sellaista elementtejä joita ei muuten olisi luontevasti saanut mukaan. Näitä elementtejä ovat ainakin Tomin täydellinen piittaamattomuus vallasta. Muita elementtejä lienee se, että Tom elää tässä hetkessä, eikä pyri vaikuttamaan maailman menoon kuten muut toimijat ja ehkä lisäksi vielä tietty sadunomaisuus jonka Tom tuo tarinaan. Tolkien ei selvästi ole halunnut selittää Tomia puhki jolloin jää paljon tilaa omille tulkinnoille.

Kun joskus pohdiskelin Tomin olemusta, päädyin pitämään häntä metsän henkenä jolloin Kultamarja on joen henki. Tom on jäänne ajalta jolloin maailma oli nuori ja kaikki oli paljon elävämpää. Kolmannen persoonan käyttö kuvaa Tomin universaaliutta, että hän ei ole yksityinen toimija vaan edustaa laajempaa tekijää maailmassa, ehkä jopa Keskimaan metsien alkuperäistä henkeä.
 
Tom Bombadil on monellakin tapaa itsenäinen ja ulkopuolinen hahmo Keski-Maassa. Hän oli olemassa jo kauan ennen Tarun Sormusten herrasta syntyä, jopa ennen Hobittia. Hän putkahti Tolkienien perheeseen joskus 1920-luvulla puunukkena, jolla oli samanlaiset vaatteet kuin runossa kerrotulla Tomilla. Samoin kuin Roverandom-koirasta, Tolkien kertoili lapsilleen satuja Tom-nukesta (joka ilmeisesti kuului Michaelille) ja joskus 1930-luvun alussa hän kirjoitti ensimmäisen kerran näistä tarinoista runon "Tom Bombadilin seikkailut", joka julkaistiin Oxford magazinessa vuonna 1934. Itse asiassa Tolkien ehdotti Tomia sankariksi seikkailuun, jota Stanley Unwin toivoi jatkoksi Hobitille vuonna 1937. Silloin hän lähetti runon Stanley Unwinille, ja kysyi: "Luuletteko että Tom Bombadil, Oxfordin ja Berkshiren (katoavan) maaseudun henki, voisi olla tarinan sankari?" (Kirjeet, s. 38, kirje 19). Unwin antoi runon poikansa Raynerin luettavaksi. Rayner ei ollut siitä yhtä vakuuttunut kuin Hobitista, vaan piti parempana keskushahmona Härkäräikkä Tukia, Viherkenttien taistelun voittajaa.

No, Taru Sormusten herrasta alkoi kuitenkin syntyä samoihin aikoihin, ja Tolkien otti ilmeisesti yhä aika lailla ajatustensa pinnalla olevan Tomin mukaan siihen. (Hän oli ilmeisesti aloittanut ja jo lopettanutkin itsenäisen Tom-tarinan kirjoittamisen siihen mennessä.) Tom säilyi sitten arvoituksellisena hahmona Tarussa, ja Tolkien piti hänet tarkoituksellisesti arvoituksensa sekä lukijoilleen että itselleen. Tolkienin mielestä "Tom ei kaipaa filosofointia eikä siitä parane". Hän ei kai koskaan selittänyt Tomia sen tarkemmin, kuin että tämä oli "'vertauskuva' tai esimerkki, aivan erityinen tapa edustaa puhdasta (aitoa) luonnontiedettä - henkeä joka halajaa tietoa toisista asioista, niiden historiasta ja luonteesta, koska ne ovat 'toisia' ja täysin erillään tästä uteliaasta mielestä, hengestä joka on yhtä aikaa myös rationaalinen eikä halua 'tehdä' tiedollaan mitään..." (Kirjeet, s. 243, kirje 153; ks. myös The J.R.R. Tolkien Companion and Guide II, s. 23-24.)

Tomissa onkin mielestäni erityisen hienoa se, että hänet on jätetty niin avoimeksi tapaukseksi. Se antaa hänen persoonalleen aitoutta.
 
Lievää offia

Me järjestimme aikoinaan (olisiko ollut vuonna 1994) smial Telcontarin porukalla nukketeatteriesityksen, jossa hahmoina olivat Tom Bombadil, samooja ja haudanhaamu. Esitys oli osa meidän ja smial Hautakeron välistä sodankäyntiä ja se pidettiin Tolkien-seuran kevätkokouksessa. Koska Bombadil-nuken rakentaminen ja Bombadilin esittäminen olivat minun vastuullani, nukke jäi esityksen jälkeen haltuuni ja on edelleen tallella.

Tom on tosiaan hahmona jätetty niin avoimeksi, että otimme esityksessä tiettyjä taiteellisia vapauksia hänen suhteensa. Niinpä hän antoi laulun sijaan haudanhaamulle kyytiä kunnon ryhmysauvalla.
 
Bombadilista voi tulla kukaties ratkaisevalla tavalla hienompi hahmo Morgoth's Ringin tekstien lukemisen jälkeen. . . Ainakin mikäli mieli osaa askeltaa ja askarrella (joissain tapauksissa melkeinpä puoliksi itsestään) tiettyjä vähimmäismääriä eteenpäin ja välillä sivullekin. Verrata ajatuksia ja todellisuuksia.
 
Tolkien-tietämykseni on sen verran heikkoa, etten uskalla alkaa arvailemaan Tomin paikkaa maailmansa sisäisessä mytologiassa, mutta minusta hän vaikuttaa arkkityyppiseltä narrihahmolta. Hän on eräänlainen kaaoksen ilmentymä, huoleton ja hierarkioista piittaamaton, hetkessä elävä. Ilmeisessä hyväntahtoisuudessaan hän on kuin kolikon toinen puoli monissa mytologioissa esiintyvistä jekuttajajumalista, jotka saattavat olla välillä hyvinkin ilkeitä.
 
Ylös