Ärsyttää!

En jaksa lukea huomiseen yhteiskuntaopin kokeeseen. Ei kiinnosta, en ymmärrä, en jaksa, en sitten kiusallanikaan. Vähän voisin syyttää opettajaa, kun ei ole oikein käsitystäkään mitä kaikkea pitäisi osata, ja tunneilla minä olen lähinnä töherrellyt (tuli yläasteajat mieleen, opettajakin on sama) ja yrittänyt näyttää aktiiviselta (se on ilmeisesti mennyt täydestä). Ehkä en yritäkään ja menen uusintaan. Nyt voisin lukea Valtaistuinpeliä, ehdin jo koukuttua.

Vatsa on taas viime aikoina (etenkin männä viikolla) sekoillut oikein erityisen paljon, koulussa käyminen on ollut vähän niillä rajoilla kun olo on ollut niin huono. Kuka käski tehdä elämästä niin vaikeaa.

Minulla kasvaa viisaudenhampaat (jee, minusta tulee oikeasti viisas) ja kylläpä särkee. Ehdin jo luulla, ettei niistä tulisi ongelmia, mutta aamulla muroja syödessä alkoi jomottaa aika hienosti. Jo joitain viikkoja jatkunut korvakipukin on ehkä selitettävissä noiden hampaiden pyrkimyksillä täyttää suutani (kun ei sieltä korvasta muutakaan löytynyt, niin ajattelin että kai se kipu voi sinne säteillä).

Edit: Olen tässä yrittänyt löytää netistä yhtä valmistetta (nestemäistä muistaakseni oli), johon joskus netissä törmäsin ja jonka luin olevan todella tehokasta vatsavaivoihin, mutta nyt en muistanut sen nimeä. Olen yrittänyt etsiä ihan yksinkertaisilla hakusanoilla ja vähän vaikeimmillakin, mutta ei se nyt löydy. Tein myös sen virheen, että menin Suomi24:seen lukemaan keskusteluja vatsavaivoista, ja yhdessä joku nainen hehkutti jonkin tuotteen lopettaneen hänen vuosikausia kestäneet mahavaivat, muttei monen monen viestin aikana saanut sanotuksi tuotteen nimeä, ja sitten siinä syntyi ilmiriita, kun jotkut sitä kyselivät ja kyselivät eikä vastausta tullut ja jotkut valittivat "vuosikausia vanhaan keskusteluun vastaamisesta". Että jotkut eivät osaa käyttäytyä, tai edes kirjoittaa kunnollista viestiä.
Jos se juttu, mikähän valmiste se nyt olikaan, löytyisi, niin voisi kokeilla, mitä masu siitä sanoo.

Lisäys vielä: Nyt nettikin tekee kaikkensa, etten saisi tätä viestiä lähetettyä. Mjääääh.

Ärsyttää joukkoliikenteen käytöstavattomat mummot.

Mari sanoi:

Niin, tietystikin olisi parasta hoitta asia heti, eikä odottaa kunnes vastassa on vallan kauhea katastrofi, ja katastrofi on taattu, jos ko. poika saa itse vaheeni selville. Olen minäkin varsinainen pölkkypää. No, eip ainakaan paranna asiaa ruveta haukkumaan itseään. Kyseinen poika kerkesi jo kirjoittaa, että seurustelu-asiaa ei mainita opiskelupaikassa. Tahtoo sanoa, etten uskalla mennä huomenna opiskelupaikkaan ja kohdata häntä. Enkä tietenkään voi olla poissa opiskelupaikasta. Ei hyvä juttu alkuunkaan.

Click to expand...

Kerro vain heti, miten asia on. Siitä seuraa vähiten tuskaa molemmille. Olen kokenut saman, ja olisin välttynyt paljolta häpeältä ja 'huono ihminen' ololta, jos olisin korjannut asian heti. En vain halunnut pahoittaa toisen mieltä, mutta päädyin pahoittamaan 10 kertaa enemmän.

Ärsyttää, väsyttää ja on paha mieli. En oikein osaa avata tätä enempää, koska en varsinaisesti edes tiedä, mistä johtuu tämmöinen. Varmaan jotain pieniä asioita, mitkä on jääneet vaivaamaan ja sekin vielä, etten voi oikein tehdä niille mitään.

Ei omaa aikaa, ei omaa rahaa. Vain vauvaa, vauvaa, vauvaa aamusta iltaan seisemän päivää viikossa. Mitä tahansa yritänkin tehdä, niin yleensä on kohta kymmenen kiloa parkuvaa pikkuihmistä lahkeessa roikkumassa. Sitten kun se otus vihdoin välillä nukkuu ja olisi vähän aikaa ja rauhaa tehdä jotain mitä haluaisin, olen liian väsynyt ja istun vain koomaamassa, tai en saa päätettyä, mitä niistä kakista odottamassa olevista asioista ryhtyisin tekemään.

Onneksi minulla alkavat pian työt ja pichulla päiväkoti.

Isilmírë sanoi:

Mitä tahansa yritänkin tehdä, niin yleensä on kohta kymmenen kiloa parkuvaa pikkuihmistä lahkeessa roikkumassa.

Click to expand...

Myötätuntoa! Olen ollut aina äärimmäisen huono kestämään lahkeissa roikkujia, vaikka muuten koen ok äiti olevanikin.

Eiköhän ihminen ole ihan OK äiti, vaikkei lahkeissa roikkumisesta tykkäisikään =)

Uusin harminaiheeni on tosi pieni ja hyvin materialistinen, mutta koska se jostain syystä hiertää mieltä, oksennan nyt senkin tänne siinä toivossa että se sitten helpottaa ja unohtuu. Olen viime keväästä asti kytännyt huutonetissä kaunista vanhaa silkkikimonoa, joka helpotuksekseni jäi uudelleen ja uudelleen myymättä - minulla kun ei tähän asti ole ollut varaa investoida siihen omien "tulojeni" koostuessa pelkistä tukieuroista. Nyt ajattelin vihdoin huutaa sen itselleni, kun ensimmäinen palkka on tulossa ensi viikolla. Vaan tottahan sen saman kimonon oli nyt sitten bongannut joku toinenkin, joka oli valmis maksamaan siitä rutkasti enemmän kuin minä -> ostamatta jäi.

Argh! Oli eräs työtehtävä, johon oli nakitettu 3 ihmistä (joista yhden työnkuvaan tämä jopa kuului). Kun varsinaisen työnteon aika tuli, näistä kolmesta yksi kysyi pitääkö hänen tulla (oli muuta, tärkeämpää menoa) joten sanoin hänelle ettei tarvitse, meitä on kuitenkin paikalla kaksi (joista toisen työnkuvaan tämä kuuluu). Arvatkaapa vaan oliko (hän oli kuulemma ollut paikalla 45 minuuttia etuajassa, mutta ei silloin kun siellä olisi pitänyt olla), vai olinko siellä yksin silloin kuin siellä piti olla (ja minä en ole se, jonka työnkuvaan tämä kuului!!) Hommaa ei oikein voinut jättää tekemättäkään, joten aika ikävä fiilis nyt kyllä työtoverista jäi.

Isilmírë sanoi:

Mitä tahansa yritänkin tehdä, niin yleensä on kohta kymmenen kiloa parkuvaa pikkuihmistä lahkeessa roikkumassa. Sitten kun se otus vihdoin välillä nukkuu

Click to expand...

Myötätuntoa täältäkin! Usko tai älä, mutta tuossa tuokiossa (jo noin 15 vuodessa) tuosta parkuvasta lahkeessaroikkujasta on kasvanut n. 50 kiloinen möykky, joka kyhjöttää tietokoneen ääressä yöt päivät pääksytysten (ellei sitä käy välillä hätistelemässä pois). Kun otus vihdoinkin nukkuu, sitä ei saa hereille ilman pakkotoimenpiteitä.

Tämän päiväinen ärsytyksen aiheeni: Mieheni onnistui ärsyynnyttämään minut lähes raivon partaalle: Hän kysyy ensin neuvoa tietokoneen käyttöön liittyvässä asiassa, ja kun yritän neuvoa (aluksi ihan rauhallisesti), hän alkaa sättiä minua siitä, että pidän häntä täytenä ääliönä, joka ei muka ymmärrä yhtään mitään tietokoneista. Etä kiukutti

Centaurea sanoi:

Usko tai älä, mutta tuossa tuokiossa (jo noin 15 vuodessa) tuosta parkuvasta lahkeessaroikkujasta on kasvanut n. 50 kiloinen möykky, joka kyhjöttää tietokoneen ääressä yöt päivät pääksytysten (ellei sitä käy välillä hätistelemässä pois). Kun otus vihdoinkin nukkuu, sitä ei saa hereille ilman pakkotoimenpiteitä.

Click to expand...

Kuulostaa aikalailla meidän kahdeksanvuotiaalta =) Tosin sen ikäinen on vielä suhteellisen helppo häätää niin tietokoneelta kuin televisionkin äärestä, mutta sitten se haahuilee ympäriinsä ja kitisee, ettei ole mitään tekemistä.

Centaurea sanoi:

Tämän päiväinen ärsytyksen aiheeni: Mieheni onnistui ärsyynnyttämään minut lähes raivon partaalle: Hän kysyy ensin neuvoa tietokoneen käyttöön liittyvässä asiassa, ja kun yritän neuvoa (aluksi ihan rauhallisesti), hän alkaa sättiä minua siitä, että pidän häntä täytenä ääliönä, joka ei muka ymmärrä yhtään mitään tietokoneista. Etä kiukutti

Click to expand...

Tämä tuskin pahemmin lohduttaa, mutta ehkä antaa näkökulmaa.
Veikkaan että miestä harmitti alkujaankin pyytää apua, koneen käytön ongelma ärsytti jo pohjalla ja sitten jos satuit hyvää tarkoittaen kertomaan perusjuttuja jotka hän tiesi niin tuskastus vaan kasvoi kun hän toivoi tilanteen menevän nopeasti ohi. Ehkä vähän väärä äänensävy, nenän asento tai mikä vaan voi tuossa tilanteessa alkaa ärsyttää. Ja jos on perusluonteeltaan ylpeä niin avun pyytäminen itsessään voi tuntua tuskastuttavalta.
Tämä on vain teoria toki. En väitä tietäväni, mutta samaistuin viestissäsi enemmän mieheesi

Minua ärsyttää niinkin pieni ja tyhmä juttu kun että eilen piti kirjoittaa joku pieni ärsytyksen aihe tänne, mutta en jaksanut ja nyt en enää muista sitä. Se oli jotain mitä olisin halunnut jakaa teidän kanssanne...
Mutta kaipa se on oikeasti vaan hyvä kun ei muista omia ärsytyksenaiheitaan

Jalkapalloon keskittyminen on ihan hukassa! Taas tänään olin harjoituksissa kuin unissakävelijä. Joukkueenjohtaja tuli sitten apuun, ja valmentajakin sanoi hyvin rauhallisesti, että 'hän tietää, että minä osaan.´ Niinpä, kyllähän minä osaisin, jos olisin levännyt kunnolla. Mikä ihme on vialla, kun en enää osaa nukkua niin, että olisin myös levännyt herätessäni? En tiedä.[11]

Kaapaisin huiman terävällä vihannesveitsellä etusormenpäähäni. Naarmu ei ole paha, mutta se sotkee ikävästi, eikä laastariakaan viitsisi pitää hautovuuden vuoksi koko aikaa. Voi hevosen häntäjouhet, että osaakin kirvellä!uch:

Armas isukkini taas käyttäytyy neropäisesti.
"Silloin kun multa leikattiin jotain tuolta nielusta, mä muistaakseni ajoin polkupyörällä pois sairaalasta. Ei se lapsi nyt niin kipeä voi olla."
Siis IHAN TOTTA!!!
Joskus nuo riemuidioottimaiset kommentit käyvät niin pahasti hermoon, että meinaan räjähtää silmilleen, vaikka kuinka yritän hokea itselleni, ettei tarvitse välittää... Ärrrrr...

HSL!! Siinä on laitos, joka osaa ärsyttää! 59 Herttoniemi-Pajamäki, Pajamäki-Herttoniemi, oli jälleen niin täynnä, että melkein seisoimme toistemme varpailla. Ai että pistikin vihaksi, taas kerran! :twisted:

Opiskelu ei innosta, eikä pakottaminen (jota opinnot ovat suurimmaksi osaksi olleet jo jonkin aikaa) tahdo toimia. Olen positiivisesti yllättänyt itseni syksyn aikana onnistumalla pänttäämään tenttitärppejä sen verran kerta toisensa jälkeen, että typerätkin tentit on saanut tahkottua läpi vaikka vihalla. Samanlainen lyhytkestoinen aggressio vain ei tahdo auttaa kursseissa, joissa suoritus koostuu wikiin koostettavista tehtävistä ja oppimispäiväkirjoista, saati sitten itsekseen suoritettavissa esseekursseista. Kun tehtävät voi tehdä milloin tahansa, tuntuu huominen aina paremmalta vaihtoehdolta - ties vaikka siihen mennessä asia alkaisi edes himpun verran kiinnostaa. Asiaa ei ainakaan auta se, etten käy tämänhetkisiä kursseja sen enempää tutkintoon sopivuuden tai henkilökohtaisen kiinnostuksen vuoksi, vaan pelkästään saadakseni syksyn ajalta tarpeeksi pisteitä lepytelläkseni opintotukilautakuntaa. Millähän sitä itseään saisi taas motivoitua.

Ajhsagdasghdfja.

Se peli ei vaan mene läpi. Kyllähän sitä odotti kovaa vastusta, kun se on sentään viimeinen. Silti... eghhh. Pinna palaa. >:
Piti jo sammuttaa koko härveli. Alkoi ketuttaa niin vietävästi.

*Elanor* sanoi:

"Silloin kun multa leikattiin jotain tuolta nielusta, mä muistaakseni ajoin polkupyörällä pois sairaalasta. Ei se lapsi nyt niin kipeä voi olla."

Click to expand...

"Silloin kun minä olin nuori, kouluun hiihdettiin kesät talvet ja koko matka ylämäkeä kumpaankin suuntaan. Kyllä teillä nykynuorilla on niin helppoa kaikki." =D

Tiedän tunteen. Minullakin on herttainen isä, jonka mukaan minä ja mieheni kera kaikkien nykyisten kolmekymppisten edustamme hiirisukupolvea, joka ei ole koskaan oppinut tekemään työtä. Noin niin kuin vastakohtana hänen edustamalleen "rakentajasukupolvelle", joka sitten vissiin koostuu pelkästään täydellisistä työn sankareista.

Vanhemmat ihmiset mielellään muistelevat kuinka ennen oli paremmin mutta toisessa tilanteessa muistuttavat kuinka nykyään on niin helppoa, että on se kumma kun nuoret valittavat. Siis ennen oli paremmin, vaikka olikin kovaa ja nykyään on huonosti, vaikka on niin helppoa!

Kansantaloudellisin mittarein joita monet subjektiiviset havainnot tukevat voi sanoa, että 80-luku oli Suomessa kaikkien aikojen lököisintä aikaa. Silloin mm tehtiin kaikkien aikojen maailmanennätys tuloerojen pienuudessa. Työttömyys oli minimaalista (kaikki työkykyiset koululaiset ja opikelijat mukaanlukien saivat töitä), sosiaaliedut olivat hyvät, vahvan markan ansiosta matkustelu oli halpaa (opiskelijabudjetilla käytiin alpeilla laskettelemassa ja opintolainan saattoi laittaa osakkeisiin) ja kallistuva öljy vain lisäsi vientiä bilateraalisen kaupan ansiosta. Ainoat haitat olivat pinnallinen rahan ihannointi ja karsee muoti. Eli kyllä 80-luvulla oli parhaat edellytykset pullamössösukupolven kasvulle.

Hei, minähän elelin noihin aikoihin! Kirjoitin -87 ja pääsin kortistoon ilman mitään outoja koulutusvelvoitteita. Työllisyystöistä perusteettomasti kieltäytymällä olisin voinut päivärahat menettää, mutta työkkäri nieli selitykseni, ettei minusta ollut tarkkiksen kurinpitäjäksi, jotta opettaja voisi keskittyä opettamiseen. Olin toisenlaisena kouluavustajana inttiin saakka ja sen jälkeen taas työttömänä, kunnes pääsin opiskelemaan. Opintolaina oli aika halpaa ja vain ensimmäisenä vuonna se meni elämiseen, kunnes sain iltatöitä. Kun lama tuli, tsekkasin tilanteeni ja onnittelin itseäni, sillä minulla oli sekä työ- että opiskelupaikka. Silloin kumpikaan ei enää ollut mikään itsestäänselvyys. Niinpä hän, joka sanoo selviytyneensä 90-luvun lamavuosista pullein purjein, voi täydellä syyllä nyrpistellä nykyisestä pikkuisesta taantumasta kärsiville.