Ärsyttääkö vieläkin?

Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Ärsyttää lukea tällaisista työnantajista, jotka antavat ensin kenkää työntekijöille ja ottavat nämä sitten työvoimatoimiston kautta takaisin tukityöllistettyinä tai jopa ilmaisina harjoittelijoina kuluja säästääkseen. Suomi nousuun, joopa joo.
 
Pitkänsitkeän semiflunssan jättämä pitkänsitkeä semiyskä. Muuten olen terve eikä edes yskitä mutta korkealle laulaminen aiheuttaa suunnilleen tukehtumista. Ja tänään on toki kuoroharjoitukset, joihin ei osaa olla menemättäkään (ja joissa ei osaa olla laulamatta [22]).

Jätin myös tänään menemättä kouluun koska ärsytti ja väsytti. Minkäänlaista itsekuria en ole pitkiin aikoihin nähnytkään.
 
Ja minä kun luulin verkkokurssin keskeneräisenä vanhentuneeksi merkatessa, että minun tarvitsisi perehtyä XHTML:lään seuraavan kerran vasta, kun osaan kaikkea muuta ja minua kiinnostaa kyseinen kieli paljon enemmän.

Tässä sitä istutaan koulussa mediailmaisun tunnilla Dreamweaverilla vääntämässä. Jokseenkin inhottaa, kun itse ehdotin ko. ohjelman käyttöä sitä kerran tai kaksi kokeilleena (koska iWeb oli yksinkertaisesti kamala).
Nyt sitten huomaan taas, etten osaakaan läheskään sitäkään vähää mitä kuvittelin osaavani. Kurssi tosin loppuu vasta viikko syysloman jälkeen - ehdin koko syysloman opetella taas yhden uuden ohjelman (ja kielen?), kiristellä hampaitani sen kanssa ja saada itkukohtauksia. Hooray!
 
Meillä aikoinaan html-ope hyvin vastahakoisesti piti myös Dreamweaver-kurssin, kosa se kuului opetussuunnitelmaan. Hän ei kuitenkaan väsynyt missään vaiheessa korostamaan, miten huono ohjelma se on, miten paljon virheitä se tekee ja miten paljon nopeampi ja parempi vaihtoehto on tehdä koko html-merkkaus käsin =)
 
Ärsyttää.
Kummallinen kuume vaivannut useamman päivän. Minulle ei kovin helposti kuumetta tule, yleensä menee alilämmön puolelle. Muutenkin on sellainen olo, että on katujyrän alle jäänyt, vähintäänkin, ja ehkä pari kertaa edestakaisin peruutettu vielä yli.
Toinen ärsytys on kummallinen sukulaiselleni esitetty kysymys siitä, vieläkö minä piirrän. Että jos voisin hyväntekeväisyystempaukseen tehdä muutaman kuvan. Eikä muuta. Siis MITÄ? Olisi ihan kiva tietää hiukkasen tarkemmin koko projektista, ennenkuin annan edes alustavaa lupausta tarttua kynään. :urg: Enhän minä nyt mihin tahansa ryhdy vain hyväntekeväisyyden nimissä... Ja jos ja kun lupaudun hommaan, niin tarvitsisin ehkä hitusen enemmän tietoa siitä, mitä, minkälaista, milloin... jne. Älytöntä.


Steel laittoi ketjun pituuden takia lukkoon, jatketaan angstaamista täällä.
 
Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Ylös