Ärsyttävät kohtaukset trilogiassa

Lisätään alkuperäiseen viestiini vielä se, miten elokuvassa muutettiin myös tapa jolla Faramir sai kuulla Sormusten sormuksesta. Kirjassahan hän tunsi jo etukäteen käsitteen Isildurin Turma ja siis arveli Frodolla olevan jokin esine, luultavasti jonkinlainen perintökalleus. Tällöin Klonkkua ei vielä oltu löydetty. Ja hieman myöhemmin kun Faramir sai tietää Sormuksesta Samin lipsahduksen kautta, ei hän edelleenkään halunnut ottaa sitä. Elokuvassa Klonkku löytyy lammelta jo ennen tätä tapahtumaa. Faramirin miehet vangitsevat sen ja tuovat kuulusteltavaksi. Tällöin Klonkku kertoo Sormuksesta ja Faramir joutuu välittömästi Sormuksen valtaan. Hän päättää sen tulevan Gondoriin, ja asia on sillä selvä. Faramir tuntuu elokuvan katsojille vaan pahaiselta esteeltä, joka hankaloittaa ja pitkittää hobittien matkaa, ja himojensa vallassa riistää jopa Sormuksen.

Minusta ei tee Faramirille vääryyttä näyttää, että päätös päästää Frodo jatkamaan tehtäväänsä ei ole hänelle helppo, vaan vahvuus tulee ajan kanssa. Se lisää isältä tulevien moitteiden painoa ja epätoivoista yritystä päästä takaisin hänen suosioonsa Osgiliathin takaisinvaltauksella. Leffa-Faramir on tässä inhimillisempi kuin kirjan suoraselkäinen ritari.
Kyllähän Faramir kirjassakin harkitsi varsin pitkään, päästääkö Frodon menemään vaiko ei, joten olet sinänsä oikeassa tämän ajatuksen kanssa. Ja joutuihan Faramir kirjassakin jonkinlaiseen lyhyeen kamppailuun Sormuksen kanssa, jonka aikana Frodo ja Sam tarttuvat jo miekkoihinsakin. Mutta hän vain voitti tämän koetuksen ennen kuin ehti joutua Sormuksen valtaan, mikä on tärkeä osa Faramirin hahmoa. Elokuvassa tämä otettiin pois ja Faramir joutui samoihin lumoihin kuin Boromirkin aikaisemmin, kuten Jaamar ylempänä kirjoitti.
 
Elokuvassa tämä otettiin pois ja Faramir joutui samoihin lumoihin kuin Boromirkin aikaisemmin, kuten Jaamar ylempänä kirjoitti.

Faramir teki johtajan ratkaisun toimia niin kuin oikeaksi tiesi ja tunsi, viedä Sormuksen kantajineen Minas Tirithiin, jossa asia voitaisiin käsitellä maan lakien mukaan. Matkalla ja Osgiliathissa hänen silmänsä sitten aukesivat näkemään, että se oli väärä menettelytapa.

Hän ei yrittänyt ottaa Sormusta Frodolta tai edes neuvotella sen lyhytaikaisesta lainaamisesta veljensä tavoin. Ei hän minusta ollut Sormuksen lumovoiman vallassa, vaan toimi oman harkintansa mukaan.
 
Mutta tuskinpa Klonkku ainakaan yhtenäisenä kertomuksena tunnusti Gandalfille että oli kuristanut ystävänsä tai että mitä oli sanonut sitä tehdessään. Gandalf ärtyi Frodon kysyessä tiesikö Gandalf kaiken tämän vai oliko kyse arvauksesta. Gandalf sanoi "Gollum is a liar, and you have to sift his words. For instance, he called the Ring his "birthday present", and he stuck to that."
Jos kyse tosiaan oli Smeagolin aikanaan käyttämistä sanoista, niin kenties Gandalf jollain tavoin luki ne Klonkun ajatuksista kuulustellessaan tätä?

Smeagol oli ehkä ollut erikoinen persoona jo ennen sormuksen löytymistä, mutta olisiko hän voinut olla tietoinen jostain vaikkapa Gondorin imperiumissa käytetystä keisarillis-kuninkaallisesta ensimmäisen persoonan monikkomuodosta ja käyttää sitä jotenkin ironisesti? Tuntuu epätodennäköiseltä.
Mutta entäpä jos "Give us that, Déagol, my love," oli tarkoitettu pehmentämään vaatimusta ja antamaan se alustava käsitys, että Sméagol halusi sormuksen itsensä ja Déagolin yhteiseen käyttöön?
Itse en tykkää leffan näkemystä siitä, että Smeagol olisi häiriintynyt jo ennen sormuksen saamista. Hän ehkä oli altis sen voimalle, toki. Hän vain oli sopiva heikkoluonteinen, ei paha sinänsä. Sormus teki hänestä pahan ja skitson.
 
Itseäni ärsyttää se kohta Moriassa, kun Balrog vetää Gandalfin mukaansa siltä sillalta. Se on niin ärsyttävää, kun Gandalf jää siihen sillalle roikkumaan ja näyttää siltä, että jos viitsisi, hän voisi "helposti" kiivetä ylös tai muut voisivat tulla auttamaan hänet ylös. Sen sijaan hän roikkuu hetken, sanoo ne muutamat sanat ja niin selväsi vaan pudottautuu sinne. Tai miksi hänen ylipäätänsä täytyy jäädä siihen reunalle seisomaan, kun Balrog on pudonnut? Pari askelta eteenpäin ja se ruoska ei olisi edes yltänyt hänen jalkaansa. Tietenkin hänen täytyi pudota, koska Tolkien kirjoitti sen niin, mutta toteutuksen leffassa olisi voinut tehdä paremmin.

Tämä minuakin on mietityttänyt elokuvassa. Ja miksi Boromir estää Frodoa menemästä auttamaan Gandalfia? Ehkä Frodo ei olisi pystynyt vetämään Gandalfia ylös, mutta Boromir ja Aragorn olisivat voineet edes yrittää. Tämä on varmaan ainoa kohtaus koko trilogiassa, mikä minua vähän ärsyttää.
 
Minä näkisin, että Gandalf pisti valtavan määrän voimiaan taisteluun balrogia vastaan ja yksinkertaisesti ei kyennyt heti taistelun päätyttyä pakenemaan. Jos tunnistatte sen tunteen kun on tehnyt jotain todella raskasta tai hankalaa ja sitten tulee pieni tyhjä hetki suorituksen jälkeen ennen kuin pystyy kokoamaan itsensä ja jatkamaan eteenpäin.
Sama voimien käyttö täytyy ottaa huomioon siinä kun hän putoaa. Hän on taistellut itseään vahvempaa vihollista vastaan ihan hetki sitten, eikä siis välttämättä pysty valjastamaan voimiaan noin vaan kammetakseen itsensä ylös.

Mitä tulee Boromirin päätökseen estää Frodoa juoksemasta apuun niin hän noudatti saattueen johtajan viimeiseksi uskomaa käskyä, että muiden on jatkettava eteenpäin eikä kukaan saa jäädä auttamaan hänmtä taistelussa vaan kaikkien on paettava ja jatkettava tehtävän suorittamista..
On myös hyvin todennäköistä, että jos joku olisi juossut takaisin sillalle örkit olisivat ampuneet hänet.
 
Tuo on hyvä pointti että Gandalfilla ei ollut voimia siinä tilanteessa yrittää kiivetä ylös.
Ja niinhän se on että Gandalf halusi saattueen jatkavan matkaa ja olisi ollut vaarallista yrittää auttaa häntä örkkien ampuessa nuolia mutta silti olettaisin että luonnollinen reaktio olisi ollut muillakin kuin Frodolla rynnätä auttamaan.
 
Onko olemassa topikkia "ärsyttämättömät (originaali)kohtaukset Jacksonin trilogiassa"?

Sellaiseksi lukisin ehdottomasti ainakin "Second Breakfast" -kohtauksen, vaikkakin eri syistä kuin useimmilla muilla. Kyseisessä kohtauksessahan Aragorn ruokkii "nälkäiset poikansa jotka pyytävät häneltä leipää" myönteisesti ja lähestulkoon Raamatun mukaisesti (Matt. 7:9, Ap.t. 20:35, Luuk. 6:38) omenoilla, ja mielessäni on aina pyörinyt kysymys siitä, olivatko käsikirjoittajat tietoisia tästä oikeamielisyyden hengen ilmentämisestä ja insertiostaan vai oliko kyseessä puhdas sattuma.
 
Onko olemassa topikkia "ärsyttämättömät (originaali)kohtaukset Jacksonin trilogiassa"?

Sellaiseksi lukisin ehdottomasti ainakin "Second Breakfast" -kohtauksen, vaikkakin eri syistä kuin useimmilla muilla. Kyseisessä kohtauksessahan Aragorn ruokkii "nälkäiset poikansa jotka pyytävät häneltä leipää" myönteisesti ja lähestulkoon Raamatun mukaisesti (Matt. 7:9, Ap.t. 20:35, Luuk. 6:38) omenoilla, ja mielessäni on aina pyörinyt kysymys siitä, olivatko käsikirjoittajat tietoisia tästä oikeamielisyyden hengen ilmentämisestä ja insertiostaan vai oliko kyseessä puhdas sattuma.

Tämä on kiinnostava näkemys. Itse en tuota kohtaa ole miettinyt sen enempää paitsi että mielestäni omenoiden heitteleminen ei jotenkin sovi Aragornin tyyliin.
 
Oikeastaan Samin olisi pitänyt löytää omenat ja nakella Pippiniä niillä, kun Bil Imarretta ei ollut tarjolla maalitauluksi.
 
Tämä minuakin on mietityttänyt elokuvassa. Ja miksi Boromir estää Frodoa menemästä auttamaan Gandalfia? Ehkä Frodo ei olisi pystynyt vetämään Gandalfia ylös, mutta Boromir ja Aragorn olisivat voineet edes yrittää. Tämä on varmaan ainoa kohtaus koko trilogiassa, mikä minua vähän ärsyttää.


Filmi on tässä kohtaa hiukan erilainen kuin kirja, sillä kirjassahan Aragorn ja Boromir ryntäävät takaisin sillalle (kiellosta huolimatta) auttamaan Gandalfia taistelussa Balrogia vastaan mutta eivät ehdi avuksi ennen sillan murtumista ja Gandalfin putoamista. Tämän jälkeen mainitaan, että kun he palaavat takaisin, niin loputkin sillasta romahtaa syvyyteen heidän takanaan.

Voisi siis olettaa, että filmissäkin yksi Boromirin motiiveista estää Frodoa on se, että hän pelkää ja uskoo lopunkin sillan romahtavan ja Frodon syöksyvän tuhoon yhdessä Gandalfin kanssa.
 
Ja Boromirin käytöstä ja motiiveja tässä tilanteessa voisi spekuloida vielä pidemmällekin ja ajatella, että koska sormus on leffassa selvästi saanut jo jonkinlaista otetta Boromirista, niin hänen motiivinsa Frodon pysäyttämiseksi ei olekaan pelkästään huolta tämän hyvinvoinnista, vaan saattaisi osaksi johtua siitäkin, ettei hän halua sormuksen joutuvan vaaraan ja kuilun pohjalle.
 
En nyt enää muista olenko avautunut tästä joskus, mutta vaikka Hugo Weaving on mielestäni hyvä Elrond, niin se jatkuva >:0 -naamalla äksyily jotenkin ottaa aivoon. Hahmon pitäisi olla viisas ja loputtoman kärsivällinen, ei tuollainen perus "minun tytärtä ei sitten deittailla" -faija.
 
vaikka Hugo Weaving on mielestäni hyvä Elrond, niin se jatkuva >:0 -naamalla äksyily jotenkin ottaa aivoon.

Jokin Jacksonin haltiamiesten ulkomuodossa ärsyttää minua kovasti, joko kasvonpiirteet, ilmeet tai molemmat. Ainoana poikkeuksena on Thranduil. Hobitti-elokuvissa on muutenkin paremman näköisiä ja -ilmeisiä henkilöitä kuin LoTR:issa. Hobitin Thranduil olisi sopinut LoTR:in Legolasiksi ja Hobitin Billbo LoTR:in Frodoksi (siis myös käyttäytymistyyliltään ja asenteeltaan).
 
Hobitin Billbo LoTR:in Frodoksi (siis myös käyttäytymistyyliltään ja asenteeltaan).
Minusta Frodo onkin aina ollut vähän ärsyttävän ilmeetön ja jotenkin jäykkä. Rooliin olisi tarvittu olemukseltaan rennompi ja kasvonpiirteiltään vähemmän terävä näyttelijä. Wood teki varmasti parhaansa, mutta minusta näyttelijävalinta oli väärä. Minä en ole ikinä onnistunut saamaan minkäänlaista tunneyhteyttä hahmoon, vaan kaikki Frodon kohtauksien tunnevuorovaikutus katsojan ja hahmon välillä on tapahtunut muiden kohtauksessa esiintyvien hahmojen kautta ja sen kautta, mitä he tuntevat Frodoa kohtaan. En esimerkiksi osannut koskaan sääliä tai surra Lukitarin pistämää Frodoa, mutta Samin huoli ja suru välittyi vahvasti.
 
Nyt kun taas tuli Sormuksen ritarit katsottua, niin yksi kohta erityisesti tuli mieleen, joka olisi ollut hauska nähdä sovitettuna elokuvaan. Ei siksi, että se olisi mitenkään olennainen, puuttuessaan varsinaisesti ärsyynnystä aiheuttava, tai edes elokuvaan sopiva, vaan ihan vain huvin vuoksi. Ja se on tämä:

... Ja täällä sinä pysyt, Gandalf Harmaa, ja lepäät matkojesi jälkeen. Sillä minä olen Saruman Viisas, Saruman Sormuksentekijä, Saruman Monivärinen!' Silloin minä katsoin ja näin, että hänen kaapunsa joka oli näyttänyt valkoiselta ei ollut valkoinen vaan kudottu kaikista väreistä ja kun hän liikkui, ne välkehtivät ja vaihtoivat sävyä, niin että silmissä vilisi.

Ehkäpä tuon voisi ajatella elokuvassakin toteutuneen, mutta vain katsojalta piilossa, sillä monenkirjavuus ilmaistaan Gandalfin näkemänä; Vaikkapa ihan tavallisen valkoisen valon tapaan hohkaava Sarumanin kaapu, josta Gandalf jonkun Sarumanin tahi oman tekonsa johdosta alkaa nähdä siinä koko näkyvän valon spektrin – värit erottelevan prisman tavoin.
 
Ylös