Éomer, Rohanin kuningas

Amroth

Vaeltava haltianeito
Kaikki tetävät jo, että Sormuksen Saattue on hajonnut, Sauron on kukistunut lopullisesti, ja hobitit ovat kuka missäkin. Mutta mitä tapahtuil Rohanille, ylväälle rohirrimille ja kunningas Éomer Éomundinpojalle. Kolmannen Ajan lopulla Éowyn Éomundintytär meni naimisiin Faramirin, Gondorin viimeisen Käskynhaltijan,kanssa ja lähti Gondoriin jättäen haikeana Rohanin tasangot ja veljensä. Éomer otti Rohanin komentoonsa. Mutta mitä hänelle sitten tapahui? Kuka oli Rohanin kuningatar? Sammuiko kuninkaiden suku hänen jälkeensä?
 
Sormuksen Sodan jälkeen Èomer avioitui Lothírielin, Dol Amrothin prinssin tyttären kanssa ja hallitsi Rohania sekä vannoi Gondorin ruhtinaalle Aragornille ikuista ystävyyttä Rohanin ja Gondorin välillä. Èomeria kutsuttiin siunatuksi koska hänen valtakautenaan Rohan kukoisti ja toipui sodasta. Pian hänelle ja hänen vaimolleen syntyi poika jonka nimeksi annettiin Elfwine ja joka hallitsi Rohania Èomerin kuoltua vuonna 63 Neljättä Aikaa. Èomer oli siis Rohanin 18. kuningas. Elfwinen jälkeläisistä ja häntä seuraavista Rohanin ruhtinaista en ole kuullut ja niistä en ole löytänyt tietoa.
 
Oma näkemykseni, jota edes Haltioista Viisaimmat eivät voisi todistaa oikeaksi, on että Éomer ja Lothíriel elivät Rohanissa, niinkuin historiankirjat todistetusti kertovat. Mutta Gríma Kärmekielihän karkotti Éomerin Rohanista kuningas Théodenin valtakaudella Kolmannella Ajalla. Mutta olivatko Sarumanin ja Gríman Mordorin mustilla kirouksilla turmelemat miehet, olivatko he jo siirtyneet Harmaidaen Satamien taakse, vai saiko Éomer pelastettua heidän saastuneet mielensä ja palautettua heidät omiensa joukkoon?
 
Tarkoitatko Saruman "monivärisen" puolella taistelleita ihmisiä? Tietääkseni ainoa jonka mielen Gríma oli myrkyttänyt Rohanissa oli vain Théoden itse. Eihän kukaan estellyt kun Théoden karkotti Gríman Edorasista. Sitä paitsi Harmaista Satamistahan pääsivät lähtemään (tietääkseni, korjatkaa jos olen väärässä) vain haltiat ja erikoisluvan saaneet muiden kansojen edustajat. En usko että vihollisen puolella palvelleet ihmiset olisivat saaneet erikoislupaa Meren taa sillä eihän Galadrieliakaan sinne aluksi meinattu huolia ;)
 
África sanoi:
Mutta Gríma Kärmekielihän karkotti Éomerin Rohanista kuningas Théodenin valtakaudella Kolmannella Ajalla.

Pieni täsmennys tähän: Éomer karkotettiin ainoastaan elokuvassa ja siinä jo ennen lähtöään örkkijahtiin - täysin toisin kuin kirjassa, jossa palattuaan Edorasiin onnistuneesta (mutta jokseenkin omavaltaisesta) örkkijahdistaan Éomer raportoi toimistaan kuninkaalle, mutta ryhtyi sen jälkeen ilmiselvästi provosoituna uhkailemaan Grímaa, joka panetteli häntä kuninkaalle. Eli niin kuin Gandalf sanoi Théodenille: "Mutta haettakaa ensin Éomer. Arvaanko oikein: hänet on vangittu Gríman neuvojen mukaisesti..." Ja Théoden tähän: "Hän on kapinoinut käskyjäni vastaan ja uhannut Grímaa kuolemalla minun omassa salissani." (Kaksi tornia, III kirjan 6. luku 'Kultaisen kartanon kuningas').
 
Tartkoitin tosiaan Saruman ´´monivärisen´´ joukkoihin
erehtyneitä ihmisiä. Niin, Théoden itse taisi kyllä olla ainoa, jonka mielen Gríma myrkytti sanoillaan...
Ai, unohtakaa sitten se, mitä aikaisemmin väitin tapahtuneeksi kirjassa, eli se, että Éomer olisi karkotettu Gríman käskystä, sehän tapahtui tosiaankin vain elokuvassa.

[color=blue:bc91a3e96f]Edit: Siirsin toista aihetta käsittelevän viestin loppuosan kysymyksen ja siihen tulleet vastaukset pikkukysymyksiin.

Tik[/color]
 
Se on sitkeä kaveri tuo kyseinen uusiseelantilainen paha henki joka vääristelee totuutta Éomerista. :D Onneksi Tik on aina tarkkasilmäisenä paikalla manaamassa sitä ulos. Mikähän siinä on, että juuri tämä muutos on niin helppo hyväksyä totuudeksi kun kaikkia muita poikkeamia parutaan suureen ääneen? :p
 
Ylös