10 kirjaa jotka fantasian ystävän kannattaisi lukea

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Eli luodaan lista! Ei olla liian ryppyotsaisia tämän suhteen. Kenenkään ei oikeasti ole pakko lukea yhtään mitään eikä kukaan ole sen tyhmempi taikka huonompi jos ei ole lukenut jotain näistä, mutta listaa voisi hyödyntää ihan oman lukemiston laajentamisessa, lukutupaprojekteissa tai sitten ihan vaan mielenkiinnosta katsottaisiin millainen lista saadaan kasaan. Mitä pidetään tärkeinä klassikoina tai hyvällä tavalla erilaisina.
Minusta edes se ei ole tärkeää miten selkeästi kirja sopii fantasian kategoriaan, kunhan sille on selkeä peruste, miksi se olisi ansainnut paikkansa fantasian ystävien listalla.

Homma toimii niin että loppuvuosi keräillään ehdotuksia tähän topikkiin. Toivoisin perusteluja sille miksi juuri tuo kyseinen kirja tulisi nostaa esille listassa ja mitä se antaisi listaan.
Vuodenvaihteessa katsotaan onko ehdotuksia saatu tarpeeksi ja jos ei ole niin jatketaan kunnes niitä on ainakin sen verran että saadaan kasaan jonkinmoinen äänestys. Äänestyksessä kymmenen eniten ääniä saanutta pääsisi lopulliseen listaan.

7.11.2016 mennessä ehdolle asetetut kirjat

(Linkki vie ehdotusviestiin, josta voit käydä lukemassa mahdolliset perustelut. Kannattaa myös lukea keskustelua ehdotuksista.)

Kingkiller Chronicles-sarja, Patrick Rothfus
Partio-sarja, Sergei Lukjanenko
Taru Sormusten Herrasta, J. R. R. Tolkien
Game of Thrones, George R. R. Martinin
Deverry-sarja, Katharine Kerr
Grimmin sadut
Itinerarium peregrinorum et gesta Regis Ricardi
Henrikin Liivinmaan kronikka
Beowulf

Bartimaeus- trilogia, Jonathan Stroud
Surkeiden sattumusten sarja, Lemony Snicket
Beauty, Sheri S. Tepper
The True Game -trilogiatrilogia, Sheri S. Tepper
Arbai (Grass, Raising the Stones ja Sideshow), Sheri S. Tepper
Odysseia, Homeros
Jumalainen näytelmä, Dante Alighieri
Salamurhaajan oppipoika, Robin Hobb
Liveship Traders -trilogia, Robin Hobb
Musta torni -sarja, Stephen King
Maameren tarinat, Ursula K. LeGuin
Noituri-sarja, Andrzej Sapkowks
Ruohometsän kansa, Richard Adams
Unohdettu Ombria, Patricia McKillip
Serren metsissä, Patricia McKillip
Haltiamaan kuninkaantytär, Lordi Dunsany
Discworld (Guards! Guards!), Terry Pratchett
Deep Secret, Diana Wynne Jones
Harry Potter -sarja, J. K. Rowling
Liisan seikkailut ihmemaassa, Lewis Carroll
Malazan Book of the Fallen, Steven Erikson
Sunshine, Robin McKinley
Beauty, Robin McKinley
Rose Daughter, Robin McKinley
Sevenwaters-sarja, Juliet Marillier
Son of the Shadows, Juliet Marillier
Heir to Sevenwaters, Juliet Marillier
Shadowfell-sarja, Juliet Marillier
Uprooted, Naomi Novik
The Curse of Chalion, Lois McMaster Bujold
Cushiel-sarja, Jacqueline Carey
Tähtipölyä, Gaiman
Universumin tomu -trilogia, Philip Pullman
Kalevala
Muumilaakson tarinat, Tove Jansson
Kasvoista kasvoihin (Till We Have Faces), C. S. Lewis
 
Last edited:
Voiko ehdottaa vain yksittäisiä kirjoja, vai kelpaavatko myös sarjat? Jotkut parhaista fantasiatarinoista kun levittäytyvät useam niteen alalle, ja sitten on hankala pähkäillä, mitä niistä ehdottaisi.
 
Minusta kokonainen sarja on ok, mutta vaihtoehtoisesti voi ehdottaa myös sarjan ensimmäistä kirjaa ellei sitten keskeltä sarjaa nouse jotain sellaista teosta joka toimisi hyvin myös itsenäisesti luettuna. Ehdotuksia kannattaa ajatella niin että sellainen jolle kirjat ovat vieraita voisi napata listasta kirjan luettavakseen ja saisi sitä kautta jonkunlaisen käsityksen siitä mitä fantasiakirjallisuus saattaa mm olla. Eli en rajaisi myöskään tietokirjoja pois.
Toisaalla minun on sanottu olevan optimisti jos meinaan saada rajattua listan kymmeneen, mutta katsotaan kuinka käy :)
 
(Aakkoset ei toimi, pahoittelut.) Mina ehdotan sitten listalle heti mieleeni tullutta Patrick Rothfussin Kingkiller Chronicles-sarjaa (Kuninkaansurmaajan kronikka on ilmeisesti suomeksi). Julkaistu ja suomennettu on kaksi teosta, kolmatta ja viimeistä odotellessa... Tuulen nimi ja Viisaan miehen pelko ovat teokset suomeksi. Ehdottomasti parasta fantasiaa mita olen pitkaan aikaan lukenut. Itse luin alkukielella eli englanniksi, en siis tieda suomennosten laadusta.

Muoks. Ja ne perustelut tietty puuttui. No, mielestani (ja monen muunkin mielesta) Rothfuss on luonut rikkaan, laajan ja ehyen fantasiamaailman, juonellisesti tarina kulkee hyvin mielenkiintoisesti ja henkilohahmot ovat onnistuneita (eivat niin kliseisia kuin joskus fantasiassa). Ansaitsee mielestani paasyn listalle edustamalla juuri tamanhetkista fantasiaa, vanha kunnon eeppinen fantasia ei ole kuollut! Siis tallainen olo miulle tuli kun nama luin, muita nykykirjailijoita vaheksymatta. :D

Tama topikki on muuten tosi hyva idea, kiitos Jaamar. Odotan innolla lopputulemaa, sielta loydan itsekin varmasti lukuvinkkeja.
 
Last edited:
Itselläni ei ole ehdottaa listalle mitään, mutta mielenkiinnolla ja innolla odotan näitä suositeltavia luettavia, erityisesti niitä jotka on suomennettu tai suomennos tulossa. En ole pariin vuoteen kunnolla uppoutunut mihinkään kirjoihin ja pitkiin tarinoihin ja olen sellaista kaivannut. Vähemmän tasokkaat luettavat eivät ole jääneet mieleen lukemisen jälkeen ja hyvä niin. Ehkäpä keväällä olisi vähän nykyistä enemmän aikaa lukea.
 
Kuninkaansurmaajan kronikka ansaitsisi minustakin paikkansa listalla, sillä se on erittäin laadukasta, modernia fantasiaa. Viimeinen osa ei toki ole vielä ilmestynyt, mutta kahdessa ensimmäisessä niin tarina, hahmot kuin maailmakin ovat kiinnostavia. Myös suomennos on hyvälaatuinen.

Lisäksi ehdottaisin Sergei Lukjanenkon Partio-sarjaa. Kyseessä on moderni venäläinen kauhufantasia (ilmeisesti kotimaassaan hyvin suosittu), ja tämänkaltaisella listalla näkisikin mieluusti erilaisista kulttuureista lähtöisin olevaa materiaalia. Kertomukset ovat kunnianhimoisia ja monisyisiä, ja hahmot mielenkiintoisia.
 
Olisi kiinnostavaa nähdä kultakin keskustelun osanottajalta oma kymmenen kirjan lista. Sillä tavalla saataisiin nopeammin suurempi määrä teoksia, ja päästäisiin jo alustavasti laskemaan, kuinka monta kertaa yleisimmät kirjat mainitaan.

Tehtävän määrittelyn voi tulkita hyvinkin eri tavoin, ja eri kirjoittajat voisivat tehdä niin aivan tarkoituksellakin. Esim. kymmenen parasta vinkkiä fantasiaa jo tunteville, kymmenen fantasian eri alalajien peruskiveä fantasiaan vasta tutustuville, tai jopa kymmenen suositeltavaa muiden lajien kirjaa fantasianharrastajille (joiden kuviteltaisiin olevan tietämättömiä muusta kirjallisuudesta).

Kymmenen omaa suosikkiani julkaisujärjestyksessä, painottuvat näköjään 1970-luvun alkuun, monet ehkä nuortenfantasiaksi luokiteltuja, mutta mielestäni varttuneemmillekin sopivia. Joiltain listan kirjoittajilta saattaa löytää parempia teoksia, jotka kuitenkin edellyttävät taustakseen listassa mainitun kirjan. Kirjoitan perusteluja yksittäisille kirjoille lähipäivinä:

J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta (1954-55)
T.H.White: The Once and Future King (1958)
Ursula Le Guin: Maameren velho (1968)
O.Preussler: Mustan myllyn mestari (1971)
R.Adams: Ruohometsän kansa (1972)
M.Moorcock: Elric Melnibonelainen (1972)
G.Kay: Tigana (1990)
Robin Hobb: Näkijän taru (1995-1997)
P. McKillip: Serren metsissä (2003)
Gene Wolfe: Wizard Knight (2004)
 
Last edited:
Game of Thrones. Tv-sarjaa en ole vilkaissutkaan, mutta kirjoista löytyy sen tasoista tarinaa, että pitkästä aikaa ahmi kirjaa.
 
Nokitan samantyyppisellä mutta minun mielestäni noin sata kertaa paremmalla sarjalla ja sanon, että Katharine Kerrin Deverry-sarja kannattaa kenen tahansa fantasian ystävän ehdottomasti lukea. Se on siinä mielessä samantapainen kuin Tulen ja jään laulu, että siinä taistellaan Deverryn hallinnasta hyvinkin verisesti, tapahtumat levittäytyvät useammalle mantereelle, mukana on hevoskansaa, taikuutta, lohikäärmeitä yms. fantasian peruselementtejä, kaikenlaisia kamaluuksia tapahtuu tämän tästä (ja vielä monen vuosisadan ajan, koska tarina tapahtuu monessa aikatasossa) ja keskeistenkin henkilöiden henki on höllässä, mutta hahmot ovat paljon fiksummin rakennettuja, monitahoisia ja eläviä eivätkä mitään yhden ominaisuuden multihuipentumia, ja raakuuksien sekaan mahtuu myös paljon inhimillisyyttä ja ns. tavallista elämää, mikä antaa kivasti lihaa juonen sotaisten luiden päälle.
 
Last edited:
Telimektar, listat olisivat tosiaan oikeasti mielenkiintoisia, mutta minun taidoillani niistä järkevän listan laskeminen veisi niin paljon aikaa että en halua ruveta tähän. Mutta se olisi varmasti myös mielenkiintoinen tapa. Siitä listasta tulisi varmaan aika erilainen.
Jätin tahallaan tehtävänannon auki erilaisille tulkinnoille, mutta perusteluja kerjätessä haen sitä että olisi ajateltu muutakin kuin sitä mikä on se oma suosikki. Oma ajatukseni on varmasti lähinnä tuota peruskivien hakemista, mutta ei kuitenkaan. En hae pelkkiä klassikoita tai todella tunnettuja teoksia vaan toiveissa olisi saada lista jossa olisi ja paljon erilaisia kirjoja, mutta sen näkee vasta kun on aika koota lista. Minun luettujen listani on varsin suppea, sillä luen kyllä paljon, mutta pyöritän samoja kirjoja moneen kertaan ja palaan aina jo luettuihin.

Rupean jossain vaiheessa piakkoin kasaamaan ehdotuksia aloitusviestiin niin että laitan linkin perusteluihin. Homma karkaa kokonaan käsistä jos odotan pari kuukautta asian kanssa ;) Äänestyksen laitan kuitenkin vasta kun ehdokkaat on selvillä. Perusteluilla voi myös yrittää vakuuttaa tällaisia suppeamman valikoiman lukeneita siitä että joku kirja ansaitsisi paikan listalla. Eli niihin kannattaa panostaa ;) Minä tulen luultavasti äänestämään hyvin paljon sen perusteella, koska tosiaan valtaosa listan kirjoista on varmasti minulle vieraita. Ja äänestyksessä tulee olemaan mahdollisuus äänestää useampaa kirjaa.
 
Ainoa oikea fantasia on keskiaikaista fantasiaa, ja siksi on mentävä juurille:

Itinerarium peregrinorum et gesta Regis Ricardi: Kolmannesta ristiretkestä kertova vauhdikas kronikka, joka perustuu Ambroisen runoelmaan L'Estoire de la Guerre sainte. Saatavilla englanninkielisenä käännöksenä.
Henrikin Liivinmaan kronikka: Historiallinen tilinteko Liivinmaan ja Viron ristiretkistä, hieno suomenkielinen painos saatavilla.
Beowulf: Luultavasti kansainvaellusajalle juurensa ulottava fantastinen runoelma. Suomeksi myös.
 
Heitänpä tähän pari mielestäni aivan liian vähän huomiota saavaa sarjaa:

Jonathan Stroud: Bartimaeus- trilogia
Nämä kirjat ovat ensinnäkin todella hauskoja ja alaviitteiden käyttö on varsin nerokasta. Wikipediaa laiskasti lainatakseni:

"A special feature of these novels compared to others of their genre is that Stroud examines the stereotypes and ethics of the magician class and the enslaved demons. This is done by telling the story from the perspective of the sarcastic and slightly egomaniacal djinni Bartimaeus"

Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja
Violet, Klaus, ja Sunny Baudelairen vanhemmat kuolevat tulipalossa ja lapset joutuvat jatkuvasti epämääräisempien sukulaisten
huomaan. Asiat menevät jatkuvasti päin honkia.
Snicket ei ole kirjailijan oikea nimi, vaan Snicketin nimen takana on mies nimeltä Daniel Handler. Handler kuitenkin julkisuudessa
esiintyy aina vain "herra Snicketin edustajana". Nämä kirjat ovat aivan mahtavia ja olen löytänyt niistä uusia ulottuvuuksia lukiessani niitä aikuisena enkuksi. Suomennos on toki hyvä, mutta osa sanaleikeistä häviää käännöksessä.

Surkeiden sattumusten sarjasta on tulossa muuten Netflix- sarja tammikuun 13:

 
Aluksi ilmaisen kannatukseni muutamille jo mainituille:

Telimektarin mainiota listaa aion käyttää lukuvinkkeinä niiltä osin kuin en teoksia tunne ja kannatan lukemiani: Tolkien, Adams, White, McKillip, Le Guin, Hobb.

McKillipin Unohdettu Ombria on mielestäni ainakin yhtä hyvä kuin Serren metsissä, joten myös se. Vai kuuluvatko ne samaan tarinaan?

Kointähden lista on varsin erilainen mutta yhtä kiinnostava. Siitä nostaisin esiin ehdottomasti Beowulfin.

Robin Hobbin muutkin sarjat ovat mielestäni loistavia, Liveship- ja Dragon Keeper -tarut siis; ne kuuluvat lisäksi samaan legendariumiin kuin Näkijän taru, joten jos niille voisi muovata yhteisen nimikkeen, ottaisin kaikki kolme mukaan yhtenä kokonaisuutena.

Ai niin, tietysti Tulen ja jään laulu myös mukaan (lisukkeineen ja kiihkeästi odotettuine jatko-osineen, jos ilmestymättömiä ja kirjoittamattomia kirjoja voi suositella).

Uutena nostaisin esille vielä scifin/spefin ja fantasian rajamaastosta Sheri S. Tepperin. Yksittäisistä teoksistaan Beauty (1991) joka on prinsessa Ruususen tarinan mieletön uustulkinta, sarjoista The True Game -trilogiatrilogia ja Arbai (Grass, Raising the Stones ja Sideshow) jotka kuitenkin lienevät enemmän tieteis- kuin fantasiakirjallisuutta, jos haluaa aidata nämä erilleen.

P.S. Tämä lista on hieno idea, jo keskustelunkin vuoksi. Joskus myöhemmin samanlainen scifistä, eikö niin?

P.P.S.S. En ole täysin samaa mieltä Kointähden kanssa keskiaikaisen fantasian ylivertaisuudesta. Onhan se monin tavoin superiööriä mutta kyllä antiikin fantasiakin on kovaa kamaa. Siispä itse asiassa aika monien ehdokkaiden joukosta ehdotan mukaan harkittaviksi ehdottomasti tämän:

Homeros, Odysseia (länsimaisen fantasian äiti, isä, isoisä ja isoäiti)​

Ja miten olisi vielä keskiajalta yksi ehdokas, ihmeellisten näkyjen ilotulitus:

Dante Alighieri, Jumalainen näytelmä

P.P.P.S.S.S. Toisaalta ihan vakavasti puhuen uusimman ajan (sanotaanko 1800-luvulta lähtien) fantasian pakottaminen samaan sarjaan antiikin ja keskiajan sekä uuden ajan alun fantasian (tai "fantasian") kanssa ei ole kovin reilua minkään aikakauden kannalta. Niinpä voisi joko rajata fantasiakirjallisuuden ajallisesti (1700- tai 1800-luvulta nykypäivään ja siitä Martinin viimeisiin teoksiin) tai sitten perustaa uusia kilpailusarjoja antiikin ja keskiajan sekä renessanssin ja barokin fantasiaelementtejä sisältävälle kirjallisuudelle... (Meneekö turhan hankalaksi? Ehkäpä niin.)
 
Beowulf, ilman muuta. Sille olisi notkuvassa hyllyssäkin tilaa, jos sattuu silmiin antikvariaatissa. Liivinmaan kronikka oli mielestäni parempi kuin Orkneyingatal, jossa sukuvihat valtasivat kerronnan pahasti.
 
Avaan vielä ajatustani eri aikatasoj.. ei vaan aikakausien erottelemisen terveellisyydestä. Olisiko mahdollista käsitellä fantasiakirjallisuutta (tai kirjallisuutta, jossa on fantasiaksi nykyaikana tulkittavia elementtejä) neljässä eri sarjassa:
  1. Fantasia muinaiskansojen kirjallisuudessa (kirjallisuuden hamasta alusta n. 400-luvulle j.a.a., Itämaat, Lähi-idän kulttuurit, Kreikka, Rooma...)
  2. Fantasia keskiajan kirjallisuudessa (noin 400-luvulta suunnilleen 1400- tai 1500-luvulle?)
  3. Fantasia uuden ajan alun kirjallisuudessa (1400- tai 1500-luvulta 1600- tai 1700-luvulle?)
  4. Nykyaikainen fantasiakirjallisuus (1700- tai 1800-luvulta nykypäivään ja siitä eteenpäin [vrt. Vitkastelija-Martin])
Näin alkuperäinen idea (niin kuin olen sen ymmärtänyt) säilyy emmekä joudu kilpailuttamaan keskenään täysin eri lähtökohdista luotuja kirjallisuudenlajeja, vaan saatamme saada aikaan sellaisen listan joka oli tarkoituskin tehdä.

Toinen vaihtoehto on siis tylysti mutta viisaasti sulkea keskustelusta kaikki ”modernia fantasiakirjallisuutta” vanhempi fantasiaelementtejä sisältävä kirjallisuus – ainakin toistaiseksi. Tai sitten keskustella niistä eri ketjuissa.

Olisihan nimittäin 1600-luvultakin tällainen: Miguel de Cervantes, Don Quijote (hulvatonta fantasointia ja itsetietoista oman aikansa fantasian parodiaa) ja antiikin ajoilta vaikkapa eepokset Gilgameš (Kaksoisvirranmaa) ja Hesiodoksen Jumalten synty a.k.a. Theogonia. Mutta ne eivät mielestäni kuulu taistelemaan tilasta samalla listalla Tolkienin &co. kanssa.

Edith: Itse asiassa jopa 1800-luvun fantasiakirjallisuudenkin voisi erottaa omaksi kokonaisuudekseen, se kun on monin osin kovin erilaista kuin, sanokaamme, 1. Maailmansodan jälkeen kirjoitettu. Ja olisi hauska saada oma lukulista tästä vanhasta fantasiasta, jota kovin vähän oikeastaan tunnen.
 
Last edited:
Hyviä ehdokkaita on tullut jo liuta. Tolkien ja Taru ovat tietysti itseoikeutetusti kärjessä (emme kai turhaan ole Tolkienille omistetulla sivustolla).
Sarjoista yksittäisten kirjojen esiin nostaminen on vaikeaa, eikä monesti se ensimmäinen välttämättä ole parasta mitä sarjalla on tarjolla. Tällaisina esimerkkeinä tulee mieleen Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika ja Stephen Kingin Revolverimies. Hobbin samaan maailmaan sijoittuvat kirjat (ja kirjasarjat) ovat olleet fantastinen lukukokemus (varsinkin kun selvisi tuon em. aloituksen alun takkuamisesta). Itse olen ehkä pitänyt eniten kokonaisuutena Liveship Traders -trilogiasta. Stephen Kingin Musta torni -sarjaa ei olekaan vielä muuten mainittu, onko se sitten kuitenkaan aivan fantasiahuippua, mutta kaikin puolin lukemisen arvoinen kokemus.
Ursula K. LeGuinin Maameren tarinat on ollut yksi fantasian uranuurtajista. George R.R, Martinin Tulen ja jään laulua voi olla vaikeaa sivuttaa, koskapa siitä on tullut jo käsite (osaltaan tv-sarjan ansiosta), jonka loppuunsaattamista lukijat odottavat kieli pitkällä ja huolestuneina Martinin mahdollisista terveysongelmista, saahan herra tarinansa loppuun paisumisesta huolimatta.
Gretchenin esiin nostama venäläisen Sergei Lukjanenkon Partio-sarja toisi listalle nykyaikaan sijoittuvaa kauhufantasiaa ja toivottua ei-englanninkielisen kielialueen tuotantoa. Ei-englanninkielisistä voisin myös suositella Andrzej Sapkowksin Noituri-sarjaa. Se muokkaa perinteisestä fantasiasta harmaansävyisempää ja kyseenalaistaa henkilöidensä motiiveja ja unohtamatta kuivakkaa huumoriakaan.

Yksittäisistä kirjoista onkin jo mainittu Richard Adamsin Ruohometsän kansa, yksi pitkäaikaisimpia suosikkejani. Patricia McKillipiltä olen lukenut suomennetut teokset ja pidin niistä paljon. Unohdettu Ombria on vaikeampi kuin Serren metsissä, joka on perinteisempää fantasiaa, eikä Basiliskin laulukaan huono ole.

Yhtä yksittäistä klassikkoa ei ole vielä mainittu: Lordi Dunsanyn Haltiamaan kuninkaantytär. Kaunis ja runollinen.
 
Last edited:
Keskustelun rönsyillessä (mikä on varsin suotavaa) voisin esittää pienen toiveen korostaa erikseen niitä kirjoja jotka ovat ehdotuksia. Nyt katselen hiukan huolissani monia viestejä joissa mainitaan useita kirjoja ja pohdin miten onnistun poimimaan ne oikeat ehdotukset tuolta.
Tikin ajatuksiin en osaa oikeastaan sanoa mitään, mutta luotan tuon vanhan rotan tietoon siinä määrin että jos hän ehdottaa jonkinlaista rajausta niin se voidaan mielestäni tehdä.
 
Ylös