Listan saa heti täydennettyä näillä tähän mennessä mainituilla:
The Chronicle of the Third Crusade: The Itinerarium Peregrinorum et Gesta Regis Ricardi
Bernard Cornwell: Talvikuningas
Gilgamesh
Henrikin Liivinmaan kronikka
Hesiodos: Jumalten synty
Guy Gavriel Kay: A Song for Arbonne
Rick Riordan: Percy Jackson -sarja
Rosemary Sutcliff: Miekka ja auringonlasku
Vergilius: Aeneis
Patricia C. Wrede: Lumotun metsän kronikat -sarja
Kointähti on oikeassa ja on tosiaan samantekevää, ovatko puheena olevat keskiaikaiset teokset kirjoitettu todeksi vai taruksi. Kronikoiden asemaa listalla kyllä selkeyttäisi, jos listalla mainittaisiin myös keskiaikaiset islantilaiset saagat, joista tunnetuimpia on Grettir Väkevän saaga (edit: tärkein on
Poltetun Njallin saaga). Saagojen käännökset ovat varmasti vaikuttaneet nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden syntyyn.
Pohjoiseen tarustoon kuuluu Beowulfin ohella myös Edda eli viikinkiaikainen mytologia. ”Eddan mytologiset runot olivat esitettäviä teoksia, eivätkä ihmiset välttämättä pitäneet sen tarinoita muuna kuin viihteenä.” (Wikipedia) Suomeksi Eddasta on sekä runokäännöksiä että proosamukaelma Odinnin ratsu – Skandinaaviset jumaltarut.
Kolmanneksi Tuhannen ja yhden yön tarinat on varmasti vaikuttanut länsimaiseen fantasiakirjallisuuteen. Satukokoelmaan kuuluu paljon seikkailufantasiaa ja esimerkiksi eeppisiä ritariromaaneja, jotka heijastavat islamin laajentumisen aikaa (Veljekset Agib ja Rarib) ja ristiretkiä (Kuningas Omar).
Lisää ehdotuksia:
Lloyd Alexander: Prydainin kronikka – Nuortenfantasian klassikko. Walesilaiseen tarustoon perustuva maailma, hyvät hahmot, onnistunut juonenkuljetus ja miellyttävästi opettavaisia teemoja.
L. Frank Baum: Ihmemaa Oz – Toinen amerikkalaisen fantasian klassikko jatko-osineen. Elokuvaversioidenkin vuoksi kirjaan koskeviin viittauksiin törmää monessa paikassa. Gregory Maguire on kirjoittanut Ozin maailmaan sijoittuvan varsin kiintoisan aikuisten kirjan.
Robert W. Chambers: Keltainen kuningas – H. P. Lovecraftin Cthulhu-aiheiset tarinat ovat tieteiskauhua, mutta Chambersin voi mainita hänen edeltäjänään sillä tarinat nojaavat fantasiaan. Niissä esiintyy Lovecraftin tunnetuksi tekemiä elementtejä kuten hulluksi tekevä kirja. Vastaavaa tunnelmaa on monilla 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirjailijoilla kuten Algernon Blackwoodilla ja Arthur Machenilla, mutta heidän novellejaan on suomeksi saatavilla monenkirjavissa antologioissa, kun taas Chambersilta on suomennettu kokonainen kokoelma. Nykyaikainen muunnelma aiheesta on Anders Fagerin Pohjoiset kultit.
Susan Cooper: Pimeä nousee -sarja – Tämä on ollut 80-luvulta asti tyypillinen esimerkki laadukkaasta nuorisofantasiasta ja on ehkä säilyttänyt asemansa.
Nikolai Gogol: Nenä ja muut pietarilaisnovellit – Gogolia voinee sanoa jonkinlaiseksi maagisen realismin kantaisäksi.
Kenneth Grahme: Kaislikossa suhisee & A. A. Milne: Nalle Puh – englantilaisen satufantasian klassikoita
Robert Holdstock: Alkumetsä – 80-luvun merkittävin fantasiauutuus: oikeasti hieltä haisevia metsässäkulkijoita.
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen – Arthurin Britanniaan sijoittuva romaani, joka muistuttaa hidasta taide-elokuvaa olematta silti tylsä. Kaunista kieltä ja palkittu käännös.
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka – tulkinta tunnetusta englantilaisesta tarusta ja haltiamaa-teemasta, hyvää kuvausta ja hahmoja.
Irmelin Sandman Lilius: Kuningas Tulle & Tullen matka etelään – Sandman Lilius on jäänyt Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin varjoon, vaikka häntä on sanottu parhaiden angolosaksisten tekijöiden veroiseksi. Tulavall-kirjoissa on hiljaista surumielisyyttä ja ne lähestyvät aikuisten kirjallisuutta.
http://www.swedishbookreview.com/article-2013-S-berry-charlotte.php
Haruki Murakami: Kafka rannalla – nykypäivän Japaniin sijoittuva outo tarina, mutta pohjimmiltaan seikkailufantasiaa. Sydämellisiä hahmoja ja kaunista kieltä tässäkin.
Jonathan Swift: Gulliverin retket – 1700-luvun satiiri, aiheen tyhjentävä kuvaus ihmisen typeryydestä. Fantasiaksi tätä on siis hieman vaikea sijoittaa ennen muuta sen realistisuuden vuoksi. Sama juttu kuin Franz Kafkan teosten kanssa.
Mark Twain: Jenkki kuningas Arthurin hovissa – kilpailee parhaasta Arthur-tulkinnasta, hauska ja kriittinen sekä ritariaikaa että myöhempiä aikoja kohtaan
Horace Walpole: Otranton linna – goottilainen kirjallisuus on oma lajinsa ja lajityypin aloittava teos on yhtä hyvä valinta kuin muutkin. Esimerkiksi arvostettua Melmoth the Wandereria ei ole vielä suomennettu. Toisin kuin seuraajat, kirja ei ole kovin pitkä ja minusta se on jopa aliarvostettu.
Jack Vance: Iltaruskon maa – Robert E. Howardin Conan-sarja on tyypillinen esimerkki amoraalisesta fantasiasta, jossa taistellaan ennen muuta oman edun puolesta. Vance on toinen, korkeakirjallisempana pidetty esimerkki tästä: tiivistä vuoropuhelua ja värikkään kuvailevaa kieltä (ja poikkeuksellinen käännös).