22.9. - Kaikki alkoi erään hobitin syntymäpäivästä

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tänään juhlitaan taas kerran Bilbon ja Frodon syntymäpäivää. Päivän kunniaksi tässä pieni kappale Tarun Sormusten Herrasta syntyhistoriaa. Christopher Tolkien kirjoittaa The Return of the Shadow -teoksen (The History of Middle-earth VI) alussa näin.

Tarun Sormusten Herrasta alkuperäinen, kirjoitettu lähtöpiste - sen 'ensimmäinen itu', niin kuin isäni raapusti käsikirjoituksen reunaan paljon myöhemmin - on säilynyt: viisisivuinen käsikirjoitus, jonka otsikko on Kauan odotettu juhla. Luullakseni isäni viittasi juuri tähän (eikä toiseen, keskeneräiseksi jääneeseen luonnokseen joka pian seurasi sitä) kun hän 19.12.1937 kirjoitti Allen & Unwinin Charles Furthille: "Olen kirjoittanut ensimmäisen luvun uudesta hobitteja käsittelevästä tarinasta - 'Kauan odotettu juhla'" Vain kolme päivää aiemmin hän oli kirjoittanut Stanley Unwinille:

"Luulenpa että on selvää, että --- Hobitti tarvitsee jatko-osan tai seuraajan. Lupaan miettiä sitä ja kiinnittää siihen huomiota. Mutta varmasti ymmärrät minua, kun sanon, että yksityiskohtainen ja johdonmukainen mytologia (sekä kaksi kieltä) on mielessäni päällimmäisenä ja silmarilit ovat minulle sydämen asia. Joten luoja tietää mitä tapahtuu. Herra Reppuli alkoi koomisena tarinana tavanomaisten Grimmin satukääpiöiden seurassa, mutta venyi lajityyppinsä äärirajoille saakka - niin että jopa kauhea Sauron kurkisti reunan yli. Mutta pystyvätkö hobitit vielä enempään? He voivat olla koomisia, mutta heidän komediansa on latteaa ellei sitä aseteta paljon perustavampaa laatua olevia elementtejä vasten."

Tämän perusteella näyttää selvältä, että 16. joulukuuta hän ei ollut aloittanut kirjoittamista; mitä todennäköisimin hän ei myöskään ollut miettinyt "uuden hobitteja käsittelevän tarinan" aineksia. Aivan hiljattain hän oli jättänyt Silmarillionin kolmannen version käsikirjoituksen Allen & Unwinille. Se oli keskeneräinen ja hän oli vielä uppoutunut syvälle sen työstämisen. Tämän Stanley Unwinille lähetetyn kirjeen jälkihuomautuksessa hän itse asiassa mainitsi saaneensa Silmarillionin (ja muita tekstejä) takaisin samana päivänä. Siitä huolimatta hän on varmasti jo tuolloin aloittanut uuden tarinan.

Kun hän ensimmäisen kerran laski kynänsä paperille, hän kirjoitti suurilla kirjaimilla "Kun M", mutta hän lopetti ennen kuin oli piirtänyt M-kirjaimen viimeistä viivaa, ja kirjoitti sen sijaan "Kun Bilbo..." Teksti alkaa kauniilla käsialalla, mutta käsiala muuttuu koko ajan nopeammaksi ja loppua kohti se huononee niin nopeasti kirjoitetuksi ettei siitä saa kaikissa kohdissa selvää. Käsikirjoitukseen on tehty melko monia muuutoksia. Seuraava teksti toistaa alkuperäisen käsikirjoituksen muodon niin kuin arvelen sen olleen, ottaen huomioon, että "alkuperäistä" ei voi aina täysin erottaa muutoksista. Jotkut muutokset on ilmiselvästi tehty kirjoittamishetkellä ja nämä on otettu mukaan tekstiin; toiset viittaavat selkeästi seuraavaan versioon ja ne on jätetty huomiotta. Joka tapauksessa on erittäin todennäköistä, että isäni kirjoitti tämän aloitusluvun versiot nopeassa tahdissa toistensa jälkeen. --- [seuraa ote J.R.R. Tolkienin käsikirjoituksen alusta]

Kauan odotettu juhla (1)

Kun Bilbo, Bungon poika Reppulien suvusta [oli juhlinut >] valmistautui juhlimaan seitsemättäkymmenettä syntymäpäiväänsä, naapurustossa riitti jonkin verran puhetta päiväksi tai pariksi. Hän oli aikoinaan ollut jonkin aikaa kuuluisa Hobittilan ja Virranvarren asukkaiden parisa - hän oli kadonnut aamiaisen jälkeen eräänä huhtikuun 30. päivänä eikä ilmestynyt takaisin ennen kuin lounasaikaan seuraavan vuoden kesäkuun 22:ntena: hyvin omituinen tapahtumasarja, jolle hän ei ollut koskaan antanut kunnollista syytä, ja josta hän kirjoitti käsittämättömän selonteon. Sen jälkeen hän oli palannut tavallisiin tapoihinsa; ja lähiseudun järkkynyt luottamus häntä kohtaan oli vähitellen palautunut, eriyisesti siksi, että Bilbo näytti jollakin selittämättömällä tavalla tulevan toimeen paremmin kuin mukavasti - ellei ollut suorastaan varakas. Itse asiassa juuri juhlan suurenmoisuus aiheutti puheet ennemmin kuin tuo ohimenevä kuuluisuus - kaiken kaikkiaan nuo omituiset tapahtumat olivat jo noin kaksikymmentä vuotta vanhoja ja ne alettiin jo soveliaasti unohtaa...

[suunnilleen tähän - itse asiassa sanaan 'juhlan' - päättyy käsikirjoituksen ensimmäinen sivu, ja minäkin lopetan pikakäännökseni. Lähteenä on HoME VI, 11-13, 17.]

C. Tolkienin viite: (1) Otsikko on kirjoitettu myöhemmin, mutta epäilyksettä ennen kuin luku oli kirjoitettu loppuun, koska isäni viittasi siihen kirjeessään 19.12.1937.

***

Tiedä sitten toimiiko tämä minkäänlaisena keskustelun aloituksena, mutta jos jollakulla olisi jotakin kiinnostavia huomioita vaikkapa koskien TSH:ssa julkaistua kuvausta Bilbon syntymäpäiväjuhlasta - tai monista muista kirjassa mainituista herrojen Reppuli & Reppuli syntymäpäivistä, kirjoittakaa ihmeessä!

//edit: korjattu 090406
 
Hyvää syntymäpäivää, Bilbo-herra!

Koska tänään on taas herra Bilbo Reppulin syntymäpäivä, jatkakaamme sen kunniaksi ja virkistävän (vuoden mittaisen) lepotauon jälkeen jatkokertomustamme eli Kauan odotetun juhlan ensimmäisen version (vuodelta 1937) suomennosta (HoME VI, 13-14):

... Juhlan valmistelujen suurenmoisuus, pitäisi kai sanoa. Hänen etuovensa eteläpuolella avautuva kenttä peittyi telttoihin. Kutsuja lähetettiin kaikille Reppuleille ja kaikille Tukeille (hänen äidinpuolisille sukulaisilleen), sekä Tonkeleille (jotka olivat vain kaukaista sukua); sekä Onkaloisille, Boffineille, Pönkeleille ja Jalojaloille, joista yhdelläkään ei ollut ollut edes kaukaisia sukusiteitä niinä aikoina, joihin paikallishistorioitsijoiden muisti ulottui – ja joista jotkut asuivat Konnun toisella laidalla. Mutta he olivat, tietenkin, kaikki hobitteja. Edes Säkinheimo-Reppuleita, hänen isänpuoleisia serkkujaan, ei unohdettu. Heidän ja herra Bilbo Reppulin välillä oli ollut vihanpitoa niin kuin jotkut teistä saattavat muistaa. Mutta kokonaan kultamusteella kirjoitettu kutsukortti oli niin hieno, että heidän oli pakko hyväksyä kutsu. Sitä paitsi heidän serkkunsa oli paneutunut hyvän ruoan laittamiseen jo pitkän aikaa ja hänen päivällispöytäänsä arvostettiin suuresti jopa tuohon aikaan ja tuolla seudulla, jolloin ruoka oli yhä sellaista kuin pitikin ja tarpeeksi runsasta, että kaikki kansa saattoi harrastaa sitä.

Kaikki odottivat miellyttävää juhlaa, vaikka he hieman pelkäsivätkin isäntänsä päivällispuhetta. Hänellä oli taipumusta liittää puheisiinsa runoudeksi kutsumiaan osuuksia ja jopa – lasillisen tai parin jälkeen – viitata järjettömiin seikkailuihin, joita hän väitti kokeneensa kauan sitten naurettavan kadoksissa olonsa aikana. Juhla oli erittäin miellyttävä, suorastaan valloittavaa viihdykettä. Tarvikkeiden myynti putosi melkein olemattomiin koko Konnussa seuraavalla viikolla, mutta siitä ei ollut haittaa, koska herra Reppulin pitovalmistelut olivat tyhjentäneet kaikki varastot, kellarit ja makasiinit virstojen säteellä. Sitten seurasi puhe. Suurin osa paikalle kokoontuneista hobiteista oli nyt suopealla mielellä ja he olivat unohtaneet aikaisemmat pelkonsa. He olivat valmiita kuuntelemaan mitä tahansa ja hurraamaan jokaisen pisteen kohdalla. Mutta he eivät olleet valmistautuneet järkytykseen. Silti he järkyttyivät – perin pohjin ja ennalta arvaamatta. Jotkut saivat jopa ruoansulatusvaivoja.

Seuraava osa esitetään 22. syyskuuta 2007, jos valar varjelevat ja Eru sallii. Pysykää kuulolla. Syökää hyvin. Pyyhkikää jalkanne. Varokaa veneitä. Lukekaa loput alkuteoksesta, jota saa hyvin varustetuista kirjakaupoista! (sanonpahan tämän siksi, että voisin jollakin tavalla oikeuttaa hyvin epävirallisen käännösnäytteen julkaisemisen)
 
Many Happy Returns, Mr. Baggins!

Kuulkaa, kuulkaa! Taas on koittanut herra Bilbo Reppulin syntymäpäivä, minkä kunniaksi jatkamme "Kauan odotetun juhlan" ensimmäisen version (vuodelta 1937) suomennosta (HoME VI, 14–15).

Tällä kertaa saatte lukea (44 vuotta TSH:n sivuilta tuntemaamme hobittia nuoremman) Bilbon koko juhlapuheen siinä muodossa kuin se aluksi Tolkienin kynästä lähti. Varsinkin loppu on yllättävä, kunnon cliffhanger, joka varmasti saa kaikki uteliaiksi jatkosta. Millainen tarinasta olisikaan tullut, jos kirjailijamme olisi pysyttäytynyt tässä suunnitelmassa?

Olen käännöksessä seuraillut myös jonkin verran TSH:n suomennosta – etenkin sellaisissa kohdissa, joissa lopullinen englanninkielinen teksti on säilyttänyt samat sanamuodot. Vaikka luku kirjoitettiin uudestaan vielä monta kertaa, yllättävän paljon tästä ensimmäisestä versiosta on säilynyt sanatarkasti sellaisenaan.

Huomatkaa myös, kuka puuttuu kokonaan juhlasta: Frodo-parka, häntä ei vielä ollut olemassakaan, hänen esiasteensa tuli mukaan Bilbon poikana (ja vielä toisella nimellä) vasta kolmanteen versioon. Gandalf sentään marssii näyttämölle jo toisessa luonnoksessa.

Mutta pitemmittä puheitta: tällainen on seitsemänkymmenen vuoden takaa sen tarinan alku, jonka kulkua ja tarkoitusta sen kirjoittaja ei vielä tiennyt. Ei ollut vielä enttejä eikä Tuomiovuoren kuilua. Olipahan kustantajankin toivoma alku The Hobbitin jatko-osalle. Tarina joka muotoutui kertoessa...

* * *

"Rakkaat ystävät", herra Reppuli aloitti. "Kuulkaa, kuulkaa!" he vastasivat kuorossa. "Rakkaat Reppulit", hän jatkoi ja seisoi nyt tuolillaan niin että kaikki näkivät, miten suunnatonta paviljonkia valaisevien lyhtyjen valo heijastui hänen kirjaillun liivinsä kultanapeista. "Ja rakkaat Tukit ja Tonkelit, Pönkelit ja Onkaloiset, Piiparit, Boffinit ja Jalojalat."(2) "Jalojalkat", huusi eräs iäkäs hobitti takaa. Hänen nimensä oli tietysti Jalojalka, ja syystä; hänen jalkansa olivat isot, poikkeuksellisen karvaiset ja molemmat lepäsivät pöydällä. "Myös te rakkaat Säkinheimo-Reppulit, jotka toivotan viimein tervetulleiksi takaisin Repunpäähän", Bilbo jatkoi. "Tänään on seitsemäskymmenes syntymäpäiväni." "Eläköön, eläköön ja paljon onnea!" he huusivat. Tällaisesta he pitivät: lyhyttä, ytimekästä ja selkeää.

"Toivon että viihdytte yhtä hyvin kuin minäkin." Korviahuumaavia suosionosoituksia. Kyllä- (ja ei-) huutoja, trumpettien töräyksiä ja vihellyksiä. Läsnä oli monia nuoria hobitteja, sillä hobitit olivat sallivaisia lapsiaan kohtaan – erityisesti jos oli tarjolla tilaisuus ylimääräiseen ateriaan. Satoja musikaalisia paukkupommeja oli pamautettu. Useimmissa luki "Valmistettu Laaksossa". Vain Bilbo ja muutamat hänen sisarustensa Tuk-sukuiset lapset tiesivät, mitä se merkitsi; mutta ne olivat hienoja paukkupommeja. "Olen kutsunut teidät kaikki koolle", Bilbo jatkoi, kun viimeiset hurraahuudot olivat vaienneet ja jokin hänen äänessään sai muutamat Tukit höristämään korviaan. "Kaikkein ensimmäiseksi kertoakseni teille, että pidän teistä suunnattomasti, ja että seitsemänkymmentä vuotta on liian lyhyt aika elää niin erinomaisten ja viehättävien hobittien parissa." – "Kuulkaa, kuulkaa!" "En tunne puoliakaan teistä puoleksikaan niin hyvin kuin haluaisin, ja alle puolet teistä edes puoleksi niin hyvin kuin ansaitsisitte." Ei suosionosoituksia, muutama kättentaputus – useimmat yrittivät ymmärtää mitä hän tarkoitti. "Toiseksi, juhliakseni syntymäpäivääni ja paluuni kahdettakymmenettä vuosipäivää" – vaivaantunutta kahistelua. "Lopuksi tehdäkseni ilmoituksen!" Hän sanoi tämän erittäin kovalla äänellä ja kaikki jotka pystyivät nousivat seisomaan. "Hyvästi! Minä lähden pois illallisen jälkeen. Lisäksi aion mennä naimisiin."

Hän istuutui. Ällistyksen synnyttämän hiljaisuuden rikkoi vain herra Jalojalka, joka potkaisi pöydän nurin; rouva Jalojalka oli tukehtua juomaansa.


_______
Christopher Tolkienin loppunootit (HoME VI, 17):

(2) "Onkaloisten" [engl. Burroweses] jälkeen seurasi "and Ogdens" [jätin suomentamatta, toim. huom.], mutta se on viivattu yli - melko varmasti kirjoittaessa. "Jalojalat" [engl. Proudfoots] oli aluksi kirjoitettu "Jalojalkat" [engl. Proudfeet], kuten myös aiemmin luvussa, mutta seuraava lause osoittaa, että se oli muutettu jo kirjoittaessa.
 
Itse asiassa kolmannessa versiossa (HoME VI, 28-29) kerrotaan myös Bilbon vaimon nimi. Tässä vaiheessa tarina on muuttunut siten, että keskushenkilönä odotetussa juhlassa onkin Bilbon poika Bingo (proto-Frodo) ja hänen äitinsä on Primula Brandybuck eli suomeksi Esikko - hänestähän tuli sittemmin Drogo Reppulin puoliso ja Frodon äiti.
 
Terveisiä syntymäpäiväjuhlasta 71 vuoden takaa

Vuoden tuumaustauon jälkeen seuraa taas jatkoa kertomukseen Tarun Sormusten Herrasta aloitusluvun Kauan odotettu juhla ensimmäisestä versiosta vuodelta 1937.

Viimeksi pääsimme kohtaan, jossa Bilbo päätti puheensa. Hän ei tosin kadonnut puheensa päätteeksi, kunhan vain istuutui ja jätti hobitit haukkomaan henkeään. Kuten huomaatte, jatkosta puuttuu kokonaan kohtaus, jossa Gandalf ja Bilbo keskustelevat tulevaisuudensuunnitelmista ja Bilbo lähtee kääpiöiden mukana kohti Rivendelliä.

Kirjapainoon saakka päässyt tarina alkaa kuitenkin noudatella melko tarkasti tätä varhaisversiota lauseesta "Puolenyön tienoilla vaunut tulivat noutamaan arvohenkilöitä." (Kaapuhemmopainos, s. 44) ja kohtaus päättyy tunnettuun homeeriseen luetteloon Bilbon jälkeensä jättämistä lahjoista, joka myös on säilynyt pääpiirteiltään samanlaisena alusta alkaen.

Jätämme vielä ensi vuoden huomaan käsikirjoituksen lopun, josta selviää muun muassa Bilbon alkuperäinen syntymäpäivä. Vaan siihen palaamme ensi vuonna. Tässä tämä pätkä, joka on peräisin The History of Middle-earth -sarjan osasta kuusi, The Return of the Shadow, sivuilta 15-16 + viitteet 3-5, s. 17-18. Olen koettanut toisinaan tarkoituksella seurata Kersti Juvan suomennosta kohdissa, joissa lopullinen teksti on säilyttänyt käsikirjoituksen sanamuodot tarkasti.

Numeroidut loppuviitteet (3)-(5) ovat Christopher Tolkienin, asteriskeilla merkityt [*]-[***] Tikin.


* * *

Siinäpä se. Koko jutun on tarkoitus vain selittää, että Bilbo Reppuli meni naimisiin ja sai paljon lapsia, sillä minä aion kertoa teille tarinan eräästä hänen jälkeläisistään, ja jos te olette lukeneet vain hänen muistelmansa Balinin vierailuun saakka - se tapahtui ainakin kymmenen vuotta ennen tätä syntymäpäiväjuhlaa - saatatte ehkä hämmästyä.(3)

Itse asiassa Bilbo Reppuli katosi hiljaa ja huomaamatta - sormus oli hänen kädessään puheen aikanakin - keskellä sitä sekavaa puheryöppyä, joka seurasi tyrmistynyttä hiljaisuutta. Häntä ei enää koskaan nähty Hobittilassa. Kun vaunut tulivat hakemaan vieraita, paikalla ei ollut ketään hyvästelemässä heitä. Vaunut vierivät tiehensä yksi toisensa jälkeen täynnä kylläisiä, mutta omituisen tyytymättömiä hobitteja. Puutarhurit tulivat (sopimuksesta) ja korjasivat kottikärryillä pois ne, jotka olivat vahingossa jääneet jäljelle. Yö laskeutui ja kului pois. Aurinko nousi. Väkeä saapui korjaamaan pois teltat ja pöydät ja tuolit ja lyhdyt ja laatikkoihin istutetut kukkivat puut, ja lusikat ja veitset ja lautaset ja haarukat, ja muruset ja syömättömän ruoan - sitä oli huomattavan pieni määrä. Paljon muutakin väkeä saapui. Reppuleita ja Säkinheimo-Reppuleita ja Tukeja ja sellaisia joilla oli vielä vähemmän asiaa paikalle. Aamupäivän puolivälissä (kun jopa parhaiten syöneet olivat taas liikkeellä) Repunpäähän oli kerääntynyt melkoinen kutsumaton joskaan ei odottamaton väkijoukko. Suuren etuoven ulkopuolelle asetettuun leveään valkoiseen lautaan oli maalattu SISÄÄN. Ovi oli auki. Kaikkiin sisällä oleviin tavaroihin oli solmittu lappu. "Mungo Tukille, rakkaudella Bilbolta"; "Semolina Reppulille, rakkaudella hänen veljenpojaltaan" paperikorissa - Semolina oli kirjoittanut hänelle aika monta kirjettä (etupäässä hyviä neuvoja). "Caramella Tukille, ystävällisesti muistaen hänen enonsa[*]" eteisen kellossa. Vaikka Caramella oli ollut epätäsmällinen, Bilbo oli pitänyt aika lailla sisarentyttärestään, kunnes tämä oli kerran tullut teelle myöhässä ja selittänyt, että hänen kellonsa edisti. Bilbon kellot eivät koskaan jätättäneet eivätkä edistäneet, eikä hän unohtanut sitä. "Isoeno Obo Tuk-Tukille Bilbolta [**]" höyhenpatjassa; Obo oli harvoin hereillä ennen puoltapäivää tai teen jälkeen, ja hän kuorsasi. "Gorboduc Tonkelille parhain terveisin B. Reppulilta" - kultaisessa mustekynässä; hän ei koskaan vastannut kirjeisiin. "Angelican käyttöön" peilissä - hän oli nuori Reppuli ja piti itseään hyvin sievänä.(4) "Inigo Tonkeli-Tukille" täydellisessä astiastossa - hän oli ahnein koskaan tunnettu hobitti. "Amalda Säkinheimo-Reppulille lahjaksi" hopealusikkalaatikossa. Hän oli Bilbon serkun vaimo, se jonka hän oli löytänyt vuosia sitten paluupäivänään mittailemassa ruokasaliaan (muistatte ehkä Bilbon epäilykset kadonneista lusikoista; ainakaan Bilbo ei ollut unohtanut, eikä Amalda).(5) [***]

_______

Christopher Tolkienin loppuviitteet:

(3) Tässä viitataan Hobitin lopussa olevaan mainintaan siitä, että Gandalf ja Balin vierailivat Repunpäässä "joitakin vuosia myöhemmin".

(4) Tässä kohdassa mainittiin Inigo Reppulille lahjoitettu laatikollinen hiusharjoja, mutta sanat oli viivattu yli ilmeisesti jo kirjoitettaessa, koska välittömästi seuraa lahja toiselle Inigolle (Tonkeli-Tukille).

(5) Nimiin ja muihin yksityiskohtiin tässä kappaleessa on tehty monia muutoksia, joista kaikkia ei huomioitu kolmannessa versiossa (toinen versio loppuu ennen tätä kohtaa). Mungo Tukin lahja (sateenvarjo) nimettiin ja Caramella Tuk vaihdettiin sisarentyttärestä serkuksi. Gorboduc Tonkelista tuli Orlando Tonkeli. Kynällä kirjoitetut ehdotukset rouva Säkinheimo-Reppulin nimeksi Amaldan tilalle ovat Lonicera (Kuusama) ja Griselda, ja hänen miehestään Sagosta (jonka nimi mainitaan seuraavassa kappaleessa) tuli Cosmo.

_______

Tikin loppuviitteet:

[*] Alkutekstissä Bilbo on Caramella Tukin uncle, mutta eri sukunimen perusteella suomennos on eno eikä setä.

[**] Alkutekstissä: 'For Obo Took-Took, from his great-nephew'. Termi 'great-nephew' on hieman vaikea suomentaa tarkasti, koska emme tiedä Obon asemaa Reppulien sukupuussa. Joka tapauksessa Obosta tuli myöhemmin Rollo (HoME VI, 32, 36) ja lopulta hänen tilalleen tuli Fosco Bolger, Bilbon uncle eli todennäköisimmin eno, koska hänellä on eri sukunimi (HoME VI, 38). Reppulien sukutaulussa (THS, Liite C) esiintyy Fosco Reppuli, joka on Bilbon isän serkku ja Frodon isänisä; Fosco Reppulin vaimo oli Rubiini Bolger.

[***] Lopulliseen tekstiin lahjaluettelosta osa välittyi aivan samassa järjestyksessä, eniten muutoksia tuli nimiin: sateenvarjon (mainitaan tekstiin myöhemmin tehdyssä lisäyksessä, ks. yllä viite 5) saaneesta Mungo Tukista tuli Adelard Tuk (joka lisäksi mainittiin paatuneeksi sateenvarjovarkaaksi), Semolina Reppulista tuli hieman laajemman esittelyn kera Dora Reppuli, Bilbon pikkuserkku; Caramella Tukin kello jäi kokonaan pois, samoin Obo Tuk-Tukin höyhenpatja; Gorboduc Tonkelista tuli Milo Onkaloinen (joka sai myös mustepullon); Angelica säilyi sellaisenaan, mutta peilistä tuli vielä pisteliäämmin kupera; Inigo jäi pois ja hänen tilalleen luetteloon ilmestyi Hugo Piukkapaula, joka sai kirjahyllyn; ja tietenkin mukana pysyi (hieman muunnellun esittelyn kera) hopealusikkalaatikoineen Amalda Säkinheimo-Reppuli, jonka etunimi lopulta muuttui Lobeliaksi.
 
Kippis ja onnea jälleen kerran!

On jälleen koittanut juhlapäivä, Bilbon ja Frodon syntymäpäivä. Sen kunniaksi esitämme viidennen ja viimeisen osan nopeatahtisesta jatkokertomuksestamme ”Odotetun juhlan ensimmäinen versio”. Näin se kulkee kohti loppuaan:

Tietenkin Bilbon kodissa oli tuhat ja yksi tavaraa ja kaikissa oli laput – useimmissa jokin piikki (joka upposi hetken kuluttua). Kaikki huonekalut saivat lähteä mutta rahaa ei pennin pyörylääkään, ei vaskisormustakaan tai koruja löytynyt. Amalda oli ainoa lapulla muistettu Säkinheimo-Reppuli – mutta hallissa oli ilmoitus, että herra Bilbo Reppuli luovutti halutun omaisuuden eli nimellä Alismäen Repunpää tunnetun asuinkolon yhdessä kaikkien siihen kuuluvien tahi liitettyjen maiden kanssa Sago Säkinheimo-Reppulille ja hänen vaimolleen Amaldalle omistettavaksi, hallittavaksi, asuttavaksi tahi muulla tavoin käytettäväksi heidän mielensä ja harkintansa mukaan seuraavasta syyskuun 22:nnesta päivästä lukien. Silloin oli 21. syyskuuta (Bilbon syntymäpäivä oli tuon mukavan kuun 20. päivänä). Joten Säkinheimo-Reppulit pääsivät kuin pääsivätkin asumaan Repunpäähän – vaikka heidän olikin odotettava parikymmentä vuotta. Heillä oli myös melkoisesti vaikeuksia saada kaikki lapuilla varustettu tavara ulos – lappuja revittiin ja sekoitettiin ja jotkut yrittivät käydä vaihtokauppaa eteisessä ja toiset yrittivät luikkia tiehensä mukanaan tavaraa jota ei vahdittu tarkasti; ja monet uteliaat alkoivat nakuttaa reikiä seiniin ja tehdä kaivauksia kellareissa ennen kuin heidät saatiin häädettyä. He olivat yhä rahan ja korujen perässä. Miten Bilbo olisikaan nauranut. Itse asiassa niin hän olikin naranut – hän oli aavistanut, mitä rataa asiat kulkisivat ja nautti itsekseen pilasta melkoisesti.

Tosiaan, kaikki on varmaan käynyt aivan liian selväksi. Onhan niin, että huolimatta puheestaan illallisen jälkeen Bilbo oli äkkiä väsynyt suunnattomasti heihin kaikkiin. Tukinpuhti (kaikilla Tukeilla ei tietenkään ollut paljoa tätä holtitonta mielenlaatua) oli aivan äkkiä ja epämukavasti herännyt taas henkiin. Oli toinenkin salaisuus – tuhlattuaan viimeiset viisikymmentä dukaattiaan juhlaan hänellä ei ollut yhtään rahaa tai koruja jäljellä, paitsi sormus ja kultanapit liivissään. Hän oli kuluttanut kaiken kahdessakymmenessä vuodessa (jopa tuotot kauniista - - -staan, jonka hän oli myynyt muutama vuosi sitten).¹

Miten hän sitten saattoi mennä naimisiin? Hän ei aikonut tehdä sitä välittömästi – hän oli vain sanonut ”aion mennä naimisiin”. En oikein osaa sanoa miksi. Se pälkähti äkkiä hänen päähänsä. Hän oli myös ajatellut, että sellaista saattaisi tapahtua myöhemmin – jos hän matkustelisi taas muiden kansojen parissa tai löytäisi jostakin vielä harvinaisemman ja kauniimman hobittirodun. Se oli myös eräänlainen selitys. Hobiteilla on outoja häätapoja. He pitivät (aina virallisesti ja hyvin usein myös käytännössä) vuosikaudet visusti salaisuutena sen kenen kanssa aikoivat avioitua, vaikka olisivat sen tienneetkin. Sitten he yhtäkkiä ottivat ja menivät naimisiin ja lähtivät tiehensä osoitetta jättämättä viikoksi tai pariksi (tai jopa pidemmäksi aikaa). Kun Bilbo oli kadonnut, hänen naapurinsa ajattelivat ensin sitä. ”Hän on lähtenyt ja mennyt naimisiin. Mutta kenen kanssa? – kukaan muu ei ole kadonnut, sen mitä me tiedämme.” Jopa vuoden kuluta he eivät olisi olleet kovin hämmästyneitä, jos hän olisi palannut vaimo mukanaan. Pitkän aikaa jotkut ajattelivat, että hän piti jossakin piilossa vaimoa ja jonkin aikaa eli melkoinen tarina onnettomasta rouva Bilbosta, joka oli liian ruma näytettäväksi.

Joten nyt Bilbo sanoi ennen katoamistaan: ”Minä aion mennä naimisiin.” Hän ajatteli, että se – yhdessä kaiken talon (eli kolon) ja kalusteiden kanssa käydyn hälinän kanssa – pitäisi heidät kaikki puuhissaan ja tyytyväisinä hyvän aikaa, niin ettei kukaan välittäisi ryhtyä etsiskelemään häntä kotvaseen. Ja hän oli oikeassa – tai ainakin melkein. Sillä kukaan ei koskaan välittänyt ryhtyä etsiskelemään häntä. He päättivät, että hän oli tullut hulluksi ja juossut tiehensä kunnes oli joutunut lampeen tai jokeen tai jyrkkään rotkoon ja niin oli Reppuleita yksi vähemmän. Useimmat siis ajattelivat näin. Tietenkin muutamat hänen nuoremmista ystävistään kaipasivat häntä kovasti (- - - Angelica ja Sar- - -). Mutta hän ei ollut hyvästellyt heitä kaikkia – oi ei. Se onkin helppo selittää.

Alaviite:

¹ Vrt. Hobitin loppua: ”Kultansa ja hopeansa hän tuhlasi suurimmaksi osaksi [myöhemmin muutettu: enimmäkseen] lahjoihin, sekä hyödyllisiin että ylellisiin.” Epäselvä sana voisi olla arms [suom. haarniska], mutta se ei näytä siltä. Vrt. samaa Hobitin kappaletta: ”Sotisopansa hän pani esille eteiseen (ja lainasi sen myöhemmin museoon)”.

PS. Lähteenä on siis HoME VI, s. 16-17,18. En ehtinyt kunnolla tarkistaa käännöstä, teen sen kyllä myöhemmin, mutta älkää ihmetelkö virheiden paljoutta...
 
Huomenna 22. syyskuuta on Bilbo ja Frodo Reppulin syntymäpäivä ja tänään 21. syyskuuta on Hobitin syntymäpäivä. Kaiken tämän kunniaksi ja siinä nöyrässä toivossa, että jotakuta tämmöinen kiinnostaa, tässä seuraa vanhan Vihreän Lohikäärmeen syövereistä noudettu ja yhteen liimattu jatkokertomus, joka ilmestyi alun perin viidessä osassa vuosina 2005-2009. Viime vuosi jäi väliin aivan vahingossa, mutta jos hyvin käy, jatkamme vielä tästä eteenpäin...

”Tässä” on siis kappale Tarun Sormusten herrasta syntymähistoriaa suomennettuna The Return of the Shadow -teoksen (eli The History of Middle-earth VI) alusta (s. 11-18): tällainen on runsaan seitsemänkymmenen vuoden takaa sen tarinan alku, jonka kulkua ja tarkoitusta sen kirjoittaja ei vielä tiennyt. Ei ollut vielä enttejä eikä Tuomiovuoren kuilua. Olipahan kustantajankin toivoma alku The Hobbitin jatko-osalle. Tarina joka muotoutui kertoessa...

Olen käännöksessä seuraillut myös jonkin verran TSH:n suomennosta – etenkin sellaisissa kohdissa, joissa lopullinen englanninkielinen teksti on säilyttänyt samat sanamuodot. Vaikka luku kirjoitettiin uudestaan vielä monta kertaa, yllättävän paljon tästä ensimmäisestä versiosta on säilynyt sanatarkasti sellaisenaan.

Huomatkaa myös, kuka puuttuu kokonaan juhlasta: Frodo-parka, häntä ei vielä ollut olemassakaan, hänen esiasteensa tuli mukaan Bilbon poikana (ja vielä toisella nimellä) vasta kolmanteen versioon. Gandalf sentään marssii näyttämölle jo toisessa luonnoksessa.

Mutta pitemmittä puheitta päästetään ääneen Christopher Tolkien, joka on kirjoittanut tarinalle johdannon...


* * *​

Tarun Sormusten Herrasta alkuperäinen, kirjoitettu lähtöpiste – sen 'ensimmäinen itu', niin kuin isäni raapusti käsikirjoituksen reunaan paljon myöhemmin – on säilynyt: viisisivuinen käsikirjoitus, jonka otsikko on Kauan odotettu juhla. Luullakseni isäni viittasi juuri tähän (eikä toiseen, keskeneräiseksi jääneeseen luonnokseen joka pian seurasi sitä) kun hän 19.12.1937 kirjoitti Allen & Unwinin Charles Furthille: "Olen kirjoittanut ensimmäisen luvun uudesta hobitteja käsittelevästä tarinasta – 'Kauan odotettu juhla'" Vain kolme päivää aiemmin hän oli kirjoittanut Stanley Unwinille:

"Luulenpa että on selvää, että --- Hobitti tarvitsee jatko-osan tai seuraajan. Lupaan miettiä sitä ja kiinnittää siihen huomiota. Mutta varmasti ymmärrät minua, kun sanon, että yksityiskohtainen ja johdonmukainen mytologia (sekä kaksi kieltä) on mielessäni päällimmäisenä ja silmarilit ovat minulle sydämen asia. Joten luoja tietää mitä tapahtuu. Herra Reppuli alkoi koomisena tarinana tavanomaisten Grimmin satukääpiöiden seurassa, mutta venyi lajityyppinsä äärirajoille saakka – niin että jopa kauhea Sauron kurkisti reunan yli. Mutta pystyvätkö hobitit vielä enempään? He voivat olla koomisia, mutta heidän komediansa on latteaa ellei sitä aseteta paljon perustavampaa laatua olevia elementtejä vasten."

Tämän perusteella näyttää selvältä, että 16. joulukuuta hän ei ollut aloittanut kirjoittamista; mitä todennäköisimin hän ei myöskään ollut miettinyt "uuden hobitteja käsittelevän tarinan" aineksia. Aivan hiljattain hän oli jättänyt Silmarillionin kolmannen version käsikirjoituksen Allen & Unwinille. Se oli keskeneräinen ja hän oli vielä uppoutunut syvälle sen työstämisen. Tämän Stanley Unwinille lähetetyn kirjeen jälkihuomautuksessa hän itse asiassa mainitsi saaneensa Silmarillionin (ja muita tekstejä) takaisin samana päivänä. Siitä huolimatta hän on varmasti jo tuolloin aloittanut uuden tarinan.

Kun hän ensimmäisen kerran laski kynänsä paperille, hän kirjoitti suurilla kirjaimilla "Kun M", mutta hän lopetti ennen kuin oli piirtänyt M-kirjaimen viimeistä viivaa, ja kirjoitti sen sijaan "Kun Bilbo..." Teksti alkaa kauniilla käsialalla, mutta käsiala muuttuu koko ajan nopeammaksi ja loppua kohti se huononee niin nopeasti kirjoitetuksi ettei siitä saa kaikissa kohdissa selvää. Käsikirjoitukseen on tehty melko monia muuutoksia. Seuraava teksti toistaa alkuperäisen käsikirjoituksen muodon niin kuin arvelen sen olleen, ottaen huomioon, että "alkuperäistä" ei voi aina täysin erottaa muutoksista. Jotkut muutokset on ilmiselvästi tehty kirjoittamishetkellä ja nämä on otettu mukaan tekstiin; toiset viittaavat selkeästi seuraavaan versioon ja ne on jätetty huomiotta. Joka tapauksessa on erittäin todennäköistä, että isäni kirjoitti tämän aloitusluvun versiot nopeassa tahdissa toistensa jälkeen. Viitteet [numerot sulkumerkkien sisällä: (1) jne. – lisäksi suomentaja on ympännyt mukaan omia viitteitään, jotka ovat asteriskeja hakasulkeiden sisällä: [*] jne.] ovat tekstin lopussa.

Kauan odotettu juhla (1)​

Kun Bilbo, Bungon poika Reppulien suvusta [oli juhlinut >] valmistautui juhlimaan seitsemättäkymmenettä syntymäpäiväänsä, naapurustossa riitti jonkin verran puhetta päiväksi tai pariksi. Hän oli aikoinaan ollut jonkin aikaa kuuluisa Hobittilan ja Virranvarren asukkaiden parissa – hän oli kadonnut aamiaisen jälkeen eräänä huhtikuun 30. päivänä eikä ilmestynyt takaisin ennen kuin lounasaikaan seuraavan vuoden kesäkuun 22:ntena: hyvin omituinen tapahtumasarja, jolle hän ei ollut koskaan antanut kunnollista syytä, ja josta hän kirjoitti käsittämättömän selonteon. Sen jälkeen hän oli palannut tavallisiin tapoihinsa; ja lähiseudun järkkynyt luottamus häntä kohtaan oli vähitellen palautunut, erityisesti siksi, että Bilbo näytti jollakin selittämättömällä tavalla tulevan toimeen paremmin kuin mukavasti – ellei ollut suorastaan varakas. Itse asiassa juuri juhlan suurenmoisuus aiheutti puheet ennemmin kuin tuo ohimenevä kuuluisuus – kaiken kaikkiaan nuo omituiset tapahtumat olivat jo noin kaksikymmentä vuotta vanhoja ja ne alettiin jo soveliaasti unohtaa. Juhlan valmistelujen suurenmoisuus, pitäisi kai sanoa. Hänen etuovensa eteläpuolella avautuva kenttä peittyi telttoihin. Kutsuja lähetettiin kaikille Reppuleille ja kaikille Tukeille (hänen äidinpuolisille sukulaisilleen), sekä Tonkeleille (jotka olivat vain kaukaista sukua); sekä Onkaloisille, Boffineille, Pönkeleille ja Jalojaloille, joista yhdelläkään ei ollut ollut edes kaukaisia sukusiteitä niinä aikoina, joihin paikallishistorioitsijoiden muisti ulottui – ja joista jotkut asuivat Konnun toisella laidalla. Mutta he olivat, tietenkin, kaikki hobitteja. Edes Säkinheimo-Reppuleita, hänen isänpuoleisia serkkujaan, ei unohdettu. Heidän ja herra Bilbo Reppulin välillä oli ollut vihanpitoa niin kuin jotkut teistä saattavat muistaa. Mutta kokonaan kultamusteella kirjoitettu kutsukortti oli niin hieno, että heidän oli pakko hyväksyä kutsu. Sitä paitsi heidän serkkunsa oli paneutunut hyvän ruoan laittamiseen jo pitkän aikaa ja hänen päivällispöytäänsä arvostettiin suuresti jopa tuohon aikaan ja tuolla seudulla, jolloin ruoka oli yhä sellaista kuin pitikin ja tarpeeksi runsasta, että kaikki kansa saattoi harrastaa sitä.

Kaikki odottivat miellyttävää juhlaa, vaikka he hieman pelkäsivätkin isäntänsä päivällispuhetta. Hänellä oli taipumusta liittää puheisiinsa runoudeksi kutsumiaan osuuksia ja jopa – lasillisen tai parin jälkeen – viitata järjettömiin seikkailuihin, joita hän väitti kokeneensa kauan sitten naurettavan kadoksissa olonsa aikana. Juhla oli erittäin miellyttävä, suorastaan valloittavaa viihdykettä. Tarvikkeiden myynti putosi melkein olemattomiin koko Konnussa seuraavalla viikolla, mutta siitä ei ollut haittaa, koska herra Reppulin pitovalmistelut olivat tyhjentäneet kaikki varastot, kellarit ja makasiinit virstojen säteellä. Sitten seurasi puhe. Suurin osa paikalle kokoontuneista hobiteista oli nyt suopealla mielellä ja he olivat unohtaneet aikaisemmat pelkonsa. He olivat valmiita kuuntelemaan mitä tahansa ja hurraamaan jokaisen pisteen kohdalla. Mutta he eivät olleet valmistautuneet järkytykseen. Silti he järkyttyivät – perin pohjin ja ennalta arvaamatta. Jotkut saivat jopa ruoansulatusvaivoja.

"Rakkaat ystävät", herra Reppuli aloitti. "Kuulkaa, kuulkaa!" he vastasivat kuorossa. "Rakkaat Reppulit", hän jatkoi ja seisoi nyt tuolillaan niin että kaikki näkivät, miten suunnatonta paviljonkia valaisevien lyhtyjen valo heijastui hänen kirjaillun liivinsä kultanapeista. "Ja rakkaat Tukit ja Tonkelit, Pönkelit ja Onkaloiset, Piiparit, Boffinit ja Jalojalat."(2) "Jalojalkat", huusi eräs iäkäs hobitti takaa. Hänen nimensä oli tietysti Jalojalka, ja syystä; hänen jalkansa olivat isot, poikkeuksellisen karvaiset ja molemmat lepäsivät pöydällä. "Myös te rakkaat Säkinheimo-Reppulit, jotka toivotan viimein tervetulleiksi takaisin Repunpäähän", Bilbo jatkoi. "Tänään on seitsemäskymmenes syntymäpäiväni." "Eläköön, eläköön ja paljon onnea!" he huusivat. Tällaisesta he pitivät: lyhyttä, ytimekästä ja selkeää.

"Toivon että viihdytte yhtä hyvin kuin minäkin." Korviahuumaavia suosionosoituksia. Kyllä- (ja ei-) huutoja, trumpettien töräyksiä ja vihellyksiä. Läsnä oli monia nuoria hobitteja, sillä hobitit olivat sallivaisia lapsiaan kohtaan – erityisesti jos oli tarjolla tilaisuus ylimääräiseen ateriaan. Satoja musikaalisia paukkupommeja oli pamautettu. Useimmissa luki "Valmistettu Laaksossa". Vain Bilbo ja muutamat hänen sisarustensa Tuk-sukuiset lapset tiesivät, mitä se merkitsi; mutta ne olivat hienoja paukkupommeja. "Olen kutsunut teidät kaikki koolle", Bilbo jatkoi, kun viimeiset hurraahuudot olivat vaienneet ja jokin hänen äänessään sai muutamat Tukit höristämään korviaan. "Kaikkein ensimmäiseksi kertoakseni teille, että pidän teistä suunnattomasti, ja että seitsemänkymmentä vuotta on liian lyhyt aika elää niin erinomaisten ja viehättävien hobittien parissa." – "Kuulkaa, kuulkaa!" "En tunne puoliakaan teistä puoleksikaan niin hyvin kuin haluaisin, ja alle puolet teistä edes puoleksi niin hyvin kuin ansaitsisitte." Ei suosionosoituksia, muutama kättentaputus – useimmat yrittivät ymmärtää mitä hän tarkoitti. "Toiseksi, juhliakseni syntymäpäivääni ja paluuni kahdettakymmenettä vuosipäivää" – vaivaantunutta kahistelua. "Lopuksi, antaakseni ilmoituksen!" Hän sanoi tämän erittäin kovalla äänellä ja kaikki jotka pystyivät nousivat seisomaan. "Hyvästi! Minä lähden pois illallisen jälkeen. Lisäksi aion mennä naimisiin."

Hän istuutui. Ällistyksen synnyttämän hiljaisuuden rikkoi vain herra Jalojalka, joka potkaisi pöydän nurin; rouva Jalojalka oli tukehtua juomaansa.

Siinäpä se. Koko jutun on tarkoitus vain selittää, että Bilbo Reppuli meni naimisiin ja sai paljon lapsia, sillä minä aion kertoa teille tarinan eräästä hänen jälkeläisistään, ja jos te olette lukeneet vain hänen muistelmansa Balinin vierailuun saakka – se tapahtui ainakin kymmenen vuotta ennen tätä syntymäpäiväjuhlaa – saatatte ehkä hämmästyä.(3)

Itse asiassa Bilbo Reppuli katosi hiljaa ja huomaamatta – sormus oli hänen kädessään puheen aikanakin – keskellä sitä sekavaa puheryöppyä, joka seurasi tyrmistynyttä hiljaisuutta. Häntä ei enää koskaan nähty Hobittilassa. Kun vaunut tulivat hakemaan vieraita, paikalla ei ollut ketään hyvästelemässä heitä. Vaunut vierivät tiehensä yksi toisensa jälkeen täynnä kylläisiä, mutta omituisen tyytymättömiä hobitteja. Puutarhurit tulivat (sopimuksesta) ja korjasivat kottikärryillä pois ne, jotka olivat vahingossa jääneet jäljelle. Yö laskeutui ja kului pois. Aurinko nousi. Väkeä saapui korjaamaan pois teltat ja pöydät ja tuolit ja lyhdyt ja laatikkoihin istutetut kukkivat puut, ja lusikat ja veitset ja lautaset ja haarukat, ja muruset ja syömättömän ruoan – sitä oli huomattavan pieni määrä. Paljon muutakin väkeä saapui. Reppuleita ja Säkinheimo-Reppuleita ja Tukeja ja sellaisia joilla oli vielä vähemmän asiaa paikalle. Aamupäivän puolivälissä (kun jopa parhaiten syöneet olivat taas liikkeellä) Repunpäähän oli kerääntynyt melkoinen kutsumaton joskaan ei odottamaton väkijoukko. Suuren etuoven ulkopuolelle asetettuun leveään valkoiseen lautaan oli maalattu SISÄÄN. Ovi oli auki. Kaikkiin sisällä oleviin tavaroihin oli solmittu lappu. "Mungo Tukille, rakkaudella Bilbolta"; "Semolina Reppulille, rakkaudella hänen veljenpojaltaan" paperikorissa – Semolina oli kirjoittanut hänelle aika monta kirjettä (etupäässä hyviä neuvoja). "Caramella Tukille, ystävällisesti muistaen hänen enonsa[*]" eteisen kellossa. Vaikka Caramella oli ollut epätäsmällinen, Bilbo oli pitänyt aika lailla sisarentyttärestään, kunnes tämä oli kerran tullut teelle myöhässä ja selittänyt, että hänen kellonsa edisti. Bilbon kellot eivät koskaan jätättäneet eivätkä edistäneet, eikä hän unohtanut sitä. "Isoeno Obo Tuk-Tukille Bilbolta [**]" höyhenpatjassa; Obo oli harvoin hereillä ennen puoltapäivää tai teen jälkeen, ja hän kuorsasi. "Gorboduc Tonkelille parhain terveisin B. Reppulilta" – kultaisessa mustekynässä; hän ei koskaan vastannut kirjeisiin. "Angelican käyttöön" peilissä – hän oli nuori Reppuli ja piti itseään hyvin sievänä.(4) "Inigo Tonkeli-Tukille" täydellisessä astiastossa – hän oli ahnein koskaan tunnettu hobitti. "Amalda Säkinheimo-Reppulille lahjaksi" hopealusikkalaatikossa. Hän oli Bilbon serkun vaimo, se jonka hän oli löytänyt vuosia sitten paluupäivänään mittailemassa ruokasaliaan (muistatte ehkä Bilbon epäilykset kadonneista lusikoista; ainakaan Bilbo ei ollut unohtanut, eikä Amalda).(5) [***]

Tietenkin Bilbon kodissa oli tuhat ja yksi tavaraa ja kaikissa oli laput – useimmissa jokin piikki (joka upposi hetken kuluttua). Kaikki huonekalut saivat lähteä mutta rahaa ei pennin pyörylääkään, ei vaskisormustakaan tai koruja löytynyt. Amalda oli ainoa lapulla muistettu Säkinheimo-Reppuli – mutta hallissa oli ilmoitus, että herra Bilbo Reppuli luovutti halutun omaisuuden eli nimellä Alismäen Repunpää tunnetun asuinkolon yhdessä kaikkien siihen kuuluvien tahi liitettyjen maiden kanssa Sago Säkinheimo-Reppulille ja hänen vaimolleen Amaldalle omistettavaksi, hallittavaksi, asuttavaksi tahi muulla tavoin käytettäväksi heidän mielensä ja harkintansa mukaan seuraavasta syyskuun 22:nnesta päivästä lukien. Silloin oli 21. syyskuuta (Bilbon syntymäpäivä oli tuon mukavan kuun 20. päivänä). Joten Säkinheimo-Reppulit pääsivät kuin pääsivätkin asumaan Repunpäähän – vaikka heidän olikin odotettava parikymmentä vuotta. Heillä oli myös melkoisesti vaikeuksia saada kaikki lapuilla varustettu tavara ulos – lappuja revittiin ja sekoitettiin ja jotkut yrittivät käydä vaihtokauppaa eteisessä ja toiset yrittivät luikkia tiehensä mukanaan tavaraa jota ei vahdittu tarkasti; ja monet uteliaat alkoivat nakuttaa reikiä seiniin ja tehdä kaivauksia kellareissa ennen kuin heidät saatiin häädettyä. He olivat yhä rahan ja korujen perässä. Miten Bilbo olisikaan nauranut. Itse asiassa niin hän olikin nauranut – hän oli aavistanut, mitä rataa asiat kulkisivat ja nautti itsekseen pilasta melkoisesti.

Tosiaan, kaikki on varmaan käynyt aivan liian selväksi. Onhan niin, että huolimatta puheestaan illallisen jälkeen Bilbo oli äkkiä väsynyt suunnattomasti heihin kaikkiin. Tukinpuhti (kaikilla Tukeilla ei tietenkään ollut paljoa tätä holtitonta mielenlaatua) oli aivan äkkiä ja epämukavasti herännyt taas henkiin. Oli toinenkin salaisuus – tuhlattuaan viimeiset viisikymmentä dukaattiaan juhlaan hänellä ei ollut yhtään rahaa tai koruja jäljellä, paitsi sormus ja kultanapit liivissään. Hän oli kuluttanut kaiken kahdessakymmenessä vuodessa (jopa tuotot kauniista - - -staan, jonka hän oli myynyt muutama vuosi sitten).(6)

Miten hän sitten saattoi mennä naimisiin? Hän ei aikonut tehdä sitä välittömästi – hän oli vain sanonut ”aion mennä naimisiin”. En oikein osaa sanoa miksi. Se pälkähti äkkiä hänen päähänsä. Hän oli myös ajatellut, että sellaista saattaisi tapahtua myöhemmin – jos hän matkustelisi taas muiden kansojen parissa tai löytäisi jostakin vielä harvinaisemman ja kauniimman hobittirodun. Se oli myös eräänlainen selitys. Hobiteilla on outoja häätapoja. He pitivät (aina virallisesti ja hyvin usein myös käytännössä) vuosikaudet visusti salaisuutena sen kenen kanssa aikoivat avioitua, vaikka olisivat sen tienneetkin. Sitten he yhtäkkiä ottivat ja menivät naimisiin ja lähtivät tiehensä osoitetta jättämättä viikoksi tai pariksi (tai jopa pidemmäksi aikaa). Kun Bilbo oli kadonnut, hänen naapurinsa ajattelivat ensin sitä. ”Hän on lähtenyt ja mennyt naimisiin. Mutta kenen kanssa? – kukaan muu ei ole kadonnut, sen mitä me tiedämme.” Jopa vuoden kuluta he eivät olisi olleet kovin hämmästyneitä, jos hän olisi palannut vaimo mukanaan. Pitkän aikaa jotkut ajattelivat, että hän piti jossakin piilossa vaimoa ja jonkin aikaa eli melkoinen tarina onnettomasta rouva Bilbosta, joka oli liian ruma näytettäväksi.

Joten nyt Bilbo sanoi ennen katoamistaan: ”Minä aion mennä naimisiin.” Hän ajatteli, että se – yhdessä kaiken talon (eli kolon) ja kalusteiden kanssa käydyn hälinän kanssa – pitäisi heidät kaikki puuhissaan ja tyytyväisinä hyvän aikaa, niin ettei kukaan välittäisi ryhtyä etsiskelemään häntä kotvaseen. Ja hän oli oikeassa – tai ainakin melkein. Sillä kukaan ei koskaan välittänyt ryhtyä etsiskelemään häntä. He päättivät, että hän oli tullut hulluksi ja juossut tiehensä kunnes oli joutunut lampeen tai jokeen tai jyrkkään rotkoon ja niin oli Reppuleita yksi vähemmän. Useimmat siis ajattelivat näin. Tietenkin muutamat hänen nuoremmista ystävistään kaipasivat häntä kovasti (- - - Angelica ja Sar- - -). Mutta hän ei ollut hyvästellyt heitä kaikkia – oi ei. Se onkin helppo selittää.

* * *

Christopher Tolkienin viitteet

(1) Otsikko on kirjoitettu myöhemmin, mutta epäilyksettä ennen kuin luku oli kirjoitettu loppuun, koska isäni viittasi siihen kirjeessään 19.12.1937.

(2) "Onkaloisten" [engl. Burroweses] jälkeen seurasi "and Ogdens" [jätin suomentamatta, toim. huom.], mutta se on viivattu yli – melko varmasti kirjoittaessa. "Jalojalat" [engl. Proudfoots] oli aluksi kirjoitettu "Jalojalkat" [engl. Proudfeet], kuten myös aiemmin luvussa, mutta seuraava lause osoittaa, että se oli muutettu jo kirjoittaessa.

(3) Tässä viitataan Hobitin lopussa olevaan mainintaan siitä, että Gandalf ja Balin vierailivat Repunpäässä "joitakin vuosia myöhemmin".

(4) Tässä kohdassa mainittiin Inigo Reppulille lahjoitettu laatikollinen hiusharjoja, mutta sanat oli viivattu yli ilmeisesti jo kirjoitettaessa, koska välittömästi seuraa lahja toiselle Inigolle (Tonkeli-Tukille).

(5) Nimiin ja muihin yksityiskohtiin tässä kappaleessa on tehty monia muutoksia, joista kaikkia ei huomioitu kolmannessa versiossa (toinen versio loppuu ennen tätä kohtaa). Mungo Tukin lahja (sateenvarjo) nimettiin ja Caramella Tuk vaihdettiin sisarentyttärestä serkuksi. Gorboduc Tonkelista tuli Orlando Tonkeli. Kynällä kirjoitetut ehdotukset rouva Säkinheimo-Reppulin nimeksi Amaldan tilalle ovat Lonicera (Kuusama) ja Griselda, ja hänen miehestään Sagosta (jonka nimi mainitaan seuraavassa kappaleessa) tuli Cosmo.

(6) Vrt. Hobitin loppua: ”Kultansa ja hopeansa hän tuhlasi suurimmaksi osaksi myöhemmin muutettu: enimmäkseen] lahjoihin, sekä hyödyllisiin että ylellisiin.” Epäselvä sana voisi olla arms [suom. haarniska], mutta se ei näytä siltä. Vrt. samaa Hobitin kappaletta: ”Sotisopansa hän pani esille eteiseen (ja lainasi sen myöhemmin museoon)”.

Tikin viitteet

[*] Alkutekstissä Bilbo on Caramella Tukin uncle, mutta eri sukunimen perusteella suomennos on eno eikä setä.

[**] Alkutekstissä: 'For Obo Took-Took, from his great-nephew'. Termi 'great-nephew' on hieman vaikea suomentaa tarkasti, koska emme tiedä Obon asemaa Reppulien sukupuussa. Joka tapauksessa Obosta tuli myöhemmin Rollo (HoME VI, 32, 36) ja lopulta hänen tilalleen tuli Fosco Bolger, Bilbon uncle eli todennäköisimmin eno, koska hänellä on eri sukunimi (HoME VI, 38). Reppulien sukutaulussa (THS, Liite C) esiintyy Fosco Reppuli, joka on Bilbon isän serkku ja Frodon isänisä; Fosco Reppulin vaimo oli Rubiini Bolger.

[***] Lopulliseen tekstiin lahjaluettelosta osa välittyi aivan samassa järjestyksessä, eniten muutoksia tuli nimiin: sateenvarjon (mainitaan tekstiin myöhemmin tehdyssä lisäyksessä, ks. yllä viite 5) saaneesta Mungo Tukista tuli Adelard Tuk (joka lisäksi mainittiin paatuneeksi sateenvarjovarkaaksi), Semolina Reppulista tuli hieman laajemman esittelyn kera Dora Reppuli, Bilbon pikkuserkku; Caramella Tukin kello jäi kokonaan pois, samoin Obo Tuk-Tukin höyhenpatja; Gorboduc Tonkelista tuli Milo Onkaloinen (joka sai myös mustepullon); Angelica säilyi sellaisenaan, mutta peilistä tuli vielä pisteliäämmin kupera; Inigo jäi pois ja hänen tilalleen luetteloon ilmestyi Hugo Piukkapaula, joka sai kirjahyllyn; ja tietenkin mukana pysyi (hieman muunnellun esittelyn kera) hopealusikkalaatikoineen Amalda Säkinheimo-Reppuli, jonka etunimi lopulta muuttui Lobeliaksi.
 
Luku I - toinen versio

On vierähtänyt vuosi jos toinen ja rutkasti enemmänkin siitä, kun viimeksi Reppuleiden syntymäpäivän tienoilla esittelimme Odotetun juhlan varhaisia versioita. Ensimmäinen versio on luettavissa tässä ylempänä. Nyt alkaa tässä kenties maailman hitaimmin etenevässä jatkokertomuksessa toinen versio.

Christopher Tolkien toteaa, että tässä tiiviisti ensimmäiseen käsikirjoitukseen perustuvassa toisessa versiossa on paljon uutta aineistoa, huomattavimpana niistä Gandalfin saapuminen ja ilotulitus. Tolkien korjaili käsikirjoitusta monin paikoin eikä Christopherin ole ollut helppo erottaa, mitkä korjauksista tehtiin saman tien kirjoittamisen aikana ja mitkä myöhemmin. Joka tapauksessa - hän toteaa - kolmas versio syntyi pika pikaa, jo ennen kuin toinen ehti valmiiksi.

Joten tässä alkaa toinen teksti ja jatkuu (tulevina vuosina) niin pitkälle kuin sitä kirjoitettiin (se siis katkeaa kesken). Kyseessä on siis lopullinen teksti: isä-Tolkienin korjaukset Christopher on sisällyttänyt julkaistuun tekstiin kaikessa hiljaisuudessa ja kommentoi huomautuksissaan (ks. viitteet) muutoksia vain joissakin huomattavimmissa kohdissa.


Luku I
Kauan odotettu juhla

Kun Bungon poika Bilbo kunniallisesta Reppulien suvusta valmistautui juhlimaan seitsemättäkymmenettäensimmäistä (1) syntymäpäiväänsä, naapurustossa virisi jonkin verran puheita ja väki veresti muistojaan. (2) Bilbo oli taannoin ollut vähän aikaa huonossa maineessa Hobittilan ja Virranvarren hobittien keskuudessa - hän oli kadonnut aamiaisen jälkeen erään huhtikuun 30. päivänä eikä ollut ilmaantunut takaisin ennen kuin lounasaikaan 22. kesäkuuta seuraavana vuonna. Hyvin omituista touhua, eikä hän ollut koskaan selittänyt sitä tyydyttävästi. Tietysti hän kirjoitti siitä kirjan, mutta nekään jotka sen lukivat, eivät ottaneet sitä vakavasti. Hobiteille ei kannata puhua lohikäärmeistä; joko he eivät moista usko tai sitten he alkavat tuntea olonsa epämukavaksi. Kummassakin tapauksessa he tuppaavat jälkeenpäin välttelemään kertojaa. Herra Reppuli oli kuitenkin palannut pian suunnilleen totuttuihin tapoihinsa, ja vaikka maaseudulla kerran järkkynyt luottamus ei koskaan täysin palannut ennalleen, ajan mittaan hobitit myöntyivät antamaan menneet anteeksi ja Bilbo pääsi taas puheväleihin kaikkien sukulaistensa ja naapuriensa kanssa - paitsi tietysti Säkinheimo-Reppulien. Sillä Bilbo tuntui ainakin jollakin käsittämättömälla tavalla päässeen enemmän kuin mukavasti varoihinsa. Itse asiassa juuri hänen syntymäpäiväjuhlansa valmistelujen näyttävyys synnytti puheita paljon enemmän kuin hetkisen kestänyt ja kauan sitten tapahtunut maineen menetys. Tuosta oudosta välikohtauksesta oli sentään kulunut jo suunnilleen kaksikymmentä vuotta, eikä sitä juuri enää muistettu. Juhla puolestaan pidettäisiin kuluvan syyskuun aikana. Sää oli hyvä ja puhuttiin myös sellaisesta ilotulituksesta jota ei ollut nähty sitten Vanhan Tukin päivien jälkeen.

Juhlapäivä läheni. Oudonnäköisiä vaunuja, joissa oli oudonnäköisiä paketteja, alkoi kivuta Kukkulaa ylös Repunpäähän (herra Bilbo Reppulin asunnolle). Ne saapuivat öiseen aikaan ja säikähtänyt väki kurkisteli ovistaan ja ihmetteli niitä. Joidenkin vaunujen ajajat olivat vierasmaalaisia ja lauloivat outoja lauluja, he olivat haltioita tai huppujensa alla piilottelevia kääpiöitä. Eräät valtavankokoiset ja natisevat vankkurit, joissa istui pitkiä ja raskastekoisia vaaleatukkaisia ihmisiä, saivat aikaan melkoisen hämmingin. Vankkureihin oli maalattu iso B-kirjain kruunun alapuolelle. (3) Se ei päässyt myllyn luona olevan sillan yli, joten ihmisten oli kannettava tavarat selässään ylös kukkulalle - tömistellen hobittien tiellä kuin elefantit. Majatalosta katosi kaikki olut kuin alas viemäristä sen jälkeen, kun he palasivat kukkulalta. Myöhemmin samalla viikolla paikalle köröttelivät kärryt kirkkaassa päivänvalossa. Niitä ajoi vanha mies aivan yksin. Hänellä oli korkea teräväkärkinen sininen hattu ja pitkä harmaa kaapu. Hobittipojat ja -tytöt juoksivat kärryjen perässä koko matkan ylös kukkulalle. Niihin oli pakattu ilotulitusraketteja, minkä he huomasivat kun lastia alettiin purkaa: suuria nyyttejä, joihin oli merkitty punainen G-kirjain.

"G niin kuin gigantti!" (*) he huusivat, koska eivät osanneet tarkemminkaan arvata kirjaimen merkitystä. Harvat vanhemmistakaan arvasivat paremmin: hobiteilla on yleensä ottaen lyhyt muisti. Mitä pieneen vanhaan mieheen tulee, (4) hän katosi sisään Bilbon etuovesta eikä enää tullut ulos.

Christopher Tolkienin viitteet

(1) Seitsemättäymmenettäensimmäistä korjattu muodosta seitsemättäkymmenettä; Bilbon jäähyväispuheessa on kuitenkin heti seitsemäskymmenesensimmäinen.

(2) Tähän isäni kirjoitti ensiksi:

Hän oli ollut paikallinen puheenaihe kaksi kertaa ennen tätä, mikä oli harvinainen saavutus kenellekään Reppulille. Ensimmäinen kerta sattui silloin, kun hän jäi orvoksi tuskin neljäkymmentävuotiaana isänsä ja äitinsä menehdyttyä ennen aikojaan (veneonnettomuudessa). Toinen kerta oli huomattavampi.

Tällainen Bungo Reppulille ja hänen vaimolleen koitunut kohtalo vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä Hobitin ensimmäisen luvun sanojen perusteella:

Ei niin että Belladonna Tukilla olisi ollut mitään seikkailuja sen jälkeen kun hänestä tuli Bungo Reppulin vaimo. Bungo, joka oli Bilbon isä, rakensi vaimolleen . . . hienoimman hobitinkolon . . . ja siellä he asuivat päiviensä päähän.

He vaikuttavat tuskin sellaiselta pariskunnalta, joka olisi lähtenyt "pelaamaan veneillä" niin kuin Ukko Gamgi asian ilmaisi, ja isäni viivasi kappaleen heti yli varmaankin todettuaan tämän. Mutta veneonnettomuus ei unohtunut, ja siitä tuli (Rollo Bolgerin >) Drogo Reppulin ja hänen Rankkibukeihin kuuluneen puolisonsa Esikon kohtalo, sillä heille se ei ollut yhtä mahdoton.

(3) Tässä vaiheessa Bilbon seikkailu Hobitissa oli vain 20 vuoden päässä hänen jäähyväisjuhlastaan, ja isäni aikoi selvästi, että vankkureiden B tarkoittaisi Bardia, Laakson kuningasta. Myöhemmin, kun kulunutta aikaa pidennettiin selvästi, Laakson hallitsijana oli noina päivinä Bardin poika Bain.

(4) Hobitin alkuperäisessä tekstissä Gandalfia kuvattiin "pieneksi vanhaksi mieheksi" hänen tullessaan mukaan tarinaan, mutta myöhemmin sana "pieneksi" jätettiin pois.

Tikin viite

(*) Alkutekstissä hobittipojat ja -tytöt kiljuvat "G for grand", mikä olisi ollut helpompi suomentaa, jos Gandalfin sijaan paikalle olisi körötellyt vaikka Saruman ("S niin kuin suurenmoinen"), mutta ehkä parempi näin, vaikka käännös onkin kömpelömpi kuin toivoisin.


* * *

Tämän verran tällä kertaa. Seuraava kappale aloittaa uuden jakson luvussa, joten nyt on oiva hetki pysähtyä ja jättää arvoisa lukija roikkumaan kallionkylkeen ainakin vuodeksi. Se joka ei malta odottaa, hankkinee käsiinsä teoksen The Return of the Shadow (The History of Middle-earth VI), jonka sivuilta 19-20 (ynnä viitteet s. 25-26) tämä teksti on peräisin, ja jatkaa alkuperäisen tekstin parissa.

Vaan viettäkäämme tänään antoisaa ja pantagruelistista hobittipäivää hyvän ruoan ja ystävien parissa. Tapaamisiin, toivottavasti.
 
Hyvää (kaksois)syntymäpäivää!

Pääsimme kuin pääsimmekin juhlapaikalle käännöksemme kera. Ai, mistäkö on kysymys? Kannattaa tosiaan lukea edellinen viesti (vuoden takaa) alusta loppuun (ei se ole niin kauhean pitkä) ja jatkaa sitten tästä. Olemme siis teoksen The Return of the Shadow sivuilla 20-22 (Christopher Tolkienin viitteet 5 ja 6 sivulla 26) ja jatkamme Kauan odotetun juhlan toista versiota eteenpäin. Huomatkaa myös ( ! ), että suomennoksessa on tukeuduttu Kersti Juvan suomennokseen (sangen monissa) kohdissa, jotka ovat säilyneet lopulliseen tekstiin samanlaisina. Lisäksi tekstissä on hakasulkeiden sisällä muutamia sanoja, jotka Tolkien on myöhemmin vaihtanut käsikirjoitukseen, esim. [kymmenennestä >] kahdeksannesta. Tik on myös lisännyt yhden oman huomautuksensa (alaviitteen merkki [ * ] ) tekstiin, ei malttanut olla kommentoimatta erästä juttua...


[osa 2]

Murinaa "ulkopaikkakuntien suosimisesta" olisi voinut kuulua, jollei Repunpäästä olisi äkkia alkanut sataa tilauksia jokaiseen lähistön (jopa laajasti käsitettynä) kauppaan. Sitten väki lakkasi olemasta pelkästään uteliasta, ja he innostuivat. He alkoivat ruksata kalentereihnisa Bilbon syntymäpäivään jäljellä olevia olevia päiviä, ja tähyillä postimiestä kutsun toivossa.

Sitten kutsuja alkoi tulvia. Hobittilan postitoimisto tukkeutui ja Virranvarren posti hautautui niihin. Oli kutsuttava apuun vapaahehtoisia postinkantajia. Heitä kulki jatkuvana virtana Kukkulaa ylös Repunpäähän kantaen kirjeitä, joissa oli satoja kohteliaita muunnelmia sanoista Kiitos, tulen varmasti. Koko ajan, päivästä toiseen, aina syyskuun [kymmenennestä >] kahdeksannesta päivästä lähtien kukaan ei ollut enää nähnyt Bilboa ulkosalla. Joko hän ei vastannut kellonsoittoon, tai sitten hän tuli ovelle ja huudahti "Anteeksi - Kiirettä pitää!" ovenraosta. Hobitit tuumivat, että hän oli vain kirjoittamassa kutsukortteja, mutta he eivät olleet aivan oikeassa.

Viimein kenttä hänen etuovensa eteläpuolella - sitä reunusti toiselta puolelta hänen keittöpuutarhansa ja toiselta puolelta Kukkulan tie - alkoi peittyä telttoihin ja paviljonkeihin. Repunreunan kolme hobittiperhettä heti kentän alapuolella olivat suunnattoman innoissaan. Yksi paviljongeista oli erityisen suuri, niin suuri, että kentällä kasvava puu jäi sen sisään ja seisoi sen keskellä [5] Sen joka oksalle ripustettiin lyhtyjä. Vielä lupaavammalta tuntui valtavan keittiön pystyttäminen kentän kulmaan. Paikalle saapui joukko kokkeja. Jännitys nousi huippuunsa. Sitten ilma kääntyi pilviseksi. Tämä tapahtui perjantaina, juhlan aattopäivänä. Huoli kasvoi valtavasti. Sitten lauantaina syyskuun [kahdentenakymmenentenä>] kahdentenakymmenentenätoisena [6] päivä valkeni. Aurinko nousi, pilvet haihtuivat, liput nostettiin ja ilonpito alkoi.

Herra Reppuli kutsui sitä juhlaksi - mutta se oli paremmin useita juhlia yhdessä ja sekaisin. Lähes kaikki lähistöllä asuvat oli kutsuttu yhteen tai toiseen juhlista - hyvin harvat unohtuivat (vahingossa), mutta koska he kuitenkin ilmaantuivat paikalle, sillä ei ollut väliä. Bilbo otti vieraat (ja kuokkavieraat) vastaan henkilökohtaisesti portilla. Hän antoi lahjoja jokaikiselle - niillekin, jotka menivät ulos takakautta ja palasivat etukautta toisen lahjan saadakseen. Bilbo aloitti nuorimmista ja pienimmistä, ja palasi nopeasti pienimpiin ja nuorimpiin. Hobitit antavat muille lahjoja syntymäpäivänään, eivät tietenkään kovin kalliita. Mutta järjestelmä ei ollut huono. Koska Hobittilassa ja Virranvarressa jokainen vuoden päivä oli jonkun syntymäpäivä, se tarkoitti sitä, että jokainen hobitti sai lahjan (ja usein enemmän) lähes jokaisena elinpäivänään. Mutta he eivät kyllästyneet niihin. Tällä kertaa hobitit olivat hurjan jännittyneitä - lahjojen joukossa oli sellaisia leluja, joita he eivät olleet koskaan aiemmin nähneet. Kuten arvata saattoi, ne olivat peräisin Laaksosta.

Kun vieraat pääsivät sisään juhlakentälle, luvassa oli laulua, tanssia, pelejä - ja tietysti ruokaa ja juomaa. Virallisia aterioita oli kolme: lounas, tee ja päivällinen (tai ilallinen); mutta lounaan ja teen erotti lähinnä siten, että noihin aikoihin kaikki istuivat yhtä aikaa syömässä. Juominen ei kertaakaan keskeytynyt. Syöminen jatkui suunnilleen jatkuvasti yhdestätoista kuuteen, jolloin ilotulitukset alkoivat.

Ilotulitukset hoiti tietysti (kuten olet jo varmasti huomannut) Gandalf. Hän oli tuonut raketit paikalle ja ampui ne itse - siis tärkeimmät: ilmaan lennätettiin runsain määrin sähikäisiä, kimalaisia, tähdenheittimiä, soihtuja, kääpiönkynttilöitä, haltiansuihkuja, hiidenhaukkuja ja ukkospaukkuja. Ne olivat tietysti upeita. Gandalf tuli iän karttuessa luonnollisesti aina vain taitavammaksi. Jotkin raketit olivat kuin säkenöiviä suloäänisiä lintuja. Toiset olivat vihreitä puita, joissa oli vääntyilevä savurunko. Niiden lehdet avautuivat kuin koko kevät olisi koittanut muutamassa minuutissa, ja niiden loistavilta oksilta leijui häkeltyneiden hobittien ylle hehkuvia kukkia - vain kadotakseen suloiseksi tuoksuksi ennen kuin ne koskettivat hattua tai hilkkaa. Oli perhossuihkuja, jotka lensivät puihin, oli erivärisiä tulipylväitä, jotka muuttuivat leijuviksi kotkiksi tai purjehtiviksi laivoiksi tai lentäviksi joutseniksi. Oli punaisia ukkosmyrskyjä ja keltaisia sadekuuroja, oli hopeakeihäitten metsä, joka äkkiä ponnahti ilmaan ulvaisten kuin hyökkäävä armeija ja putosi Virtaan sihisten kuin sata kuumaa käärmettä. Ja viimeisenä oli jotakin sellaista, jossa Gandalf meni oikeastaan liian pitkälle - hän sentään tiesi aika paljon hobiteista ja heidän uskomuksistaan. Valot sammuivat, suuri savupilvi nousi ilmaan. Se asettui vuoren muotoon, sen laki alkoi hehkua, se purskahti purppuraisiksi ja vihreiksi liekeiksi ja ulos lensi punakultainen lohikäärme (ei tietenkään elävän kokoinen mutta hirveästi elävän näköinen): sen kidasta työntyi tulta, sen silmät tähysivät alas, kuului kiljahdus ja se viuhahti kolmasti yleisön ympäri. Kaikki kumartuivat, ja jotkut heittäytyivät maahan. Lohikäärme syöksähti kuin pikajuna [ * ] ja puhkesi Virranvarren yllä korviahuumaavasti paukahtaen.



Christopher Tolkienin viitteet
[5] Yksinäinen puu kentällä Repunpään alapuolella esiintyi jo Hobittilaa esittävässä kuvassa Hobitin esiösivulla samoin kuin Bilbon keittiöpuutarha ja Repunreunan hobitinkolot (joskin niiden nimet mainitaan tässä ensimmäisen kerran).

[6] 20. syyskuuta oli Bilbon syntymäpäivä luvun ensimmäisessä versiossa.



Tikin viite
[ * ] Niin, Tolkienin tunnettu pikajuna-anakronismi esiintyy tässä. Alkutekstissä lukee siis The dragon passed like an express train, ja samoin se on myös The Lord of the Ringsin uusimmassa laitoksessakin. Suomennoksessa tosin anakronismi on häivytetty, sillä Tarussa Sormusten herrasta käännös kuuluu "Lohikäärme syöksähti kuin nuoli".
 
Jälleen kerran: Hyvää syntymäpäivää!
Tässäpä kolmas osa Odotetun juhlan toisesta versiosta teoksen The Return of the Shadow (The History of Middle-earth VI) sivuilta 22-25. Johdannoksi kannattaa lukea kahden vuoden takaisen ensimmäisen osan alkusanat ja tietysti teksti tähän asti.

Suomennoksessa on edelleen käytetty hyväksi Kersti Juvan Taru Sormusten herrasta -suomennosta niiltä osin kuin teoksen The Lord of the Rings teksti on yhteneväinen tämän version kanssa. Itse asiassa teksti on suurimmaksi osaksi jo lähellä lopullista muotoaan; myöhemmät muutokset ja supistukset ovat yleensä vain tiivistäneet kerrontaa.

Huomionarvoisia yksityiskohtia ovat toki Frodon loistaminen (yhä) poissaolollaan, Bilbon ikävuodet (71 vuotta eikä 111 vuotta) sekä viimeinen kappale, joka painetussa kertomuksessa esiintyy vasta paljon myöhemmin, Bilbon ja Gandalfin keskustelun jälkeen. Nimet ovat myös jonkin verran muuttuneet (ja suklaasta pitävä rouva Jalojalka on jäänyt pois -- ellen väärin muista, suklaata ei mainita kertaakaan Sormusten herrassa.)

Mukana ovat myös Christopher Tolkienin viitteet (HoME VI, s. 26) sekä yksi Tikin viite (koskien tunnetun tanssin nimeä).

Vaan pitemmittä puheitta Odotetun juhlan toisen version loppuosa. Tähän se päättyy, hieman kesken kaiken, kuten huomaatte. Seuraava versio onkin jo aivan toisenlainen, mukana on uusi kertoja, Bilbon poika Bingo. Jos hyvin käy, ensi vuonna sen kimppuun...



”Tuo tarkoittaa, että on illallisen aika”, Gandalf sanoi. Huomautus oli tervetullut, sillä pelko ja kauhu katosivat kuin taikaiskusta. Nyt meidän täytyy todella kiirehtiä, sillä kaikki tästä ei ole niin tärkeää kuin miltä se tuntui. Kaikille oli tarjolla ateria. Mutta suuressa paviljongissa jonka sisään puu oli jäänyt, pidettiin aivan erityiset juhlapäivälliset. Kutsut näille päivällisille oli rajattu kahteentoista tusinaan eli yhteen krossiin (lisäksi Gandalf ja isäntä), ja kutsujen saajina olivat tärkeimmät hobitit ja heidän vanhimmat lapsensa, joille Bilbo oli sukua tai joiden kanssa hän oli tekemisissä, tai jotka olivat joskus kohdelleet häntä hyvin tai joista hän piti erityisesti. Lähes kaikki elossa olevat Reppulit oli kutsuttu; lukuisia Tukeja (hänen sukulaisiaan äidin puolelta); monia Tonkeleita (sukua hänen isoisänsä kautta); kymmeniä Rankkibukeja (hänen isoäitinsä sukulaisia); ja useita Pönkeleitä ja Onkaloisia ja Jalojalkoja – joista jotkut eivät olleet lainkaan sukua Bilbolle paikallisten historioitsijoiden muistin piirissä; jotkut jopa asuivat aivan Konnun toisella laidalla; mutta he kaikki olivat tietysti hobitteja. Ei edes Säkinheimo-Reppuleita, hänen isänpuoleisia serkkujaan, ollut unohdettu. Heidän ja herra Reppulin välit olivat olleet hieman vileät, kuten saatat muistaa, parinkymmenen vuoden ajan. Mutta kokonaan kultamusteella kirjoitettu kutsukortti oli niin upea, että heistä tuntui mahdottomalta kieltäytyä. Sitäpaitsi serkku oli jo vuosien ajan harrastanut ruoanlaittoa, ja hänen keittiönsä maine oli korkea jopa noina aikoina ja tuossa maassa, jossa ruoka oli yhä kaikkea sellaista kuin pitikin, ja sitä riitti niin runsain mitoin, että koko kansa saattoi olla sekä valikoiva että syödä itsensä kylläiseksi.

Kaikki 144 erityisvierasta odottivat mukavaa juhlaa, vaikka he vähän pelkäsivätkin isännän päivällispuhetta. Hän varmaan pitkittäisi puhetta jollakin mitä hän kutsui ”runoudeksi”, ja joskus pari lasillista saatuaan hän saattoi ruveta viittailemaan älyttömiin seikkailuihin joita hän väitti kokeneensa kauan sitten – naurettavan katoamisensa aikana. Yksikään 144 vieraasta ei pettynyt. Juhla oli hyvin mukava, suorastaan huippuhauska; se oli runsas, yltäkylläinen, vaihteleva ja pitkä. Seuraavalla viikolla ruokatavaroiden kysyntä putosi lähes nollaan koko seudulla, mutta koska herra Reppulin hankinnat olivat tyhjentäneet useimmat kaupat, kellarit ja varastot virstojen säteellä, se ei paljoa haitannut.

Päivällisen jälkeen (kutakuinkin) tuli puhe. Useimmat paikalle kokoontuneista hobiteista olivat jo suvaitsevaisella mielellä – siinä onnellisessa vaiheessa, jota he kutsuivat ”kolojen” tilkitsemiseksi (siemaillen lempijuomiaan ja napsien mieliherkkujaan): he olivat unohtaneet aiemmat pelkonsa. He olivat valmiit kuuntelemaan mitä vain ja hurraamaan jokaisen pisteen kohdalla. Mutta he eivät olleet valmiita säikähtämään. Siitä huolimatta he kerta kaikkiaan säikähtivät; itse asiassa he joutuivat täysin ymmälleen, jotkut saivat jopa ruoansulatusvaivoja.

Rakkaat ystäväni, herra Reppuli aloitti seisomaan nousten.”Kuulkaa! Kuulkaa! Kuulkaa!” he vastasivat kuorossa vaikuttaen vastahakoisilta noudattamaan omaa kehotustaan. Sillä välin Bilbo poistui paikaltaan ja siirtyi seisomaan tuolille valaistun puun alle. Lyhdyn valo heijastui hänen säteilevistä kasvoistaan ja kukilla kirjotun liivin kultaiset napit kimaltelivat. Kaikki saattoivat nähdä hänet. Hän oli pistänyt toisen käden taskuun. Hän kohotti toisen käden.

Rakkaat Reppulit! hän taas aloitti. Ja rakkaat Tukit ja Rankkibukit ja Tonkelit ja Pönkelit ja Onkaloiset ja Piukkapaulat ja Boffinit ja Jalojalkat.

”Jalojalat!” huusi eräs iäkäs hobitti takaosasta. Hänen nimensä oli tietysti Jalojalka, ja hyvästä syystä: hänen jalkansa olivat isot, erityisen karvaiset ja pöydällä kumpainenkin.

Sekä hyvät Säkinheimo-Reppulit, jotka toivotan viimein tervetulleiksi takaisin Repunpäähän. Tänään on seitsemäskymmenesensimmäinen syntymäpäiväni!

”Hurraa, hurraa! Paljon onnea!” he huusivat ja takoivat riemuissaan pöytää. Bilbo oli loistava. Tällaisesta he pitivät: lyhyttä, ytimekästä ja selkeää.

Toivon että viihdytte yhtä hyvin kuin minä. Raivokkaita suosionosoituksia. Kyllä (ja ei) -huutoja. Torvien ja trumpettien, pillien ja huilujen ja muiden soittopelien ääntä. Paikalla oli monia pikkuhobitteja, sillä hobitit suhtautuivat sallivasti lapsiinsa mitä tuli nukkumaanmenoaikoihin – erityisesti jos oli tilaisuus hankkia heille ilmaiseksi ylimääräinen ateria (nuorten hobittien kasvattaminen vaati runsaasti ravintoa). Satoja musikaalisia paukkuja oli pamautettu. Melkein kaikissa oli jossakin kohdassa, sisäpuolella tai ulkopuolella, merkki Laakso. Vain Bilbo ja muutamat hänen lähimmät ystävänsä (tietysti sinä mukaan lukien) tiesivät, mitä se tarkoitti, mutta ne olivat kerrassaan loistavia paukkuja. Niissä oli sisällä soittopelejä, pieniä tosin mutta silti täydellisiä ja kaunisäänisiä. Eräässä nurkassa joukko nuorempia Tukeja ja Rankkibukeja, jotka luulivat Bilbon jo lopettaneen puheensa (hänhän oli selvästi sanonut kaiken tarpeellisen), pani jopa pystyyn improvisoidun orkesterin ja viritti iloisen tanssisävelmän. Nuori Prospero Rankkibuk [7] ja Melba Tuk nousivat pöydälle ja alkoivat tanssia lipitilappia [*]: viehättävä tanssi, joskin aika vauhdikas. Mutta Bilbo ei ollut lopettanut.

Hän sieppasi eräältä lapselta torven ja päästi sillä kolme kovaa töräytystä. Melu vaimeni. En pidättele teitä pitkään, hän huusi. Hurraus alkoi jälleen. MUTTA olen kutsunut teidät eräästä SYYSTÄ.

Jokin hänen äänessään sai muutamat Tukit höristämään korviaan. Totta puhuen kolmesta SYYSTÄ. Ennen kaikkea kertoakseni teille, että pidän teistä valtavasti ja että seitsemänkymmentäyksi vuotta on liian lyhyt aika elettäväksi teidänlaistenne hienojen ja kunnioitettavien hobittien parissa.

Hurja hyväksymisen myrsky.

En tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte.
Tällä kerralla ei hurrattu: se oli hieman liian vaikeaa. Hajataputuksia kuului sieltä täältä, mutta kaikki eivät olleet vielä ehtineet päätellä, saisiko tästä sorvattua kohteliaisuuden.

Toiseksi, juhliakseni syntymäpäivääni ja paluuni kahdettakymmenettä vuotta. Ei hurrausta. Jotkut vääntelehtivät kiusaantuneina.

Lopuksi haluan tehdä ILMOITUKSEN. Hän sanoi tämän niin lujaa ja äkkiä, että ne jotka vielä kykenivät suoristautuivat. Minun on valittaen ilmoitettava että – vaikka kuten sanoin 71 vuotta on aivan liian lyhyt aika teidän kanssanne – tämä on LOPPU. Minä lähden. Minä menen illallisen jälkeen. Hyvästi!

Hän astui maahan. Sataneljäkymmentäneljä ällikällä lyötyä hobittia nojautui mykistyneenä taaksepäin tuollissaan. Herra Jalojalka siirsi jalkansa pöydältä. Rouva Jalojalka nielaisi ison suklaapalan ja yskäisi. Sitten oli täysin hiljaista ainakin neljänkymmenen silmänräpäyksen ajan, kunnes äkkiä jokainen Reppuli, Tuk, Rankkibuk, Pönkeli, Tonkeli, Onkaloinen, Piukkapaula, Boffin ja Jalojalka alkoi puhua yhtaikaa.

”Hobitti on hullu. Olen aina sanonut niin. Vitsit osoittavat huonoa makua. Yrittää kiskoa karvat varpaista (hobittien sanonta). Pilaa kunnon päivällisen. Missä on nenäliinani? En juo enää hänen terveydekseen. Juon omaksi terveydekseni. Missä se pullo on. Aikooko hän mennä naimisiin? Ei kenenkään kanssa täällä tänä iltana. Kuka hänet ottaisi? Miksi hyvästit? Minne hän muka menisi? Minne hän lähtee?” Ja niin edespäin. Viimein vanhan Rori Rankkibukin [8] (hän oli kylläinen mutta yhä melko terävä) kuultiin huutavan: ”Missä hän muuten on nyt? Missä Bilbo on?”

Heidän isännästään ei näkynyt missään jälkeäkään.

Itse asiassa Bilbo Reppuli oli kadonnut hiljaa ja huomaamatta kaiken puheensorinan keskellä. Hän oli jo puhetta pitäessään hypistellyt pientä sormusta [9] housuntaskussaan. Astuessaan maahan hän oli sujauttanut sen sormeensa – eikä häntä nähty enää koskaan Hobittilassa.

Kun vaunut tulivat hakemaan vieraita, ei ollut ketään hyvästeltävänä. Vaunut vierivät tiehensä yksi toisensa jälkeen täynnä hyvin syöneitä mutta oudon tyytymättömiä hobitteja. Puutarhurit tulivat (sopimuksen mukaan) ja kärräsivät kottikärryillä muualle ne jotka epähuomiossa olivat jääneet jäljelle, nukahtaneina tai liikuntakyvyttöminä. Aurinko nousi. Hobitit nousivat hieman tavallista myöhemmin. Aamu kului.


Christopher Tolkienin viitteet

[7] Prospero Rankkibukin nimi oli alun perin Orlando Rankkibuk, toinen saman nimen kantaja. Ensimmäisen version Bilbon lahjojen luettelossa Gorboduc Tonkeli oli muutettu Orlando Tonkeliksi.

[8] Hyvin samankaltainen kohta, jossa lueteltiin raivostuneiden vieraiden kommentteja, lisättiiin alkuperäisen luonnoksen käsikirjoitukseen tässä kohdassa mutta siinä Inigo Tonkeli-Tuk huusi ”Missä hän muuten on nyt?” Ahne Inigo Tonkeli-Tuk sai lahjaksi astiaston ja tässä ominaisuudessa hän säilyi luvun kolmanteen versioon asti.

[9] pientä sormusta: korjattu alkuperäisestä sanamuodosta kuuluisaa sormustaan.

Tikin viite

[*] Tanssi, joka lopullisessa tekstissä on Springle-ring (suom. homppapomppa) on tässä tekstissä vielä flip-flap. Myös tanssijoiden nimet muuttuivat viimein Everard Tukiksi ja Melilot Rankkibukiksi.
 
Ehkä luisuu vakavasti offtopicin puolelle, mutta nämä tekstinpätkät toimivat hyvänä muistutuksena siitä, että kukaan kirjailija ei ole saanut tekstiään valmiina, vaan sitä pitää aina muokata, ja muokata lisää. Tämä kuin vain pysyisi mielessä silloin kun tuskailen jonkin kohdan kanssa, mikä vaatisi pikaista uudelleenkirjoitusta tai korjailua.[22]

Ps. Taidanpa ottaa illalla lasillisen viiniä Reppuleiden kunniaksi ja lukea pikkuisen Tarua taas vaihteeksi. Vain siksi että voin:grin:.
 
(ja suklaasta pitävä rouva Jalojalka on jäänyt pois -- ellen väärin muista, suklaata ei mainita kertaakaan
Sormusten herrassa.
)

Tämä on suuri menetys. Aikoinaan, kun smial Brandagamba vielä mahtui kokoustamaan Kampin Kaakaopuussa, pohdimme (ja Haltiltakin tiedustelimme), tunnettiinko Keski-Maassa kaakao. Silloinkin loppupäätelmä oli, että ilmeisesti ei, mutta nyt näyttää siis siltä, että alkujaan kaakaonkin oli kyllä tarkoitus sisältyä Konnussa asti tunnettuihin nautintoaineisiin. Voi Tolkien minkä teit kun jätit suklaasta pitävän rouva Jalojalan pois...
 
Last edited:
Totta tosiaan. Itse asiassa tämä kohta oli minulle hieman hankala: Mrs Proudfoot swalllowed a large chocolate and choked. En siis ollut (enkä ole vieläkään) aivan varma siitä, johtuiko rouva Jalojalkan köhiminen siitä, että hän hörppäsi kaakaota väärään kurkkuun vai siitä, että hän yritti hengittää konvehtia. Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että jälkimmäinen on todennäköisemmin totta. Vai onko? Sitä me mietiskeletään.
 
Oli suomeksi kyse kummasta tahansa, pätkä tarkoittaisi joka tapauksessa, että kaakaokasvin anti oli Konnussa tuttu. Vaan nytpä ei ole mitään viitettä siitä, että kyseinen jalo kasvi olisi ollut tunnettu missään Konnun lähimaillakaan.
 
Hyvää syntymäpäivää, kahdeksannenkymmenennen kerran!

Vuosi sitten saimme päätökseen Odotetun juhlan toisen version käännöksen ja nyt aloitamme kolmatta. Kuten kolme vuotta sitten totesimme, toinen versio jäi kesken, kun Tolkien alkoi kirjoittaa kolmatta, siis nyt alkavaa. Jo toisessa versiossa mukaan tuli Gandalf, nyt tapaamme jälleen uuden henkilön eli Bingon, Bilbon pojan. Arvaatte varmaan, kuka hänestä sittemmin kehittyi, mutta nyt saamme tutustua tähän erityiseen vaiheeseen Reppulin suvun muodonmuutoksissa kohti lopullista Odotettua juhlaa. Nämä juhlat ovatkin tietyiltä osiltaan varsin erilaiset kuin edelliset ja seuraavat. Ja niiden parissa saammekin viettää vielä useamman syyskuun 22:nnen. Seuraavassa siis kolmannen version ensimmäinen osuus varustettuna Christopher Tolkienin johdannolla, jälkihuomautuksella ja viitteillä, olkaatten hyvät.

(Numerot sulkumerkkien sisällä ovat Christopher Tolkienin viitteitä. Teksti on peräisin teoksesta The Return of the Shadow (The History of Middle-earth VI), s. 28-30; Christopher Tolkienin johdanto s. 28, jälkihuomautus s. 30, viitteet s. 34-35.



Kolmas versio (Christopher Tolkienin johdanto)

Kauan odotetun juhlan kolmas vedos on täydellinen, siisti ja selkeä käsikirjoitus, jossa on varsin vähän myöhempiä korjauksia.

Bilbon puheeseen toisessa versiossa tehty muutos viittasi jo uuteen keskeiseen hahmoon kolmannessa versiossa: tarina ei enää kerro Bilbosta vaan hänen pojastaan. Tästä muutoksesta Humphrey Carpenter huomautti Tolkien-elämäkerrassaan (J. R. R. Tolkien – elämäkerta, s. 218):

Tolkienilla ei ollut vielä selvää ideaa, mistä uusi tarina kertoisi. Hobitin lopussa Tolkien oli ilmoittanut, että Bilbo "eli erinomaisen onnellisena päiviensä päähän, joita riitti poikkeuksellisen pitkään". Kuinka hobitti siis voisi kokea mainitsemisen arvoisia seikkailuja ilman, että se olisi ristiriidassa tämän kanssa? Ja eikö hän ollut käynyt läpi suurimman osan Bilbon hahmon mahdollisuuksista? Tolkien päätti luoda uuden hobitin, Bilbon pojan – ja antaa hänelle nimen lastensa omistamien "Bingojen" lelu-koalaperheen mukaan. (1) Niinpä hän veti yli nimen Bilbo ensimmäisestä luonnoksestaan ja kirjoitti sen ylle "Bingo". (2)

Selitys on uskottava. Ensimmäisessä versiossa isäni kuitenkin kirjoitti, että tarinan syntymäpäiväjuhlasta ”on pelkästään tarkoitus selittää, että Bilbo Reppuli meni naimisiin ja sai monta lasta, koska aion kertoa teille tarinan eräästä hänen jälkeläisistään” (toisessa versiossa ei anneta lainkaan viitteitä siihen, mitä juhlan jälkeen tapahtuisi, vaikka sen tapaiseen luultavasti viitataan sanoilla ”Nyt meidän täytyy todella kiirehtiä, sillä kaikki tästä ei ole niin tärkeää kuin miltä se tuntui.”) Toisaalta varhaisissa muistiinpanoissa on selviä mainintoja siitä, että jonkin aikaan Bilbon itsensä oli tarkoitus kokea uusi ”seikkailu”.

Kolmannen version ensimmäinen osuus eroaa lähes täysin kahdesta edellisestä, ja julkaisen sen tässä kokonaan. Muutamia varhaisia muutoksia on sisällytetty tekstiin.



Kauan odotettu juhla

Kun Bilbon poika Bingo hyvin tunnetusta Reppulin suvusta valmistautui juhlimaan [viidettäkymmenettäviidettä >] seitsemättäkymmenettätoista(3) syntymäpäiväänsä, naapurustossa virisi jonkin verran puheita ja väki veresti muistojaan. Reppuleita oli näillä seuduilla varsin paljon, ja he olivat yleisesti kunnioitettuja, mutta Bingo kuului hieman omalaatuiseen sukuhaaraan, josta kerrottiin joitakin outoja tarinoita. Bingon isä, kuten jotkut yhä muistivat, oli aikoinaan aiheuttanut melkoisen hämmennyksen Hobittilassa ja Virranvarressa – hän oli kadonnut eräänä huhtikuun 30. päivänä aamiaisen jälkeen eikä ilmaantunut takaisin ennen kuin lounasaikaan 22. kesäkuuta seuraavana vuonna. Se oli hyvin omituista touhua, eikä hän ollut koskaan selittänyt sitä tyydyttävästi. Tietysti hän kirjoitti siitä kirjan, mutta nekän jotka olivat lukeneet sen, eivät koskaan ottaneet sitä vakavasti. Hobiteille ei kannata puhua lohikäärmeistä; joko he eivät moista usko tai sitten he tuntevat olonsa epämukavaksi. Kummassakin tapauksessa he tuppaavat jälkeenpäin välttelemään kertojaa.

Bilbo Reppuli oli sentään pian palannut (enemmän tai vähemmän) tavalliseen elämänmenoon, ja vaikka hänen maineensa ei koskaan palautunut täysin ennalleen, hänestä tuli seudulla hyväksytty hahmo. Häntä ei ehkä enää koskaan pidetty ”turvallisena hobittina”, mutta hän oli epäilyksettä ”lämmin” henkilö. Jollakin salaperäisellä tavalla hän näytti päässeen enemmän kuin mukavasti varoihinsa; itse asiassa hänestä oli tullut selvästi rikas, joten luonnollisesti kaikki hänen naapurinsa ja sukulaisensa (paitsi tietysti Säkinheimo-Reppulit) olivat vierailuväleissä hänen kanssaan. Hän teki vielä kaksi temppua, jotka saivat kielet laulamaan: Hän meni naimisiin seitsemänkymmentäyksivuotiaana (hobitiksi hieman mutta ei liian myöhään), valitsi itselleen morsiamen Konnun toiselta laidalta ja piti ikimuistoisen loisteliaan hääjuhlan. Sitten hän katosi (yhdessä vaimonsa kanssa) vähän ennen sadattayhdettätoista syntymäpäiväänsä, eikä häntä nähty enää koskaan. Hobittilan ja Virranvarren väeltä huijattiin hautajaiset (vaikka he eivät odottaneet niitä vielä moneen vuoteen), joten heillä oli paljon puhuttavaa. Bilbon poika Bingo peri isänsä kodin, varakkuuden ja aseman (sekä naapuruston epäluulon) juuri ennen omaa syntymäpäiväänsä (joka sattui olemaan sama kuin hänen isällään). Bingo oli tietysti vasta 39-vuotias nuorukainen, joka oli tuskin päässyt eroon viisaudenhampaistaan, mutta hän alkoi välittömästi jatkaa isänsä mainetta eriskummallisena henkilönä. Hän ei viettänyt lainkaan suruaikaa vanhempiensa vuoksi ja sanoi, ettei uskonut näiden olevan kuolleita. Ilmeiseen kysymykseen ”Missä he sitten ovat?” hän vastasi vain silmäniskulla. Hän asui yksin ja oli usein poissa kotoa. Hän liikuskeli usein vähiten hyvätapaisten Tukin suvun jäsenten kanssa (he olivat hänen isoäitinsä sukua ja hänen isänsä ystäviä), ja hän piti myös joistakin Rankkibukeista, jotka olivat hänen äitinsä sukulaisia. Äiti oli Primula Rankkibuk (4) Bukinmaan Rankkibukeja, Rankkivuon vastarannalla Konnun toisesta päästä ja Vanhan metsän reunalta – se oli epäilyttävää seutua. (5) Hobittilan väki ei tiennyt siitä paljon mitään, eikä sen puoleen Rankkibukeistakaan, vaikka jotkut olivat kuulleet sanottavan, että he olivat rikkaita ja olisivat rikkaampiakin ilman tiettyä ”holtittomuutta” – toisin sanoen anteliaisuutta, jos he sattuivat jotakin tienaamaan.

Joka tapauksessa Bingo oli asunut Repunpään Alismäessä nyt suunnilleen [16 >] 33 vuotta (6) aiheuttamatta skandaaleja. Hänen juhlansa olivat ehkä toisinaan hieman kovaäänisiä, mutta hobitit eivät pahastu, jos sellaista melua kuuluu toisinaan. Hän kulutti rahojaan surutta ja enimmäkseen lähiseudulla. Nyt naapurusto ymmärsi, että hän suunnitteli jotakin aivan epätavallista, mitä juhliin tulee. Luonnollisesti muistot palautuivat silloin mieleen, kielet alkoivat laulaa ja Bingon omaisuuden kokoa arvailtiin ja laskeskeltiin uudestaan jokaisen takan ääressä. Itse asiassa valmistelujen suurenmoisuus jätti vanhan kansan tarinat hänen isänsä katoamisista täysin varjoonsa.

”Joka tapauksessa”, kuten vanha Ukko Gamgi Repunreunasta (7) huomautti, ”silloiset tapahtumat ovat vanhoja ja taaksejääneitä asioita; tämä juhla pidetään juuri tässä kuussa.” Oli syyskuun alku ja sää oli nin hyvä kuin saatoi toivoa. Joku laittoi liikkeelle huhun ilotulituksista. Hyvin pian pidettiin tosiasiana, että nähtäisiin sellainen ilotulitus, jota ei ollut nähty yli sataan vuoteen, ei Vanhan Tukin poismenon jälkeen.


Christopher Tolkienin jälkihuomautus

On kiinnostavaa nähdä lukujen 111 ja 33 nousevan esiin, vaikka myöhemmin ne perusteltiin eri tavalla. Tässä Bilbo oli 111-vuotias, kun hän jätti Konnun ja Bingo asui Repunpäässä 33 vuotta ennen jäähyväisjuhlaansa. Myöhemmin 111 oli Bilbon ikä samaisessa juhlassa – kun siitä oli jälleen tullut hänen juhlansa – ja 33 oli Bingon (Frodon) ikä samaan aikaan.

Tässä kappaleessa tulee mukaan myös hyvin tärkeä osa topografiaa ja paikannimistöä: Bukinmaa, Rankkivuo ja Vanha metsä. Nimien ensimmäisistä kirjoitusasuista, katso viite 5.



Christopher Tolkienin viitteet
  1. Minun on vaikea uskoa tähän, mutta jos se ei pidä paikkaansa, kyseessä on outo yhteensattuma. Jos Bingo Reppuli todella sai nimensä tästä lähteestä, voin vain olettaa, että – niin kuin minä ja sisareni leluperheen nyt muistamme – päällikkö-Bingon demoninen luonne (joka koostui monomaanisesta uskonnollisesta despotismista ja tuhoamisvimmasta voimakkaat räjähteet aseinaan) puhumattakaan hänen kauheasta vaimostaan, kehittyi vasta hieman myöhemmin.
  2. Muutosta ei tehty ensimmäiseen versioon, vaan toisen version loppuun lyijykynällä tehtynä korjauksena.
  3. Muutos ”viideskymmenesviides” > ”seitsemäskymmenestoinen” tehtiin samaan aikaan kuin Bingon Repunpäässä vanhempiensa lähdön jälkeen viettämät vuodet muutettiin 16 vuodesta 33 vuoteen (viite 4). Nämä muutokset tehtiin ennen luvun viimeistelyä, sillä myöhemmin Bingon jäähyväispuheessa nämä muutetut luvut ovat mukana ensimmäisestä kirjoituskerrasta lähtien. Kun isäni kirjoitti aluksi ”viideskymmenesviides syntymäpäivä” ja ”16 vuotta”, hän luultavasti aikoi päästä eroon uudelleen kirjoitetussa toisessa versiossa esiintyvästä ajatuksesta, että 144 vieraan määrä valittiin sisäisestä syystä, sillä Bingon 55. syntymäpäivänä hänen isänsä Bilbo olisi ollut 127-vuotias (lähdettyään Konnusta 16 vuotta aiemmin 111-vuotiaana, kun Bingo oli 39-vuotias).
  4. Nimen Primula tilalla oli alun perin Amalda. Ensimmäisessä versiossa Amalda oli rouva Säkinheimo-Reppulin etunimi. Kauan odotetun juhlan neljännessä versiossa, kun Bilbo oli jälleen poikamies, Primula Rankkibuk ei enää ollut hänen vaimonsa vaan Bingon äiti.
  5. Isäni kirjoitti tässä alun perin: ”Wood Eatonin Rankkibukit konnun toisella laidalla Bukinmetsän [engl. Buckwood]– epäilyttävän alueen – reunalla”. Hän muutti ensin (varmasti kirjoittamisen aikana) Rankkibukien tukikohdan nimen Wood Eaton (joka on kylä Cherwellin laaksossa lähellä Oxfordia) muotoon Bury Underwood (siinä ”Bury” on hyvin yleinen englantilaisten paikannimien elementti, joka periytyy muinaisenglannin sanasta byrig, sanan burg 'linnoitettu paikka, kaupunki' datiivimuoto); sitten hän esitteli joen nimen, korvasi Bury Underwoodin Bukinmaalla ja korvasi Buckwoodin Vanhalla metsällä.
  6. Tämä muutos tehtiin samaan aikaan, kun Bingon ikä syntymäpäiväjuhlan aikana muuttui 55 vuodesta 72 vuodeksi. Katso viite 1.
  7. Repunreunassa asuva Ukko Gamgi esiintyy tässä ensimmäisen kerran. Tien nimi mainittiin jo toisessa versiossa.
 
:) tämä samainen osa HoMEa on sattumoisin kirjastosta nyt pöydän alahyllyllä ja alkuosalta luettuna. Jos joku ihmetteli mistä nykyisen profiiliviestini Obo ilmestyi, on hänet mainittu tässä osassa HoMEa. (ja löytyyhän tuo nimi tästä ketjusta muutamia vuosia sitten)
 
Last edited:
Ihmisten mieliä hallitsemaan pyrkivillä nyky-Mahdeillakin oli näin lupapäivänä/-vinä kovasti asiaa Tolkienista. Linkkaan todisteeksi jokusen.

—:—

Lo Hobbit, 80 anni fa nacque il mondo di Tolkien
http://lanuovabq.it/it/lo-hobbit-80-anni-fa-nacque-il-mondo-di-tolkien

The Hobbit at 80: much more than a childish prequel to The Lord of the Rings
https://www.theguardian.com/books/booksblog/2017/sep/21/the-hobbit-80-lord-of-the-rings-jrr-tolkien

There and Back Again
https://www.theatlantic.com/entertainment/archive/2017/09/the-hobbit-80-years-later/540684/

What were JRR Tolkien's inspirations behind his first fantasy tale of Middle Earth?
http://www.independent.co.uk/arts-e...iddle-earth-fantasy-inspiration-a7957321.html

16 magical lines from JRR Tolkien’s The Hobbit
http://metro.co.uk/2017/09/22/16-magical-lines-from-jrr-tolkiens-the-hobbit-6907014/
 
Last edited:
Juhla jatkuu -- Christopher Tolkienin kommentein

Tästä eteenpäin CJRT ei enää anna kolmannen version tekstiä kokonaisuudessaan ennen kuin luvun lopusta. Niinpä joudumme tyytymään hänen kommentteihinsa muutoksista, joita isä-Tolkien teki kolmannen version seuraavaan osuuteen. Suomentajan huomautukset ovat hakasulkeiden sisällä. CJRT viittaa aikaisempaan tekstiin HoME VI:n sivunumeroilla, me olemme lisänneet hakasulkeisiin vuosiluvut, jotka viittaavat tässä keskusteluketjussa vuosina 2014-2016 julkaistuun käännökseen kyseisistä sivuista.


The History of Middle-earth VI, s. 30-33

Selonteossa juhlan valmisteluista, itse juhlasta ja sen välittömistä seurauksista isäni noudatti hyvin tarkasti korjattua toista versiota (HoME VI s. 19-25 [= Tämä ketju 2014-2016]) ja lisäsi detaljeja sinne tänne, mutta suurimmaksi osaksi hän ei tehnyt juuri muuta kuin kopioi tekstin (ja tietysti muutti "Bilbon" tarpeen mukaan "Bingoksi"). Annan seuraavaksi luettelon kiinnostavista -- vaikkakin suurimmaksi osaksi hyvin vähäisistä -- muutoksista uudessa kertomuksessa. Sivunumerot viittaavat toiseen versioon. [Tässä ketjussa: s. 19-20 vuonna 2014; s. 20-22 vuonna 2015; s. 22-25 vuonna 2016]

(s. 20-21 [= 2014-2015])​

Ihmisten ajamiin vankkureihin "oli maalattu iso B-kirjain kruunun alapuolelle" muutetaan muotoon "oli maalattu keltaisella iso B-kirjain" ja "B" korjattiin tekstissä L:ksi (eli "Laakso"). [engl. tässä tietysti D = Dale].

Kun ihmiset palaavat Kukkulalta, kohtaaan lisätään, että "haltiat ja kääpiöt eivät palanneet" ja paikalle saapunut "joukko kokkeja" oli tarkoitettu "täydentämään haltioita ja kääpiöitä (jotka näyttivät asuvan Repunpäässä ja tekevän monia salaperäisiä töitä)."

Pääsy kielletty -kyltti Repunpään ovessa tulee nyt mukaan ja "penkereeseen oli tehty tielle johtava aukko ja sihen oli rakennettu leveät portaat ja suuri valkoinen portti" (kuten Sormusten herrassa = SH [suom. K.Juva]). Ukko Gamgi tulee taas ulos: "hän ei enää viitsinyt edes teeskennellä tekevänsä työtä puutarhassaan" [suom. K. Juva].

Juhlapäivä oli yhä lauantai (syyskuun 22. päivä).

Monet Laaksosta saapuneista leluista ("joissakin oli varmasti taikaa") olivat "aitoa kääpiötekoa". [suom. K. Juva]

(s. 22 [= 2016])​

Ilotulituksen lopussa Bingo eikä Gandalf sanoo: "Illallisen merkki!" [suom. K. Juva]; ja vaikka aluksi sanottiin kuten toisessa versiossa, että 144 vieraan yhteismäärään eivät kuuluneet isäntä ja Gandalf, tämä viivattiin yli.

Uusi hobittisukunimi tulee mukaan vieraiden luetteloon: "ja useita Onkaloisia, Slocums, Piukkapauloja, Boffineita ja Jalojalkoja"; mutta Slocums muutettiin sitten "Piipareiksi", mikä lisättiin myös tekstiin luvun seuraavissa kohdissa. Bolgerit ilmestyvät lyijykynällä kirjoitetuissa lisäyksissa ja ovat mukana alusta lähtien neljännessä versiossa. Kirjeessään Observer-lehdelle, joka julkaistiin 20. helmikuuta 1938 (Kirjeet, kirje 25) isäni sanoi: "Heidän varakkaiden perheidensä täysi luettelo on: Reppuli, Boffin, Bolger, Piukkapaula, Rankkibuk, Onkaloinen, Pönkeli, Tonkeli, Piipari, Jalojalka, Säkinheimo ja Tuk." -- Pönkelit, Bingon isoisän sukulaiset muuttuvat lyijykynällä tehdyllä muutksella hänen isoäitinsä sukulaisiksi, ja Tonkelit, joita aluksi sanottiin hänen isoäitinsä sukulaisiksi, päinvastaisella muutoksella hänen isoisänsä sukulaisiksi.

Kun ensimmäisessä ja toisessa versiossa sanottiin, että jotkut juhlaan osallistuneista hobiteista tulivat "konnun toiselta puolelta", nyt sanotaan, että jotkut heistä "eivät edes asuneet tuossa maassa", muutettuna "tuossa Konnussa", ja "tuossa Konnussa" [engl. in that Shire] säilyi neljännessä versiossa. Sanan "tuo" [engl. that] käyttäminen määräisen the-artikkelin asemesta viittaa siihen, että nimen käyttö erisnimenä the Shire = Kontu oli vasta kehittymässä.

Repunpään Reppulien ja Säkinheimo-Reppulien viileät suhteet olivat kestäneet nyt -- eivät 20 vuotta kuten kahdessa ensimmäisessä versiossa, vaan "noin seitsemänkymmentäviisi vuotta ja kauemminkin"; tämän luvun taustalla on 111 (Bilbon ikä, kun hän viimein katosi) miinus 51 (hän olin "noin viisikymmentävuotias" suuren seikkailunsa aikoihin Hobitin mukaan) plus 16 vuotta Bingon asumista yksin Repunpäässä. "Seitsemänkkymmentäviisi" korjattiin "yhdeksäksikymmeneksi" (pyöreä luku), joka liittyy 16:n muutoksesta 33:ksi.

(s. 23 [= 2016])​

Bingo oli taipuvainen viittaamaan "uljaan ja kuuluisan isänsä järjettömiin seikkailuihin."

(s. 24 [= 2016])​

Kaksi nuorta hobittia, jotka nousivat pöydälle tanssimaan ovat yhä Prospero Rankkibuk ja Melba Tuk, mutta Melba muutettiin lyijykynällä ensin Arabellaksi ja sitten Amandaksi.

Bingo sanoi nyt samoin kuin Bilbo SH:ssa: "En pidä puolistakaan [teistä] niin paljon kuin ansaitsisitte". [suom. K. Juva]

Bingon toinen syy [juhlakutsuun] ilmaistaan täysin samoin sanoin kuin toiseen versioon on lisätty: "juhliaksemme MEIDÄN syntymäpäiviämme: minun ja kunnianarvoisan ja uljaan isäni. Olen vain puoliksi se mies mikä hän on: olen 72 ja hän on 144.", jne.(VIITE 1)

Bingon viimeiset sanat, "Minä menen illallisen jälkeen" korjattiin käsikirjoituksessa muotoon "Minä menen nyt."

(s. 25 [= 2016])​

Kootut kommentit Bingon viimeisten huomautusten jälkeen alkavat nyt: "Hobitti on hullu. Aina olen niin sanonut. Ja hänen isänsä. HÄn on ollut kuollut 33 vuotta, tiedän kyllä. 144, silkkaa roskaa." Ja Rori Rankkibuk huutaa: "Missä on Bilbo -- ei, vaan Bingo, tarkoitin sanoa. Missä hän on?"

Sanojen "eikä häntä nähty enää koskaan Hobittilassa" jälkeen on lisätty: "Sormus oli hänen isänsä läksiäislahja".

* * *​

Kohdasta, jossa toinen versio päättyy sanoihin "Aamu kului", kolmas versio palaa alkuperäiseen luonnokseen (s. 15 [= 2011]) ja seuraa sitä tarkasti lähes loppuun saakka käyttäen suunnilleen samoja ilmaisuja ja säilyttäen suurimmaksi osaksi alkuperäisen luettelon (korjattuna, ks. s. 17 viite 5 {= viite 5, 2011]) Repunpäästä jaettujen lahjojen vastaanottajien nimistä ja lapuista -- jotka nyt ovat tietysti Bilbon pojan Bingon jakamia lahjoja.

Semolina Reppuli on "täti tai pikkuserkku"

Caramella Tuk (myöhemmin muutettu Bolgeriksi) "oli ollut [Bingon] suosikki nuorempien ja kaukaisempien serkkujen joukossa".

Obo Tuk-Tuk joka sai höyhensängyn oli yhä isosetä, mutta Obo korjattiin käsikirjoituksessa Rolloksi.

Gorboduc
(> Orlando) Tonkeli ensimmäisessä luonnoksessa, kultaisen mustekynän saaja, on nyt Orlando Onkaloinen.

Mungo Tuk, Inigo Tonkeli-Tuk
ja Angelica Reppuli jäävät ja kaksi uutta lahjansaajaa nimetään ennen rouva Säkinheimo-Reppulia luettelon lopussa:
Hugo Piukkapaulan kokoelmaan lahjoittajalta: (tyhjässä) kirjahyllyssä. Hugo oli innokas kirjojen lainaaja ja tavallista huonompi palauttamaan niitä. [suom. K. Juva]​
Cosimo Pönkelille, kohtele sitä kuin omaasi, Bingo: ilmapuntarissa. Cosimo tapasi paukuttaa sitä isolla paksulla sormellaan aina käydessään kylässä. Hän pelkäsi kastuvansa ja käytti kaulahuivia ja sadetakkia ympäri vuoden.​
Grimalda [> Lobelia] Säkinheimo-Reppulille, lahjaksi: hopealusikkalaatikossa. Bilbo Reppuli oletti, että hän oli vienyt melkoisen määrän hänen lusikoitaan sillä aikaa kun hän oli poissa -- noin yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Bingo peri uskomuksen ja Grimalda [> Lobelia] tiesi sen.​

Mainitaan myös, että "Bingo oli hyvin huolellisesti hankkiutunut eroon aarteistaan: kirjoista, tauluista ja lelukokoelmasta. Viineilleen hän löysi erinomaisen (joskin väliaikaisen) kodin. Useimmat niistä menivät Marmaduke Rankkibukille (Meriadocin edeltäjälle). Alkuperäistä luonnosta seurataan tarkasti rahan ja korujen poissaolon puolesta sekä virallisessa asiakirjassa, jossa Repunpää luovutetaan Säkinheimo-Reppuleille (mutta Bilbon serkusta tulee nyt Otho, ja heidän on tarkoitus saada kolo haltuunsa 24. syyskuuta) -- "ja he saivat sittenkin Repunpään, vaikka heidän täytyi odottaa sitä 93 vuotta keuemmin kun he olivat aikoinaan luulleet": 111 miinus 51 plus33, ks. yllä. Sancho Jalojalka ilmestyy, tekee kaivauksia ruokakomerossa jossa luulee kuulleensa kaiun (kuten SR:ssa); Otho Säkinheimo-Reppuli käy hänen kimppuunsa, ja vasta asianajajat saavat ajettua hänet pois; he ovat aluksi "Tonkeli ja Onkaloinen" kuten Hobitissa, sitten muutettuna muotoon "Hrat Ingo tonkeli ja Folco Onkaloinen (Bingon asianajajat)".

[Tämän jälkeen CJRT kirjoittaa: "annan kolmannen version lopun kokonaisuudessaan". Ja sen saatte lukea vaikka heti, jos teillä on The Return of the Shadow tai hankitte sen käsiinne. Muussa tapauksessa joudutte odottamaan ainakin vuoden.]

Tikin viitteet:

VIITE 1: Tässä viitataan tekstiin, joka ei esiinny tähänastisissa käännöksissämme! Nimittäin toisen version kommenteissa (joita emme siis ole suomentaneet ja jotka ovat sivuilla 26-27, HoME VI) Christopher T. kertoo, että hänen isänsä teki toisen version käsikirjoitukseen muutamia muutoksia, joita hän ei ole huomioinut julkaisemassaan tekstissä. Yksi niistä on sivulla 24 [= 2016] eli sanat "Toiseksi, juhliakseni syntymäpäivääni ja paluuni kahdettakymmenettä vuotta. Ei hurrausta. Jotkut vääntelehtivät kiusaantuneina." jotka Tolkien korvasi tällä tekstillä (johon siis yllä viitataan):
Toiseksi, juhliaksemme MEIDÄN syntymäpäiviämme: minun ja kunnianarvoisan ja uljaan isäni. Epämukava ja levoton hiljaisuus. Olen vain puoliksi se mies mikä hän on: olen 72, hän on 144. Teidän lukumääränne on valittu kunnioittamaan jokaista hänen kunnianarvoisaa vuottaan. Tämä oli todella kamalaa -- varsinainen arvoitus, ja osa heistä tunsi itsensä loukatuiksi, aivan kuin kalenteria täyttämään survotuiksi karkauspäiviksi.​
 
Kappas vain.

Itseltäni kadonneet linkit eivät ole enää kadonneita! :p

Kiitos siitä kuuluu — luonnonmukaisesti — sensuroimattoman kirjallisuushistorian edistyshenkilölle yläpuolellani.
 
Ylös