Huomenna 22. syyskuuta on Bilbo ja Frodo Reppulin syntymäpäivä ja tänään 21. syyskuuta on Hobitin syntymäpäivä. Kaiken tämän kunniaksi ja siinä nöyrässä toivossa, että jotakuta tämmöinen kiinnostaa, tässä seuraa vanhan Vihreän Lohikäärmeen syövereistä noudettu ja yhteen liimattu jatkokertomus, joka ilmestyi alun perin viidessä osassa vuosina 2005-2009. Viime vuosi jäi väliin aivan vahingossa, mutta jos hyvin käy, jatkamme vielä tästä eteenpäin...
”Tässä” on siis kappale Tarun Sormusten herrasta syntymähistoriaa suomennettuna The Return of the Shadow -teoksen (eli The History of Middle-earth VI) alusta (s. 11-18): tällainen on runsaan seitsemänkymmenen vuoden takaa sen tarinan alku, jonka kulkua ja tarkoitusta sen kirjoittaja ei vielä tiennyt. Ei ollut vielä enttejä eikä Tuomiovuoren kuilua. Olipahan kustantajankin toivoma alku The Hobbitin jatko-osalle. Tarina joka muotoutui kertoessa...
Olen käännöksessä seuraillut myös jonkin verran TSH:n suomennosta – etenkin sellaisissa kohdissa, joissa lopullinen englanninkielinen teksti on säilyttänyt samat sanamuodot. Vaikka luku kirjoitettiin uudestaan vielä monta kertaa, yllättävän paljon tästä ensimmäisestä versiosta on säilynyt sanatarkasti sellaisenaan.
Huomatkaa myös, kuka puuttuu kokonaan juhlasta: Frodo-parka, häntä ei vielä ollut olemassakaan, hänen esiasteensa tuli mukaan Bilbon poikana (ja vielä toisella nimellä) vasta kolmanteen versioon. Gandalf sentään marssii näyttämölle jo toisessa luonnoksessa.
Mutta pitemmittä puheitta päästetään ääneen Christopher Tolkien, joka on kirjoittanut tarinalle johdannon...
* * *
Tarun Sormusten Herrasta alkuperäinen, kirjoitettu lähtöpiste – sen 'ensimmäinen itu', niin kuin isäni raapusti käsikirjoituksen reunaan paljon myöhemmin – on säilynyt: viisisivuinen käsikirjoitus, jonka otsikko on
Kauan odotettu juhla. Luullakseni isäni viittasi juuri tähän (eikä toiseen, keskeneräiseksi jääneeseen luonnokseen joka pian seurasi sitä) kun hän 19.12.1937 kirjoitti Allen & Unwinin Charles Furthille: "Olen kirjoittanut ensimmäisen luvun uudesta hobitteja käsittelevästä tarinasta – 'Kauan odotettu juhla'" Vain kolme päivää aiemmin hän oli kirjoittanut Stanley Unwinille:
"Luulenpa että on selvää, että --- Hobitti tarvitsee jatko-osan tai seuraajan. Lupaan miettiä sitä ja kiinnittää siihen huomiota. Mutta varmasti ymmärrät minua, kun sanon, että yksityiskohtainen ja johdonmukainen mytologia (sekä kaksi kieltä) on mielessäni päällimmäisenä ja silmarilit ovat minulle sydämen asia. Joten luoja tietää mitä tapahtuu. Herra Reppuli alkoi koomisena tarinana tavanomaisten Grimmin satukääpiöiden seurassa, mutta venyi lajityyppinsä äärirajoille saakka – niin että jopa kauhea Sauron kurkisti reunan yli. Mutta pystyvätkö hobitit vielä enempään? He voivat olla koomisia, mutta heidän komediansa on latteaa ellei sitä aseteta paljon perustavampaa laatua olevia elementtejä vasten."
Tämän perusteella näyttää selvältä, että 16. joulukuuta hän ei ollut aloittanut kirjoittamista; mitä todennäköisimin hän ei myöskään ollut miettinyt "uuden hobitteja käsittelevän tarinan" aineksia. Aivan hiljattain hän oli jättänyt
Silmarillionin kolmannen version käsikirjoituksen Allen & Unwinille. Se oli keskeneräinen ja hän oli vielä uppoutunut syvälle sen työstämisen. Tämän Stanley Unwinille lähetetyn kirjeen jälkihuomautuksessa hän itse asiassa mainitsi saaneensa
Silmarillionin (ja muita tekstejä) takaisin samana päivänä. Siitä huolimatta hän on varmasti jo tuolloin aloittanut uuden tarinan.
Kun hän ensimmäisen kerran laski kynänsä paperille, hän kirjoitti suurilla kirjaimilla "Kun M", mutta hän lopetti ennen kuin oli piirtänyt M-kirjaimen viimeistä viivaa, ja kirjoitti sen sijaan "Kun Bilbo..." Teksti alkaa kauniilla käsialalla, mutta käsiala muuttuu koko ajan nopeammaksi ja loppua kohti se huononee niin nopeasti kirjoitetuksi ettei siitä saa kaikissa kohdissa selvää. Käsikirjoitukseen on tehty melko monia muuutoksia. Seuraava teksti toistaa alkuperäisen käsikirjoituksen muodon niin kuin arvelen sen olleen, ottaen huomioon, että "alkuperäistä" ei voi aina täysin erottaa muutoksista. Jotkut muutokset on ilmiselvästi tehty kirjoittamishetkellä ja nämä on otettu mukaan tekstiin; toiset viittaavat selkeästi seuraavaan versioon ja ne on jätetty huomiotta. Joka tapauksessa on erittäin todennäköistä, että isäni kirjoitti tämän aloitusluvun versiot nopeassa tahdissa toistensa jälkeen. Viitteet [
numerot sulkumerkkien sisällä: (1) jne. – lisäksi suomentaja on ympännyt mukaan omia viitteitään, jotka ovat asteriskeja hakasulkeiden sisällä: [*] jne.] ovat tekstin lopussa.
Kauan odotettu juhla (1)
Kun Bilbo, Bungon poika Reppulien suvusta [oli juhlinut >] valmistautui juhlimaan seitsemättäkymmenettä syntymäpäiväänsä, naapurustossa riitti jonkin verran puhetta päiväksi tai pariksi. Hän oli aikoinaan ollut jonkin aikaa kuuluisa Hobittilan ja Virranvarren asukkaiden parissa – hän oli kadonnut aamiaisen jälkeen eräänä huhtikuun 30. päivänä eikä ilmestynyt takaisin ennen kuin lounasaikaan seuraavan vuoden kesäkuun 22:ntena: hyvin omituinen tapahtumasarja, jolle hän ei ollut koskaan antanut kunnollista syytä, ja josta hän kirjoitti käsittämättömän selonteon. Sen jälkeen hän oli palannut tavallisiin tapoihinsa; ja lähiseudun järkkynyt luottamus häntä kohtaan oli vähitellen palautunut, erityisesti siksi, että Bilbo näytti jollakin selittämättömällä tavalla tulevan toimeen paremmin kuin mukavasti – ellei ollut suorastaan varakas. Itse asiassa juuri juhlan suurenmoisuus aiheutti puheet ennemmin kuin tuo ohimenevä kuuluisuus – kaiken kaikkiaan nuo omituiset tapahtumat olivat jo noin kaksikymmentä vuotta vanhoja ja ne alettiin jo soveliaasti unohtaa. Juhlan valmistelujen suurenmoisuus, pitäisi kai sanoa. Hänen etuovensa eteläpuolella avautuva kenttä peittyi telttoihin. Kutsuja lähetettiin kaikille Reppuleille ja kaikille Tukeille (hänen äidinpuolisille sukulaisilleen), sekä Tonkeleille (jotka olivat vain kaukaista sukua); sekä Onkaloisille, Boffineille, Pönkeleille ja Jalojaloille, joista yhdelläkään ei ollut ollut edes kaukaisia sukusiteitä niinä aikoina, joihin paikallishistorioitsijoiden muisti ulottui – ja joista jotkut asuivat Konnun toisella laidalla. Mutta he olivat, tietenkin, kaikki hobitteja. Edes Säkinheimo-Reppuleita, hänen isänpuoleisia serkkujaan, ei unohdettu. Heidän ja herra Bilbo Reppulin välillä oli ollut vihanpitoa niin kuin jotkut teistä saattavat muistaa. Mutta kokonaan kultamusteella kirjoitettu kutsukortti oli niin hieno, että heidän oli pakko hyväksyä kutsu. Sitä paitsi heidän serkkunsa oli paneutunut hyvän ruoan laittamiseen jo pitkän aikaa ja hänen päivällispöytäänsä arvostettiin suuresti jopa tuohon aikaan ja tuolla seudulla, jolloin ruoka oli yhä sellaista kuin pitikin ja tarpeeksi runsasta, että kaikki kansa saattoi harrastaa sitä.
Kaikki odottivat miellyttävää juhlaa, vaikka he hieman pelkäsivätkin isäntänsä päivällispuhetta. Hänellä oli taipumusta liittää puheisiinsa runoudeksi kutsumiaan osuuksia ja jopa – lasillisen tai parin jälkeen – viitata järjettömiin seikkailuihin, joita hän väitti kokeneensa kauan sitten naurettavan kadoksissa olonsa aikana. Juhla oli
erittäin miellyttävä, suorastaan valloittavaa viihdykettä. Tarvikkeiden myynti putosi melkein olemattomiin koko Konnussa seuraavalla viikolla, mutta siitä ei ollut haittaa, koska herra Reppulin pitovalmistelut olivat tyhjentäneet kaikki varastot, kellarit ja makasiinit virstojen säteellä. Sitten seurasi puhe. Suurin osa paikalle kokoontuneista hobiteista oli nyt suopealla mielellä ja he olivat unohtaneet aikaisemmat pelkonsa. He olivat valmiita kuuntelemaan mitä tahansa ja hurraamaan jokaisen pisteen kohdalla. Mutta he eivät olleet valmistautuneet järkytykseen. Silti he järkyttyivät – perin pohjin ja ennalta arvaamatta. Jotkut saivat jopa ruoansulatusvaivoja.
"Rakkaat ystävät", herra Reppuli aloitti. "Kuulkaa, kuulkaa!" he vastasivat kuorossa. "Rakkaat Reppulit", hän jatkoi ja seisoi nyt tuolillaan niin että kaikki näkivät, miten suunnatonta paviljonkia valaisevien lyhtyjen valo heijastui hänen kirjaillun liivinsä kultanapeista. "Ja rakkaat Tukit ja Tonkelit, Pönkelit ja Onkaloiset, Piiparit, Boffinit ja Jalojalat."(2) "Jalojalkat", huusi eräs iäkäs hobitti takaa. Hänen nimensä oli tietysti Jalojalka, ja syystä; hänen jalkansa olivat isot, poikkeuksellisen karvaiset ja molemmat lepäsivät pöydällä. "Myös te rakkaat Säkinheimo-Reppulit, jotka toivotan viimein tervetulleiksi takaisin Repunpäähän", Bilbo jatkoi. "Tänään on seitsemäskymmenes syntymäpäiväni." "Eläköön, eläköön ja paljon onnea!" he huusivat. Tällaisesta he pitivät: lyhyttä, ytimekästä ja selkeää.
"Toivon että viihdytte yhtä hyvin kuin minäkin." Korviahuumaavia suosionosoituksia. Kyllä- (ja ei-) huutoja, trumpettien töräyksiä ja vihellyksiä. Läsnä oli monia nuoria hobitteja, sillä hobitit olivat sallivaisia lapsiaan kohtaan – erityisesti jos oli tarjolla tilaisuus ylimääräiseen ateriaan. Satoja musikaalisia paukkupommeja oli pamautettu. Useimmissa luki "Valmistettu Laaksossa". Vain Bilbo ja muutamat hänen sisarustensa Tuk-sukuiset lapset tiesivät, mitä se merkitsi; mutta ne olivat hienoja paukkupommeja. "Olen kutsunut teidät kaikki koolle", Bilbo jatkoi, kun viimeiset hurraahuudot olivat vaienneet ja jokin hänen äänessään sai muutamat Tukit höristämään korviaan. "Kaikkein ensimmäiseksi kertoakseni teille, että pidän teistä suunnattomasti, ja että seitsemänkymmentä vuotta on liian lyhyt aika elää niin erinomaisten ja viehättävien hobittien parissa." – "Kuulkaa, kuulkaa!" "En tunne puoliakaan teistä puoleksikaan niin hyvin kuin haluaisin, ja alle puolet teistä edes puoleksi niin hyvin kuin ansaitsisitte." Ei suosionosoituksia, muutama kättentaputus – useimmat yrittivät ymmärtää mitä hän tarkoitti. "Toiseksi, juhliakseni syntymäpäivääni ja paluuni kahdettakymmenettä vuosipäivää" – vaivaantunutta kahistelua. "Lopuksi, antaakseni
ilmoituksen!" Hän sanoi tämän erittäin kovalla äänellä ja kaikki jotka pystyivät nousivat seisomaan. "Hyvästi! Minä lähden pois illallisen jälkeen. Lisäksi aion mennä naimisiin."
Hän istuutui. Ällistyksen synnyttämän hiljaisuuden rikkoi vain herra Jalojalka, joka potkaisi pöydän nurin; rouva Jalojalka oli tukehtua juomaansa.
Siinäpä se. Koko jutun on tarkoitus vain selittää, että Bilbo Reppuli meni naimisiin ja sai paljon lapsia, sillä minä aion kertoa teille tarinan eräästä hänen jälkeläisistään, ja jos te olette lukeneet vain hänen muistelmansa Balinin vierailuun saakka – se tapahtui ainakin kymmenen vuotta ennen tätä syntymäpäiväjuhlaa – saatatte ehkä hämmästyä.(3)
Itse asiassa Bilbo Reppuli katosi hiljaa ja huomaamatta – sormus oli hänen kädessään puheen aikanakin – keskellä sitä sekavaa puheryöppyä, joka seurasi tyrmistynyttä hiljaisuutta. Häntä ei enää koskaan nähty Hobittilassa. Kun vaunut tulivat hakemaan vieraita, paikalla ei ollut ketään hyvästelemässä heitä. Vaunut vierivät tiehensä yksi toisensa jälkeen täynnä kylläisiä, mutta omituisen tyytymättömiä hobitteja. Puutarhurit tulivat (sopimuksesta) ja korjasivat kottikärryillä pois ne, jotka olivat vahingossa jääneet jäljelle. Yö laskeutui ja kului pois. Aurinko nousi. Väkeä saapui korjaamaan pois teltat ja pöydät ja tuolit ja lyhdyt ja laatikkoihin istutetut kukkivat puut, ja lusikat ja veitset ja lautaset ja haarukat, ja muruset ja syömättömän ruoan – sitä oli huomattavan pieni määrä. Paljon muutakin väkeä saapui. Reppuleita ja Säkinheimo-Reppuleita ja Tukeja ja sellaisia joilla oli vielä vähemmän asiaa paikalle. Aamupäivän puolivälissä (kun jopa parhaiten syöneet olivat taas liikkeellä) Repunpäähän oli kerääntynyt melkoinen kutsumaton joskaan ei odottamaton väkijoukko. Suuren etuoven ulkopuolelle asetettuun leveään valkoiseen lautaan oli maalattu SISÄÄN. Ovi oli auki. Kaikkiin sisällä oleviin tavaroihin oli solmittu lappu. "Mungo Tukille, rakkaudella Bilbolta"; "Semolina Reppulille, rakkaudella hänen veljenpojaltaan" paperikorissa – Semolina oli kirjoittanut hänelle aika monta kirjettä (etupäässä hyviä neuvoja). "Caramella Tukille, ystävällisesti muistaen hänen enonsa[*]" eteisen kellossa. Vaikka Caramella oli ollut epätäsmällinen, Bilbo oli pitänyt aika lailla sisarentyttärestään, kunnes tämä oli kerran tullut teelle myöhässä ja selittänyt, että hänen kellonsa edisti. Bilbon kellot eivät koskaan jätättäneet eivätkä edistäneet, eikä hän unohtanut sitä. "Isoeno Obo Tuk-Tukille Bilbolta [**]" höyhenpatjassa; Obo oli harvoin hereillä ennen puoltapäivää tai teen jälkeen, ja hän kuorsasi. "Gorboduc Tonkelille parhain terveisin B. Reppulilta" – kultaisessa mustekynässä; hän ei koskaan vastannut kirjeisiin. "Angelican käyttöön" peilissä – hän oli nuori Reppuli ja piti itseään hyvin sievänä.(4) "Inigo Tonkeli-Tukille" täydellisessä astiastossa – hän oli ahnein koskaan tunnettu hobitti. "Amalda Säkinheimo-Reppulille
lahjaksi" hopealusikkalaatikossa. Hän oli Bilbon serkun vaimo, se jonka hän oli löytänyt vuosia sitten paluupäivänään mittailemassa ruokasaliaan (muistatte ehkä Bilbon epäilykset kadonneista lusikoista; ainakaan Bilbo ei ollut unohtanut, eikä Amalda).(5) [***]
Tietenkin Bilbon kodissa oli tuhat ja yksi tavaraa ja kaikissa oli laput – useimmissa jokin piikki (joka upposi hetken kuluttua). Kaikki huonekalut saivat lähteä mutta rahaa ei pennin pyörylääkään, ei vaskisormustakaan tai koruja löytynyt. Amalda oli ainoa lapulla muistettu Säkinheimo-Reppuli – mutta hallissa oli ilmoitus, että herra Bilbo Reppuli luovutti halutun omaisuuden eli nimellä Alismäen Repunpää tunnetun asuinkolon yhdessä kaikkien siihen kuuluvien tahi liitettyjen maiden kanssa Sago Säkinheimo-Reppulille ja hänen vaimolleen Amaldalle omistettavaksi, hallittavaksi, asuttavaksi tahi muulla tavoin käytettäväksi heidän mielensä ja harkintansa mukaan seuraavasta syyskuun 22:nnesta päivästä lukien. Silloin oli 21. syyskuuta (Bilbon syntymäpäivä oli tuon mukavan kuun 20. päivänä). Joten Säkinheimo-Reppulit pääsivät kuin pääsivätkin asumaan Repunpäähän – vaikka heidän olikin odotettava parikymmentä vuotta. Heillä oli myös melkoisesti vaikeuksia saada kaikki lapuilla varustettu tavara ulos – lappuja revittiin ja sekoitettiin ja jotkut yrittivät käydä vaihtokauppaa eteisessä ja toiset yrittivät luikkia tiehensä mukanaan tavaraa jota ei vahdittu tarkasti; ja monet uteliaat alkoivat nakuttaa reikiä seiniin ja tehdä kaivauksia kellareissa ennen kuin heidät saatiin häädettyä. He olivat yhä rahan ja korujen perässä. Miten Bilbo olisikaan nauranut. Itse asiassa niin hän olikin nauranut – hän oli aavistanut, mitä rataa asiat kulkisivat ja nautti itsekseen pilasta melkoisesti.
Tosiaan, kaikki on varmaan käynyt aivan liian selväksi. Onhan niin, että huolimatta puheestaan illallisen jälkeen Bilbo oli äkkiä väsynyt suunnattomasti heihin kaikkiin. Tukinpuhti (kaikilla Tukeilla ei tietenkään ollut paljoa tätä holtitonta mielenlaatua) oli aivan äkkiä ja epämukavasti herännyt taas henkiin. Oli toinenkin salaisuus – tuhlattuaan viimeiset viisikymmentä dukaattiaan juhlaan hänellä ei ollut
yhtään rahaa tai koruja jäljellä, paitsi sormus ja kultanapit liivissään. Hän oli kuluttanut kaiken kahdessakymmenessä vuodessa (jopa tuotot kauniista - - -staan, jonka hän oli myynyt muutama vuosi sitten).(6)
Miten hän sitten saattoi mennä naimisiin? Hän ei aikonut tehdä sitä välittömästi – hän oli vain sanonut ”aion mennä naimisiin”. En oikein osaa sanoa miksi. Se pälkähti äkkiä hänen päähänsä. Hän oli myös ajatellut, että sellaista saattaisi tapahtua myöhemmin – jos hän matkustelisi taas muiden kansojen parissa tai löytäisi jostakin vielä harvinaisemman ja kauniimman hobittirodun. Se oli myös eräänlainen selitys. Hobiteilla on outoja häätapoja. He pitivät (aina virallisesti ja hyvin usein myös käytännössä) vuosikaudet visusti salaisuutena sen kenen kanssa aikoivat avioitua, vaikka olisivat sen tienneetkin. Sitten he yhtäkkiä ottivat ja menivät naimisiin ja lähtivät tiehensä osoitetta jättämättä viikoksi tai pariksi (tai jopa pidemmäksi aikaa). Kun Bilbo oli kadonnut, hänen naapurinsa ajattelivat ensin sitä. ”Hän on lähtenyt ja mennyt naimisiin. Mutta kenen kanssa? – kukaan muu ei ole kadonnut, sen mitä me tiedämme.” Jopa vuoden kuluta he eivät olisi olleet kovin hämmästyneitä, jos hän olisi palannut vaimo mukanaan. Pitkän aikaa jotkut ajattelivat, että hän piti jossakin piilossa vaimoa ja jonkin aikaa eli melkoinen tarina onnettomasta rouva Bilbosta, joka oli liian ruma näytettäväksi.
Joten nyt Bilbo sanoi ennen katoamistaan: ”Minä aion mennä naimisiin.” Hän ajatteli, että se – yhdessä kaiken talon (eli kolon) ja kalusteiden kanssa käydyn hälinän kanssa – pitäisi heidät kaikki puuhissaan ja tyytyväisinä hyvän aikaa, niin ettei kukaan välittäisi ryhtyä etsiskelemään häntä kotvaseen. Ja hän oli oikeassa – tai ainakin melkein. Sillä kukaan ei koskaan välittänyt ryhtyä etsiskelemään häntä. He päättivät, että hän oli tullut hulluksi ja juossut tiehensä kunnes oli joutunut lampeen tai jokeen tai jyrkkään rotkoon ja niin oli Reppuleita yksi vähemmän. Useimmat siis ajattelivat näin. Tietenkin muutamat hänen nuoremmista ystävistään kaipasivat häntä kovasti (- - - Angelica ja Sar- - -). Mutta hän ei ollut hyvästellyt heitä kaikkia – oi ei. Se onkin helppo selittää.
* * *
Christopher Tolkienin viitteet
(1) Otsikko on kirjoitettu myöhemmin, mutta epäilyksettä ennen kuin luku oli kirjoitettu loppuun, koska isäni viittasi siihen kirjeessään 19.12.1937.
(2) "Onkaloisten" [engl.
Burroweses] jälkeen seurasi "and Ogdens" [jätin suomentamatta, toim. huom.], mutta se on viivattu yli – melko varmasti kirjoittaessa. "Jalojalat" [engl.
Proudfoots] oli aluksi kirjoitettu "Jalojalkat" [engl.
Proudfeet], kuten myös aiemmin luvussa, mutta seuraava lause osoittaa, että se oli muutettu jo kirjoittaessa.
(3) Tässä viitataan
Hobitin lopussa olevaan mainintaan siitä, että Gandalf ja Balin vierailivat Repunpäässä "joitakin vuosia myöhemmin".
(4) Tässä kohdassa mainittiin Inigo Reppulille lahjoitettu laatikollinen hiusharjoja, mutta sanat oli viivattu yli ilmeisesti jo kirjoitettaessa, koska välittömästi seuraa lahja toiselle Inigolle (Tonkeli-Tukille).
(5) Nimiin ja muihin yksityiskohtiin tässä kappaleessa on tehty monia muutoksia, joista kaikkia ei huomioitu kolmannessa versiossa (toinen versio loppuu ennen tätä kohtaa). Mungo Tukin lahja (sateenvarjo) nimettiin ja Caramella Tuk vaihdettiin sisarentyttärestä serkuksi. Gorboduc Tonkelista tuli Orlando Tonkeli. Kynällä kirjoitetut ehdotukset rouva Säkinheimo-Reppulin nimeksi Amaldan tilalle ovat Lonicera (Kuusama) ja Griselda, ja hänen miehestään Sagosta (jonka nimi mainitaan seuraavassa kappaleessa) tuli Cosmo.
(6) Vrt.
Hobitin loppua: ”Kultansa ja hopeansa hän tuhlasi suurimmaksi osaksi
myöhemmin muutettu: enimmäkseen] lahjoihin, sekä hyödyllisiin että ylellisiin.” Epäselvä sana voisi olla
arms [suom. haarniska], mutta se ei näytä siltä. Vrt. samaa
Hobitin kappaletta: ”Sotisopansa hän pani esille eteiseen (ja lainasi sen myöhemmin museoon)”.
Tikin viitteet
[*] Alkutekstissä Bilbo on Caramella Tukin
uncle, mutta eri sukunimen perusteella suomennos on eno eikä setä.
[**] Alkutekstissä:
'For Obo Took-Took, from his great-nephew'. Termi 'great-nephew' on hieman vaikea suomentaa tarkasti, koska emme tiedä Obon asemaa Reppulien sukupuussa. Joka tapauksessa Obosta tuli myöhemmin Rollo (HoME VI, 32, 36) ja lopulta hänen tilalleen tuli Fosco Bolger, Bilbon
uncle eli todennäköisimmin eno, koska hänellä on eri sukunimi (HoME VI, 38). Reppulien sukutaulussa (THS, Liite C) esiintyy Fosco Reppuli, joka on Bilbon isän serkku ja Frodon isänisä; Fosco Reppulin vaimo oli Rubiini Bolger.
[***] Lopulliseen tekstiin lahjaluettelosta osa välittyi aivan samassa järjestyksessä, eniten muutoksia tuli nimiin: sateenvarjon (mainitaan tekstiin myöhemmin tehdyssä lisäyksessä, ks. yllä viite 5) saaneesta Mungo Tukista tuli Adelard Tuk (joka lisäksi mainittiin paatuneeksi sateenvarjovarkaaksi), Semolina Reppulista tuli hieman laajemman esittelyn kera Dora Reppuli, Bilbon pikkuserkku; Caramella Tukin kello jäi kokonaan pois, samoin Obo Tuk-Tukin höyhenpatja; Gorboduc Tonkelista tuli Milo Onkaloinen (joka sai myös mustepullon); Angelica säilyi sellaisenaan, mutta peilistä tuli vielä pisteliäämmin kupera; Inigo jäi pois ja hänen tilalleen luetteloon ilmestyi Hugo Piukkapaula, joka sai kirjahyllyn; ja tietenkin mukana pysyi (hieman muunnellun esittelyn kera) hopealusikkalaatikoineen Amalda Säkinheimo-Reppuli, jonka etunimi lopulta muuttui Lobeliaksi.