jostakin päin Etelä-Amerikkaa oleva Devadip Carlos Santana (sähkökitaran hallitseva kuningas)
Santana on kyllä Meksikosta, Pohjois-Amerikasta.
Eräs ystäväni on tutustuttanut minut sellaiseen suomalaiseen bändiin kuin Agit-Prop. Kyseessä on kiihkeää taistolaismusiikkia lähinnä juuri 70-luvulta.
Agit Prop on aikamoinen stalinistibändi, sanoitukset ovat sellaista propagandaa että meinaan oksentaa, vaikka olen itsekin vasemmistolainen. Neuvostokommunismin ylistyksen kuunteleminen 2000-luvulla "retroilumielessä" ei minusta ole edes hyvä vitsi. Musiikillisesti yhtyeellä on kieltämättä kyllä ansionsa. Ultra Bra, joka teki samanlaista musiikkia myöhemmin järkevillä sanoituksilla, on taas yksi suosikkibändeistäni. Mutta jos pystyy olemaan kuuntelematta sanoituksia, niin AP voi kyllä tarjota ihan laadukkaita sävellyksiä.
Itse ehkä koen 60- ja 70-lukujen olevan parasta aikaa popmusiikista puhuttaesta. Kai nyt 80-luvullakin jotain hyvää tehtiin.
60-luvulla rock-musiikki kehittyi sellaiseksi mitä se nykyään on. Vuosikymmenen alkua hallitsi vielä 50-luvun rock'n'roll-, rockabilly- ja doo-wop-tyylit, sekä twistbuumi (Chubby Checker) mutta uutena tyylinä tuli ns. rautalanka (enkuksi "surf rock"), kitaravetoinen instrumentaalirokki. The Ventures ja The Shadows olivat suosittuja bändejä, itse tykkään Shadowsista paljonkin.
60-luku assosioituu mulla kyllä vahvasti kolmeen kovaan B:hen: The Beach Boys, The Byrds ja The Beatles. Beach Boys kehitti lauluharmonioihin perustuvan "surf pop"-genren, ja on mun mielestä ehdottomasti rockin suuria pioneereja. Bändin alkuaikojen yksinkertainen perusrock kehittyi legendaarisen Pet Sounds-levyn (1966) barokkimaisiin, mestarillisiin orkestrointeihin ja uskomattoman monikerroksisiin lauluihin.
The Byrds on merkittävä bändi, koska se kehitti Bob Dylanin ohella folk rockin, ja myöhemmin oli myös countryrockin edelläkävijä. Kaikki nyt muistavat hitit "Mr. Tamburine Man" ja "Turn Turn Turn", mutta bändillä oli myös vahvoja albumikokonaisuuksia.
Maailman kaikkien aikojen merkittävin ja paras rockyhtye on epäilemättä The Beatles. Bändi oli alle 10-vuotisen levytysuransa aikana luomassa useita eri tyylejä ja keksimässä hirveän paljon uutta rokkiin. Tietysti bändillä on myös aivan mieletön määrä hittejä. yhtyeen kehitys mersey beat-tyylistä ja rhythm'n'bluesista psykedeliaan ja progressiivisiin kokeiluihin on uskomaton. Beatlesin levytetty tuotanto on (ehkä nyt Yellow Submarinen ja Let It Ben paria hieman muita heikompaa raitaa lukuunottamatta) yhtä juhlaa, täytebiisejä ei levyillä kertakaikkiaan ole. the Beatles on itse asiassa ainoa yhtye, johon en koskaan ole kyllästynyt, vaan on pysynyt taukoamatta suosikkilistallani ihan pikkupojasta asti.
60-luvulla oli toki monia muitakin kovia bändejä, esim. The Who, The Yarbirds, The Animals ja The Kinks, jotka olivat todella eteviä bluespohjaisessa rockissa. The Rolling Stonesista en sen sijaan hirveästi ole koskaan tykännyt, vaikka sen pitäisi olla hirveän hyvä. The Zombies teki jännää melodista rokkia. Bob Dylan oli tietty hyvä folkissa, ja Simon & Garfunkel tekivät hienoja kappaleita. The Cream ja Jimi Hendrix Experience kehittelivät teknisesti vaativaa kitararockia. Heavy metal-tyyliä kehitti vuosikymmenen lopulla Led Zeppelin (vaikka jo Beatlesin Helter Skelter on tavallaan heviä), ja 70-luvun alussa seurasi nopeasti Black Sabbathin ja Deep Purplen hevimusiikin esiintulo. Zeppelinin 4 ensimmäistä levyä ovat todella hienoja, ja bändi oli paljon muutakin kuin perusheviä. Naisista 60-luvulla täytyy mainita Janis Joplin.
60-luvulla jazz oli usein vielä hyvää, ja artistit kuten Miles Davis, John Coltrane ja Herbie Hancock tekivät hyvää musiikkia.
70-luvun alusta mieleeni tulee lähinnä progeyhtyeet, kuten Yes, Gentle Giant, Genesis ja Pink Floyd, jotka kaikki tekivät hyviä levyjä ennen 70-luvun puoliväliä. Suomalaisista Wigwam ja Tasavallan presidentti olivat lähes kansainvälistä tasoa.
70-luvun jälkipuoliskolla esiin tulivat punkyhtyeet. Ramones on mun mielestä näistä paras, joskin Sex Pistolsin ainoa levy on myös erinomainen. Clashistä sen sijaan en ole koskaan hirveästi tykännyt. The Jam teki Ramonesin tapaan 60-lukuvaikutteista punkkia. Buzzcocks oli ihan ok pop-punk-bändi. Sham 69 oli luomassa oi!-punk-tyyliä, ja niillä oli muutama hitti.
80-luku muistetaan vuosikymmenenä, jolloin popmusiikki oli vajonnut pohjamutiin. Vanhat mestarit tekivät uransa noloimpia floppibiisejä (esim. Starshipin (ent. Jefferson Airplane) "We Build This City", Fleetwood Macin "Little Lies", Yesin "Owner of a Lonely Heart" ja Beach Boysin "Kokomo"). Uudet bändit tekivät usein joko kammottavaa syntikkapoppia (Kajagoogoo, Spandau Ballet, Duran Duran, Wham, ABC, Nik Kershaw, Dingo) tai aivotonta tukkaheviä (Poison, Mötley Crüe, WASP). Kuitenkin jotakin edistystä tapahtui. Muutamia mielenkiintoisia new wave-bändejä oli, joista itse tykkään eniten The Policesta. Rapmusiikki kehittyi, varhaisia mestareita olivat Run DMC, Afrika Bambaataa, Grandmaster Flash ja Beastie Boys. Elektronimusiikin saralla kunnostautui Kraftwerk (joka teki hyviä levyjä jo 70-luvulla), ja Pet Shop Boys teki älykästä diskomusiikkia. The Smiths ennakoi brittipop- ja indierock-ilmiöitä.
80-luvulla punkista kehittyi hardcore, mm. Dead Kennedys, Black Flag ja Minor Threat. Hevikin alkoi kehittyä: Slayer ja Metallica kehittivät thrash metallia, Bathory ja Mayhem black metallia, Celtic Frost avantgarde-metallia.
Myös Pink Floydia on tullut kuunneltua jonkin verran ja omistan siltäkin pari levyä. Creamia olen kuunellut sen verran kun olen vanhemmilta levyjä pöllinyt ja kyllä Claptonin musisoinnit vieläkin iskevät. Deep Purplea on nyt vaikea olla kuuntelematta. Smoke On The Water sun muut ovat iättömiä. Doorsin musiikkia olen lainannut siskoltani ja mieleen on jäänyt etenkin Riders Of The Storm. Muita biisejä en tähän hätään muistakkaan.
