Kuten eräs henkilö eräällä foorumilla sanoi:
Mielestäni Ehrnroothiin henkilöityy koko maamme itsenäisyys ja hänen poismenonsa koskettaa minua, kuten monia muitakin itsenäisyyttä arvostavia suomalaisia.
Juurikin näin. Olihan hän suuri sotasankari, sekä sotien jälkeen veteraanien varsin karismaattinen keulahahmo, jolta lohkeili vielä viimeisinä vuosinaankin päteviä ja suorapuheisia kommentteja päivänpolttaviin asioihin, kuten euroon ja sittemmin natoon.
Hän oli mukana jo talvisodassa (sotasankareita joka ikinen talvisodassa taistellut imho), mutta ne asiat joiden takia häntä kunnioitetaan niin paljon kunnioitetaan tapahtuivat pitkälti jatkosodassa.
Ehrnrooth haavoittui erittäin vakavasti vuonna -41, mutta palasi rintamalle jo seuraavana vuonna. Jatkosodan loppuvaiheessa hän sitten johti useampaakin tärkeää puolustustaistelua NL:n suurhyökkäyksen aikana. Rykmenttinsä komentajana hän johti joukkojaan suoraan etulinjasta, miestensä keskeltä, eikä antanut periksi. Sen lohkon linja ei murtunut, eikä rintamaan tullut näin panssaridivisioonan mentävää aukkoa. Tähän ei varmasti joka poika olisi pystynyt, eikä hänelle todellakaan syyttä Mannerheimin ristiä myönnetty. Urheinkaan sotilas ei ole mitään ilman kunnon johtoa.
Kuten Roark sanoi:
Olisiko sota hävitty jos juuri Adolf ei olisi taistellut siellä?
Ison piirun verran helpommin se olisi varmasti käynyt. Onhan se tietysti niinkin, että ei sota yhtä miestä, vaikkakin teräksistä sellaista, kaipaa. Varmaan olisi joku muukin homman pystynyt hoitamaan. Mutta kyllä se vaan on niin, että ilman Ehrnroothia, ja muita hänen kaltaisiaan "koneen osia", olisi Suomikin iloinen entinen neuvostotasavalta, ja arvet varmasti nykyisiä syvemmät.
"Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa." -Adolf Ehrnrooth, jalkaväenkenraali ja suomalainen isolla S:llä.
Suurmiehen muistoa kunnioittaen, Jyrki Laitinen.
) hänen laiselleen miehelle!
