Aistit sekaisin

Nythän vasta muistin mistä halusin keskustella, kun pääsen lomilta netin ääreen...

Viikko sitten sunnuntaina tuli mielenkiintoinen dokumentti TV:stä, aiheena oli synestesia(?) eli ihmisen taipumus, jossa aistit ovat jotenkin "sekaisin". Esimerkkeinä dokumentissa oli ainakin mies, joka maistoi suussaan makuja kuullessaan tai lukiessaan tiettyjä sanoja (vaikkapa paikan nimiä, ei mitenkään ruokaan liittyviä edes!) ja ihmisiä jotka "näkivät" musiikin mielessään väreinä tai kuvina. Myös numeroihin liittyviä taipumuksia esiteltiin, joku "näki" numerot tai kirjaimet eri värisinä, joku taas hahmotti numerot kolmiulotteiseen tilaan edessään ja pystyi kätevästi erilaisiin laskutoimituksiin. Vähän jäi dokumentti kesken (yksi TV ja jääkiekkofinaali...)

Noh, asiaan. Olen aina "nähnyt" musiikin kuvina, erityisesti sellaisen musiikin missä ei ole sanoja sotkemassa mielikuvia. "Näen" musiikin väreinä, kuvioina ja kuvina, joskus kokonaisina maisemina ja esim. hyvä klassinen teos voi olla melkeimpä kokonainen elokuva . Meillä virisi keskustelu tuosta kotona ja minut äänestettiin kumoon ja päätettiin että olen outo. Minusta olisi outoa jos niin ei olisi, ja on vaikea ymmärtää kun kaverini väitti ettei "näe" ihan mitään musiikissa!
En tiedä meneekö saman outouden piikkiin mutta minua ei koskaan ymmärretä kun yritän selittää minkä "väristä" ruokaa haluan. Myös maut ovat minulle värejä, maustan ruokaa sillä periaatteella että soosi kaipaa vielä jotain punaista/sinistä/keltaista/kylmää väriä ja plaraan sitten purnukkarivistöäni. Ei sillä ole mitään tekemistä aineiden värin kanssa, esim. curry maistuu violetille.

Katsotaanpa viriäisikö täälläkin keskustelua. Kiinnostaisi kuulla teidän kokemuksianne vastaavista "sekaannuksista". Kuinka moni näkee musiikkia, maistaa värejä, kuulee makuja... Millaisia vaihtoehtoja sitten onkaan. Ilmeisesti kaikilla ei tällaisia taipumuksia ole ollenkaan, vai..? Jos sinulla on oikein vahvoilla joku vastaava kytkentä, häiritseekö se sinua? Esim. edelllä mainittu dokumentin mies sanoi ettei luopuisi ominaisuudestaan vaikka voi välillä pahoin kun syö pekonia ja keskustelun sana tuo mieleen toffeen tmv. Luopuisitko sinä?

Minä en mitenkään erityisen synesteettinen ihminen ole, mutta joskus joku kirjain vaikuttaa jonkun väriseltä, i esimerkiksi on ihan varmasti punainen. Minulle siis sattuu näitä kokemuksia silloin tällöin, aika epämääräisinä, joten en niistä hirveästi osaa esimerkkejä antaa.

Oikeastaan syy miksi tähän topikkiin tulin vastaamaan olikin se, että muistin jonkun tälläisen testin bbc:n horizonin sivuilla. Moisen olen ainakin osittain viime vuonna tehnyt, epämääräisin tuloksin. Testit löytyvät täältä ja ne siis ovat nuo Do you see what I see ja Do you hear what I hear. Muitakin ihan mielenkiintoisilta vaikuttavia testejä siellä on. Jos olisi aikaa...

Minunkin piti se dokkari katsoa, vaan aina tuli jotain muuta ja se vain meni. Pöh. uch:

Edittiä luettuani Mortal Illusionin viestin, kun ei huvita uutta viestiä kirjoittaa: Minäkin näin tuon mainitsemasi dokumentin siitä "maisemanumeromiehestä". Ja juu, ainakin minuun tuo olettamuksesi pätee, lukuja näen sellaisena suorana, joka jotenkin kaartuu ja ympäröi minua muitakin tällaisia "listoja" minulla on, kuukaudet esimerkiksi ovat sellainen samantyylinen ympyrä, johon ne on usein kuvattu.

Katsoin sen dokumentin ja oli kyllä tosi kiinnostava. Joskus aiemmin tuli myös dokumentti superälykkäästä, kai autistisesta tyypistä, joka näki numerot maiseman osina niin, että pystyi lukemaan monimutkaisen laskutoimituksen tuloksen suoraan tuosta maisemasta. Itselläni ei ole taipumusta synestesiaan, ainakaan väreihin, mutta se kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta. Mikäköhän sen aivoissa tekee? Uskon kuitenkin, että monet ihmiset näkevät tietyt luettelot tms. jollakin tapaa kuvallisesti. Tai minä ainakin näen numerot päässäni tietyssä järjestyksessä, etenkin sataan asti. Kuukaudet taas ovat ympyrässä ja viikonpäivät jonkinlainen soikio. Mutta nämä varmaan perustuvat pitkälti siihen, mitä joskus lapsena on oppinut.

Erittäin mielenkiintoista! Pitääkin tähän aiheeseen vielä paremmin perehtyä joskus, kun on enemmän aikaa.

Minä näen toisinaan musiikin "elokuvana". Se tapahtuu yleensä aivan luonnostaan ja pinnistelemättä. Myös nuotit ovat minulle erivärisiä. Esimerkiksi yksiviivainen C on aivan varmasti keltainen ja Fis on violetti. Joskus lapsena näin myös jokaisen viikonpäivän erivärisenä ajattelematta sitä sen kummemmin. Enää näin ei ole viikonpäivien kohdalla. Kun lasken päässälaskuja, numerot nousevat suoraan taivasta kohti kymppiin asti. Kymmenen jälkeen ne alkavat kaartua vasemmalle ja ennen sataa taas oikealle niin, että 90-100 on taas pystysuorassa. Sinänsä aika mielenkiintoista, sillä oikealta vasemmallehan on "väärin päin".

Muistan myös, että pienenä lapsena oli jokin sana, joka maistui makkaralta. Sana ei liittynyt mitenkään makkaraan. Tuo sanojen ja makujen yhteys on myöhemmin hävinnyt.

Minä yhdistän asiat mielessäni väreihin. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi ykkönen, joka on metallinhohtoinen, jopa hieman salaman lailla hohtava, eikä mitään muuta. Sen lisäksi yhdistän kirjaimet väreihin, esimerkiksi e on takuuvarmasti vihreä. Se johtaa väistämättä siihen, että esimerkiksi nimi Emma on vihreä (tai tarkemmin ottaen syvä metsänvihreä). Joskus tästä on tullut ongelmiakin, olen saattanut vahingossa sekoittaa asioita keskenään, koska jokin tietty asia on minusta toisen värinen kuin se oikeasti on.
Musiikki ei muodosta mielessäni maisemia, mutta voin yhdistää kappaleet väreihin, esim. Enyan Only Time-kappale on harmaanpunertavanvihreä. Ja onhan tuosta taidosta hyötyä kun kehittelee muistisääntöjä kokeeseen.

Keskustelin tästä asiasta ystäväni kanssa koulussa pari kuukautta sitten, joskus sen jälkeen kun olin nähnyt dokumentin miehestä joka siis yhdisti numerot maisemiin ja pystyi laskemaan suunnattoman monimutkaisia laskutoimituksia päässään. Kävi ilmi, että ystävänikin yhdisti numeroita yms. väreihin ja tästä kehittyikin mukava väittely matikantunnilla, nimittäin eri kirjainten ja numeroiden väreistä. Olemme kuvataidepainotteisella luokalla, joten uskon että moni muukin luokaltamme yhdistelee aika varmasti edes jossain määrin värejä ja asioita.

Minusta tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe, josta mielelläni haluaisin tietää lisää. Ajatella miten eri lailla ihmiset hahmottelevat ja yhdistelevät asioita, ja miten tämä kyky näyttää olevan suoraan sidoksissa ihmisen lahjakkuuteen ellen täysin ole väärässä.

Muokmuok. Ilmaisin itseäni selvästikin epäselvästikin, en koskaan tarkoittanut sitä, etteikö esim. huippulahjakas pianisti voisi olla lahjakas ilman synesteettisia kykyjä, mutta ne, joilla tuo kyky jonkinlaisena on, se on sidoksissa enemmissä tai vähemmissä määrin omaan lahjakkuuteen, (tai enhän minä tästä varma ole, kun en ole tutkimustakaan asiasta tehnyt).

Tuli tässä mieleeni kysymys, voiko tälläistä kykyä kehittää itselleen tietoisesti?

Millä lailla tarkoitat sanomalla "sidoksissa lahjakkuuteen"? Ettäkö kaikilla lahjakkailla olisi se, mutta lahjattomilla ei? Vaiko että sitä esiintyy vain joillakin lahjakkailla, eikä ollenkaan lahjattomilla? Minusta tuo kuulostaa aika arvottavalta. Jos minulla ei ole synestesian häivääkään, enkö voi kuitenkin olla lahjakas jollakin elämän alueella? Jos jollain huippumuusikolla tai kirjailijalla ei ole synestesiaa, eikö hän olekaan aidosti lahjakas?

En kyllä minäkään yhdistäisi suoraan lahjakkuuteen. Voi kuitenkin olla, että synestesiaa esiintyy useammin taiteellisemmilla ihmisillä kuin vähemmän taiteellisilla. Sekin on varmasti oletettavaa, että monia ihmisiä synesteettiset taipumukset voivat auttaa olemaan hyviä vaikkapa matemaattisissa aineissa koulussa. Tuo siis vain minun oletukseni asiasta. En todellakaan tiedä, sillä en ole asiantuntija enkä muutenkaan vielä (toistaiseksi) aihetta tutkinut.

Itse katsoin tuon dokumentin aiemmin Teemalta ja se oli todellla kiehtova, piti ihan laittaa nauhalle sitten viikonloppuna ykköskanavalta. Pienempänä halusin kovasti olla synesteetikko ja olin hirmuisen harmissani siitä etten nähnyt kirjaimia aina tietyn värisinä. Kuitenkin näen vuosiluvut, viimeiset parituhatta, ympärilläni ikäänkuin kaarena ja tuntuu vähän helpommalta sijoittaa aikakausia historiaa opiskellessa. Kuukaudet menee vähän samalla tavalla, enemmän kaarena kuin kokonaisena ynpyränä.

Luin juuri vanhasta Tiede-lehdestä aihetta käsittelevän jutun, jossa joku tutkija arveli, että synestesia olisi ihmisillä synnynnäinen ominaisuus joka kuitenkin suurimmalla osalla väestöstä katoaisi vauvaiässä. Ihan pienillä vauvoillahan aistitoiminnot ovatkin vielä eriytymättömiä ja kokemukset konaisvaltaisempia. Synesteetikoilla nämä aistiyhteydet sitten säilyisivät osittain. Erilaisiakin näkemyksiä on ja onhan synestia aikalailla arvoitus vieläkin, vaikka aivokuvaus ynnä muut ovat mahdollistaneet aiheen tieteellisen tutkimuksen. Jutussa mainittiin myös että synestesia olisi yleisempää naisilla kuin miehillä. Mistäköhän tämä mahtaa johtua?

Mielestäni oli erityisen jännää kuinka tuossa dokumentissa synesteettiset ominaisuudet yhdistettiin kielen kehittymiseen ihmisen evoluutiossa. Kiehtova arvoitus sekin, miten kieli itse asiassa syntyi. Ja synestisia pistää pohtimaan mitä todellisuus itseasiassa on, kun se ei kenellekään ihmiselle ole aivan sama. Harha, jonka jokainen näkee, kuten Leena Krohn kirjoitti.

Tuosta lahjakkuuden ja synestesian yhteydestä vielä sen verran, että siinä Tiede-lehden jutussa arveltiin että taiteilijat ja muut myötäisivät tämän ominaisuuden hanakammin kuin ns. tavalliset ihmiset, sillä aiemmin ainakin pidettiin varmasti hiukan outona nähdä asioita erilailla kuin muut ja taiteilijat kai sitten olivat jo muutekin hiukan omituisia.

Hauskaa törmätä tähän aiheeseen.
Minä nimittäin tunnen erilaisia kosketuspintoja väreinä, se ei toimi sileillä ja kovilla pinnoilla (esim pöydän pinta jne.), mutta esimerkiksi se ikkunoiden väliin tiivisteeksi laitettava kitti(?) "tuntuu" hailakansiniseltä vaikka se olisikin silmiini valkoista. Ensimmäisen kerran muistan havainneeni piirteen itsessäni kun osallistuin pienenä Pimeän Teatteriin, jossa ihmiset pilkkopimeässä kellaritilassa (vielä side silmillä varmuuden vuoksi) näköaisti "poistettuna" saivat haistella, kuunnella ja kosketella esineitä ja arvailla mitä ne ovat. Sain käteeni jossain vaiheessa kumisen tuntuisen monikulmion jossa oli aukkoja, en vieläkään tiedä mikä esine se oikeastaan oli (ehkä joku lelu?) , mutta koskettelin sitä sanoin että se on vaaleansininen. Asia jäi mieleeni ja se vaivasi minua todella pitkään.
Kumi vaan tuntuu vaaleansiniseltä, kittikin on kai jotain kumia..
Musta karhea valurauta tuntuu karmiininpunaiselta.
En kiinnitä asiaan kauheasti huomiota.