Amazonin projektin eteneminen – väliaikatietoja

Mutta ahistaa jo nyt, jos Galadrielista tehdään action-hahmoa. Oikein disneytä tai mitä onkaan... :urg:
Viemäritavaraa?
Onneksi kukaan ei pakota katsomaan semmoista, mistä ei pidä. Ja ne jotka pitävät tai ovat muuten vain uteliaita, niin varmaan toivoisivat, että saisivat spekuloida rauhassa ilman jatkuvaa "roinaa se on kuitenkin" kommentointia joka välissä. :)
 
Tämä pitkä video summaa jokseenkin oman kantani materiaalin käsittelystä, mutta jotenkin toivon, että kuitenkin Amazonin porukka käy läpi samat tärkeät toisen ajan vaiheet ja tapahtumat, mitä tuossa oivallisessa videossa käydään kahden ensimmäisen kauden osalta läpi.

Toki Amazon saattaa pureksia jenkkejä varten aikajanan sellaiseen muotoon, että ihmisiä esittävät näyttelijät saavat olla sarjassa pidempään tai jopa alusta loppuun mukana ja lisäävät kaikenlaista omaa höystettään, koska uskovat, että sillä saadaan kosiskeltua useampia kohderyhmiä ja luotua suurempaa draaman kaarta. Todellisuus voi kuitenkin olla toinen, mutta koska yllä olevan videon kaltaista versiota ei ole, ei vertailua voi tehdä ja tuotantotiimi voi taputella toisiaan olalle parhaasta Tolkieniin toiseen aikaan sijoittuvasta sarjasta.

Reseptihän tuntuu olevan sellainen, että rakkaustarina pitää olla ja vielä mielellään vähän onneton sellainen, pientä komediaa myös ja sitten toki yksinkertaisen kansan kohtaloita suurten ja mahtavien päätösten jaloissa. Olen jo oppinut suodattamaan näistä hömppää pois ja olen sen verran optimisti tässä vaiheessa, että sopivasti ajoitetuilla jääkaappikäynneillä saan näistäkin niin sanotut Tauriel-hetket itsesuggestoitua unohduksiin.

Katselen siis, analyyttisesti ja varmasti (toivottavasti) löydän sarjasta myös paljon hyvää.
 
että sopivasti ajoitetuilla jääkaappikäynneillä saan näistäkin niin sanotut Tauriel-hetket itsesuggestoitua unohduksiin.
En siis katso tuonkaan vuoksi, en halua laihduttaa jälkikäteen. Käytän varmaankin Sheridanin neuvoa G'Karille:"if you don't like it, go to your quarters for the duration, cover your ears and hum real loud".

Se hyvä puoli tässä on että muutama oikeakin Tolkien-fani on jo kirjoittanut omia viisi kautta käsittäviä synopsiksiä. En kerro mistä toinen löytyy, ettei sinne mene sarjan faneja dissaamaan sitä äijää.
 
"if you don't like it, go to your quarters for the duration, cover your ears and hum real loud".

Niinpä. En tykkää niistä tietyistä asioista, mutta muusta saan inspiraatiota ja saatan jopa nauttia hienoista Tolkien-hetkistä, joten senpä takia olen vain "jääkaapilla" ne ajat kun hömppä kestää. Rusinat saa näistäkin pullista napsia maksavana asiakkaana. Kukin toki tyylillään.
 
Koeta sitten pestä ne ensin, ainakin tähän asti näytetty materiaali viittaisi siihen että kloriitti saattaa riittää putsaamiseen.

Lopetan taas vaihteeksi vähäksi aikaa nämä kielikuvaharjoitukset, enkä seuraa innolla sarjan 'fanboyz'ien selittelyjä.
 
Lopetan taas vaihteeksi vähäksi aikaa nämä kielikuvaharjoitukset, enkä seuraa innolla sarjan 'fanboyz'ien selittelyjä.

Se on ihan hyvä, koska tuossakin alkoi mennä jo vähän henkilökohtaisen puolelle.

Yleisellä tasolla on todella outoa, että sarjalla on jo vihaajia ja ehkä fanejakin, vaikka vain trailereita ja huhuja on liikkeellä. Itsehän en nyt itseäni faniksi julistaisi. Annan mahdollisuuden sarjalle ja tulen ottamaan sen vastaan kriittisesti.
 
tulen ottamaan sen vastaan kriittisesti.
Se onkin ainoa oikea tapa, mutta suosittelisin silti suoraan piratismia, mikäli sarjaa haluaa oikeasti kritisoida. Lisäksi tarkennan edellistä viestiäni sen verran, että kloriitti ei viittaa valkopesuun, vaan sarjan rusinoita poimiessa voi käyttää myös haluamaansa värillistä pesuainetta, esim mr. Muscle voi toimia, eikä tuokaan viittaa patriarkaistiseen asenteeseen, tähän tarkoitukseen käynee myös ihan perusruskea mäntynestesaippua.
 
Last edited:
Mahtisormukset on nyt saanut vihonviimeisen trailerinsa ennen ensi-iltaa. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa tulevat katsottavaksi 2.9. aamuneljältä Suomen aikaa ja sen jälkeen niitä julkaistaan jakso kerrallaan kerran viikossa aamuseitsemältä perjantaisin.
 
Last edited:

Lehdistökommentti:
– Sarja on katastrofilohikäärme kynittynä, säilöttynä ja märkien itujen kanssa tarjoiltuna, Daily Mailin kriitikko Christopher Stevens kirjoittaa.
Hän sanoo käsikirjoituksen olevan kliseinen, näyttelijäntyötä kriitikko kuvailee kamalaksi. Sarja on täynnä hämmennystä aiheuttavia epäjohdonmukaisuuksia.
Sarjan budjetti on messevä, peräti miljardi euroa, joten lopputulos on sikälikin hämmentävä.
Stevens myös ihmettelee, mikä on sarjan kohderyhmä, sillä se epäonnistuu niin lasten kuin fanienkin suhteen...

No, en odottaisi suuria. Pakko yrittää katsoa alkua....
 
Last edited:
Ai niin, jaetaanpa tännekin!

The Rings of Powers Watchparty 2.9. klo 20.30!!!
Kv. esimerkkien innoittamina yritämme laittaa pystyyn etäkatselubileet Zoomissa perjantaina 2.9. illalla, kun ekat jaksot Mahtisormuksista on julkistettu.
Homman nimi on siis se, että kukin katsoo sarjaa Amazon Primessa omilla tunnuksillaan omalla kotisohvalla tms. ja laitteellaan, mutta aloitamme suht samaan aikaan ja pidämme samalla Zoom-yhteyden auki, niin ei tarvitse katsoa yksin. Kommentointi on sallittu ja toki voidaan vähän keskustellakin sarjasta katsomisen jälkeen jos siltä tuntuu 😊.
Avaamme yhteyden klo 20.30 ja siitä varmaan aika pian pääsemme asiaan eli sarjan kimppuun. Tapahtumasta voi tietenkin poistua koska vaan, mutta yhteiskatselun kannalta olisi hyvä aloittaa samaan aikaan.
Tässä Zoom-linkki tapahtumaan:
Meeting ID: 638 0676 3562
Passcode: 637035
 
Ylen jutun kuvituksessa näkyy myös hyvin ainakin pari asiaa, josta eräs pukuihin ja proppeihin erikoistunut ihminen nykyisten suoratoistopalveluihin kiireellä kasattujen megaspektaakkelien tasosta huolestuneena kirjoitteli netissä jokin aika sitten: Celebrimborin asun etupoimutus on kummallisen epäsiisti (kirjoittaja oli sitä mieltä, että vaate on todennäköisesti alun perin jostain toisesta tuotannosta eikä sitä ole ehditty edes silittää kunnolla ennen kuin se on otettu tähän käyttöön) ja Mírielin "haarniskan" hihat, jotka ovat ilmiselvästi joustavalle keinokuitukankaalle printattua suomukuviota (näkyy kainalon kohdalla kaikkein selvimmin). Henkilökohtaisesti epäilen vahvasti, että myös viistosti Galadrielin takana seisovalla hahmolla on yllään vastaava printattu "suomuhaarniska".
 
Joten mihin ne miljoonat upposi?

En ole vielä päättänyt, missä vaiheessa solmin Amazoniin taas tällaisen asiakkuussuhteen, enkä ole nyt seurannut keskustelua aiheesta. Kun tavallaan kiinnostaa, mutta en sitten yhtään haluaisi hermostua siitä, miten kakkaa laatua siellä on. Etenkin tuollaisissa perusasioissa.

Lähdemateriaalista poikkeminen sentään voi olla makuasia, mutta lavastus, puvustus, näyttelijäntyö, kaikki nämä – niitä voi niin paljon helpommin ja objektiivisemmin vertailla ja kakan tunnistaa kakaksi.
 
Ylös