Amazonin projektin eteneminen – väliaikatietoja

Amazon on vihdoin vahvistanut #LotRonPrime-sarjan sijoittuvan toiselle ajalle, ”Sumuvuorten syvyyksistä, Lindonin haltiakaupungin majesteettisiin metsiin ja Númenorin henkeäsalpaavalle saarelle”. Sarjan kaksiosainen pilottijakso on valmis ja ensimmäistä ja toista kautta aletaan kuvata, kertoo TheOneRing.net.
https://www.theonering.net/torwp/20...ynopsis-for-amazons-lord-of-the-rings-series/
Miltäs kuulostaa? Itse odotan aika innolla..
"Gil-galadin, haltiakuninkaan
runoniekat muistavat lauluissaan,
oli maansa viimeinen vapaa maa
meren rannasta aina vuorten taa...”
 
Australialaisnäyttelijä Tom Budge, jonka roolituksesta LotR on Primella ilmoitettiin vuosi sitten, on kertonut jättäneensä sarjan. Instagram-postauksessa hän antoi ymmärtää, että kyse saattaisi olla taiteellisista erimielisyyksistä ja Amazon on päättänyt ”ottaa uuden suunnan” hänen hahmonsa kanssa. Julkisuuteen ei ole tarkemmin kerrottu, mikä hänen roolinsa edes oli.
Hmm... Positiivista on, että oheisen tekstin mukaan sarjaa voitaisiin odotella Amazon Primelle jo tänä vuonna.
 
  • Like
Reaktiot: Tik
TheOneRing.netin TORn Tuesday -lähetyksissä on toisinaan kiinnostavia huhuja, mutta niiden löytäminen parin tunnin videon keskeltä on hieman haastavaa. Alla on joitain poimintoja niille, joita tekstimuotoinen informaatio miellyttää enemmän. Kaikeksi onneksi toukokuun 12. päivän striimissä kerrattiin suurin osa viime aikojen juoruista, joten voin enimmäkseen viitata siihen.

Nämä ovat siis epämääräisiä ja uskottavuudeltaan vaihtelevia huhuja, joita mikään vakavamielinen uutissivusto ei liene julkaissut.

Spoilerivaroitus herkimmille: jos joku huhuista sattuu pitämään paikkansa, se voi paljastaa yleisellä tasolla jotain sarjan sisällöstä.

Sarjassa nähtävät hahmot, kansat ja kohtaukset
  • Puolituiset, tarkemmin sanottuna karvajalat, ovat mukana (TT 12.5.).
  • Entit ovat mukana (TT 7.4.).
  • Siniset velhot ovat mukana (ks. näyttelijähuhu alempana).
  • Sarjassa on "Terminator-tyylinen" kohtaus, jossa hahmo materialisoituu jonnekin ja joutuu etsimään itselleen vaatteet (TT 12.5.).

Näyttelijät
  • Russell Crowe on mukana (TT 12.5.).
  • Ken Watanabe ja Ghassan Massoud esittävät sinisiä velhoja (TT 12.5.).
  • Lenny Henryn (tiedetään olevan sarjassa) rooli on joko sininen velho tai kääpiö (TT 6.1).

Muuta
  • Tolkienin perikunta on antanut luvan tiivistää aikajanaa paikoitellen (TT 12.5.).
  • ILM on rakentanut sarjaa varten samanlaiset virtuaalilavasteet kuin The Mandalorianissa (TT 12.5.).
  • John Howen osallistuminen on jäänyt hyvin vähäiseksi, eikä hän todennäköisesti ole enää aktiivisesti mukana sarjan tuotannossa (TT 12.5.).
 
Hieman epäröiden jaan tämän linkin, koska itselläni ei ole tarkempaa tietoa, kuinka luotettava lähde The Fellowship of Fans on. Mutta video on sen verran kuivakka, että ainakin osa faktoista saattaa olla kohdallaan. Videosta käsittääkseni mm. ilmenee, että Uusi-Seelanti aikoo mainostaa itseään sarjan kautta yms. Kiinnostavampaa kuitenkin on, että tämän mukaan sarjan markkinoinnin olisi määrä alkaa loppuvuodesta, ja ruuduille sarja saapuisi keväällä 2022.
 
Juu, minun havaintojeni mukaan FoF on pyrkinyt olemaan tarkka siitä, että ei julkaise kovin epävarmoja arvauksia. Hän muun muassa selvitti ensimmäisen kauden kolmannen ohjaajan olevan Charlotte Brändström ennen kuin sitä ilmoitettiin virallisesti.

Kevät 2022 on varmaan uskottava ajankohta. En tiedä mitään tv-tuotannoista, mutta joku laskeskeli, että julkaisu tämän vuoden puolella ei ole käytännössä mahdollista, jos jälkituotanto kestää sen verran kuin tällaiselta sarjalta voi odottaa.
 
TheOneRing.net on julkaissut koko joukon paljastuksia, joista suurin osa on heidän mukaansa pystytty varmistamaan paikkansa pitäviksi.

Spy Report: Incredible details from Amazon’s Lord of the Rings! Characters, Sexless Nudity & Halflings too?

Huhut muun muassa kertovat, että Amazonilla on kuin onkin oikeudet osaan Silmarillionista, tavoitteena on julkaisu ensi vuoden puolenvälin tienoilla ja Sauronia/Annataria ei paljasteta ensimmäisellä kaudella (eikö siis nähdä kertaakaan missään hahmossa?). Lisäksi selviää, mihin sarjan budjetti oikein kuluu: heillä on valekuvausryhmä kuvaamassa valekohtauksia valelavasteissa uteliaiden harhauttamiseksi.
 
Lisäksi selviää, mihin sarjan budjetti oikein kuluu: heillä on valekuvausryhmä kuvaamassa valekohtauksia valelavasteissa uteliaiden harhauttamiseksi.
Tuleekohan valekuvaryhmien materiaali extended editioniin 😂? Tai edes making of -osaan?
 
Jaha. TheOneRing.net välitti ekan virallisen kuvan sarjasta ja kertoi, että se olisi tulossa ruuduille syyskuussa 2022.
Miltäs näyttää? Näenkö tuossa kaksi puuta? Mitä tapahtui sille toiselle ajalle? 🤔😊
Edit. Sama kuva ja julkaisupäivä ovat myös sarjan virallisella FB-sivulla.
 
Peter Jacksonin TSH- ja Hobitti-filmien musiikin takana oleva Howard Shore on aikeissa palata Keski-Maahan Amazonin uuden sarjan myötä, kertoo Deadline.
FellowShip of Fans puolestaan tviittaa, että asiasta on jo sovittu ja että toiseksi säveltäjäksi tulee Bear McCreary.
 
Amazonin Keski-Maa -sarjassa on odotettavissa hieman totuttua vaihtelevamman näköisempiä hobitteja! The Tolkienist kertoo FB-sivullaan, että sarjassa mukana oleva Lenny Henry kertoi BBC:n haastattelussa hahmonsa olevan Karvajalka-hobitteja (Hartfoot), joita esittämään on pestattu tummaihoisia tai etniseltä taustaltaan esimerkiksi aasialaisia tai maoreja olevia näyttelijöitä.
https://www.bbc.co.uk/sounds/play/m0010fk3
 
Viime kuukausina varsinkin Fellowship of Fans taustajoukkoineen on julkaissut koko joukon vuotoja. Paikkansa pitäessään vuodot kertovat yllättäviä asioita etenkin ajanjaksosta, johon suurin osa ensimmäisestä kaudesta sijoittuu. Alla yritys yhteenvedoksi.


Sisältää todennäköisesti J U O N I P A L J A S T U K S I A




FoF 23.10.
  • Isildur on yksi tarinan päähenkilöistä noin kolmannesta jaksosta alkaen.
Redanian Intelligence 24.10.
  • Maxim Baldry esittää Isilduria.
FoF 27.10.
  • Sarjassa ei nähdä "epälineaarista tarinankerrontaa", mutta takaumat, aikahypyt ja aikajanan tiivistäminen ovat mahdollisia.
FoF 29.10.
  • Lloyd Owen esittää Elendiliä (@TerramediaBR:n julkaisema vuoto).
FoF 31.10.
  • Will Fletcher esittää númenorilaista.
FoF 31.10.
  • Galadriel on Númenorissa useamman jakson ajan.
  • Hänen mukanaan on Keski-Maan ihminen "Aric" (Charlie Vickers).
  • Kuvauksia joistain kohtauksista: G. taistelee vartijoiden kanssa, hänen vangitaan ja viedään kuningatar Mírielin eteen.
  • Matkan tarkoitus saattaa olla pyytää apua örkkien hyökkäyksistä kärsiville ihmisille ja haltioille.
FoF 2.11.
  • Ei juonipaljastuksia vaan tuotantoryhmän ja avustajien näkemyksiä sarjan näyttelijöistä.
FoF 7.11.
  • Sauron on mukana ensimmäisellä kaudella. Sauronin näyttelijä oli useita kuukausia kuvauspaikalla, jossa kuvattiin ihmisten kylään sijoittuvia kohtauksia. Sauron esiintyy kaapuun pukeutuneena salaperäisenä hahmona.
  • Joseph Mawlen esittämä Adar on "turmeltu" ja "kidutettu" haltia, joka näyttää johtavan örkkien ryhmää. Adarin ja Kaapuhemmon välillä nähdään jonkinlainen konflikti.
FoF 14.11.
  • (Joidenkin) mahtisormusten tekeminen ja Celebrimbor nähdään ensimmäisellä kaudella.
FoF 25.11.
  • Vuodettu taulukko, joka saattaa olla aito tai sitten ei (saatiinko tähän koskaan selvyyttä?), luettelee joukon enimmäkseen númenorilaisia hahmoja koodinimineen ja oikeine nimineen. Mukana muun muassa Elendilin tytär Carine.
FoF 21.11.
  • Owain Arthur esittää jotain Durineista, järjestysnumero ei ole tiedossa. Myös hänen vaimonsa ja poikansa nähdään.
  • Kääpiönaiset ovat parrattomia.
  • Kääpiölavasteet tuovat tyyliltään mieleen PJ:n elokuvat.
FoF 5.12.
  • Círdan ja Harmaat satamat ovat keskeisessä osassa ensimmäisellä kaudella.
  • Kuvaus lavasteista, jotka esittävät nykyään ihmisten asuttamaa haltiakaupunkia.
FoF 12.12.
  • Trystan Gravelle esittää sarjassa Pharazônia, joka ei ole vielä kuningas vaan Mírielin neuvonantaja.
  • Kuvauksia eri kohtauksista, mm. Pharazônin ja Galadrielin tapaaminen.
FoF 19.12.
  • "Vahvistamattoman huhun" mukaan eräs hahmo putoaa taivaalta meteorin mukana. Karvajalat löytävät hänet. Hahmolla on kommunikointi- ja muistivaikeuksia.
  • Kuvaus takaa-ajokohtauksesta.
 
Jotkut keskimääräistä tarkkasilmäisemmät yksilöt ovat onnistuneet lukemaan osan tekstistä, joka nähdään videolla kirjaimien kylkiin kirjoitettuna. Kyseessä on sindarinkielinen käännös osasta sormusrunoa, mutta yllättävä yksityiskohta on, että käännös seuraa ainakin yhden säkeen osalta vuonna 1977 Parma Eldalamberonissa julkaistua käännöstä. Dúhaur "mustan ruhtinaan" vastineena on siinä määrin omintakeinen valinta, että se tuskin on sattumaa. Yhteenvetoa tähän mennessä selville saadusta on luettavissa muun muassa Galadhornin blogissa.

Tällainen viittaus 1970-lukuun olisi varmaankin vieras David Salon ajattelulle, joten voinemme epäillä, että ainakaan hän ei toimi sarjan keksittyjen kielten kääntäjänä. Kääntäjä on kenties joku Elvish Linguistic Fellowshipin ydinryhmän jäsen (Bill Welden oli ainakin vähäisessä määrin mukana Jacksonin TSH:n tekemisessä) tai ainakin heidän suuri faninsa.

Itse videosta olen sitä mieltä, jos lukija on Morfydd Clark (mistä kaikki netissä tuntuvat olevan yhtä mieltä), niin on jännä nähdä, millainen Galadriel on sarjassa. En ole vieläkään täysin varma, mitä mieltä olen tästä runonlausuntanäytteestä, mutta useamman kuuntelun jälkeen se alkaa tuntua aika toimivalta. Paitsi lopun shadows! lie! joka kuulostaa suorastaan sarkastiselta, mutta ei kai sarkasmia ollut vielä toisella ajalla? Selvästi on ainakin lähdetty eri suuntaan kuin Blanchettin tulkinta.
 
Sarjan suomenkielinen nimi on Taru sormusten herrasta: Valtasormukset, kirjoittaa esimerkiksi Episodi (jutussa myös kuva logon suomenkielisestä versiosta). Kontuwikin mukaan Valtasormus = Ruling Ring ja mahtisormukset = Rings of Power, joten kirjasuomennoksissa ei ole taidettu nähdä tällaista käännöstä? Silmarillionin uuden laitoksen suomennetussa tengwar-kirjoituksessa tosin "History of the Rings of Power" on käännetty "Valtasormuksen historiaksi", mutta siinä on myös vaihdettu monikko yksiköksi.
 
Ikärajaksi on asettunut TV-14, mikä merkinnee että ihokohtauksia on vähemmän kuin toiv on pelätty.
 
Ylös