Ardan aseet

Ciryatur

Hobitti
Tehdäänpä keskustelu aseistakin kun semmoista ei vielä täältä löydy.
Tässä voi keskustella aseiden tekijöistä, asioista joita se teki, aseiden riimuista ja kaikenlaisista asioista jotka liittyvät aseisiin.

Minä olen miettinyt, miksi Merrin miekka puri Noitakuninkaaseen ja Frodon, jolla oli ainakin minun mielestäni samallainen miekka, kilpistyi pois Noitakuninkaasta?
 
Merrin miekka taottiin sodassa nimenomaan Noitakuningasta vastaan ja siihen lausutut taiat olivat Noitakuningasta vastaan. Frodon miekka oli haltiatekoa Gondolinista ja se oli suunniteltu kaiketi ennemmin örkkejä ja peikkoja vastaan kuin esim. balrogia vastaan (ei sillä että balrog ja Noitakuningas olisivat mitenkään tasa-vertaisia).
 
Pistetään nyt tähän sitten pieni tietoisku ja muistutus niille jotka eivät ole Hobittia aikoihin lukeneet.

Eli siis Gandalfhan löysi Glamdringin niiden kolmen peikon kätköistä, jotka kivettyivät Bilbon ja kääpiöiden matkan alussa.
Samoin sieltä löytyi Piikki, joka sai Piikki nimityksen vasta Bilbon antamana seikkailun kesken.
Ja myös Orkrist löytyi silloin peikkojen luolasta.

Että aikamoinen löytö täytyy myöntää. :)
 
Minä en tarkoittanut piikkiä, tarkoitin sitä miekkaa jonka Frodo sai haudanhaamun aarteista. Frodo löi sillä veitsellä Noitakuningasta Viimapäällä. Eikö se miekka ollut samanlainen kuin Merrillä. :p
 
Juu, olet niin oikeassa :lol:
Kirjan mukaan Frodo siis iski Noitakuningasta jalkoihin kun hän (Frodo) heittäytyi maahan. Noitakuningas ei varmaan haavoittunut siitä kovinkaan pahasti jos ollenkaan sillä Frodo taisi lyödä vain kerran ja sekin saattoi mennä ohi.
 
Näin Aragor sanoo TSH s.181 "Tästä iski Frodon miekka," hän sanoi. Eikä se tämän pahemmin satuttanut hänen vihollistaan, sillä se on ehjä, mutta kaikki terät hajoavat osuessaan tuohon hirveään kuninkaaseen. Enemmän häntä vahigoitti Elberethin nimi." Eli miten Merrin miekka voi pysyä ehjänä kun hän löi Noitakuningasta.
 
Heihei, eihän Merrin miekka mielestäni pysynyt ehjänä?
Odotas niin tarkistan.

"Ja katso! hänen aseensa lojui maassa mutta sen terä savusi kuin tuleen heitetty kuiva oksa ja hänen katsellessaan sitä se kului ja kului kunnes katosi. Niin hävisi Hautakumpujen miekka, joka oli Westernessen työtä. Mutta kuullessaan sen kohtalon olisi iloinnut se, joka hitaasti takoi sen kauan sitten Pohjois-Valtakunnassa aikana jolloin dúnedain olivat nuoria ja vaarallisin heidän vihollisistaan oli kauhun valtakunta Angmar ja sen noitakuningas." TSH s. 735
 
Tulipas tässä mieleen, että mainitsiko Tolkien ihmisten ja muiden "hyviksien" käyttävän minkäänlaisia katapultteja tai muita vastaavia? Näiden tappovälineiden puuttuminen on ihmetettänyt. Antoiko Tolkien ne pelkästään pahisten käsiin?

Edit;
Nyt kun ajattelee, oikeastaan hyviksillä ei olisi ollut tilaisuutta käyttää oikein katapultteja. Yleensähän he joutuivat puolustautumaan, ja hyvähän se johonkin linnaan raahata ja koittaa jotenkin sitten sillä ampua. Ja näen muutenkin hiukan hankalaksi tilanteen käyttää näitä, jos vihollinen ei ole linnottautunut johonkin vain juksee kohti.
Älkää välittäkö jos ette ymmärrä, minun logiikkaa. :roll:
 
Katapultteja on tosiaankin vaikea pitää jossain takataskussa varmuuden vuoksi :D
Mutta oman käsitykseni mukaan Tolkien vastusti teollistumista ja "nykyaikaistumista", joten ehkä siksi hän antoi pahiksille vähän modernimpia aseita. No katapultit eivät kyllä ole kovin moderneja, mutta esim. räjähteet.
 
Ja vielä noista suuremmista sotakoneista: "Hyviksethän" eivät hyökänneet kovinkaan paljolti mihinkään linnoituksiin jne. , joten varmaan sen takia ei heille piirityslaitteita ollut. "Pahikset" taasen hyökkäilivät paljon enemmän suurempia asujaimistoja vastaan, joten toki heillä olikin tarvittavat vermeet moiseen. Ja olifantitkin voi laskea sotakoneiksi, eikö?

Ja miksi Merrin miekka toimi, mutta Frodon ei, niin siihen varmasti vaikutti juuri tuo, että Merrin miekan pääasiallinen tarkoitus oli ollut Noitiksen kurmottaminen, ja Merri varmasti löi enemmän "tosissaan" kuin Frodo seikkailunsa alkuvaiheilla, kokemuksen tuoma varmuus jne.

Mutta muistaako kukaan, miten puolustautuvat hyvikset karkottivat vihulaisia muureiltaan? Käyttivätkö he kunnon keskiaikatyyliin jotain kuumaa pikeä, jalka-ansoja jne. , vai luotettiinko enemmän omiin nuoliin ja keihäisiin?
 
Mutta muistaako kukaan, miten puolustautuvat hyvikset karkottivat vihulaisia muureiltaan? Käyttivätkö he kunnon keskiaikatyyliin jotain kuumaa pikeä, jalka-ansoja jne. , vai luotettiinko enemmän omiin nuoliin ja keihäisiin?

Muuta en tähän hätään muista mutta eikö Helmin Syvänteen taistelusta kerrottu muistaakseni TSH:ssa että örkkien päälle heitettiin kiviä? 8)
 
Elemmakil sanoi:
Muuta en tähän hätään muista mutta eikö Helmin Syvänteen taistelusta kerrottu muistaakseni TSH:ssa että örkkien päälle heitettiin kiviä? 8)

Kyllä todellakin näin sanottiin. Olisi tosin mukavaa tietää, että minkä kokoisilla kivillä. Varmaankin sen kokoisilla, mitä raavas mies jaksaa heittää/työntää jonkin matkaa ja miksei isompiakin järkäleitä olisi muureilta alas voinut työntää.
 
No oletettavasti ne olivat semmoisia mitä jaksettiin heittää, vaikka minkäänlaista varmuutta asiasta minulla ei ole.
Olisikohan HoMe:ssa jotain mainintaa tuosta :?
 
Onkos sellaista tietoa olemassa, että käyttivätkö esim. örkit minkäänlaisia varsijousia? (Niin kuin elokuvassa?)
Ainakin pygmit nimittäin käyttävät nykyaikana varsijousia, vaikka muuten onkin heillä tekniikka aika primitiivistä. :?
 
Tuskin örkit käyttivät varsijousia. Käyttikö mikään muu rotu niitä; olisi paljon helpompaa kuvitella että jos vaikkapa ihmiset käyttivät niitä, niin örkit olisivat saattaneet matkia.

Tietolähteenä elokuvathan on varsin :wink: epäluotettava. Tätä väitettä ei tarvitse perustella.
 
Voisiko joku valistaa minua tietämätöntä ihan alusta asti Keski-Maan eri kansojen (varsinkin haltioiden) aseiden tekotavoista ja varsinkin riimuista aseissa. Millaisia riimuja seissa käytettiin? Miltä ne suojasivat/mihin antoivat voimia aseen kantajalle yms.
 
Aseissa käytettiin varmaan yleensä riimuja, jotka vahvistivat asetta taistelussa. Esimerkiksi Merrin Westernesse-miekassa oli taikoja noitakuningasta vastaan. Tekikö ne riimut joku poppamies (tyyliin shamaani), vai itse aseen tekijä?
 
Mielestäni haltioiden joukossa ei poppamiehiä ollut ja aseentekijät olivat hyvin voimakkaita ja viisaita ja uskoisin, että jokainen aseseppä on itse tehnyt taikansa aseisiinsa.
 
että jokainen aseseppä on itse tehnyt taikansa aseisiinsa.

No itse olen myös tuota mieltä, ja noista riimuista sen verran että onko niitä edes aseissa. Ainakaan en muista mainintaa että jossain olisi riimuja.
 
Ylös