Arjen nyrjäyttäminen

Tämä havainto tuskin arkeani muuttaa, mutta tuntemani maailma nytkähti taas vähäsen eri asentoon:

Luin kansallisrunoilijamme (erästä) elämäkertaa, ja siellä kerrottiin esikoisrunokokoelman Dikter julkaisemisesta: Ellei kirjailijalla ollut varaa maksaa kirjansa painokuluja, hän saattoi pyytää julkisesti ennakkotilauksia. Ennakkotilaajien listalle ilmoittautuneet sitoutuivat ostamaan kirjan. Syksyllä 1829 ja talvella 1830 Runebergin ystävät levittivät tilauslistoja eri puolille Suomea ja keräsivät tilauksia.

Minä kun luulin, että joukkorahoitus oli Internet-ajan keksintöjä...
 
Runebergillähän oli myös ihan nykyaikaisen oloisia faneja, jotka roikkuivat laumoina hänen kotinsa liepeillä ja häiritsivät välillä perheen kotirauhaa.
 
Joo, minäkin olen käynyt siellä! mutta luulen, etten enää häirinnyt kotirauhaa...

Minulle yllättävin havainto sieltä (Porvoon kotimuseosta siis) taisi olla yhdellä seinällä oleva suuri määrä metsästysaseita. Tosin kaipa varsinkin Hirvenhiihtäjistä olisi pitänyt arvata, että Runeberg harrasti metsästystä... Mutta kaunein ja mieleenjäänein paikka oli kyllä talon puutarha: pieneen tilaan oli saatu monta tosi kaunista nurkkausta.
 
Minun arkeni nyrjähti tänään, kun havaitsin vahingossa, että maksukortissani on lähimaksuominaisuus.

Muoks. Olin ehtinyt käyttää kyseistä maksukorttia noin vuoden.
 
Last edited:
Byrokratia jaksaa nyrjäyttää aina kun sen kanssa askaroi. Jos olisin nyt hoitovapaalla, voisin hakea sen keskeytystä äitiysvapaan alkamisen vuoksi. Mutta koska olen opintovapaalla, voin hakea uutta virkavapaata vasta tämän nykyisen päättymisestä alkaen (päällekkäisyyttä nyt ei onneksi ole kuin kuukausi). Paitsi että opintovapaalain mukaan opintovapaa on oikeus keskeyttää esimerkiksi synnytyksen vuoksi. Näen jo sieluni silmin itseni näpyttämässä anomusta synnytyssalista. :D
 
Nyt olen päässyt ihan itse nyrjäyttämään itseäni ja syksyn harmaata arkeani. Minä - vanha akka keski-ikäinen hobitti olen nyt sotkeutunut animeen ja tykästynyt kovasti. No en ihan mihin tahansa, mutta teinien suursuosikkiin kuitenkin :grin: . Muistan että ollessani 26-vuotias, mulla oli tunne/vaihe että elän uutta teini-ikää. Tämä taitaa olla nyt sitä kolmatta vaihetta. En ole siis ikinä lukenut mangaa tai katsonut mitään animesarjaa, sillä se ei ole mitenkään kolahtanut enkä piirrostyylistä ole tykännyt. Mä olen ikuinen fanityttöilijä hullaantumassa uusiin kohteisiin.
 
Arvasin että kyllä joku kysyy. Yuri!!! on Ice on kyseessä. Tiedän muutamia fandomia fanittavia ja kun kesällä kummityttö paljastui myös sarjasta pitäväksi, niin päätin että ehkä on aika katsoa se läpi. Yllätyin että sarja osoittautui näin inspiroivaksi. En edes ole mikään Japanifani.
 
Sain pyörän huollon luotolla.

Pyöräkorjaamon omistaja oli lähdössä lääkäriin edellisenä viikkona poistetun viisaudenhampaan jättämän kolon tulehduksen vuoksi. Pyöräkorjaamo oli luultavasti sulkeutumassa loppupäiväksi, mutta ennen lääkäriin lähtöä omistaja ehtisi huoltaa pyöräni. Olen vähän käsi teknisissä jutuissa ja vaihdatan aina talvi- ja kesärenkaat. Sovittiin, että jos hän sulkisi korjaamon loppupäiväksi, hän veisi pyöräni sen ulkopuolelle ja lukitsisi sen (pystyy lukitsemaan ilman avainta). Siellä se sitten odotti kun pääsin töistä. Käyn tasaamassa tilit heti kun korjaamo taas aukeaa.
 
Rannekelloni käy normaalisti, mutta jostain syystä 4 tuntia ja 10 minuuttia jäljessä. Mietin, että oliskohan nuppi noussut vahingossa jossain kohtaa ja mennyt sitten takaisin kun saunan jälkeen laitoin kelloa käteen.
 
Suomen Punaisen Ristin ensiapukoulutuksen, EA1:n, voi käydä kokonaan webinaarissa eli reaaliaikaisella etäyhteydellä. Siis täh? Pätevyystodistuksen saadakseen ei tarvitse yhtään kertaa harjoitella elvyttämistä Anne-nukella, eikä sitoa painesidettä. "Hallitsen erittäin sujuvasti elvytysharjoituksen seuraamisen kännykkäni ruudulta Teamsin välityksellä." Seuraavaksi varmaan sairaalasarjojen katselemisella pätevöityy sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi.
 
Sain tänään tietää, että olen päässyt suomalaisen eturivin oopperalaulajan harjoitusoppilaaksi. Leuka tippui lattiaan asti. Hän on kokenut esiintyjä ja monessa mukana.
Hurjaa. Onhan tämä massiivinen ilonaihe, mutta vielä isommin tämä nyrjäytti arkeni.
 
Suomen Punaisen Ristin ensiapukoulutuksen, EA1:n, voi käydä kokonaan webinaarissa eli reaaliaikaisella etäyhteydellä. Siis täh? Pätevyystodistuksen saadakseen ei tarvitse yhtään kertaa harjoitella elvyttämistä Anne-nukella, eikä sitoa painesidettä. "Hallitsen erittäin sujuvasti elvytysharjoituksen seuraamisen kännykkäni ruudulta Teamsin välityksellä." Seuraavaksi varmaan sairaalasarjojen katselemisella pätevöityy sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi.
Minä olen käynyt sen viime keväänä webinaarina. Elvytystä ei tosiaan harjoitelti, mutta erilaisia sidoksia piti tehdä itselle ja näyttää videoyhteydellä kouluttajalle.
Suoraan sanottuna, vaikka tästä ei saa kaikkia niitä oppeja ja taitoja mitä saisi lähiopetuksessa niin tällaiselle joka kuitenkin on joskus käynyt EA-kursseja ja muutamaan otteeseen päässyt kokeilemaan Annen elvyttämistä tuo palautteli hyvin asioita mieleen ja antoi juuri siträ mitä tältä kurssilta hain. Eli veresti muistia, opetti vähän uuttakin ja myös se että sai voimassa olevan EA1-koulutuksen.
Voin kuvitella että jos kävisi koulutusta ensimmäistä kertaa kokemuksesta jäisi enemmän asioita vajaaksi, mutta silti se on tyhjää parempi. Kouluttaja oli (minun näkemykseni mukaan) hyvä ja tietoa ja harjoituksia ja oppia tuli todella tiivis paketti kahden päivän aikana.
 
Webinaarina järjestetty EA1 tosiaan on tyhjää parempi, mutta sitä ei pitäisi nimittää EA1:ksi, vaan esimerkiksi wEA1:ksi. Siitä näkisi heti, että kyseisen henkilön ensiaputaidot ovat vähän niin ja näin. SPR:llä toki on oikeus alentaa standardejaan, koska kyse ei ole mistään virallisesta tutkinnosta, joten petossyytteelläkään ei olisi mahdollisuuksia mennä läpi, mutta haiskahtaa tämä silti ikävästi. Korona kurittaa.
 
Ylös