Arkeologisia löytöjä

Husky

Ilmaanhaukkuja
1990-luvun alussa Helsingin Arabian alueella oli käynnissä jotain arkeologisia kaivauksia. Muistan sen siitä, että arkeologiasta kovasti kiinnostunut oululainen kaverini oli käymässä, ja luettuaan kaivauksista vaati kivenkovaan että siellä on päästävä käymään. Joten menimme vaan paikan päälle ihmettelemään. Ja kyllähän sieltä löytyi selkeitä suorakaiteen muotoisia kuoppia. Muisti ei kanna niin tarkasti noin vanhoihin juttuihin, mutta jälkeenpäin en muista että kuoppia olisi aidattu mitenkään. Voin toki muistaa väärin. Harva kai tuolloin edes tiesi koko kaivauksista.

2012 olin Roomassa, ja siellä suoritettiin kaivauksia Forum Romanumin alueella. Nämä kaivaukset olivatkin sitten erittäin selkeästi aidatut. Oli ihan mielenkiintoista siinä Rooman vanhan keskuksen liepeillä pyöriessä seurata kaivauksia livenä.
 

Isilmírë

Kuukivi
Dokumentissa eräs arkeologi kertoi, kuinka tärkeänä hän piti Pohjois-Amerikan ainoasta tunnetusta viikinkileirinpaikasta löytynyttä värttinää tai sen osaa. Tärkeänä siksi, että se osoitti mukana olleen naisen eli useampia. ... Mutta kuinka vahva todistus värttinän löytyminen tästä on?
Asiasta sen kummemmin mitään tietämättä oletan, että tämänhetkinen kuva viikinkiaikaisesta skandinaavisesta kulttuurista on se, että tekstiilityöt olivat nimenomaan naisten töitä. Tämä pohjautunee sekä saagojen että arkeologisten löytöjen antamiin todistuksiin. Mikään ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että myös pojille olisi toisinaan opetettu näitä hommia ja he olisivat sitten aikuisinakin kyenneet itse ainakin jonkintasoiseen tekstiilinvalmistukseen. Mitään todisteita tällaisesta ei kuitenkaan liene.

Huskyn mainitsemasta kaivausalueiden aitaamisesta sen verran, että se on kai muuallakin maailmassa tarpeen lähinnä jos työtä tehdään alueella, jolla liikkuu paljon ihmisiä - varsinkin, jos ne ihmiset ovat uteliaita turisteja, joista jotkut ehkä turhan mielellään veisivät matkamuistona kotiin jotain jännää suoraan kaivauksilta. Olen itse ollut kaivaustöissä vain Suomessa, eikä yhtäkään niistä montuista ollut aidattu. Helsingin vanhassa keskustassa kaivauskuoppamme tosin sijaitsivat kahdella suljetulla sisäpihalla Tuomiokirkon kupeessa, joten niille eivät ulkopuoliset olisi päässeet muutenkaan.

Muoks Jäin miettimään tuota värttinäasiaa. Viikinkilaivathan olivat purjealuksia ja purjealuksessa tarvitaan tunnetusti runsaasti köyttä. Köysi taas punotaan langasta, ja jonkun se lankakin pitää varmaan ensin kehrätä. Kuinkahan kaukaa haettua olisi, että ainakin jotkut viikinkiseilorit olisivat osanneet tarvittaessa kehrätä uutta lankaa köysien raaka-aineeksi?
 
Last edited:

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Varmaankin myös neula ja lanka pysyi jollakin viikinginköriläällä kädessä siltä varalta että purje sattuisi repeytymään. Kokintaitojen alkeetkin voisivat olla hyödyksi, jos vasta ryöstettyjä elintarvikkeita haluttiin käyttää ryöstelyhengen nostattamiseen. Mutta voisin kuvitella, että naisten töiden hallinta on aiheuttanut vähintäänkin pientä nälvimistä käytännöllisyydestään huolimatta. Vähän kuin aikanani intissäkin huoltopuolen jannuilla ei ollut yhtä korkeaa statusta kuin eturintaman jormilla, vaikka tietenkään viikinkiretkeilijöillä ei näin suurta erikoistumista varmaankaan ollut.
 

Satekai

pelikisälli
Mietin, että olivatkohan viikinkien laivojen köydet hamppua, nokkosta vai pellavaa, tuskin ainakaan manillaa (Filippiineiltä) tai sisalia (Yukatanin niemimaalta). Juutti tunnettiin antiikin egyptissä, mutta se ei taida pärjätä näin pohjoisessa. Olkiköydet tuskin taas kestäisivät (saa korjata jos olen väärässä). En ollut kauheasti ajatellut sitä, mutta jotenkinhan köysiin tarvittavat narut on pitänyt alkuun punoa/kehrätä. Värttinällä narua saa luultavasti nopeampaa kuin esim reidellä kiertäen, mutta nopeus ja lopputuloksen tasaisuus toki riippuu tekijästä. Kertaaminen onnistuu molemmilla tekniikoilla. Varsinaisen köyden valmistusta ja hiukan historiaan voi katsoa tuolla. Naruahan ovat osanneet tehdä jo neanderthalin ihmiset. Köysiä tehtiin käsittääkseni pääasiassa maissa, koska esim 10m köyden tekoon tarvitaan 13m suoraa tilaa ja pidempiin tietysti enempi. Ja kyllä merillä pitää osata alusta huoltaa eli myös purjeita parsia, köysiä pleissata ja on voitu vaikka tehdä narua köysiä varten.

Toinen mietintäni koskee sukupuolioletuksia, joista on kirjoitettu myös Suomen arkeologiaa koskien. Mitä jos on hauta tai hautoja, joista ei ole säilynyt juuri muuta kuin värttinän kehrä, miekka tms. Mistä voimme tietää mille sukupuolelle ne ovat kuuluneet? Joskus on toki ollut mainintoja siitä, että kehräystä tekivät naiset ja lapset, mutta opetettiinko sitä siis myös pojille on jäänyt miulle epäselväksi. Ja taas konteksti eli missä, mihin maailman aikaan, millä yhteiskuntaluokalla jne... Usein puhutaan siitä että oli "miesten töitä" ja "naisten töitä", mutta naisia oli peltotöissä, karjan hoitajina, seppinä, kirjailijoina, kirjojen kopioijina (pääasiassa luostareissa), kauppiaina, kuvanveistäjinä, silkkinaisina, jne. Saamelaisilla naisetkin metsästivät ainakin jos katsotaan Olaus Magnuksen Carta Marinaa ja Pohjoisten kansojen historiaa. Naisten piti tehdä miestensäkin töitä kun miehet olivat esim merillä, sotimassa tms. Ja jos toinen puolisoista kuoli niin sitten toiselle jäi hänenkin tehtävänsä ellei uusiin naimisiin menty. Toki taloissa saattoi olla palvelijoita tai orjiakin riippuen taas ajasta, varallisuudesta ja sijainnista. Sukupuolten tasa-arvosta skandinaviassa lienee useampiakin tutkimuksia, mutta tässä yksi. Mikseivät sitten miehetkin olisi voineet välillä tehdä "naisten töitä" esim kankureina oli monina aikoina usein miehiä, samoin räätäleinä, kokkeina, leipureina, karjan kasvattajina, jne. Ja eiköhän koko perhe ja/tai yhteisö enemmän tai vähemmän katsonut lasten perään.

Entä sokeat tai muut jotka eivät välttämättä pystyneet osallistumaan aivan samalla tavoin kuin muut vamman tms takia? Kyllähän historiassa on koitettu kaikille jotain tekemistä keksiä henkensä pitimiksi kykyjensä mukaan.

1800-luvulta periytyy monia väärinkäsityksiä, muun muassa ne sarvet kypäriin (linkki Lizin ja Jimmyn (arkeologi) keskusteluun aiheesta).
 

Satekai

pelikisälli
Ylen areenasta löytyy dokkari musiikin synnystä. Osittain se käsittelee myös puheen syntyä [mahdollisuus puhekykyyn löytyy vasta pystyihmisten (homo erectus) jälkeen (tai samaan aikaan, mistä sitä tietää eihän tämä mikään sukupuu ole, vaan pensas joka haaroo milloin minnekkin...) tulleiden neanderthalin ja ihmisten yhteisiltä esi-isiltä].
Luolamaalauksien randomin tuntuiset punamultaläiskät satunnaisissa paikoissa saavat myös selityksensä, kun niissä kohdissa matalat äänet resonoivat. Muilla äänillä resonoivissa kohdissa sitten onkin seinämaalauksia.
Myös tippukiviä soitellaan ja muitakin soivia kiviä ja tietysti luuhuiluja. Dokkarissa muuten kutsutaan suhistuspuuta nimellä rhombus, eivät vissiin käännökseen löytäneet suomenkielistä nimeä tai toki soittimilla on ollut monia nimiä. Tässä parin vuoden takaisessa uutisessa kyllä toisaalta tunnistettiin suhistuspuu, mutta woer woerin suomenkielinen nimi pärrä oli unohtunut. Soitettavista kivistä puheenollen myös Stonehengen kivet soivat. Tuolta löytyy jotain mainintaa myös suomalaisista soivista kivistä.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Yle Teemalta näkyy parasta aikaa saksalainen dokumentti eurooppalaisista keskiajan linnoista, ja se on toki katsottavissa myös Areenassa eli täällä. Poikkeuksellisen mielenkiintoinen ohjelma, hyvässä tasapainossa kuvaa ja sanaa, eikä junnata paikallaan niinkuin jenkkiräpellyksissä. Toisessa jaksossa käsitellään piirityksiä, sitä en ole vielä nähnyt mutta odotan suurella jännityksellä.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Kappas kun juuri katson (no nyt pidän taukoa) tätä samaista dokumenttia. On mielenkiintoinen.
 
Ylös