Beatboxing ja muut suulliset soittoäänet

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Joskus pienenä sitä tuli imitoitua C64:n ja Nintendon tuottamia ääniä, rumpuja sun muuta ja sitten tässä on vanhemmiten saanut huomata, että aika usein tulee pistettyä puuhaillessa Mariota tai muuta vanhaa tuttua säveltä suulla soiden. Vasta jokunen vuosi sitten tuli myös tutuksi beatboxing, joka on vähän samantapaista kuin mitä tämä oma rallatteluni on ollut. Tosin en kauheasti pidä monista tyylillisistä seikoista, joita beatboxingiin usein yhdistetään.

Hengityksen ajoittaminen on varmaan se suurin haaste, mikä tässä suusoittamisessa on. Varsinkin kävellessä lujaa on välillä vaikea pitää rytmiä tai ääntä yllä kun ei tahdo keuhkoissa riittää kapasiteettia.

Nyt te tiedätte, joten joku toinenkin voinee myöntää tämän hienon paheensa. Teitä kun on pakko olla muitakin!
 
Jonkin verran tulee harrasatettua erinäistä suulla tapahtuvaa ääntelyä, jota ei puheeksi tai lauluksi kuitenkaan voi luokitella. Osan siitä voi laskea beatboxaukseksi, mutta pääosin se on varmaan viheltelyä ja melodioiden hyräilyä. Beatboxaus on tosiaan, ainakin minun mielestäni varsin hankalaa, ei pelkästään hengityksen ajoituksen kannalta, mutta myös erilaisten äänten muodostaminen ja yhdisteleminen hankalaa. Suu on vaan hankala saada joihinkin asentoihin, saati sitten asennoista toisiin sulavasti ilman katkoja.
 
Ylös