Beleriandin vajoaminen

Lhûnin lahti

Missä kohtaa Lhûnin lahti oikeastaan mahtoi puhkaista Sinivuoret. Wynn Fonstad sanoo suorasukaisesti, että Ascar-joen kohdalla (ATM 37), mutta käsittääkseni hän ei perustele väitettään mitenkään - paitsi kuvallisesti kartassaan.

Ehkä jonkinlaisena kiintopisteenä Ensimmäisen Ajan ja Kolmannen Ajan karttojen (Silmarillion ja TSH) yhteensovittamisessa voisi toimia TSH:n "kartta I" (HoME VII, 302), johon on merkitty Belegost. Toisaalta, voiko mitenkään luottaa siihen, että Silmarillionin karttaan Belegost on merkitty oikein, Dolmedin vuoren kohdalle?

Joten, voisiko Lhûnin lahti olla itse asiassa paljon etelämpänä kuin Ascar? Missä oli Belegost? Mikä on se nimetön joki, joka virtaa Kolmannen Ajan Forlindonissa? Kuinka kauas vanhaan Beleriandiin Lindon ulottui? "Kysymyksiä pimeässä", sanoisin, ellen olisi sanonut sitä jo niin moneen kertaan.
 
Ylös