Beorhtnoth

Tämä projekti valmistuu tuskin koskaan, on tää niin hilpeä ja helppo teksti (eli ei oo ) .

Tolkien kirjoitti keskiaikaiseen runoelmaan (https://en.wikipedia.org/wiki/The_Battle_of_Maldon) perustuen näytelmällisen kirjoituksen 'Beorhtnothin, Beorhthelmin pojan, kotiinpaluu'. Tekstin keskustelevina päähenkilöinä on kaksi (kuvitteellista) Elyn luostarin ja herttuan palvelijaa, Tidwald ja Torhthelm, joille Elyn piispa oli taistelun jälkeisenä päivänä antanut tehtäväksi noutaa Beorhtnothin ruumis pois taistelukentältä hautausta varten. Tolkienin (näytelmä)teksti alkaa kohdasta jossa palvelijat ovat jo tuoneet taistelukentälle käsikärryn ja ovat aloittaneet ruumiin etsinnät.

Tolkienin kuvaus ruumiin etsimisestä on kirjoituksen toinen osa, ensimmäisessä osassa hän käsittelee lyhyesti alkukielistä lähdettä ja arvioi muiden taistelusta kertovien lähteiden luotettavuutta. Kolmannessa osassa 'Ofermod' hän vertailee alkutekstin tyyliä ja kulttuurihistoriallisia viitteitä muihin aikalaiskirjoituksiin kuten Beowulfiin.

Kirjoituksessa esitellään muutama lyhyt alkukielinen säe kuten
Hige sceal þe heardra, hoerte þe cenre,
mod sceal þe mare þe ure maegen lytlað,
eikä ainakaan minulla ole kyllä hajuakaan mitä tää tarkoittaa.

Käänsin ensimmäisen kappaleen ensimmäisestä osasta (Beorhtnothin kuolema (eli historialliset viitteet (suom.huom.)), olkaa hyvä:

Beorhtnothin, Beorhthelmin pojan, kotiinpaluu ( J.R.R. Tolkien )

I Beorhtnothin kuolema

Vuoden 991 elokuussa, Aethelred Toisen hallitessa, Essexissä lähellä Maldonia käytiin taistelu. Osapuolina taistelussa olivat Essexin puolustusjoukot ja Ipswichin ryöstäneet ja hävittäneet viikinkijoukot. Englantilaisten päällikkönä toimi Beorhtnoth Beorhthelmin poika, Essexin herttua; ajassaan arvostettu: voimakas, peloton, ylpeä. Hän oli jo vanha ja harmaantunut, silti vielä urhea ja voimissaan, ja hänen valkoinen tukkansa kohosi korkealle muiden yli, sillä hän oli erittäin pitkä. (sivuhuomatus 1: Erään arvion mukaan 205 cm, tämä perustuu v.1769 tehtyihin mittauksiin luista hänen haudassaan Ely’ssä). ’Daanien’ – vaikkakin he olivat näihin aikoihin luultavasti enimmäkseen norjalaisia – johtajana, erään Anglosaksien Kronikan version mukaan, toimi Anlaf, normannien kronikoissa ja historioissa Olaf Tryggvasonina tunnettu, tuleva Norjan kuningas. (sivuhuomautus 2: Olaf Tryggvasonin läsnäoloa Maldonin taistelussa pidetään nykyään epävarmana. Englantilaiset toki tiesivät hänen nimensä, hän oli ollut Britanniassa aiemmin ja oli varmasti taas Britanniassa v.994.) Pohjanmiehet olivat purjehtineet Panten, nykyisin Blackwaterin, suistoa ylös ja leiriytyneet Northeyn saarelle. Pohjanmiehiä ja englantilaisia erotti täten jokihaara; joka täyttyi vuoroveden tullessa, se voitiin ylittää vain ’siltaa’ tai pengertietä (engl. causeway) pitkin, joka hyvin järjestynyttä puolustajaa vastaan oli hankala vallata ja ylittää. (sivuhuomautus 3: E.D.Labordin yleisesti tunnustetun mielipiteen mukaan todisteet tästä väylästä ovat edelleen paikoillaan.) Puolustus oli päättäväistä. Vaan näyttää siltä, että viikingit tiesivät minkälaisen johtajan kanssa he olivat tekemisissä; he nimittäin pyysivät lupaa ylittää väylä, jotta rehti taistelu voitaisiin käydä. Beorhtnoth hyväksyi haasteen ja salli heidän ylittää jokihaaran rauhassa. Tämä ylpeyden ja väärän aikaan tapahtunut ritarillisuuden osoitus osoittautui kuolemaksi. Beorhtnoth lyötiin kuoliaaksi ja englantilaiset ajettiin pakoon ; mutta herttuan ’palvelijat’, hänen Heordhwerodinsa, joka koostui valituista ritareista ja upseereista, joista osa oli hänen omaa perhettään, taistelivat kunnes jokainen heistä oli tapettu heidän herransa rinnalle.

(I jatkoa)

Katkelma – pitkä katkelma, 325 riviä pitkä – aikalaisrunoutta on säilynyt: siinä ei ole alkua eikä loppua, eikä otsikkoa, ja se tunnetaan nykyisin yleisesti Maldonin Taistelu-nimellä. Se kertoo viikinkien vaatimuksista rauhan palauttamiseksi ja säilymiseksi ; Beorhtnothin ylpeästä kieltäytymisestä ja haasteesta, ja pengertien puolustamisesta; viikinkien taidokkaasta vaatimuksesta ja heidän pengertien ylityksestään; Beorhtnothin viimeisestä taistelusta, hänen kultatuppisen miekkansa putoamisesta hänen ruhjotusta kädestään ja hänen pilkkomisestaan pakanoiden toimesta. Loppuosa katkelmasta, lähes puolet sen koko mitasta, kertoo henkivartijoiden viimeisestä puolustuksesta. Monien englantilaisten nimet, teot ja puheet ovat tallennettuina tähän.

Herttua Beorhtnoth oli munkkien puolustaja, ja kirkon hyväntekijä, erityisesti Elyn luostarin. Taistelun jälkeen Elyn apotti hankki hänen ruumiinsa ja hautasi sen luostariin. Hänen päänsä oli katkaistu ja sitä ei löydetty : se korvattiin hautauksessa vahakuulalla.

Myöhäisen, ja laajoilta osin epähistoriallisen, 12. vuosisadalla kirjoitetun Liber Eliensis’in (suom.huom. Elyn vapautus) mukaan Elyn apotti itse meni muutaman munkkinsa kanssa taistelukentälle. Seuraavassa runossa oletetaan että apotti ja munkit tulivat vain Maldoniin asti, ja pysyivät siellä lähettäen kaksi miestä, herttuan palvelijaa, taistelukentälle jonkin matkan päähän myöhään taistelua seuraavana päivänä. He ottivat kärryn määräyksenään tuoda Beorhtnothin ruumis takaisin. He jättivät kärryn lähelle pengertien alkua (engl.the end of the causeway), ja aloittivat etsinnät kaatuneiden joukosta: molemmilta osapuolilta kaatuneita oli hyvin monia. Torhthelm (tuttavallisemmin Totta) on nuori trubaduurin ja runonlaulajan poika ; päänsä täynnään vanhoja runomuotoisia taruja pohjoisen sellaisista antiikkisista sankareista, kuten Finn, Friisien kuningas; Hathobardien Fróda; Béowulf; ja Hengest ja Horsa, Vortigernin (jota Englantilaiset Wyrtgeorniksi kutsuivat) ajan perinteisistä Englantilaisten Viikinkien johtajista. Tídwald (lyhyesti Tída) oli vanha ceorl (suom.huom. alin vapaiden miesten luokka Anglosaksisessa Englannissa), maanviljelijä joka oli aikanaan nähnyt monia taisteluita Englannin puolustuksellisilla maavallituksilla. Kumpikaan miehistä ei ottanut osaa taisteluun. Jätettyään kärryn he joutuivat erilleen nousevassa hämärän usvassa. Yö laskeutuu, pimeä ja pilvinen. Tapaamme Torhthelmin yksinään taistelukentällä paikassa, jossa kuolleita makaa tiheässä.

(vanhaenglannin sanastoa pitänee jostain etsiä seuraavaan pätkään. saas nähdä kuinka äijän käy)

(Osa I päätös)

Kirjoitukseen on liitetty alkuperäisestä runoelmasta johdetut, Offan lausumat ylpeät sanat neuvonpidossa ennen taistelua, ja ritarillisen nuoren, Aelfwinen nimi (joka oli Mercian jalosukuisen huoneen jälkeläinen), jonka urheutta Offa ylisti. Kirjoituksessa on myös mainittu kaksi Wulfmaeria: Wulfmaer Beorhtnothin sisaren poika; ja Wulfmaer nuori, Wulfstanin poika, joka kaatui tuskaisesti kirveen osumasta (jalkoihin?) (engl.’fell grievously hewn’), Aelfnothin tavoin, Beorhtnothin rinnalle. Säilyneen katkelman lopun lähellä vanha vasalli Beorhtwold, kun hän valmistautuu viimeiseen epätoivoiseen puolustukseen, lausuu kuuluisat sanat, erään sankarikoodin pääkohdan, jotka tässä kirjoituksessa kuullaan Torhthelmin unessa:

Hige sceal þe heardra, hoerte þe cenre,
mod sceal þe mare þe ure maegen lytlað,

sitä kiihkeämpi tahtomme, uljaampi sydämemme,
suurempi henkemme, mitä heikommaksi voimamme käy.

(suom.huom. vanhaenglanti = anglosaksi, joka selkeästi muistuttaa muinaisnorjaa,
vanhahtavan ruotsin ja nykynorjan kautta nämä kaksi säettä voisivat kääntyä suomenkieleen seuraavasti :

pyrkimys sitä kovempi, sydän enemmän keskellä,
(ja) henki aikoo enemmän keskustamme vähetessä,

ja suomentaja ei tajua vanhaenglannin lauseopista mitään, ’cen’ on käännetty anglosaksista myös sanaksi ’soihtu’, 'maegen' on hankala sana joka saattaisi kääntyä vaikka 'voima', 'mahtavuus' tai 'ydin' - suuri elämänhalu?))

Tässä yhteydessä tarkoitetaan, kuten itse asiassa on todennäköistä, että nämä sanat eivät olleet ’alkuperäiset’, vaan muinainen ja kunnioittava ilmaus herooisesta tahdosta; Beorhtwold on siten luultavammin käyttänyt, kuin jättänyt käyttämättä, tätä lausahdusta viimeisen tuntinsa aikana.

Kolmas englantilainen ääni pimeässä, joka kuullaan kun Dirigeä (suom.huom. Katolinen kuolinmessu) on kuultu ensimmäisen kerran, käyttää riimejä: ennakoiden vanhan herooisen alkusointuisen runomitan vaimenevaa loppua. Vanha runoelma noudattaa vapaamuotoista alkusoinnullista riviä, muinaisen englannin viimeistä herooista runonlaulantaa. Moderni runo on kirjoitettu tässä muodossa hieman, tai ei lainkaan, vapaammin (vaikkakin dialogina) kuin säkeet Maldonin Taistelussa.

Riimilliset rivit toistavat kaikuna joitakin säkeitä jotka ovat säilyneet Historia Eliensisissä, jotka viittaavat Kuningas Canuteen (suom.huom. Knuut Suuri, (Maegen Knúð(r) in Rice), myöhäisempi englannin (1016-), Tanskan (1018-) ja Norjan (1028-1035) kuningas) :

Merie sungen ðe muneches binnen Ely,
ða Cnut ching reu ðerby.
‘Roweð, cnites, noer the land
and here we ther muneches saeng.’

(suomennoksen yritys on melkoisen vapaa käännös, koska mukaan sekoittuu (luultavasti) kansanlatinaa ja muita outoja sanoja joista ei saa varmuutta:
Enemmän laulavat munkit ja nunnat Elyssä
jossa Knuutin leuka ja jalat nähtävissä
’Hiljaiset ja riitelijät, kautta koko maan
laulamme sinulle munkkien ja nunnien tapaan’)

(Tästä alkaisi II osa joka on suurelta osin runonlausunnan muotoa, ja en ole lainkaan varma taidoistani tämän suhteen. Homma saattaa loppua tähän. Ehkäpä selkeän suorana käännöksenä tai sattumanvaraisesti sommitellen rytmiä ruumiinnouto-runoon )

II Beorhtnothin, Beorhthelmin pojan, kotiinpaluu (osa 1/9, arviolta)

Pimeässä kuuluu epävarmasti liikkuvan ja kovaa hengittävän miehen ääniä. Yht’äkkiä kuuluu kova ja terävä puheääni:
Tídwald päästää ohuen valokiilan kantamastaan pimeälyhdystä. Pöllö huutaa. Tumma hahmo liitää valokiilan halki, Torhthelm sävähtää ja kaataa lyhdyn, jonka Tída on juuri laskenut maahan.
Pöllö huutaa uudestaan.
Tídwald päästää jälleen valon näkyviin pimeälyhdystään.

(Olihan tuota yritettävä ainakin parina aamuna. tästä saa ainakin käsitystä dialogin muodosta ja ehkäpä tyylistäkin. Näköjään esikatselussa näkyvä muotoilu ei säily kun postaus tulee jakoon.

Olen joutunut muuttamaan useita sanoja paremmin rytmiin sopiviksi, ja silti rytmi hajoaa muutamin paikoin. Toivottavasti merkitykset ovat säilyneet paremmin. Saatanpa jatkaakin, mutta aikaa tämä vie kohtuullisen runsaasti. Saatan hypätä osaan III, joka ei vaadi runouden kääntämistä.)