Citizen Kane

Sattuiko joku katsomaan Sunnuntaina 7.3 Ylen Teemalta maailman parhaaksi elokuvaksi äänestettyä Kansalainen Kanea.
Minun oli pakko katsoa pitääkö edellä mainittu väite paikkansa ja katsottuani olen eri mieltä.
En nähnyt elokuvan juonessa ja vuorosanoissa mitään erityistä kehumisen aihetta ja olin nukahtaa elokuvan puolivälissä niin pikästyttävä kuin se olikin.
Mitä mieltä olette. Onko Kane mielestänne ansainnut nimen best motion picture? :

Vähän aikaa joskus katsoin enkä oikein ymmärtänyt elokuvan hienoutta. Ilmeisesti minä tarvitsen vähän enemmän leffan arvostamiseen kuin sen että sitä sanotaan yleisesti hyväksi.

Mutta kirjoittakaa se nyt edes Citizen Kane. Pyydän.

Ei se ehkä paras ole, mutta erittäin, erittäin hyvä. Minä arvostan. Rakenne on nerokas, ja näyttelijäsuorituksetkin vakuuttavat. Etenkin Wellesin, joka oli vähän päälle parikymppinen esittäessään Kanen koko elämänkaaren nuoruudesta vanhuuteen. Leffan tunnelmasta pidän myös paljon, ja sanottavaakin löytyy vaikka kuinka. Rosebud on jo käsite, mutta kyllä esimerkiksi myös Kanen maaninen raivokohtaus vaimon jätettyä hänet tai kuvat Xanadun pimeistä, kaikuvista saleista Kanen vaimon pelatessa loputtomia palapelejään ovat hienoja kohtauksia.

Ainahan kaikki maailman parhaiksi sanotut ovat vähäsen yliarvostettuja, ja odotukset voivat siksi olla liiankin korkealla. Eikä minusta tarvitse perustella sitä, miksi Kane ei olisi maailman paras elokuva. Silti ainakin minusta olisi mielenkiintoista tietää, mikä teistä teki elokuvasta pitkästyttävän tai huonon, koska itse siitä pidän kovasti.

nappa, katso leffa uudestaan ja kiinnitä huomiota oviin. Oviin ja siirtymiin. Eli siirtymä = se jokin joka nitoo kaksi kohtausta toisiinsa. Halpa ja yksinkertainen siirtymä on se että musiikki vaihtuu ennen kuin kohtaus, toinen klassikko on katkaista lause kesken ja jatkaa se loppuun seuraavassa kohtauksessa.

Myöskin juuri Wellesin loistava läsnäolo futaa.


Minusta mehevä kohtaus on myös se missä Kane pauhaa mikrofoniin takanaan valtava kuva - itsestään. Toinen upea hetki on ihan lopussa kun kuvataan niitä laatikkokasoja.


Upea elokuva. Minä myöskin vältän lähes aina käyttämästä mistään termiä "paras". Potjemkin on sitäpaitsi parempi.

Kyllä Kane minustakin on mestariteos. Perusteluni ovat jokseenkin samat kuin Juholla ja Roarkilla, joten turha toistaa niitä.

Pari kertaa olen Citizen Kanen katsonut, juuri sen maineen takia, ja vaikken sitä ehkä maailman parhaaksi elokuvaksi tituleeraisi, niin se on kuitenkin erittäin, erittäin hyvä. Yleensä en perusta mustavalkoisista ja muutenkin aihe tuntui hieman kököltä, mutta silti lukittauduin tuoliin katsomaan leffaa koko sen ajaksi.

Syitä elokuvan erinomaisuuteen tuli jo Juholta ja Roarkilta, vältän turhaa toistoa.

Olen onnistunut välttelemään tätä elokuvaa poikkeuksellisen lahjakkaasti, eikä tuo leffan esittäminen digikanavalla tuonut minua yhtään sen lähemmäksi. Kyllähän sitä kaikenmaailman tusinaleffoja näytetään kaksi kertaa vuodessa, mutta sitten jotain tällaisia klassikkopätkiä pihtaillaan. Vaikka kammoankin kaikkea mustavalkoista, niin tämä saattaisi olla yksi niistä harvoista minuakin viihdyttävistä pätkistä. Minulla ei ole hajuakaan leffan juonesta (liekö herkästi spoilaantuva vai mitä), mutta aina sitä kuitenkin kovasti kehutaan noin muutenkin. Pakko tämä on jossain vaiheessa katsoa - ehkä sitten kun se tulee seuraavan kerran telkkarista, tai kun lähimakuuni ottaa sen valikoimiinsa.

Minua taas harmittaa suorastaan välillä mustavalkoelokuvan "kuolema". Mustavalkoisessa elokuvassa on aivan omat kikkansa ja tehokeinonsa jotka eivät toimi ihan samalla tavalla värifilmeissä. Klassikkohan tietenkin on laittaa kolmellekymmenelle miehelle musta puku päälle ja yhdelle valkoinen. Johan erottuu edukseen. Vastaava temppu värifilmissä olisi laittaa päähenkilölle punaista päälle. Mutta ei se vaan toimi niin nätisti väreillä kuin mustavalkoisena.

Toinen mikä varsinaisesti ei liity väreihin vaan omaan aikaansa on se kuinka paljon esimerkiksi pelkän linssin valinta vaikutti lopputulokseen. Ja se ettei tietokoneella voinut fuskata. Eli jos kuvataan juhlia joissa on sata tyyppiä, joutuu oikeasti pukemaan sata tyyppiä juhlavaatteisiin.

Eikä ollut edes offtopikkia.

Mustavalkoisuuden vierastaminen on asia, jota minun on kovin vaikea ymmärtää - tai edes hyväksyä .

En usko, että värien puuttuminen voi tehdä elokuvasta tylsää tai huonoa! Kuten Roark perusteli, mustavalkoisessa maailmassa on oma, erittäin monimutkainen ja hienostunut estetiikkansa.

Monet historian parhaista elokuvista tehtiin mustavalkoisella kaudella, jotkut jopa ennen äänielokuvan keksimistä. Ajatellaan vaikka kaikkia mustavalkoisia nerokkaita gangsteri- ja jännitysdraamoja Maltan haukasta ja Casablancasta alkaen. Chaplinin tai Harold Lloydin upeita komedioita. Spektaakkelielokuvan varhaisia mestariteoksia kuten Aleksanteri Nevski tai Kansakunnan synty. Saksalaisia kauhuelokuvan tienraivaajia, kuten Nosferatu tai Tohtori Caligarin kabinetti. Ja niin edelleen.

Kaikkien aikojen parhaana kotimaisena elokuvana pidetään usein joko Valkoista peuraa tai Mikko Niskasen Kahdeksaa surmanluotia. Mustavalkoisia nekin molemmat.

Itse pidin. Katsoin leffan niin väsyneenä, etten juonesta jaksanut tajuta juuri mitään, mutta ne yksityiskohdat... Väsyneenä kiinnitti huomiota niihin paljon enemmän kuin virkeänä, ja se vakuutti.