Disneyn hahmot syynissä

Mustakaavun kasvothan paljastettiin ensimmäisen tarinan lopussa, missä hän ei ollut vielä varsinainen tekniikkanero, vaikka järjestekin Mikille hengenvaarallisia ansoja. Lähinnä Mustakaapu oli aavemainen hiippailija, jota kukaan ei nähnyt. Tuon ajan tarinat ovat aika paljon nykyisiä synkempiä ja myös parempia. Paul Murry taas oli piirtäjä, joka sai ilmeisesti aika vaihtelevia käsikirjoituksi piirrettäväkseen, joten hänen tarinoissaan on varsin paljon myös huonoja. Mikki noin yleensä on huomattavan monipuolinen hahmo, jonka luonne vaihtelee huomattavasti Akua enemmän eri kirjoittajilla.

Barksin tuotannosta pidän pääosin paljon, mutta olen mieltynyt enemmän Barksia kunnioittavan, mutta tyylillisesti (sekä kirjoittajana että piirtäjänä) täysin toisenlaisen taitelijan Rosan pitkiin seikailuihin. Kaikista hahmoista minulle on Rosan tapaan rakkain Roope-setä. Toinen tärkeä käsikirjoittaja (ja piirtäjä) on suomalainen Kari Korhonen, jonka tarinat ovat keskimääräistä oivaltavampia ja aikuisempia. Muutenkin minulle tärkeintä on tarina, piirrosjälki on toissijainen asia.

Taikaviittatarinoista vanhat Aku-Taikaviitta tarinat ovat parempia kuin uudet Sankari-Taikaviitta tarinat. Alkuperäisissähän Aku ratkoo yksittäisiä (usein henkilökohtaisia) ongelmia Taikaviitan hahmossa, kun taas uudemmissa Taikaviitta on kaduilla partioiva konnien kauhu. Tuo Tuplanolla on tullut vastaan, mutta itsekin olen ohittanut sen kiinnostamattomana.
 
Minä taas pidän Tuplanollasta, samoin uusista Taikaviitta-tarinoista - vaikka taskareiden nykyinen huipputeknologinen tukikohta tekoälyapureineen onkin vähän yliampuva. Mutta pidän Taikaviitta-tarinoiden scifistisyydestä, samoin Tuplanollan välillä hengästyttävällä vauhdilla etenevistä agenttisekkailuista, joissa ei koskaan ole ihan selvää, ketkä oikeastaan ovat roistoja ja ketkä "hyviksiä".

Taikaviitan yhteydessä pitää vielä mainita yksi suuri suosikkini: Fantom-ankan eli Taikaviitan esikuvan seikkailut. Niiden estettinen ilme miellyttää minua kovasti, ja itse tarinatkin ovat Aku Ankka -mittapuulla ihan mainioita. Pidän niissä myös siitä, että Roosa Pippuri on melko aktiivinen toimija Fantom-ankan rinnalla. Jotenkin Iineksen Viitatar-seikkailut eivät ole vakuuttaneet samalla tavalla.
 
Lisään vielä, että Carl Barkisin ankkatarinat ovat ylivoimaisia, yksi suosikeistani on Aku pyromaanina (en nyt muista jakson virallista nimeä). :D

Liekkimies varmaankin? Pääsi muistaakseni sensuurin kourista vasta 90-luvulla. Barksin tarinoita on sensuroitu muutenkin yllättävän paljon. Tarina jonka haluaisin lukea on Marco Polon aarre, jonka sensurointiin liittyi jotenkin Vietnamin sota.

Mun ehdoton Barks-suosikkini on Hullu kemisti, jossa Akusta tulee päänsä lyötyään nero ja hän keksii akumiitti-nimisen räjähdysaineen.

Aku ja Touho yhdessä ovat toisinaan niin rasittavia, että en tiedä voiko lukemista sanoa rentoutumiseksi.

Voi hitto että repesin tälle :D Touholle on kyllä annettu suomeksi vähintäänkin kuvaava nimi ja Touho-tarinoiden lukeminen on yleensä aika hengästyttävä kokemus.
 
No Rankkuhan se tosiaan on. Tosin Aku Ankan sivuilla tarjotaan myös Jeri nimistä kaveria Mustan Pekan apuriksi, mutta Rankkua tarkoitin.
Ja jep, Fantom Ankan tarinat ovat kerrassaan mukavaa luettavaa.

Välillä lehtimyyjät soittavat mieheni kännykkään ja yrittävät kaupata Aku Ankkaa. Olemme tilanneet irtolehtiäkin monia vuosia, välillä on ollut taukoa ja sitten taas on ollut tilausjakso. Totuus on se, että tänne nurkkiin ei mahdu enää oikein mitään. Tallessa on kansioituna lehtiä ajalta ennen syntymääni ja siitä eteenpäin. On lehtiä omalla nimelläni, äitini nimellä, veljieni nimellä, puolisoni nimellä jne. Iskä jakoi taskukirjansa kolmen lapsensa kesken, mutta vejeni ei niitä halunnut säilyttää joten otin huomaani näitä ikivanhoja taskukirjoja, mitkä vain olivat ehjiä. Kaappi tursuaa kansioituja irtolehtiä ja taskukirjoja, joita oli tullut lähipiirissä ostettua monta kappaletta myytiinkin kirppiksellä pois. Yksi kappale yhtä taskukirjaa toki riittää.

Omassa lapsuuden perheessäni kokoelma "Kun taivaalta satoi rahaa" on siteerattu ulkoa repliikkikaupalla. Yhtenä sarjana siellä on "Vaarallinen lelu" jossa Aku saa käsiinsä hypnopyssyn. "Pim, olet hypnotisoitu, olet ulosottomies" ja niin Aku muuttuu lihaskimppu-ulosottomieheksi ja nyhtää Roopelle velkaa olevilta kirjaimellisesti tuhkatkin pesästä. "Mitä pidät tuhkatynnyrikäsittelystä?" jne... kuvat ja puhekuplat muistaa hyvin ulkoa suosituimmista sarjoista ja niitä on hauska lukea aina vain uudelleen.

Muistan hyvin tuon "Hullun kemistin". Siinähän se kalkkuna paistuu samalla tuolla avaruusrakettimatkalla.
 
Repliikeistä puheenollen, myös mun perheessäni ja kaveripiirissäni on harrastettu Aku Ankan siteeraamista. Vanhemmillani meinasi lapsuudessani välillä mennä hermot, kun joka tilanteeseen löytyi joku sitaatti Ankkalinnasta. Jollain foorumilla joskus kymmenen vuotta sitten käytin allekirjoituksenani Itkevää merimiestä: Ja suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren.

Roskilden festareilla taas aloimme kerran herra ties mistä syystä keskustella kaverini kanssa ulosottoasioista (!) keskellä yötä (!!) ja molemmat olivat lukeneet jonkun taskarin jossa Roope heittää Akun ulos talostaan vuokravelkojen takia, ja Aku pistää hanttiin toteamalla että vuoteita ei saa ulosmitata ja paheksuu sitä että Roope heittää lapset kadulle. Tähän Roope vastaa että pojat saavat asua luonani, mutta vain he. Näistä tulikin sitten ihan vakioläppiä.
 
Olen pohtinut paljon Frozenin Elsaa ja hänen jäälinnaansa (linkki vie youtubeen jossa video linnan rakentamisesta). Tai oikeastaan yleensä noita taikoja. Että suunnitteleekohan Elsa tietoisesti valmiiksi kaikki yktiyiskohdat joita hän luo ja jos näin on niin miten ihmeessä hän ehtii ajatella kaiken tuollaista vauhtia? Vai onko pätkä vain kuvainnollinen ja oikeasti hän olisi käyttänyt päiviä linnan rakentamiseen?
Toisena vaihtoehtona näkisin että Elsalla olisi joku valmis ajatus siitä mitä hän pääpiirteittäin luo, mutta jää kristalloituu omalla tavallaan ja luo esimerkiksi kaiteet, lattian kuvioinnin ja kattokruunut luonnollisesti siten miten jää muotoutuu.
Muita ajatuksia asiasta?
 
Frozenia en tunne ollenkaan, mutta hauskaa että tämä ketju on nostettu ylös juuri nyt kun mulla on youtubessa meneillään akuankka-maraton. Vietän laiskaa joulua ja löysin eilen tällaisen kuuden (!) tunnin mittaisen videon, jossa on 50 kunnon vanhan ajan Aku-pätkää. Olen katsonut vasta puolitoista tuntia joten viihdettä riittää tällekin päivälle. Ihan hulvatonta!

 
Ylös