DVD-asemat (ja vähän muuta)

Ereine

Kontulainen
Olen päättänyt ryhtyä niin moderniksi että dvd-asema olisi ajankohtainen, varsinkin kun sain uuden käytetyn koneen (jossa sen entisen omistajan mukaan piti olla dvd-asema mutta olikin "vain" cd-rw, isäni ei oikein ole perillä kaikista asioista). En ole kuitenkaan juuri lainkaan perillä niistä ja kysyisin asiaa tuntevammilta mitä pitäisi ottaa huomioon? Ja onko mitään järkeä ostaa ulkoista? (muuta kun se että koneen sisuksen sorkkiminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta, samoin koneen vieminen jonnekin alan liikkeeseen kun ei ole autoa) Ja tietääkö kukaan mitä firewire-liitännällä olevan laitteen ostamisessa pitää ottaa huomioon? (kun niitä portteja on kaksi ja usb-laitteita on jo hirveä kasa ja ne vievät kaikki usb-portit eikä minulle ole oikein käyttöä firewirelle) Ja en panisi pahakseni jos joku sattuisi tietämään edullisen mac-yhteensopivan laitteen :)
Kun ei ole televiotakaan niin olisi kiva että pystyisi edes katsomaan elokuvia, dvd-levyjen polttaminen ei kiinnosta.

Ja aivan asiaan liittymättömästi, pystyykö kukaan kuvittelemaan miksi Netscape, joka toimi ennen joululomaa aivan hyvin joululoman jälkeen ei enää toiminutkaan? Kone oli irti seinästä sen ajan ja kukaan ei siihen varmasti koskenut. Kuvittelin ettei nettiyhteyteni toiminut kunnes parin päivän jälkeen tajusin kokeilla Operaa (joka tuntuu tuskastuttavan hitaalta ja hankalalta, mutta tälle vanhalle koneelle en kyllä enää ala asentamaan mitään uutta, uuteen koneeseen ei taas tule mitään uutta ennen kuin se saa uuden käyttöjärjestelmän). Netscape kyllä aikaisemminkin käyttäytyi kummallisesti, se ei esim. suostunut tallentamaan mitään tiedostoja.
Ja kun pääsin vauhtiin niin luuletteko että on huolestuttavaa jos koneen käynnistyessä ruudulla näkyy vain outoja viivoja ja mitään ei tapahdu? Kun sen käynnisti uudestaan toimi se hyvin.
 
En tiedä ulkoiselle asemalle muuta estettä, kuin että se veisi sen ylimääräisen tilan ja että se maksaa enemmän kuin sisäinen. Mitä taas koneen muuhun käyttäytymiseen tulee, kuulostaa se kohtuullisen oudolta. Helpointa olisi varmaankin päästä itsellä toteamaan nuo viat, jotta ne voisi korjata.

Valitettavasti nykyselaimet ovat turhan raskaita. Joten ratkaisuksi en keksi pahemmin muuta kuin poistaa ja asentaa uudelleen vanha Netscape.

Viiruruudulle en keksi ainakaan enempää tietämättä muuta selitystä kuin jonkinlaisen laitteistohäiriön tai epäyhteensopivuuden. Saattaisi myös olla harkittava idea puhdistaa koneen sisältö varovasti (= kotelo auki, imurin suutin koneen viereen imuri päällä ja varovasti puhaltelemaan sisään, jotta pöly lähtee liikkeelle - ja yrittää puhaltaa räkäilemättä, voi tulla ikäviä seuraamuksia).
 
Ereine sanoi:
Ja kun pääsin vauhtiin niin luuletteko että on huolestuttavaa jos koneen käynnistyessä ruudulla näkyy vain outoja viivoja ja mitään ei tapahdu? Kun sen käynnisti uudestaan toimi se hyvin.

Kuulostaa pelottavan tutulta. Minulla entinen kone käyttäytyi hetken samaan tapaan, kunnes muutaman kerran jälkeen posahti näyttö täysin pimeäksi. Atk-taitoinen tuttavani muutti näytönasetuksia toisen koneen avulla (tai jotain :roll: ), jolloin näyttö toimi sen verran, että näytti ikäänkuin läpikuultavana ja osittain päällekkäin kaiken näytöllä olevan. Eli siis esimerkiksi työpöydän, nettiselaimen tai Wordin.

Uutta näyttöä piti siis hankkiman. Toivottavasti sinulla ei sentään sama ongelma ole. :)
 
Toivottavasti näytöstä ei ole kyse, uuteen sen veroiseen ja kokoiseen minulla ei ikinä olisi varaa.
Ja Netscape alkoi toimia taas yhtä mystisesti kuin lopetti toimintansa. Tulee mieleen aika kun cd-asemani ei toiminut pariin kuukauteen, sitten taas alkoi toimia. En ymmärrä tietokoneita :) Toisaalta vanha koneeni on sen verran vanha ja huonossa kunnossa ettei ole mikään ihme jos se toimii epäloogisesti.
 
Mutta oletko harkinnut puhdistamista? Pöly saattaa aiheuttaa koneissa vaikka mitä. Ainakin omat koneeni käytän aina joskus auki ja hankkiudun pahimmasta eroon.

Eräskin kauhutarina oli palvelimesta, johon kukaan ei koskenut vuosikausiin, koska se toimi niin hyvin. Lopulta hajosi kun pöly tukki joka paikan... ehkä hiukan extreme, mutta tuota on parempi varoa [22]
 
Suoraan sanottuna ajatus koneen avaamisesta kauhistuttaa minua. Sen takia minulla onkin mac :) Kuulostaa kyllä hyvin uskottavalta, en yhtään ihmettelisi jos siellä olisi hieman pölyä.


Voikohan tietokoneiden läheisyys aiheuttaa ongelmia? Ne ovat aivan vierekkäin pöydällä (tai siinä on uuden näyttö ja sen vieressä vanha kone, joka on iMac ja siinä on kaikki samassa). Kun avasin uuden koneen tänään niin sen näytön resoluutio oli muuttunut itsestään pienimmäksi mahdolliseksi. Ja kun uuden koneen näytön laittaa päälle niin iMacin näyttö "hypähtää" (siltä se näyttää, kuva heilahtaa nopeasti). Huomenna pitäisi saada uusi kone sellaiseen kuntoon että pääsen nettiin ja voin siirtää vanhan jonnekin muualle.
 
Ereine sanoi:
Ja tietääkö kukaan mitä firewire-liitännällä olevan laitteen ostamisessa pitää ottaa huomioon? (kun niitä portteja on kaksi ja usb-laitteita on jo hirveä kasa ja ne vievät kaikki usb-portit eikä minulle ole oikein käyttöä firewirelle) Ja en panisi pahakseni jos joku sattuisi tietämään edullisen mac-yhteensopivan laitteen :)
Kun ei ole televiotakaan niin olisi kiva että pystyisi edes katsomaan elokuvia, dvd-levyjen polttaminen ei kiinnosta.

Sinänsä FW-laitteet ovat yhtä helppoja tökätä paikalleen, kuin USB-laitteet. Käsittääkseni sekä FW 400 että FW 800 (vanhempi ja uudempi nopeusstandardi)ovat kumpikin täysin yhteensopivia toistensa kanssa. Iomega ja LaCie ovat aina varmoja valintoja Maccia ajatellen, enkä näe oikeastaan kuin yhden ongelman tässä kyselyssäsi. Hinta. Edullisia ulkoisia laitteita on todella harvassa. Ja useimmiten ne halvimmat ulkoiset ovat USB 2.0 liitäntää hyväksikäyttäviä. FW-asemat lähtevät jostakin 350 eurosta ylöspäin. Halvimmat sisäiset DVD-asemat lähtevät alta 50 euron.
 
Nyt sen aseman sain tilattua, jännittävää. Ensi keskiviikkona sen pitäisi olla perillä. Päädyin LaCien polttavaan dvd-rw asemaan, jolla tuntuu pystyvän tekemään melkein mitä vain. Firewire-liitäntäkin siitä löytyy. Hintakaan ei ole paha, 250 euroa. Pääsen viimein katsomaan elokuvia kotona :) Ja varmuuskopiontikin lienee sillä helpompaa kuin polttavalla cd-asemalla.
 
:shock:



250 egee.



:shock:



Sehän on vain vaivaiset 1500 markkaa.
Itse olen pärjännyt hyvin CD-RW:llä ja DVD:llä.

Mutta silti kudos.
 
Laite on tämä: http://www.varimport.fi/tuotteet/tiedot.cfm?id=1401
Kun polttava asema on noin halpa en millään viitsi ostaa tavallista, kun ulkoisen aseman joudun kuitenkin ostamaan. olin kyllä yllättänyt siitä miten halpa se on.
 
Tämä nyt ei sinänsä periaatteessa liity DVD-asemiin, mutta en viitsinyt alkaa tekemään uutta topiccia asiasta kun kuitenkin puhumme DVD:eistä. :)

Eli olisiko jollain antaa jonkinmoisia ohjeita kuinka tehdä omia DVD:eitä. Meinattiin kaverin kanssa tehdä sellainen DVD missä olisi aluksi joku hieno "logo" jonka jälkeen tulisi valikko mistä saisi valita esim kielen ja sitten kohtauksen ja sitten play.

Tiedämme kyllä nyt kuinka DivX:stä saa muokattua DVD:lle sopivia tiedostoja, mutta emme tiedä mitenkä pitäisi tehdä nuo valikot ja muut. Onko se jotain perus hötömölöä (html) vai kenties jokin ihan muu juttu?

Ja loppuun vielä sellainen tieto, että vaikka muutamme DivX:ä DVD:lle sopivaksi, emme todellakaan puhu tässä tapauksessa piratismista. Kyseessä on aivan toisenlainen projekti. :)
 
Icegorn, oletko lukenut uusimman Mikrobitin? Siinä oli yksi hätäisesti kirjoitettu juttu asiasta. :)
 
En ole lukenut, mutta kaveri oli lukenut ja sanoi, että tuosta asiasta ei siinä ollut mitään. Kun pitäisi tosiaan lähinnä tietää, kuinka ne valikot tehdään jne.
 
Ymmärtääkseni siihen on olemassa oikein vartavasten tehtyjä ohjelmia, joilla tuollaiset interaktiiviset menuhärdellit ja muut DVD-leffaan oleellisesti liittyvät systeemit pystyy tekemään. Esim. tällainen. Voisin myös kuvitella, että nykyaikaisissa videomuokkaussovelluksissa olisi mukana työkalut menujen ym. tekemiseen.
 
Sen MB:n jutun nettijatko on osoitteessa http://www.mikrobitti.fi/nettijatkot/2005/01/dvd/
 
Jeah, kiitoksia pojkarnat. Luin tuota juttua pikaisesti myös töissä ja totesin, että kyllähän siinä tosiaan olikin juttua noista valikoista. Kaveri ei ilmeisesti ollut kerinnyt lukea sitten itse sitä myös kunnolla kun toista väitti. :)
 
Entäpä mikä on sitten hyvä katseluohjelma PC:lle? Onko PowerDVD ainoa oikea, vai löytyykö parempiakin?
 
Yhtenä hyvänä katseluohjelmana voin ainakin minä mainita DVD X Playerin, johon olen itsekin aika tykästynyt.

Ja PowerDVD'n lisäksi yleisimpiä ovat ainakin WinDVD ja CineMaster. Sitten on niitä vähemmän yleisiä aika hullu määrä.
 
Minä olen käyttänyt tuota WinDVDtä joka tuli dvd-aseman mukana ja ihan kohtuullisesti sekin toimi.
 
Ylös