E-kirjat

Mun täytyy tunnustaa että suhtaudun - ihan fiilispohjalta - hyvin nihkeästi e-kirjoihin. Täytyy tunnustaa myös, että en ole ikinä edes kokeillut sellaista lukulaitetta.
- clip -
Kolmanneksi inhoan lukea yhtään pitempää tekstiä minkäänlaiselta ruudulta.

Kappas, olen seitsemän vuotta sitten ollut tätä mieltä. Sittemmin olen kokeillut lukea kirjoja sekä lukulaitteella että kännykällä, ja arvatkaa mitä? Eivät ne ole edelleenkään mun juttuni. Haluan jatkossakin lukea kirjani fyysisessä muodossa. En keksi yhtään syytä, miksi ottaisin junaan tai lentokoneeseen mieluummin tabletin kuin pokkarin. Eräs kaverini perusteli sitä sillä että tablettiin mahtuu useita kirjoja, mutta hei, jos lähden matkoille, niin en tarvitse sinne mitään kymmenien kirjojen kirjastoa mukaani, jos kerran luen lähinnä pari tuntia kestävillä lennoilla.

Mutta ainakin olen nyt kokeillut! Ja varmasti on sellaisia kirjoja, joista itsellenikin voisi olla sähköisessä muodossa hyötyä, vaikkapa kännykkään tai tablettiin ladattu lintuopas. Olen vaan niin toivottoman vanhanaikainen, että nukahdan mieluummin kirja kuin tabletti nenän päällä. Sitä paitsi, jos lukee juuri ennen nukkumaanmenoa (kuten itse usein teen), on parempikin ettei lue älylaitteiden sinisessä valossa.
 
Project Gutenbergiä selatessa olen vakuuttunut hyvin vahvasti siitä, että sitä kautta - e-kirjoina - on mahdollista saada luettavaksi valtavasti sellaisia kirjoja, joiden hankkiminen paperisina olisi täysin mahdotonta, koska ne ovat olleet poissa markkinoilta jo vuosikymmeniä, myös alkukielellä, suomesta puhumattakaan. Selasin tässä juuri Frances Hodgson Burnettin historiallisia romaaneja, joista esim. Klorinda (A Lady of Quality) on suomennettu vuonna 1897 eikä edes suomenkielinen wikipediasivu tiedä sen olevan olemassa.

Sitä paitsi, jos lukee juuri ennen nukkumaanmenoa (kuten itse usein teen), on parempikin ettei lue älylaitteiden sinisessä valossa.
Uusissa älylaitteissa on mahdollista kääntää sininen valo pois päältä juuri tuon takia. Omassa muutaman vuoden vanhassa Kindlessäni voi säätää, että sinisen valon rajoitus on päällä automaattisesti aina halutun kellonajan jälkeen.
 
Ylös