Elämäntapamuutokset, ruokavaliot ja liikunta

Fairy tale

Lapinorava
Ai kamala tuollaisia kuntotestejä. En ikinä halua sellaisiin. Minulla on ihan päivän päälle miten vaikka joku pyöräily sujuu. Jos olen useamman yön nukkunut päin hanuria (kuten vaikkapa nyt), niin mistään ei tule mitään. Ja vaikka olisin viimisen päälle energinen, pelkäisin silti saavani tulokseksi ikäistäni surkeamman tuloksen. En vain taida haluta tietää. Usein puheistani jää sellainen käsitys että liikun paljon, mutta vuorokaudessa on sen lisäksi niin turkasen monta tuntia paikallaan oleskelua ettei mitään määrää. Totesin viime viikolla pyöräillessä että hapenottokykyni on tainnut olla aina melko huono. Olen huono polkemaan ylämäkiä, mutta myös huono kävelemään niitä.
 

Mattfield

Kontulainen
Tuli luettua pari viikkoa sitten Antti Heikkilän kirja "Ravinto ja Terveys" ja siitä innostuneena olen nyt koittanut vähähiilihydraattisempaa ruokavaliota, josta olen karsinut lähes kokonaan viljatuotteet ja muut merkittävät hiilihydraattilähteet. En aio orjallisesti noudattaa kirjan oppeja, mutta koitan kuitenkin syödä pääasiasssa mahdollisimman luonnonmukaisesti ja hankkia tarvittavat kalorit suurelta osin proteiini- ja rasvalähteistä. Urheilen kuitenkin myös paljon, joten nautin harkitusti myös hiilihydraatteja, mikäli tuntuu siltä, että palautumisessa on ongelmia. Olen jo nyt parin viikon aikana huomannut sellaisen merkittävän eron entiseen, että vireystila pysyy koko päivänä melko hyvänä, eikä aterian jälkeistä väsymystä enää esiinny. Myös vihanneksia tulee nykyään nautittua huomattavasti aiempaa enemmän, joten uskoisin mikroravinnon olevan aiempaa laadukkaampaa. Painossa ei toistaiseksi ole vielä ihmeempiä muutoksia ilmaantunut, mutta painonpudotus ei varsinaisesti olekaan tavoitteena, vaan pysyvä elämäntapamuutos.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Päivitystä jälleen, alan olla normaalin taskuvenuksen* mitoissa :) Olen edelleen jatkanut linjaa että syön kaiken mikä eteen tulee, tosin ehkä vähän enemmän panostanut siihen että jotain ihan sipsiä ja karkkia ei tulisi natustettua niin paljoa. Talvesta lähtien olen saanut takaisin yhteensä 11 kiloa, mikä on loistavaa, ja tässä on sitten sekin puoli että kroppa jotenkin alkaa ymmärtää mikä määrä ruokaa on liikaa ja ei tee mieli syödä enempää, ja sama toisin päin. Eli nälkä pelaa normaalisti ja kroppa osaa säädellä sitä järkevästi.
Nyt voisi ehkä sitten vähitellen mennä salille ja hankkia vähän pyöreämmän pepun, salille meneminen tekisi muutenkin hyvää esimerkiksi heikohkolle yläkropalle, kädet tuntuvat edelleen olevan nuudelikunnossa, esimerkiksi 10kg ruokarepun kantaminen kaupasta kotiin noin puolen kilsan päähän tuntuu edelleen seuraavana päivänä aika lailla joka paikassa, joten sali tekisi minulle toden totta hyvää. Ei nyt mitään hirmuliikuntaa tietenkään, mutta jos siellä vaikka puoli tuntia olisi kerran viikossa tai ainakin pari kertaa kuussa tai jotain, koska jotenkin huonossa kunnossa salille meno ahdistaa koska muut ovat selvästi niin paljon pidemmällä kuin minä, ja vaikka tiedän että muita salillaolijoita ei kiinnosta yhtään se, mitä siellä teen, niin silti jotenkin salikammo on vahvasti läsnä. Ehkä pitäisi ottaa joku kaveri mukaan, niin olisi ehkä helpompi saada jotain aikaiseksi.

* lyhyt mutta naisellinen henkilö
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Ei nyt mitään hirmuliikuntaa tietenkään, mutta jos siellä vaikka puoli tuntia olisi kerran viikossa tai ainakin pari kertaa kuussa tai jotain, koska jotenkin huonossa kunnossa salille meno ahdistaa koska muut ovat selvästi niin paljon pidemmällä kuin minä, ja vaikka tiedän että muita salillaolijoita ei kiinnosta yhtään se, mitä siellä teen, niin silti jotenkin salikammo on vahvasti läsnä. Ehkä pitäisi ottaa joku kaveri mukaan, niin olisi ehkä helpompi saada jotain aikaiseksi.
Oma kokemukseni on että jos jotain haluaa tehdä säännöllisesti sitä pitää tehdä vähintään kerran viikossa. Muuten se todella helposti unohtuu ja siitä lipsuu.
Jos löytäisit motivoituneen kaverin jonka kanssa sovitte jonkun tietyn salipäivän kerran viikossa voisi auttaa sitoutumaan hommaan. Itselleen on helppo selitellä homman jättämistä yhtenä viikkona välistä ja taas seuraavana ja sitten se jo unohtuukin, mutta jos on velvollisuus sopia tai ilmoittaa pois jäämisestä jollekin toiselle ihmiselle on kynnys jättää käynti väliin todennäköisesti korkeampi.
 
Last edited:

Fairy tale

Lapinorava
Kuntosaliohjelmissa on kuitenkin se, että samaa ohjelmaa ei kannata pitää kovin montaa viikkoa samana. Muutaman viikon jälkeen sitä pitää muuttaa, jotta kroppa ei totu yhteen ja samaan. Pelkkä painojen määrän nostaminen ei mielestäni ole vielä kunnollinen muutos ohjelmaan. Ja itse olen sortunut ehkä juuri siihen että samat laitteet suht samoilla toistomäärillä, mutta vain painojen määrä nousee vähitellen.

Muistan vielä kun aloitin muutamissa laitteissa 5kg jalkapainoilla, mikä on älyttömän vähän. Liike taisi olla sellainen joka otti kovasti polven ympäröiviin lihaksiin. Mutta ne ovat tärkeitä lihaksia, jotta polvet pysyisivät kunnossa. Sitten jollain ladysalilla painot loppuivat siitä laitteesta jo keskenkin kun pitkän ajan päästä ei 50kg enää riittänyt kun nostelin 60 kiloa. (Oi niitä aikoja). Nyt aloittelisin ehkä uudelleen 40 kilolla 8-10 toistolla, jos aloittaisin ohjelman taas ihan kylmiltään. Nyt muut lajit ovat vieneet enemmän mukanaan ja saleilu on jäänyt.
 

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Elämääni kuuluu tällä hetkellä aivan ihana ja onnea tuottava asia, nimittäin juoksu. Olen harrastanut sitä jo parisen vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti, mutta tänä kesänä homma on jotenkin loksahtanut kohdalleen. Luulen sen johtuvan siitä, että olen viimeinkin oppinut juoksemaan tarpeeksi h i t a a s t i. Teoriassa olen tiennyt, että yleisin virhe on liikkua liian kovatehoisesti, mutta näköjään vasta nyt alan oppia asian omalla kohdallani käytännössä.

Täytyy sanoa, että harva asia tuottaa sellaista onnellisuutta kuin se kun onnistuu juoksemaan juuri sopivaa vauhtia, askel on kevyt ja jotenkin siinä hetkessä vain on niin läsnä ja on niin hyvä olo, että välillä ihan itkettää. Onkohan tämä nyt sitä paljon puhuttua "runner's highta" 😉 Ei tuo tunne joka kerta tule eikä todellakaan ole aina sellainen fiilis, että riemusta hihkuen kirmaisi lenkille. Useimmiten lähteminen kyllä palkitsee, vaikka lähdön hetkellä muut aktiviteetit, esim. sohva, houkuttelisivat enemmän.

Taustani takia (urheiluhullu suku, lapsuus ja nuoruus urheiluopiston varjossa sekä kilpaurheilu nuorena) liikunnassa on usein ollut ikävä suorittamisen sivumaku ja liian kova tahti. Nyt kuitenkin vaikuttaisi siltä, että tämän juoksuhomman olen saanut pidettyä kaikesta suorittamisesta vapaana. Ja aion pitääkin: olen tarkoituksella mm. välttänyt mittaamasta juostua aikaa ja/tai matkaa sekä pysynyt erossa facebookin juoksuryhmistä, juoksutapahtumista jne. Eipä nuo minun lenkit mitään hurjia ole eikä tarvitse ollakaan. Ei ole mitään väliä sillä kuinka usein tai kuinka pitkän matkan tai minkälaista vauhtia juoksen 😊
 

Constantine

Jokasään itseilmaisija ja elämänmyönteistysleijona
Tänä kesänä peiliin katsoessani huomaan ihmetteleväni edelleen sitä terveen eläväistä väriä, jonka ilmestymisensä jälkeen tajuaa puuttuneen ainakin kasvoista ja yläruumiistani kaiketi useammankin pohjoismaisen elämänmuodon empirismille altistamisen vuosipuolitusinaa.

Siinä missä Suomi-lääkäreistä ei ole ollut itselleni yhdenkään avunetsinnän yhteydessä juuri muuta kuin rahanmenoksi ja sairaalan maksullisesta vkl-päivystyksestäkin ulos ajajiksi, vaikuttaa omatoiminen välttämättömistä lisäravinteista myöhäissivistäytyminen, täysin omasta aloitteestani tutkittujen ferritiiniarvojen korjaaminen ja omenan, seleenin ym. säännöllisen nauttimisen vauhtiinsaattaminen työntäneen kuitenkin viime kuukausina kaikki tai ainakin korjattavissa olleet neurologiset ym. oireeni toistaiseksi taka-alalle — ja (tosimaailmallisesta Asioihinsa Vaikuttamisesta kiinnostuneelle miehelle harvemmin sopiva) painonlasku on kuin onkin saatu käännettyä nousuksi.
 
Last edited:

Fairy tale

Lapinorava
Kirjoitin tänne näköjään toukokuussa tuosta tiukasta ruokakuuristani. Sain 1.1.-30.6. pudotettua painoa 13 kilon verran. Sitten alkoi kesäloma enkä ole koskaan "kiusannut" itseäni kesälomalla niin että kauheasti viitisin laskea syömisiäni. Päätin silloin lomani alussa että muutaman viikon jälkeen on palattava siihen rytmiin, että herkut viikonlopuille ja muuna aikana tiukempaa syömistä.
Mutta pahus, kun tämä palaaminen takaisin ei ole vielä luonnistunut. Lämpimät päivät puoltavat sitä, että annan itselleni luvan syödä jäätelöä ja juoda lipittää limuja. Lisäksi sain heinäkuun alussa unta tukevat lääkkeet, jotka aiheuttavat näläntunnetta. Ja nälkähän mulla on - koko ajan. Ihan koko ajan. Tiedän että osa näläntunteesta on vain psyykkistä. Olen saanut pari kiloa jo takaisinkin, mutta se ei ole vielä hälyttävää. Kunhan muistuttaa että jotain täytyy tehdä pian.

En vain käsitä sitä yhtälöä, että mun pitäisi pärjätä loppuelämä 1500-1600 kalorin määrällä per päivä. Tuo on alati nälkäiselle hobitille käsittämättömän pieni määrä. Joskin liikuntapäivinä voi syödä vähän enemmän. En tiedä mistä ihmeestä voisin repiä sellaisen motivaation, joka ei lopahda sanotaan nyt vaikka puolen vuoden tai vuoden jälkeen. Tämä alkuvuosi oli yllättävän helppo pitäytyä 1000 kalorin kitukuurissa, kun tuloksiakin näkyi. Suureksi harmikseni kyllästyin vihreään salaattiin sellaisina määrinä mitä sitä söin. Saatoin lounaalla syödä puolikkaan fresbeesaattipussillisen siinä muun ruoan ja muun salaatin ohessa ja myöhemmin vielä yhden kokonaisen pussillisen (koska siitä lähti nälkä). Lautasen pohjalla siis tuo vihreä salaatti ja sen päällä kaikkea muuta. Olen yrittänyt keksiä vihreän salaatin tilalle vähän muuta, kun olen sen määrää vähentänyt ja jotain keksinytkin.

Käsitin että kun vapaa-aikani alkaa ja istun nojatuolille jossa luen, olen kuin Pavlovin koira, jolla kuola alkaa valua nykyään jo pelkästä nojatuolille istumisesta. Siinä lukeminen tai sarjan seuraaminen ei riitä, kun koko ajan tekee mieli syödä jotain. Se ei välttämättä tarkoita aina mitään herkkuja. Välillä mieleni tekee leipää. Vika on siinä kun on sen yhden leivän syönyt ja nälkä on pois, palaan siihen nojatuolille ja mieleni tekee syödä toinen leipä.
Minulla ei auta nyt kuin tehdä uusi päätös ja sanoa se ääneen (se että kerron päätöksestäni muutamille, helpottaa lupauksessa pysymistä) että nyt arkipäivistä jätetään ylimääräinen syöminen ja herkut pois.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Minulle tulee näin ihan vaan oman kokemukseni ja oman kroppani reaktioiden kautta mieleen pari juttua.
En vain käsitä sitä yhtälöä, että mun pitäisi pärjätä loppuelämä 1500-1600 kalorin määrällä per päivä. Tuo on alati nälkäiselle hobitille käsittämättömän pieni määrä. Joskin liikuntapäivinä voi syödä vähän enemmän. En tiedä mistä ihmeestä voisin repiä sellaisen motivaation, joka ei lopahda sanotaan nyt vaikka puolen vuoden tai vuoden jälkeen.
Olisiko ideaa kokeilla 5/2 ruokavaliota? Kahtena päivänä viikossa (ei peräkkäiset) on hyvin rajattu kalorimäätä (n. 1/3 tavallisesta) ja muina päivinä voi syödä ihan normaalisti normaaleja määriä. Ei tietenkään saa silloin alkaa paikkailla paastopäivien ruokamäärää, mutta voi syödä rauhassa normaalisti stressaamatta sen enempää. Se yksi päivä aina menee vaikka illalla joutuu vähän kärvistelemään ja minulla se toimii, koska tiedän että seuraavana päivänä saa syödä normaalisti. Minulla kroppa tottui tähän hyvin ja lopulta paastopäiviä ihan kaipasi kun sen jälkeen oli kaikki turha turvotus poissa ja tosi kevyt ja energinen olo. Kunnes palasin työelämään ja töissä kun ei ole eväitä vaan esimerkkiruokailu lasten kanssa niin siellä en vaan pysty pitämään tästä kiinni. Olen harkinnut että ottaisin yhden paastopäivän rytmin nyt kun on yksi ylimääräinen vapaapäivä viikossa. Voisin hyvin sen päivän aina paastota.
Tai jos olet kova puputtamaan leipää ja puuroa yms. niin kokeilisitkin vaihtaa tämän hiilihydraatin proteiineihin. Esim. itse huomasin jossain kohtaa että syön ihan hurjasti leipää. Päätin sitten että aamupalalla en enää syö leipää vaan paistan kananmunia ja pekonia tai broileripekonia. Onhan se rasvaista, mutta se pitää nälkää vaikka ei söisi määrällisesti yhtä paljoa kuin jos söisi sen leipäaamiaisen ja turvotukset vähenivät myös tällä konstilla. Olen aika epäluuloinen liian rajua hiilihydraattien karsimista kohtaan, mutta niiden vähentämisestä on hyviä kokemuksia :)

Käsitin että kun vapaa-aikani alkaa ja istun nojatuolille jossa luen, olen kuin Pavlovin koira, jolla kuola alkaa valua nykyään jo pelkästä nojatuolille istumisesta.
Minusta tässä kohtaa voisi ennemmin kokeilla opetella pois tuolissa syömisestä kuin lähteä muuten rajoittamaan syömisiä liikaa. Eli tekisit päätöksen että mitä tahansa kotona ollessa syötkin on se syötävä ruokapöydän ääressä. Vaikka sitten suklaapatukka tai sipsit tai se voileipä niin aina syödään pöydän ääressä istuen. Koska se että joku tietty paikka tai toiminta laukaisee tarpeen syödä vaikka todellista tarvetta ravinnolle ei olisikaan on pään sisäinen juttu ja siitä on mahdollista opetella pois.

Ihan yleisesti minusta tuntuu että se että liiaksi rajoittaa syömisiään lisää vaan ruuan himoa eikä sillä löydy hyviä pitkäaikaisia ratkaisuja.
 

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Kunhan ei ala korvata hiilihydraatteja tyydyttyneellä rasvalla, mihin moni sortuu. Ja pitää huolta kuidun saannista.

Kohtuus se on syömisessäkin vaikeinta, mutta olen vakuuttunut että pidemmän päälle se on toimivampi ratkaisu kuin äärimmäiset keinot (jotka voivat olla aluksi hyvinkin helppoja ja toimivia).
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Kunhan ei ala korvata hiilihydraatteja tyydyttyneellä rasvalla, mihin moni sortuu. Ja pitää huolta kuidun saannista.
Ai just niin kun minä tein 😅 Kuitua kyllä toivottavasti saan kylliksi, mutta olen välillä miettinyt onko mitään järkeä tuossa että saankin noin paljon enemmän eläinperäistä rasvaa. Toisaalta vatsa tuntuu voivan paremmin ja kyse kuitenkin vaan yhdestä ateriasta päivässä että ehkä selviän. Lohi olisi varmasti tuohon pekonia parempi vaihtoehto. Välillä olen ottanutkin kylmäsavulohta pekonin tilalla.
 

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Meillä oli opiskellessa sellanen koulutehtävä, että pidettiin ruokapäiväkirjaa kolme päivää ja sitten analysoitiin se. Olin järkyttynyt kuinka paljon tyydyttynyttä rasvaa ja suolaa tulee "ihan vahingossa". Näistä ei varmaankaan turhaan jankuteta 😉
 

Fairy tale

Lapinorava
On se mukava kun tänne vois välillä jupista ja avautua. Mutta tuo avautumiseni laittoi tosiaan pohtimaan mitä ratkaisua kokeilen ensin. Pohdinnan jälkeen tajusin että tuo tajuton nälkä on ollut suurinpiirtein yhtä kauan kuin nuo pahuksen lääkkeet, eli heinäkuun puoliväliä ennen. Ja tämä "tosipaha" nälkä on ollut nyt 4 viikkoa. Mulla oli nuo samat lääkkeet talvella, mutta en ottanut niitä joka ilta. Yritän totutella olemaan ilman ja otan vain jos muutama yö on mennyt putkeen ihan p*seelleen. (Viime yö ilman meni jo vähän katkonaisesti).
(Olisi nimittäin tosi kiva mahtua niihin mun pinkkeihin vaellushousuihin muutaman viikon päästä.)

EDIT:// Kyllä mä niihin pinkkeihin housuihin mahdun (huh helpotusta).
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Minulla on meneillään ties kuinka mones yritys korjata tapojani nukkumisen suhteen, eli ihan yksinkertaisesti edes yrittää nukkua edes suunnilleen tarpeeksi. Ainaisena ongelmana tässä on se, että olen hirmuisen iltavirkku ja lisäksi häiriinnyn helposti ympärillä liikkuvista ihmisistä, joten tältä kannalta myöhäisilta lasten mentyä nukkumaan on mitä otollisinta ja houkuttelevinta aikaa puuhailla kaikessa rauhassa omiani. Harmi vain, että työn takia arkiaamut alkavat jo kymmentä yli kuusi, ja kuuppani vaatisi ilmeisesti tätä nykyä hyvinkin sen kahdeksan tuntia unta yössä. Niinpä iltaisin taistelen ensin yhtälailla iltavirkun jälkikasvuni vällyjensä väliin ja aloitan sitten vastaavan väännön itseni kanssa. Kun jos ihan vain vähän vielä lukisin kirjaa tai ihan pikkuisen vain piirtäisin tai yhden pienen tilkun vain virkkaisin tai tai tai...

Olen yrittänyt nukkumaanmenoajan rukkausta monta kertaa ennenkin, ja yleensä homma kaatuu viimeistään siinä vaiheessa, kun olen saanut nukuttua vähän univelkoja pois ja olen sen seurauksena iltaisin entistä virkeämpi ja energisempi. Yritän parhaillani keksiä jotain tapaa, jolla saisin itseni innostumaan enemmän ajoissa sänkyyn kömpimisestä, mutta toistaiseksi menestys on ollut heikkoa. Jotenkin ajatus siitä, että krooninen väsymys ehkä vähitellen hellittäisi, ei oikein riitä korvaamaan vuorokauden ainoan rauhallisen ja keskittymisen mahdollistavan aktiivisen ajan menetystä. Yrittää pitää kuitenkin, koska ei elämästä tule mitään näinkään, että nukun jatkuvasti arkisin vain reilun kuuden tunnin yöunia.
 
Last edited:

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
@Isilmírë täsmälleen samat ongelmat täällä! Just tuo, että kun saa ne univelat nukuttua pois, niin rytmi keikahtaa taas ilta(yö)painotteiseksi. Olen ollut samanlainen niin kauan kuin jaksan muistaa, jostain 3-vuotiaasta ainakin.

Sitten kun olen eläkkeellä niin aion vihdoin elää oman rytmini mukaan. Ilmoitan kotihoitoon, ettei meille saa tulla ennen puoltapäivää 😄
 

eowynofmay

Kontulainen
Minulla on myös tuo unirytmiongelma. Tosin vähän eri muodossa. En ole kovin iltavirkku, mutta olen holisti.

Nimittäin kirjaholisti. Jos tiedän, että on paljon aikaisia aamuherätyksiä, niin pitää olla tarttumatta kirjaan ollenkaan. Eilen tuli taas todistettua, että joka kirjaan tarttuu, se kirjaan hukkuu. Petin kaikki lupaukseni nukkumaanmenoajoista :(

Ja asiasta kukkaruukkuun. Tai pinkkeihin vaellushousuihin... Fairy tale, I feel you! Tosin minun housuni ovat punaiset.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Itse olen vieläkin taistelemassa järkevää ateriarytmiä kohti. Joko ei tee mieli mitään tai sitten tekee mieli suklaata ym herkkua, ja sitten jää järkevät välipalat syömättä. Olen nyt saanut sen verran kuntoon että syön kaksi lämmintä ruokaa päivässä, mutta aamupalan syöminen on edelleen yhtä taistelua. Koska joko herään sen verran myöhään että alan suoraan tehdä päiväruokaa, tai sitten aikasin heränneenä ei vain tee mieli yhtään mitään muuta kuin vettä ja ehkä kupillista kahvia. Jotenkin aamuisi vain etoo kamalasti (en ole raskaana:p).
Yritän syödä esimerkiksi omenan aamulla tai välipalaksi, koska se on sen verran pieni määrä ettei tule yökötystä. Leivänsyönnin opettelu on kanssa juttu, joko lämpimän ruuan yhteydessä tai sitten välipalaksi. Fiksuna tajusin vihdoinkin sen että paahtoleipää ei ole pakko syödä jos ei siitä pidä, joten ruisleivällä mennään. Tämä on helpottanut esimerkiksi aamupalan syömistä koska ei ole pakko tapella sellaisen leivän kanssa joka ei mielestäni maistu hyvälle kun jo valmiiksi etoo, vaan voi syödä ruisleipää jonka päällä on kurkkua ja tomaattia ja vähän valkosipulijauhetta ja pippuria.
Lisäksi olen ollut ilman alkoholia nyt melkein 2 kuukautta, ja ainakin ahdistus on vähentynyt. Lopetin alkoholinkäytön siksi että viina tappelee raivoisasti ahdistuslääkkeen kanssa ja yhdenkin kaljan jälkeen seuraavana päivänä koko vuorokausi on yhtä paniikkikohtausta, kun lääke ei ole jotenkin päässyt alkoholin takia vaikuttamaan. Ja tietysti ei myöskään ole krapulaan hukkautuvia päiviä, baari-illan jälkeen mehulinjalainen minä olenkavereistani ainoa joka saa jotain aikaiseksi muiden potiessa sängynpohjalla. Opiskelijana kuitenkin huomasi sen että kaljalla tuli käytyä pari kertaa viikossa, jolloin paniikkikohtauspäiviä tuli noin kolme viikkoon. Eipä siinä sitten ihmettelyn aihetta ole kun tuntuu siltä että koko ajan ahdistaa hillittömästi. Vaan ei enää! Ainakaan viina+lääke combon takia! :)
 
Ylös