Elämäntapamuutokset, ruokavaliot ja liikunta

Tuostapa nousee mieleen että on oikeastaan vähän (joskus tilanteesta riippuen myös paljon) epäkohtelias tapa tuo että ei keskity keskustelukumppaniin vaan puhelimeen. Se on minusta aika vakiintunut nykysuomalaisille tiukasti ja siihen törmää jatkuvasti niin itse aiheutettuna kuin muidenkin harrastamana. Pitäisi oppia täyttämään tyhjät hetket vaikka aistimalla maailmaa kuunnellen, tuntien ja katsellen ympäristöä jossa on. Vaan kun puhelin tarjoaa tyydytystä eri tavalla. Se antaa virikkeitä ja palautetta tekemisestä niin kyllähän se vetää puoleensa. Tämän takia minulla mm ei ole älypuhelinta ja nettiä puhelimessa.

Muista elämäntapamuutoksista en tässä kohtaa nyt sano mitään... Ehkä palaan omiin keskeneräisiin projekteihini joskus toiste.
 
Olennaista on myös se, että juoksee metsässä ja pehmeällä alustalla.

Tämä. Inhoan juoksemista juoksemisen vuoksi, mutta metsässä tulee välillä juostua ihan vain koska polut kutsuvat.

Olen omaan elämäntapaani lisännyt varovasti ja kokeiluluontoisesti meditoinnin, vaikka itse kyllä tykkään ajatella sitä enemmän keskittymisharjoituksena. Kävin erinäisten taistelulajiharrastukseen liittyvien lähteiden innostamana Helsinki Zen Centerin zenin johdatuskurssin käytännön harjoituksineen toissa viikonloppuna, ja vaikka kyseinen pulju yhteisöineen alkoi vaikuttaa hiukan arveluttavalta luettuani jälkikäteen erään entisen johtohenkilön mietteitä intensiivisempien toimintamuotojen vahingollisuudesta ja auktoriteettiasemassa olevien opettajien käytöksestä, varsinainen opastus käytännön meditointiin oli hyödyllinen. Niinpä minulla soi nyt toista viikkoa herätyskello varttia normaalia aiemmin, jotta ehdin ennen tavallisiin aamutoimiin ryhtymistä tehdä lyhyen zazen-harjoituksen. En tiedä, onko siitä oikeasti hyötyä, mutta jos on, hyöty näkynee vasta ajan mittaan parantuneena keskittymiskykynä. Zazen on kuitenkin ihan yksinkertaisesti miellyttävä tapa aloittaa työpäivä - istua hiljaisessa talossa muiden nukkuessa hämärän huoneen paljaan seinän ääreen, keskittyä hengitykseen ja tyhjentää parhaansa mukaan mieli villisti ryöppyävistä ajatuksista samalla kun on kuitenkin tietoinen ympäristöstään - joten aion ainakin toistaiseksi jatkaa sitä ihan jo tästä syystä.
 
Last edited:
Terveydenhoitajan aika oli aamulla, painon todettiin nousseen huhtikuusta 2,1 kiloa nykyiseen 86 kiloon. Läskiintyminen tapahtui toukokuun aikana, kesä oli taistelua, jonka voi sanoa päättyneen torjuntavoittoon. Nyt pitäisi sitten jälleen palata hitaaseen laihtumiseen, eikä kunnon kohenemisestakaan haittaa olisi. Seuraava aika olisi joulunalusviikolla, jospa siihen mennessä saisi 1-2 kiloa pois, vaikka tiukkaa tekisikin varmasti.
 
Huoh. Kai se on avauduttava tästä asiasta, koska tiedän että kun sen on sanonut niin se on helpompi kuin yksin vatvoen ja kotona lasten kuullen pyrin olemaan liikaa puhumatta aiheesta.
Kesän aikana paino pompsahti yhtäkkiä pari kiloa ylemmäksi. En ymmärrä. En syönyt mitenkään erityisesti eri tavalla, liikuin yhtäpaljon lukuunottamatta pahaa hellejaksoa ja silloinkin selvästi yritin kuten kalenterin merkinnät osoittavat (siitän toki ehkä yksi syy kun helteessä ei vaan jaksanut ihan samalla tavalla). Enkä ole saanut vaa'an viisaria liikahtamaan alaspäin vaikka kuinka yritän. Fyysisesti on ihan hyvä olo (mitä nyt selkää särkee edelleen viikonloppuisesta autossa istumisesta, mutta hieron ja venyttelen sitä päivittäin), mutta jotenkin nyt henkinen pahoinvointi tuon painonnousun takia iski vasten kasvoja. En ole antanut sen jyrätä itseäni, mutta ärsyttävää miten se jatkuvasti tökkii ohimoon "huomaatko miten olet paisunut, huomaatko kun et osaa tehdä asian suhteen mitään oikein, kohta kaikki huomaavat ja huomauttavat painostasi, luulet muka tehneesi jotain muutoksia asian eteen, mutta oikeasti et ole tehnyt mitään, laiska, tyhmä, huono". Tätä ääntä olen nyt yrittänyt vaientaa lähes päivittäin. Se kannustaa ottamaan jonkun hirveän rankaisukuurin että pitää olla vaan vedellä, näkkärillä ja nahistuneella salaatilla pari viikkoa ja kärsiä että paino putoaisi. Mutta kun tiedän ettei se mene niin. Paino varmaan putoaa ja turvotus laskee, mutta mitään pysyvää ratkaisua se ei tuo. Enemmänkin on haitallista jos kroppa menee johonkin rasvanhaalintaenergiansäästötilaan. Järki sanoo että pitää muuttaa jotain realistista. Jotain mistä voi ajatella pitävänsä kiinni lopun ikäänsä. Se mihin nyt keskityn on että saisin riittävästi unta (huonolla menestyksellä kun aina ei ole itsestä kiinni, vaikka joskus kyllä on) ja että painottaisin syömiseni enemmän aamuun ja aamupäivään ja illalla en enää yhdeksän jälkeen söisi mitään. Kroppa kun ei polta energiaa samalla tavalla enää illalla. No eilen meni sekin pipariksi kun kokouksen jälkeen oli pakko saada vähän jotain suuhunsa kun en ehtinyt kunnolla syödä iltapalaa aiemmin. Pari paahtoleipää. Ei ollut epäonnistuminen, mutta pieni takapakki. Tänään taas uudella mielellä.
Jos jotain huomaan oppineeni niin sen että omaan terveyteen liittyvissä valinnoissa ei ole mitään isoja repsahduksia jotka kaataisivat koko projektin. Jos joskus menee vähän metsään niin poimitaan sieltä ne marjat ja palataan takaisin polulle jatkamaan matkaa sen sijaan että syöksyttäisiin epätoivoisena ja kaiken menettäneenä naama edellä sammalikkoon siinä uskossa ettei paluuta enää ole. Se ei ole maailman eikä edes muutosprojektin loppu tai kuolinisku jos aina ei mene kuten suunnitteli.
 
Tämmösen läpipaskon kommenttina, et ruokapäiväkirja vois olla yks ihan siihen et hahmottaa paljonko sitä päivän mittaan tulee syötyä. Haasteena tietysti merkata kaikki sinne.

Iltasyöminen ei minusta ole niin huono juttu, kunhan se vuorokauden kokonaisenergia ei nouse liian suureksi. Minä en ainakaan saa nukuttua jos on nälkäinen olo ja siitä jos jostain tuleekin huonovointiseksi, kun on yrittänyt väkisin saada unta ja vatsa kurnii.

Painonhallintaan vois auttaa myös se, että juo vähän reilummin päivän mittaan - saa sitten liikuntaa, kun pitää käydä useammin vessassa :D mut ideana on pitää se keho hyvässä vireessä, nesteytyksellä saadaan paljon hyvää aikaa (kunhan se ei ole niitä sokerilimuja/mehuja).
 
Iltasyöminen ei varmastikaan ole mikään katastrofi jos se pysyy hallinnassa, mutta kun on ihan tutkittu juttu että ihmisen kroppa käsottelee saamaansa energiaa eri tavalla eri vuorokaudenaikoina ja iltaisin se ei enää varaudu saamaan energiaa niin se ei älyä käsitellä sitä oikein vaan tuuppaa sitä enemmän varastoon. Tosin minulla on vahva usko siihen että yksilölliset erot kehojen toiminnassa ovat aika suuria. Tuo iltasyöminen on nyt sellainen asia johon katson pystyväni vaikuttamaan parhaiten kun ruuan sisältö on mielestäni ihan kohtalaisella mallilla ja määrätkin kohtuullisia enkä halua tässä vaiheessa keskittyä niiden muuttamiseen. Syön aamulla ja päivällä sen verran tukevammin etten tarvitse illalla enää niin paljoa ravintoa (tämä ei ole nostanut syömäni ruuan määrää vaikka yksittäinen annoskoko on ehkä ihan hiukan isompi kuin ennen, mutta illan annosten puuttuminen/kutistuminen kääntää määrät minusta enemmän miinukselle kuin plussalle). Täysin ilman iltapalaa en pärjää. Aamulla tulee niin huono olo jos ei illalla syö mitään että se ei vaan onnistu. Mutta jos syön joskus klo 20-21 pienehkön iltapalan sen sijaan että söisin klo 21.30-22.30 tukevan iltapalan tuntuu minusta paremmalta tavalta syödä. Pitää vaan pikkuhiljaa totuttaa kroppaa tähän uuteen tapaan. Kun olen aina ollut vähän iltasyöppö. Ehkä tuo ruokarytmin muutos johtaisi myös siihen että jossain kohtaa oppisin menemään aikaisemmin nukkumaankin.
 
Toisaalta iltasyömiseen liittyy sekin, että tiettävästi jonkinlainen pieni hiilihydraattitankkaus ennen nukkumaanmenoa helpottaa unensaantia ja parantaa unen laatua - vaikka tässäkin on tietysti yksilöllisiä eroja. Kuten Qohelet sanoi, tyhjä vatsa ei ainakaan ole hyvä asia nukkumaan mennessä.

Riittävän unen merkitys terveen painon ylläpidossa on käsittääkseni aika suuri. Tämä on yksi syy, miksi itsekin yritän (toistaiseksi aika huonolla menestyksellä =D ) korjata nukkumistottumuksiani parempaan suuntaan. Kahdeksan tuntia lepoa per vuorokausi olisi tavoitteena, mutta jotenkin arki-iltoina on aina niin paljon puuhaa, että käytännössä lepoaika kutistuu reippaasti alle seitsemään tuntiin. Jatkan harjoittelua.
 
Luen noita ruoka- ja muita suosituksia välillä silmät päässä pyörien, koska kun esim. suositellaan juomaan 3 lasillista maitoa päivässä ja sen päälle vielä sitä ja tätä ja tuota, niin se päivähän täyttyy kohta vain näistä suosituksista ja terveellisyyksistä, eikä ihmisparka ehdi enää elää. Oikeasti hei, kenen vuorokausi riittää enää mihinkään, jos nukut suositellut 7-8 tuntia, harjaat hampaita vähintään 4 minuuttia aamuin illoin, huolehdit henkilökohtaisesta hygieniasta käymällä suihkussa, syöt sen suositellut 5 kertaa, teet sen 7,5 tuntisen työpäivän ja sen jälkeen kävelet suositellun vähintään 30 minuuttia tai mikä vielä parempaa, menet johonkin säännölliseen liikuntaharrastukseen. Ainiin, siivoamisen voi yhdistää hyötyliikuntaan. Stressihän tuosta tulee, vaikka yksi suositus onkin että vähennä stressiä ja ota rennosti.

Sitten ihan toiseen asiaan, nimittäin istumiseen. Huomaan välillä kokevani istuvani töissä ollessani suorastaan "piinapenkissä" koska tämä on rasittavaa ja aiheuttaa levottomuutta ainakin jaloissa mutta myös vatsassa. Sähköpöydän äärellä voi toki seistä, mutta se on hankalasti yhdistettävissä tilanteeseen, jossa kokee huonon hapen vuoksi väsymystä, pahimmillaan päänsärkyä ja rasitusta jaloissa. Näin flunssan jälkeen täytyy ottaa rauhallisesti eikä rynnistellä (vaikka mieli tekisikin). Minulla ei ole vaikeuksia mennä nukkumaan hyvinkin aikaisin. Yhdeksältä ja joskus jopa iltakahdeltalta, kun olen ihan kanttuvei. Näin on käynyt viimeisen puolen vuoden aikana aika usein. Ehkä sen verran liian usein, että sitä alkaa miettiä kokonaisuutta ja sitä että ehkei kroppa olekaan ihan kunnossa.
 
Yhdeksältä ja joskus jopa iltakahdeltalta, kun olen ihan kanttuvei. Näin on käynyt viimeisen puolen vuoden aikana aika usein. Ehkä sen verran liian usein, että sitä alkaa miettiä kokonaisuutta ja sitä että ehkei kroppa olekaan ihan kunnossa.

Olen miettinyt ihan samaaa, etten koskaan pystyisi elämään kaikkien suositusten mukaan, tulisi joko hirveä stressi tai sitten ei 24h/vrk riittäisi...

Ja aamen tuolle kanttuveille! Hirvittää ajatuskin, että minulla on viikon päästä puolilleöin kestävä keikka :( Syykin väsymykseen saattaa olla selvillä. Kävin astmakontrollissa ja huonolta näyttää. En päässyt edes viitearvojen alarajalle. Kuitenkin kuntoa mittaavassa testissä saan hyvät arvot. No, jatkoa seuraa keuhkopolin muodossa...
 
@Fairy tale tämä on vähän kaukaa haettua, mutta tuli vain mieleeni, että omassa lähipiirissäni on hiljattain kahdella ihmisellä todettu uniapnea. Molemmilla oli ollut kummallista ja selittämätöntä väsymystä ja vetämättömyyttä. Toinen heistä on vieläpä hoikka, niin uniapnean mahdollisuus ei ollut tullut mieleenkään.

Minä olen viime aikoina innostunut ajatuksesta, että pyritään lisäämään arkeen "luonnollista" liikkumista. Ja nimenomaan vähentämään sitä stressiä, että PITÄISI ehtiä jumppaan sun muuta. Varmasti moni teistä toteuttaakin sitä, että aina kun vain voi niin tehdään asiat omalla lihasvoimalla. Pikkuhiljaa siitä tulee tapa. Ilokseni olen huomannut, että esim. itse nykyään aivan automaattisesti valitsen joka paikassa portaat, vaikka vieressä olisi hissi/rullaportaat. Tämä ajattelutapa on myös ihan hauska kun yrittää keksiä kaikenlaisia tapoja hankaloittaakseen arkeaan :joy: Esim. puhelin kannattaa aina laittaa kirjahyllyn päälle, jolloin joutuu nousemaan ylös ja kurottelemaan sen soidessa (vähentää myös jatkuvaa luurin vilkuilua). Teen nyt paljon etätöitä kotona ja pidän usein läppäriä matalalla sohvapöydällä - joudun kyykistelemään ja nousemaan lattialta ylös monta kertaa päivässä, tekee hyvää liikkuvuudelle. Välillä läppärin voi siirtää korkeammalle tasolle ja seistä. Toivottavasti en kuulosta aivan seonneelta :grin: Olennaista tässä nimenomaan on asentojen ja liikkeiden monipuolisuus, joka tulee kuin "itsestään".
 
Vielä edelliseen viestiini liittyen. Terveysliikuntasuositus ei onneksi tosiaan ole aivan mahdoton. Terveyden kannalta riittää reipas liikkuminen (kävely, työmatkapyöräily, lasten kanssa riehuminen...) vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa. Rasittavampaa liikuntaa (hölkkä ym.) riittää puolet tästä. Mieluummin tietysti jaettuna useammalle päivälle, ja vähintään 10 min pätkissä. Lisäksi tietysti se lihaskuntoa kehittävä tekeminen, joka itseltäni tahtoo jäädä :(

Tuo suositus muuten perustuu hyvin vankkaan tutkimusnäyttöön. On havaittu, että tuo on juuri optimaalinen määrä. Jos piirretään liikunnan määrää ja terveyshyötyjä kuvaava käyrä, niin tuohon määrään asti käyrä on hyvin jyrkästi nouseva eli hyödyt kasvavat hurjasti jokaista kymmenminuuttistakin kohden. Mutta sen jälkeen kasvu tasoittuu, eli yli suositusten menevästä liikunnan määrästä ei enää ole kovin suurta lisäetua. Jossain vaiheessa, kun harjoittelu alkaa olla aika överiä, käyrä taittuu alaspäin eli liikunnasta alkaakin olla haittaa terveydelle (no tämänhän huomaa esim. urheilijoista, jotka eivät tervettä päivää näe ;))

Mutta sinänsähän nuo määrät eivät ole mahdottomia. Olennaista on kuitenkin se, että liikettä tulisi muutenkin (esim. juuri "arkea vaikeuttamalla")
 
Mutta sinänsähän nuo määrät eivät ole mahdottomia. Olennaista on kuitenkin se, että liikettä tulisi muutenkin (esim. juuri "arkea vaikeuttamalla")

Tästä oli ihan viime päivinä jotain juttua lehdissä. Että muutama kertarykäisy liikuntaa viikossa ei auta, jos kaiken muun ajan vain istuu/makaa. Toisaalta tämä oli vähän masentava uutinen ihmiselle, jonka on pakko mennä autolla töihin ja työnteko on useimmiten pitkään istumista.

Huomaan tämän ah! niin rakastamastani aktiivisuusrannekkeesta. Jos on pitkä työpäivä, niin päivän aktiivisuudesta täyttyy vain +-20%. Ja kuitenkin 100% riittää reilun tunnin reipas kävely...
 
Tämä avautuminen sopii parhaiten varmaan tänne, koska viime viestissäni pohdin että kropassa kaikki ei ehkä ole ihan kunnossa. Minulla todettiin kilpirauhasen liikatoimintaa ja huomenna haen siihen lääkkeet. Olen monta vuotta kärsinyt lähinnä sellaisista oireista, jotka viittaavat tutumpaan ja paljon yleisempään vaivaan eli kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta ei. Kyllä tässä olenkin hengästellyt jo pelkästä kävelystä ja minä iänikuinen vilukissa olen kärsinyt kuumasta ja sen seurauksena ikkuna on vähän väliä auki (myös öisin) ja vaatetus todella kevyttä. Kaipasin jotain arkista selvitystä vaivoihini. No ei ehkä ihan kaikkein arkisin, mutta hoidettavissa oleva vaiva.

Oli hyvä tietää, että kilpirauhasen liikatoiminnan puhkeamiseen eivät elämäntavat vaikuta, vaan se tulee jos on tullakseen ja minä olen juuri sellainen tyypillinen potilas, eli vähän päälle nelikymppinen naispuolinen henkilö. Pikkasen kyllä potutti, kun pyöräily keskeytyi kesken kilometrikisan (https://www.kilometrikisa.fi/).No, poljin sentään yli tavoitteeni eli reilut 1000km, mutta olisi ollut kiva vielä polkea, kun on ollut lämmin syksy. Latuyhdistys aloitti uudet iltaretket. Nekin ovat nyt ensimmäisen kerran jälkeen jääneet väliin, koska ihan pienikin nousu tai jopa pelkkä kävely saavat minut puuskuttamaan kun pulssi hakkaa suuria numeroita. Istuma-asento on viime viikkoina ollut paras (niin tappavaa kuin tämä istuminen onkin). Minun piti vetää ensiviikon lauantaina (hobittipäivänä huom) Latuyhdistyksen retki, mutta se jää nyt väliin ja sijaisvetäjä hoitaa sen.

Yksi kilpparin liikatoiminnan vaiva on painon putoaminen. No arvatkaas vaan, tämä hobitti ei todellakaan ole laihtunut. Melkein kaikki muut vaivat siitä listasta sitten kohdalle osuivatkin, mutta ei tämä painohomma. Nyt vain odottelen, että jaksan kohta muutakin kuin istua ja nukkua. Töissä olen jaksanut olla ihan vain sen takia, että olen nukkunut pitkät yöunet ja töissä saan istua. Koti onkin sitten pienen kaaoksen vallassa.
 
Last edited:
@Fairy tale hyvä että selvisi, ja onneksi kyseessä on kuitenkin hoidettavissa oleva vaiva. Pohdin muuten tänään samaa, että miksi mulla on nykyään aina kuuma! Sanoin just miehelleni, että en ole vieläkään jäähtynyt kun oli niin kuuma kesä :joy:
 
Nyt minä tein elämäni päätöksen. Minä, jonka elämä muutenkin meinaa karata käsistä.

Liityin Tikis superhaasteeseen, koska oli tarjouksessa (kerrankin!), jonka kautta pitäisi paino alkaa lähtemään ja kunto kohentua. Minulla, kun on ollut yhden lääkärin kanssa jo pitkään paini parin kilon laihdutuksesta, koska hänen mukaansa minulle puhkeaa diabetes juuri nyt, kun on kaksi kiloa hänen mielestään liikaa, jotka ovat siis lihaksista tulleet. Hän ei hyväksy senttien poistumista vaan hän tuijottaa pelkkää painoa. Vaikka olisin kuinka laihtunut ja senttejä lähtenyt, hän tuijottaa painoa ja piste. *ketuttaa niin Mordorin örkin mätäpaiseiden verran*

Superhaasteessa on ehkä pahin ongelma se, että minun pitäisi syödä enemmän kuin aikaisemmin, mutta itselläni tökkii jo pelkkä ajatuskin niin isosta ruokamäärästä. Onnekseni ohjeistus muuttui sen verran, että oman kourallisen verran hiilihydraatteja, proteiinia ja sekä sopivasti hyviä rasvoja, niin homma pelittää itsellä paremmin.

Kohta pitäisi lähteä kauppaan, mutta ehkä isännälle tulisi tehdä ennen sitä jotain papuskaa, ennen kuin lähtee töihin nälkäkiukkuisena.
 
No johan on kumma lääkäri. Kaksi kiloa nyt ei oikeasti varmasti vaikuta mihinkään. Jos on siinä rajoilla niin pitäisi tuijottaa enemmän painon kehitystä ja seurata ettei se lähde yleisesti muuttumaan huonompaan suuntaan kuin sitä onko nyt kilo vai kaksi johonkin suuntaan.

Oltiin viime kuussa Muutama päivä Gotlannissa ja olin jaloillani varmasti yli puolet päivästä suurimpana osana päivistä. Reissun jälkeen minulla oli se pari kiloa vähemmän kuin lähtiessä, mutta kotiinpalattua paino palasi takaisin enstiseen. Olen nyt nostanut päivittäistä askeltavoitettani parillatuhannella ja ajattelin että voisi yrittää saada yhden päivän viikkoon kun tulee vielä enemmän ja voisi kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen että istumisjaksot eivät venyisi liian pitkiksi. Että noisis aina välissä tekemään vaikka jotain pientä.
Tuota uutta ruokarytmiä jatkan ja hion edelleen ja yritän saada sen pysyvämmäksi tavaksi.
 
Älkööt painot sentään vähentykö liiaksi! Kuulin nimittäin luotettavasta lähteestä kerrottavan, että Talvi On Tulossa. Itse aion ottaa oppia asianmukaiseen valmistautumiseen kirjaimellisesti korkeimman tason luontaiseksperteiltä nyt kun vielä on aikaa.

(Olen melko varma, että jotkut täällä tuntevatkin talvivarastojen täyttöni inspiroijapersoonat — Jillin, Seymourin, Sabrinan ja Serenan.)
 
En tiedä voiko tässä puhua vielä mistään elämäntapamuutoksesta mutta olen kyllästynyt siihen että painoni vain hiipii ylöspäin ja jouduin hyväksymään sen että en ole enää pelkästään ylipainoinen vaan painoindeksin mukaan lihava. Minulla on myös joitain terveydellisiä ongelmia, joihin painonpudotus voisi auttaa (vaikka hämmentävästi minulle eivät ole lääkärit ikinä puhuneet painosta, vaikka olen asioinut heidän kanssaan niin polvikivuista kuin hengästymisestäkin). Liikunnaksikaan ei tunnu riittävän hyötyliikuntakävely ja satunnainen kotona jumppaaminen. Viimeinen pisara oli vierailu äitini luona ja hänen senioriliikuntaharrastustensa seuraaminen.

Yllätin sitten itseni pari viikkoa sitten liittymällä lähellä olevan kuntosalin jäseneksi. Ajatuksena oli, että se on aika halpa paikka ja sopii näin alityöllistetyllekin mutta tähän mennessä rahaa on mennyt tosi paljon. Minulla ei ollut mitään sopivia vaatteita (kun kotona voi jumpata vaikka pyjamissa) eikä varsinkaan kenkiä. Kuvittelin että niillä ei olisi niin väliä ja jostain löytäisin jotain halpoja vaatteita mutta kaikki kengät tuntuivat olevan suunniteltuja tosi kapeille ja pienille jaloille, ainoat sopivat olivat turhan kalliit. Miesten kenkiäkin harkitsin, mutta niistä ei löytynyt tarpeeksi pieniä ja vähintään yhtä kalliita nekin olivat. Muutkin vaatteet tuottivat ongelmia. En halua mennä salille täysin ihonmyötäisissä trikoissa mutta niiden vaihtoehtona oli lähinnä niissä neljässä kaupassa, joissa kävin paksuja collegehousuja, jotka eivät kai kauhean hyvin sovi salille. Taas kerran ainoat sopivat olivat kalliit. Olin pitänyt sopivien vaatteiden puutetta ja niiden hankkimisen kalleutta aikaisemmin tekosyynä mutta onneksi nyt sattui olemaan vähän ylimääräistä rahaa. Ja ainakin sillä hinnalla sai tyylikkäät harmaat, ei yhtään pirteät treenivaatteet.

Lisää rahaa meni personal trainerille. Tajusin hyvin pian että koska minulla ei ole mitään käsitystä siitä mitä minun kannattaisi tehdä ja miten, niin tarvitsen alkuun apua, varsinkin kun minulla on kaikenlaisia jalkaongelmia ja yliliikkuvat nivelet, jotka pitäisi ottaa huomioon. Olen käynyt nyt salilla kolme kertaa hänen opastuksessaan, jäljellä vielä kaksi kertaa. Harmittaa, ettei minulla ole varaa jatkuvaan valmennukseen, teen harjoitukset kovemmin ja paremmin hänen ohjauksessaan. Muuten se on ollut yllättävän hauskaa (vaikka jotkut liikkeet ovat kauhean vaikeita tai vähän noloja) ja ainakin kynnys treeenaamiseen on matalampi kuin se on ollut ikinä. Salille on matkaa puolisen kilometriä ja se on auki vuorokauden ympäri. Minulle on helpompi käydä siellä aikaisin aamulla niin että paikalla ei ehkä olisi muita.

Ruokavaliolleni en ole ajatellut tässä vaiheessa tehdä muuta kuin yrittää rajoittaa herkuttelun viikonloppuihin. Ja yrittää vähän lisätä proteiininmäärää, se on papuja karsastavalle puolikasvissyöjälle välillä hankalaa. Suurin ongelma syömisissäni taitaa olla se, että ilman herkkuja kaloreita tulee helposti liian vähän.

Kuvittelen huomanneeni jo jotain vaikutuksia, muutakin kuin hurjan kilon painonpudotuksen (laihtuminen ei ole tärkein tavoitteeni, enemmän yleinen piristyminen ja elämänlaatu). Ihan kuin olisin vähän pirteämpi ja mielialani olisi parempi. Ja sain jotain puhtia toiseenkin elämänmuutokseen, joka minun pitäisi tehdä.
 
Olen alkanut käydä salilla. Kyllä, minä, joka pelkää muiden nähden liikkumista yli kaiken. Ratkaisu tähän oli ottaa toinen salikammonen kaveri mukaan, on hauskempaa kun omille säädöilleen voi nauraa jonkun toisen kanssa eikä tarvitse pelätä mitään ikävää tuijotusta muilta. Luultavasti kaikki keskittyvät vain omaan tekemiseensä, mutta ahdistus väittää mitä väittää ja siitä huolimatta olen nyt kolmen viikon aikana käynyt pari kertaa viikossa salilla. Ehkä tästä tulee tapa. Toivottavasti tulee koska ärsyttää kun en jaksa pientä koiraa (5kg) kanniskella ilman että kädet ovat seuraavana päivänä ihan kipeät. Olen siis ihan totta ainakin tällä hetkellä heikko p##ka. Eikä sekään haittaa koska vähitellen olen vähemmän heikko p##ka. :grin:
 
Olen alkanut käydä salilla. Kyllä, minä, joka pelkää muiden nähden liikkumista yli kaiken. Ratkaisu tähän oli ottaa toinen salikammonen kaveri mukaan, on hauskempaa kun omille säädöilleen voi nauraa jonkun toisen kanssa eikä tarvitse pelätä mitään ikävää tuijotusta muilta. Luultavasti kaikki keskittyvät vain omaan tekemiseensä, mutta ahdistus väittää mitä väittää ja siitä huolimatta olen nyt kolmen viikon aikana käynyt pari kertaa viikossa salilla. Ehkä tästä tulee tapa. Toivottavasti tulee koska ärsyttää kun en jaksa pientä koiraa (5kg) kanniskella ilman että kädet ovat seuraavana päivänä ihan kipeät. Olen siis ihan totta ainakin tällä hetkellä heikko p##ka. Eikä sekään haittaa koska vähitellen olen vähemmän heikko p##ka. :grin:
Joo, salikaveri olisi kiva, uimahallilla on kyllä kuntosali ja alaselkää pitäisi vahvistaa varmaan muutenkin kuin uinnin vaatimilla hengityksillä. Ylipäätään painon laittaminen alaselkä- tai kiertoiikkeeseen saattaa sitäpaitsi jumittaa sen verran että kotiinpääsy ei ole helppoa. Varalääkkeet mukaan vaan, mutta niiden kanssa ei sitten välttämättä aja kotiin.
 
Last edited:
Ylös