Elämäntapamuutokset, ruokavaliot ja liikunta

@Lindëalda ei tarvitse ihmetellä tai huolestua, että syke voisi nousta liian ylös. Maksimisyke on vahvasti perinnöllinen ominaisuus (ei siis liity esim siihen kuinka hyvässä fyysisessä kunnossa on). Senhän voi karkeasti määritellä laskemalla 220 - ikä, mutta tosiaan omalla kohdalla todellisuus voikin olla aivan muuta. Itselläni, samoin kuin isälläni jolta olen ominaisuuden näköjään perinyt, on luonnostaan tosi korkea maksimisyke. Mittarin mukaan minulla on liikunnan aikana aina välillä syke jopa 185, vaikka ei edes tunnu siltä että olisin äärirajoilla (joten todennäköisesti se maksimi on vielä enemmän). Tuon laskentakaavan mukaan sen ei tosiaan pitäisi olla mahdollista.

Jos maksimisykkeesi on korkea, niin silloin tietysti myös peruskestävyys-sykealueellasi (syke 60-75% maksimista) pumppusi tikittää tiheämpään. Jos mittarissasi on valmiiksi määritelty tuo sykealue niin se perustuu ikäistesi keskiarvoon eikä siis välttämättä pidä paikkaansa.
 
Kiitos @Hanna Kullanväärtti vastauksesta! Olen tuota aina välillä miettinyt ja jännittänyt, että flippaako sydän, kun syke nousee niin korkeaksi. Toisaalta minullakin on samanlainen kokemus tuosta korkeasta sykkeestä: jos syke nouse nopeasti 180 tienoille, voi se ensin tuntua aika uuvuttavalta, mutta kun se jatkaa pysymistä niillä tietämillä, olo alkaa tasaantua ja helpottua.
Toinen sydämeeni liittyvä kummallisuus on, että sisään hengittäessä syke nopeutuu muutamalla kymmenellä lyönnillä minuutissa, ja ulos hengittäessä syke putoaa vähintään saman verran. Ilmeisesti tämä ilmiö johtuu pienikokoisuudesta, mutta en sitten tiedä miten hyvin kuulemani pitää paikkansa.
Juttelimme juuri hobittimiehen kanssa saunassa paljasjalkakengistä. Minulla on pikkuvarvas ja sen vieruskaveri ihan kippuraisia, kun pitää ahtaa kenkiin. Hänellä taas keskisormea ja etusormea vastaavat varpaat ovat limittäin toistensa päällä. Luulen, että sitä voisi siirtyä terveemmän jalan kenkiin.
 
Juu, ei terve sydän voi "pettää". Jalat voi kyllä lähteä alta (kirjaimellisesti) jos väkisin pitää maksimia yllä liian kauan. Harvemmin niin käy muille kuin kilpaurheilijoille, koska järkevät ihmiset ymmärtää lopettaa ajoissa kun olo alkaa olla tarpeeksi epämukava. Mutta siis vaarallista se ei ole. Sydänsairaat ovat asia erikseen, ja heidän pitää välttää sykkeen nousemista liian ylös vaikka liikunta sinänsä onkin tärkeää.

Kuulostaa tosiaan siltä, että hobittien täytyy uusia kenkävarastonsa 🤔
 
Minä voisin suositella myös sellaisia varpaita erottavia sukkia. Minulla ne ovat korjanneet suppuvarpaiden asentoa aika mukavasti. Mutta ehkä ensin ne kengät ja sen jälkeen varpaiden erotus. Ja pitää varautua siihen että kun tuohon maailmaan sukeltaa ei marketeista ja tavallisista kenkäkaupoista enää löydä kenkiä joiden lesti kelpaisi. Toivottavasti tämä asia alkaisi pikkuhiljaa muuttumaan.
 
Toinen sydämeeni liittyvä kummallisuus on, että sisään hengittäessä syke nopeutuu muutamalla kymmenellä lyönnillä minuutissa, ja ulos hengittäessä syke putoaa vähintään saman verran. Ilmeisesti tämä ilmiö johtuu pienikokoisuudesta, mutta en sitten tiedä miten hyvin kuulemani pitää paikkansa.
Minä luulin, että tämä on yleinen ominaisuus ihmisillä! Minulla on sama ja kun kavereilta olen kysellyt, niin kyllä heilläkin syke vaihtelee selvästi hengityksen tahdissa.
 
@Dracaena minun ystävälleni kävi niin, että hänet työterveystarkastuksessa oltiin tuuppaamassa EKG:hen, kun lääkärit säikähtivät tätä vaihtelua. Ja omasta perheestäni tätä ei ole kellään, ei myöskään hobittimiehellä.
 
No niin. Kävin kausihuollossa eli työhöntulotarkastuksessa, ja kaikki oli muuten kunnossa mutta verenpaine oli hieman huolestuttavissa lukemissa. Parin viikon seurannan perusteella kyseessä ei ole mikään äkillinen piikki, vaan verenpaineeni on oikeasti aika reilusti koholla. Koska mulla on myös runsaasti sukurasitetta tämäntyyppiseen oireiluun, lääkäri ehdotti lääkityksen aloittamista minkä hyväksyin. Eli tässä sitä huomisaamusta alkaen ollaan, yhtenä niistä keski-ikäisistä verenpainelääkityistä joiden joukkoon en elämäntapojeni perusteella kuvitellut ikinä joutuvani. Tilanne lienee kehittynyt pikkuhiljaa ja huomaamatta, mutta jotkut asiat joita olen vähän ihmetellyt saivat nyt selityksen.
4 kk vp-lääkkeillä menty ja tänään kävin kontrollissa. Yläpaineet näyttävät paremmilta, alapaineet edelleen liian korkeat. Suunta kumminkin hyvä ja lääkkeestä ei (peloistani huolimatta) ole ollut mitään sivuvaikutuksia eikä ole muutenkaan vaikuttanut päivittäiseen elämään (paitsi että olo on ollut parempi). Nostetaan huomisesta alkaen lääkkeen annostusta. Puhuttiin myös elintavoista ja paria pikku juttua pitää vähän muuttaa. 6 kk päästä labra + kontrolli, siihen mennessä pitäis olla tilanne ihan toisenlainen 🙂
 
Kävin tänään luistelemassa puolitoista tuntia. En aluksi tajunnut kiinnittää huomiota polviini, ja luistelin yli tunnin pihtipolvilla. Sen jälkeen analysoimme kaverin kanssa vähän tilannetta, ja totesimme, että koska pelkään nilkan nyrjähdystä (mitä ei ainakaan minun luistimilla voi tapahtua kun luistimet laittavat nilkat napakasti suoriksi) kompensoin luistelemalla sisäterällä koko ajan. Siitä seuraa tosiaan pihtipolvisuus ja sitten polveni huutavat hoosiannaa.
Mutta lopussa koin jonkinlaisen valaistumisen, kun ymmärsin että voin käyttää ulkoterää eikä nilkka mene siitä rikki. Sen jälkeen oli melkoinen voittajaolo, koska en koe itseäni erityisen taitavaksi mitä tulee kehonhallintaan, ja se on aiheuttanut ikävän kierteen, jossa asioita harjoitellessa olen telonut milloin mitäkin lastaan ja kipsiin. Se taas on nostanut kynnystä harjoitella kehonhallintaa.
Voi että, olen iloinen omasta onnistumisestani. Tämän mukavammin ei voi ystävänpäivää viettää, kuin luistellen rakkaimpien kanssa.
 
Olen nyt 5 viikkoa ollut kevennetyllä ruokavaliolla onnistuneesti. Toiset 5 viikkoa on vielä edessä. Paino ei ole pudonnut niin huimaa vauhtia mitä viime vuonna, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Olisin tarvinnut vähän enemmän lisäenergiaa ennen hiihtolenkkiä, sillä loppumatkasta huomasi kyllä energiavajeen kropassa. Olisi pitänyt lähteä hiihtämään heti syömisen jälkeen, eikä vasta parin tunnin päästä. Aktiivisuusranneke kertoi, että tuo lähes tunninkin lenkki kulutti sen verran kaloreita, etten olisi arvannutkaan.

Muutamana päivänä on vähän tehnyt mieli jotain hyvää, kuten munkkia tai muuta hyvää, kun sellaisia täällä kotona kuitenkin pyörii kun tuo toinen tuossa vieressä ei liho vaikka söisi sen kaiken saman mitä mitä yleensä. Nälkä on kuitenkin pääasiassa pysynyt poissa. Vain muutamana iltana on tavallista suurempi kolontunne vatsassa, mutta runsas juominen on auttanut siihen. Ensiviikolla sitten enemmänkin suksien päällä (ja ehkä myös potkukelkkailemaan ja luistelemaankin).
 
8 viikkoa ja nyt tasan 5 kiloa keveämpänä. Vielä kun keksisin miten voisin saada ruokavalioon pysyvän muutoksen. En tarkoita tätä kalorivajeella oloa vaan sen, että osaisi jatkossa syödä oikean määrän. Kun viime vuodelta jäi sellainen fiilis, että lisäämällä listalle pastan, riisin, leivän ja perunan niin mikään ei ollut sen jälkeen enää hyvin. Mutta lautaseni on muuten ollut kyllä terveellinen ja runsas. Melkein jokaisesta annoksesta olisi saanut melko hyvännäköisen valokuvan. Pasta, riisi, leipä ja peruna ovat lähinnä lisukkeita, joita lautasella ei tarvitsisi olla suurta määrää (jos lainkaan). Nyt on myös suurempi liikkuminen jäänyt vähemmälle, koska siihen ei kauheasti ole energiaa.

Vielä kaksi viikkoa tätä ja sen jälkeen voin taas laajentaa syömisiä riisiruokiin. Odotan jo kanariisivuokaa vesi kielellä.
 
Mun kunto sahaa kuin ikivanha rukki. Kunto riitti ihan mainiosti huhtikuun alun hiihtopyrähdykselle, mutta sen jälkeen iski kilpirauhasen tulehdustila ja ihan oikeasti vain rapistuin kotona sisällä kokonaiset kolme viikkoa. Istumatyötä ensin koko päivä ja sen jälkeen reporankana nojatuolilla. Nyt kun tein vähän pitemmän pyörälenkin, niin takamus on kovilla ja alaselässä tuntuu heikkous. Joka kevät saa "koota luunsa" uudelleen ja aloittaa nostaa kuntoa uudelleen. Täytyy vaan ottaa itseään niskapersotteella ja tehdä sama lenkki huomenna uudelleen. Mutta teinpä sen jälkeen vielä kävelylenkin. Pitihän sitä nyt kartuttaa myös kilometrejä kohti Mordoria.
 
Koronavuosi on syönyt vatsalihakseni. Aikaisemmin kykenin suht helpolla lankuttamaan sen 4 minuuttia ja punnertamaan 30 kertaa putkeen. Nyt puoli minuuttia lankkua on silkkaa tuskaa, samoin kuin viisi punnerrusta. No, eipä tästä ole suunta kuin ylöspäin. Taloyhtiön salikin taitaa aueta taas pian.
 
En tiedä minkä otkikon alle tämä mun kitinäni kuuluu, mutta lätkäistään nyt tähän. Tämä on pikemminkin pohdintaa hyvinvoinnista noin yleensä. Pääasiassa fyysisestä hyvinvoinnista. Kaikenmaailman trendejä pyörii maailmalla, jossa pitäisi hyväksyä itsensä, olla armollinen jne. Nytkin keväällä ja kesällä on yhtä sun toista kävelytempausta ja pyöräilytempausta, jolla yritetään saada ihmisiä liikkeelle. Ja tykkään niissä olla mukana. Mutta nyt törmäänkin siihen tosiasiaan (taas kerran) että vuodet eivät ole samanlaisia. Oma fyysinen hyvinvointi ei vain ole tasapaksua ja samaa joka vuosi tai edes kuukausittain.

Mulla on veriarvot edelleen päin mäntyä eikä siihen määrätty rohto noin pienenä annoksena ole toiminut. Pyöräillessä huomaan että hapenottokyky ei ole niin tapissa mitä olisi suotavaa. Ja vointi ylipäänsä on sitä luokkaa että tänään on kaikki hyvin ja energiaa riittää, mutta huomenna voin olla vetelä kasa, joka vain pötköttää. Enkä nyt millään jaksaisi hyväksyä tällaista, koska koko kesä on edessä ja tiettyjä juttuja haluaisi tehdä virkeänä eikä puolinukuksissa. Olen parina muunakin kesänä miettinyt miksi olen aina kesällä niin raatoväsynyt. Yksi syy saattaa tähän vuodenaikaan olla siitepöly. Minulla ei mitään allergioita tiettävästi ole, mutta tokihan se voi osaltaan vaikuttaa. Tai sitten mun kroppa toimii vuoristorataperiaatteella. Jos lauantaina tekee pitkän pyörälenkin, ei sunnuntaina jaksa mitään. Haluaisin olla energinen ja aikaansaava, mutta just nyt ei näytä kauhean hyvältä.
 
Ahaa, joillekin ^^^ mun kohtalainen kunto on ihan paska. Itteltä pitäs saada 5-10 kiloa pois eikä se kyllä rasvaa polttaen nopeasti onnistu, yhtenä päivänä jos tekee jotain pidempäön niin seuraavana on sit nälkä, juuri kun pitäs antaa vaan rasvan palaa ja palauttaa lihakset siihen kuntoon missä ne sit onkin (ei hyvä). Liikaa jos tekee on pari päivää melko toimintakyvytön jos ei vedä jotain hiilihydraattipitoista pommia joka tietty lopettaa rasvanpolton. Järkikin tuntuu luistavan rasvanpolttopäivänä kovin hitaasti ja ärtyy vallan tarpeettomista asioista. Kyllähän sitä koettaa ottaa hitaasti mutta äskenkin viilsin sormeen haavan säilykepurkin kannesta. Siinä ärsytyksen aihe (pieni). Jos joka toinen päivä pystyy fyysiseen hommaan edes puoli päivää on se ok mulle.
 
Ylös