Elämäntapamuutokset, ruokavaliot ja liikunta

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Minua jännittää, kun olen nyt hankkinut personal trainerin. Reiluhko viikko takana, ja eilen tuli sitten tarkka ruokaohjelma, sisältäen ihan ruoka-aineet - tähän asti lähinnä säädeltiin että syön tarpeeksi monta kertaa edes päivässä.

Aamu oli vähän pelottava. Pyörin sängyssä hereillä aika kauan, koska tiesin, että jos nousen ylös, minun täytyy syödä se kiva ja terveellinen aamupala, jokaeikuitenkaanmaistumiltään. Se oliskin ollut aika hirveä - maustamatonta luonnonjogurttia ja mustikoita - jos siihen sekaan ei olis saanut lorauttaa hunajaa. Hunaja pelasti :heart: , ja aamupala olikin ihan kiva. Tosin koska en ole ehtinyt enkä jaksanut käydä kaupassa, siitäkin vielä puuttui auringonkukansiemenet, enkä ennen lounasta voi syödä välipalaksi määrättyä annosta saksanpähkinöitä. Saksanpähkinät on vähän kyseenalainen, tietääkseni sanoin etten voi kai syödä pähkinöitä siltään allergian takia, mutta silti niitä oli siihen ruokaohjelmaan laitettu :S Pitänee ostaa pieni pussi kokeeksi, ja keksiä sitten joku korvaava välipala jos ne osoittautuvat aiheuttamaan oireita.

Mutta eilen olin kyllä aika hajalla, teki mieli pistää hanskat naulaan koko elämäntapamuutoksen suhteen. Minäkö muka selviäisin miitin säännöllisellä ruokarytmillä ja mauttomalla mutta terveellisellä ruoalla? Syömättä lainkaan herkkuja? Olin pari päivää sulatellut jo ajatusta siitä, että pidän ehkä herkuttoman miitin - sitten tajusin, että ruokarytmiin ei kuulu myöskään lettuja. Minun taitaa olla pakko repsahtaa, ja se taas sitten ahdistaa ja jännittää jo etukäteen. Kun saan yhden letun, on pakko kuitenkin saada toinen. Ja niin monta kuin vatsa vetää. :(
 
RE: Jännittääkö?

Tsemppiä elämänmuutokseen Jasdril! Jo ruokailutottumusten muuttaminen on iso asia elämässä, siinä menee varmasti jonkin aikaa totutellessa. Saisitko kuitenkaan syödä esimerkiksi kuivattuja hedelmiä? Ne ovat terveellisiä, eivätkä ole mauttomia ja jos ne voisivat hillitä pahinta makean nälkää?
Minä en varmaan pystyisi luopumaan täysin mistään makeasta herkuista ja makeisista, joten nostan hattua!
 
RE: Jännittääkö?

Kuivatut hedelmät on varmaan ihan ok, mutta yritin joskus pari vuotta sitten korvata karkit niillä ja lopputulos oli karmea. :D Ne ovat kertakaikkiaan pahanmaksuisia, en ole vielä syönyt kuivahedelmää josta olisin pitänyt. Paitsi ehkä suklaarusinat...

Olen tähän asti onnistunut välttämään kiusaukset jäätelöstä ja itsetehdystä juustokakusta (josta, useat kontulaiset voivat todistaa, on todellakin vaikea kieltäytyä). Nyt kun tietää, että kiusauksia pystyy vastustamaan, se on paljon helpompaa. Nytkin toki tekee kamalasti mieli jäätelöä, kun söin lounasta äsken, ja jälkkärijäätelö on semmoinen JUTTU.

Eilinen päivä meni hillitysti, lähes ruokasuunnitelmaa noudattaen, ja tänäänkin se on pitänyt. Iltapalaksi joutuu syömään maitorahkaa, persikkasosetta ja mangoa, ja täytyy kyllä sanoa, että se oli HIRVEÄÄ. Tosin mango puuttui, pitää ehkä tänään yrittää metsästää kaupasta sellaista, josko se pelastaisi tilannetta yhtään.
 
Elämätapamuutokset, ruokavaliot ja liikunta2

Tsemppiä Jas. Yritän itse parhaillani vähän samansuuntaista elämänmuutosta, kun reilu vuosi sitten seisomatyöstä istumaduuniin siirryttyäni kiloja alkoi kertyä ja olen vähitellen tajunnut sen tosiasian, etten voi enää lappaa pullaa ja karkkia ja jätskiä ihan miten huvittaa. Vähentäminen on vaikeaa, sitä kun tulee helposti napsittua kuitenkin jotain "ihan pientä", joten totesin että on paras lopettaa kokonaan. Tai ainakin melkein kokonaan. Sunnuntaisesta jäätelöstä pidän vielä kiinni ja katson voivani herkutella jonkin verran juhlapäivinä.

Korvikeherkkuja on minunkin kokemukseni mukaan hyvä keksiä pahimpaan sokerinhimoon, mutta on aika yksilöllistä, mikä kenenkin suuta (ja aivoja) miellyttää. Minua auttavat tuoreet hedelmät, porkkanat, täysmehu, tee ja pähkinät, mutta se ei tarkoita, että ne maistuisivat sinulle. Ehkä henkilökohtainen valmentajasi voisi auttaa miettimään jotain sopivaa vaihtoehtoa?
 
RE: Jännittääkö?

Ehkä, ehkä. Ensi viikon traineri on lomalla, joten tukea ennen miittiä ei heru :p Mutta kyllä siitä on ollut puhetta, että repsahtaa saa, ja se ei ole maailmanloppu. Kunhan siitä ei tule tapa. Ja tällä hetkellä tosiaan on tarkoitus ainakin muutama viikko noudattaa kohtuullisen tarkkaa ruokavaliota (ruoka-aineet ja määrät annettu), joten kun noudattaa sitä orjallisesti, ei ole edes luontevaa etsiä korviketta millekään.

Olen kans itse miettinyt että parempi kieltää herkut kokonaan, muuten tulee tavaksi. Ehkä jos selviän keskiviikkoon asti repsahtamatta, suon itselleni miitissä lettuja. Yhden tai korkeintaan kaksi.
 
RE: Jännittääkö?

Tsemppiä Jasille myöskin täältä saman veneen toisesta päästä, olen myös viimeiset kuutisen viikkoa kouluttanut itseäni syömisen suhteen. Oma ruokavalioni ei ole enää muutamaan vuoteen ollut mitenkään pahasti retuperällä, reippaan liikuntaharrastamisen kanssa satunnaiset leipomiset, leffakarkit, viikonloppupizzat tai muut herkut eivät ole päässeet enää heilauttamaan vaa'an lukemia. Mateleva painonpudotus kuitenkin alkoi kyllästyttää ja pistin ruokavalion uusiksi nyt, kun en kesäloman takia juurikaan vietä aikaa kaupungissa eli salikorttikin oli helppo pistää tauolle ja keskittyä kevyempiin hommiin. (Salilla kun en tahdo osata treenata sen verran kevyesti, että saisin samalla syötyä tarpeeksi vähän.)

Syömiseni ovat nyt koostuneet käytännössä vähärasvaisesta proteiinista ja vihanneksista, hedelmätkin ovat vielä hetken aikaa pannassa. Yllättävää kyllä kanafileet, possupihvit ja valikoimaltaan-mitättömän-suppeat rasvattomat jogurtit eivät vielä ole alkaneet tökkiä, vaikka joskus lihatiskillä ei tekisikään mieli ostaa oikein mitään :D Hunajainen mustikkajogurtti kuulostaisi törkeän hyvälle, mutta sekään ei tule kysymykseen. Koska kyseessä kuitenkin on vain lyhyt tehojakso, olen antanut itseni käyttää normaalisti karttamiani makeutusaineita. Ehdottomaksi pelastuksekseni onkin tullut juurikin juustokakku, jota voisin muokatun reseptin ansiosta mussuttaa vaikka melkein päivittäin. Voisinkin jossain välissä kirjoitella ohjeen uuteen reseptikeskusteluun, jos vaikka siitä olisi muillekin iloa.

Ainakin omalla kohdallani voin todeta, että kaikkeen tottuu. Jokainen toki erilaisiin asioihin eri vauhtia. Alku on yleensä viheliäisen hankala, mutta siinä vaiheessa kun haluttuja muutoksia alkaa tapahtua, antaa se kummasti potkua jaksaa aina vähän pidemmälle.
 
Jasin valmentajan mainitsemista repsahduksista olen vähitellen kehittänyt oman näkemykseni. Minun kohdallani nimittäin repahdus johtaa yleensä pian seuraavaan ja sitten niistä todellakin tulee tapa. Siksikin pidän kiinni mm. sunnuntaijäätelöstä. Minun on parempi suunnitella satunnaiset herkuttelut etukäteen ja sitten myös pitää niistä kiinni kuin suhtautua sallivasti repsahduksiin. Ja minä aion täysin suunnitellusti syödä lettuja The Miitissä =)
 
Olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla Isilmírën kanssa herkkujen suhteen. Jos tietoisesti antaa itselleen luvan välillä herkutella, ei sitä silloin tarvitse pitääkään minkäänlaisena repsahduksena, joka pilaa päivän. Liian tiukka kuri johtaa ainakin minun kohdallani helposti siihen, että pienetkin herkut muodostuvat turhan suuriksi möröiksi. Jonkin pienenkin lipsahduksen jälkeen on sitten helppo ajatella, että väliäkös tässä enää, mussutan saman tien loppupäivän mitä sattuu. Muutama viikko sitten ostin parin päivän harkinnan jälkeen herkullisen suklaavanukkaan, jonka nautin hyvän kirjan kera - perjantaiksi ostimme äitini kanssa molemmat omat juhannus-Magnumit pakastimeen. Hyvää oli.

Olin vielä omaa Miittiin tuloani suunnitellessani lähinnä huolissani siitä, miten saisin lihat ja maitotuotteet pysymään kylmänä tilarajoitusten puitteissa. Jo alusta asti oli selvää, että paikan päällä olisin tunkenut suuhuni niin grillimakkaran kuin vastapaistetun letunkin :D
 
Tsemppiä kovasti Jasdril!

Mä aloitin syksyllä pitkästä aikaa suunnilleen säännöllisen liikunnan, kun ostin UniSportiin kausikortin. Sen jälkeen kun ysiluokan lopulla (eli kesällä 2005) lopetin lentopallon, en ole mitään tehnyt satunnaisia iltakävelyjä lukuunottamatta. Ehkä suurin ajatusnaksahdus tarvittiin siihen, että oppi taas sietämään hikoamista. Kuluneen vuoden aikana on tullut erilaisia UniSportin ryhmäliikuntatunteja tullut kokeiltua, niistä ehkä oon eniten tykännyt spinningistä. BodyPump oli aluksi kivaa mutta sitten tympäännyin, nyt olen aloitellut kahvakuulacircuiteissa käymistä. Alkuvuodesta varasin yksilöajan ja minulle tehtiin kuntosaliohjelma.

Lähestulkoon joka viikko olen ainakin kahdesti käynyt liikkumassa. Toiveena olisi painonpudotus, mutta selkeästi näkyy, että syömisistä sen pitäisi lähteä. Tän vajaan vuoden liikkumisista on varmaan ollut se hyöty, että paino on pysynyt samassa :D
 
Minulla napostelutarpeeseen toimivat yllättävän hyvin ihan vihannekset ja hedelmät. Varsinkin jos niitä pilkkoo sopivan kokoisiksi paloiksi jo aamulla, niitä on helppo syödä päivän mittaan.

Olen pariinkin kertaan yrittänyt opetella säännöllistä, terveellistä ja ennenkaikkea määrältään sopivaa syömistä Kiloklubin avulla, mutta molemmilla kerroilla alkoi tuntua, että kyllähän minä jo tiedän miten pitää syödä ja olen sitten vähitellen luopunut ruokapäiväkirjan pidosta. Teiniurheiluvuosien jäljeltä annoskoot olivat jääneet aika isoiksi, mikä nyt on jo korjaantunut, herkuttelukin lipsuu kohtuuttomaksi (omien mittareitteni mukaan) vain silloin tällöin. Loiva alamäki painon suhteen olisi tavoitteena, mutta tässä nykypainossa pysyminen kelpaa myös mainiosti, kunhan kunnon kohottaminen onnistuisi samalla.

Kestävyyskuntoa olen koittanut kohotella c25K-ohjelman avulla (Couch to 5 kilometres, siis aukikirjoitettuna). Ohjelman kahta ekaa viikkoa olen suorittanut nyt kolmisen viikkoa, kun lenkkejä on jäänyt tavallaan väliin - koiran ulkoiluttamisen takia. Nyt viikolla 3 pitää juosta/hölkätä jo 3 minuuttia putkeen, huh. Toistaiseksi ohjelman lenkkien jälkeen olo ei ole ollut rättipoikkikuollut, vaan hölkkää ja kävelyä on ollut sopivissa yhdistelmissä. Se, että tietää tarkkaan lenkin pituuden motivoi minua kovasti, ei ole niin helppoa keksiä tekosyitä olla lähtemättä kun tajuaa, että vaatteiden vaihdon ja suihkunkin jälkeen aikaa kuluu kaiken kaikkiaan n. 45 minuuttia. Kuntosalikortit tuntuvat kalliilta (paitsi yliopistoliikunnan), mutta juoksenteluun saattaisin onnistua kehittämään jonkinlaisen myönteisen riippuvuudenkin.

Tavallinen, terveellinenkin ruoka maistuu minusta hyvältä, kun on sopivan nälkä. Liiallinen rasvan välttely ei sovi mulle vaan jugurttissakin on useimmiten ainakin 2,5 grammaa rasvaa/100 gr. Turkkilainen jugurtti hunajalla sopii sitten herkutteluun. Persikkasoseesta saa makoisia mehujäitä, jos löytää mehujäämuotit jostain.

Joskus lukioikäisenä lenkkeily jäi siihen, että ylimielisyydessäni totesin olevani niin fiksu, näppärä ja erinomainen kaikin muin tavoin, joten lievän epämukavuuden alkaessa ja hien noustessa pintaan, aloin uskotella itselleni ettei minulla ole tällä alalla tarvetta suorittaa. Musiikki auttaa nykyään hämäämään aivoja juostessa, ei jää aikaa vatvoa omaa epämukavuutta liiaksi. Uskon kuitenkin elämänlaadun kohoavan hyvän kestävyyskunnon myötä siinä määrin, että pienet epämukavuudet kolme kertaa viikossa kannattavat.
 
Minulla ei ole isompaa ruokaremonttia suunnitelmissa kun paino on hyvä siinä missä on ja olen ihan liian mukavuudenhaluinen vähentämään herkuttelua/vaihtamaan terveellisempiin vastineisiin, ainoa asia mitä ruokavaliossa yritän (vaihtelevalla menestyksellä) tällä hetkellä korjata on kasvisten määrä, joka on keskimääräisesti aika pieni.

Sen sijaan kuten jossain tälläkin suunnalla olen jo saattanut mainita, olen vähän aikaisempia vuosia tarmokkaammin alkanut käydä lenkkeilemässä. Opettelen juoksua/hölkkää samantyyppisellä ohjelmalla kuin douv, tosin tätä ohjelmaa riittäisi aina puolimaratonille asti, itselläni on välitavoitteena tuo viisi kilometriä ja tämän hetken päätavoitteena yhtäjaksoinen kymppi. En ole oikeastaan koskaan elämässäni harrastanut liikuntaa (ala-asteen semiaktiivista hiihtelyä lukuunottamatta), ja pari vuotta olen koettanut tähän lenkkeilyyn päästä sisälle, ja aina on tökkinyt, mutta tänä vuonna on tuntunut selvästi paremmalta. Jaksan nyt jo hölkötellä kaksikymmentä minuuttia, mikä on varmasti henkilökohtainen ennätys ikinä (ohjelman ekan viikon pitkänä lenkkinä vartti erittäin rauhallista hölkkää ja yllättäen pystyin siihen vaikka olin aiempien kokemusten perusteella erittäin skeptinen). Ja varsinkin kun vihdoin omistan kuulokkeet jotka pysyvät päässä jopa juostessa, on ulos tullut lähdettyä aika hyvillä fiiliksillä. UniSportin palveluita tulee myös hyödynnettyä säännöllisen epäsäännöllisesti.
 
Jasdrilin ruokapäiväkirja, osa aika mones

Yääääääääääääääääh.
Aamupalanihan tosiaan kuuluisi koostua 1,5 desilitrasta maustamatonta luonnonjogurttia, desistä marjoja, ruokalusikallisesta hunajaa ja 15 grammasta auringonkukan siemeniä. Semmoiset kaupat ei ole olleet auki, että olisin saanut niitä auringonkukansiemeniä, joten olen syönyt ilman. Kaikki meni hyvin, kunnes kävin eilen kaupassa ja todellakin lisäsin siihen ne auringonkukansiemenet. Nyt on varmaan koko päivä pilalla, kun auringonkukansiemenet oli niin kamalia :< Kyllähän niitä nyt syö, mutta... Se annos oli niin hyvää ilman. Olin jo ehtinyt oppia pitämään marjojen ja hunajan ihanasta kombinaatiosta hunajalla höystettynä.

Tuli muuten mieleen douvin viestistä, kun muutama päivä sitten luin eräästä ihmisestä, joka oli lopultakin löytänyt lenkkeilyn. Hän oli myös sellainen, joka ei vain pitänyt siitä, että jokapaikkaan sattuu ja hikirauhaset villiintyvät joka kerta, kun erehtyy ottamaan juoksuaskelia. Sitten hän lopulta kokeili kuunnella äänikirjoja. Harry Potteria. Pian hän huomasi, että Harryn, Hermionen ja Ronin kohtalo huoletti häntä siinä määrin liikaa, että kipu jaloissa unohtui täysin. Sitten ongelmaksi muodostuikin, että hän juoksi itsensä aina huomaamatta väsyksiin. Hän lisäsi nauhalle piippauksia tietyin aikavälein, ja aina piippauksen kuuluessa oli aika vaihtaa juoksusta kävelyyn tai toisinpäin.
Mutta äänikirja oli aika kiehtova vaihtoehto lenkkeilykuunteluksi. Onko kukaan kontulainen koskaan kokeillut? Minä en ole, kun (huono) diskojumputusmusiikki tuntuu pitävän ihan hyvin tahtia yllä.
 
Minä en pysty kuuntelemaan mitään musiikkia tai äänikirjoja lenkkeillessä. Pitää olla tietoinen siitä ympäristöstä, kuulostella ääniä jos joku tulee. Erityisesti pimeässä. Minulla on myös todella huono näkö, mutta kuulo on parantunut näön heikentymisen myötä, joten tälläkin on vaikutusta asiaan. Idea on kyllä todella hyvä!

Joidenkin täytyy opetella lenkkeily ihan erikseen. Muistan, kun isosiskoni raahasi minua määrätietoisesti milloin hiihtämään, pyöräilemään tai lenkkeilemään. Aina en olisi halunnut ja melkein itku kurkussa sinne lähdin tai sieltä palasin. Mutta siitä oli paljon hyötyä, sillä säännöllisestä ulkoilusta tuli elämäntapa. Eli minutkin piti ihan erikseen opettaa tähän liikkumiseen. Nykyään ei sitten osaa olla ilman.
Lenkkeilyseuran vaikutus tuo myös lisäpontta ulkoiluun. Jos ei ole koiraa niin ainahan voi kysäistä kaveria/sukulaista lenkille, siinä menee aika nopeasti eikä ulkoilu ole niin yksitoikkoista. Aktiivinen koirani vaatii päivittäin pitkiä lenkkejä, joten ulos on lähdettävä, halusi sitä tai ei ja olipa sää mikä tahansa. Tekosyitä kuten: siellä on huono ilma, ei viitsi, ei huvita, ei jaksa, kengät on huonot jne ei siis voi olla. Lenkkeilyn lisääntyessä on sitten jäänyt punttisaliharjoittelu kokonaan pois.

Mutta vaikka liikunkin paljon, niin suon mielitekoja herkkujen suhteen aika paljon. Siihen ei ole tarpeeksi itsekuria, mutta enköhän sen itselleni salli. Ruokavaliota olen sen verran muuttanut, että vaaleat leivät olen vaihtanut ruis- ja täysjyväleipiin sekä lautaselle enemmän vihreää ja hedelmiä. Einesruokia tai pikaruokia en syö ollenkaan (en edes pidä niistä) eli mieluummin teen ruoat alusta loppuun itse. Ihan perusruoat ovat hyviä, ilman mitään karppaamisia tai muita ruokavaliotrendejä. Joskus on kyllä mietittyä siirtymistä kasvisruokavalioon eettisistä syistä.
Mutta vaikkei sitä aina tule syötyä ruokailusuositusten mukaisesti, niin ei se maailma siihen kaadu :) Vaikka joskus tuleekin herkutellessa mieleen äitini sanonta: "Ei pie olla loppasuu moaliman tavaralle". Tätä kohtuullisuutta voisin joskus harjoittaa myös kyllä tuon ruoankin suhteen.
 
Herkkuhetken voi kuulemma pitää aina aamiaisen yhteydessä, koska silloin energiantarve on niin hirmuisen suurta, ettei suklaa pääse vyötärölle asti. Niin todettiin jossain tutkimuksessa. Koeryhmä söi jotain pientä herkullista aamuisin ja verrokkiryhmä oli ilman. Jälkimmäisessä ryhmässä tapahtui enemmän retkahtamisia herkutteluun, koska itsekuri ja -hillintä kantaa vain tietyn matkan päähän.

Minulla ei ole mitään dieettiä menossa, mutta siihen voi tulla muutos alaselän vihoittelun myötä. Tuki- ja liikuntaelimistö tykkäisi parikymmentä kiloa pienemmästä painosta.
 
Syö Jas ensin ne siemenet ja huuhdo sitten paha maku suusta syömällä muu annos.

Minä olen samoilla linjoilla kielon kanssa. Tosin en ole niinkään tulijoista huolissani, mutta kun olen ulkona, haluan kuulla luonnon äänet ympärilläni. Lenkkeilystä en ole koskaan pitänyt, tuntuu tyhmältä juosta juoksemisen takia. Mutta metsässä on kiva kulkea niin, että välillä kävelee, välillä kiipeää, välillä pyrähtää juoksuun ja hyppelee kivien ja puunjuurten yli. Ja välillä pysähtyy kuuntelemaan ja haistelemaan =) Ikävä kyllä tässä lapsiperhesirkuksessa metsäretkeilyyn ei tällä hetkellä usein tarjoudu tilaisuutta - tai jos tarjoutuukin, odottamassa on lähes aina jotain sellaista, joka olisi pitänyt hoitaa jo ajat sitten ja johon se lyhyt vapaahetki sitten tuhrautuu. Mutta eipä tuo metsä tuosta minnekään liene katoamassa ihan lähivuosina.
 
Jasdril, tsemppiä! Ihailtavaa omistautumista, enkä tiedä olisiko itsestäni moiseen.

Minulla olisi totaalisesti pudotettavaa painossa. Syön mielestäni kohtuu hyvin, en syö juurikaan eineksiä ja hyvin harvoin pikaruokaa, karkin syöntiäkin olen vähentänyt radikaalisti ja sipsiä tms. syön ehkä noin kolme-neljä kertaa vuodessa, vappuna, juhannuksena ja uutena vuonna. Joskus sorrun pidempiin herkutteluputkiin esim. juhlien jälkeen, mutta kuitenkin näkisin päällisin puolin ruokavalioni olevan keskimääräisesti ok. Pahin kompastuskiveni on limpparit / maustetut kivennäisvedet sekä jäätelö, mutta jos niitäkään ei kotiin kanna niin eihän niitä voi silloin nauttiakaan. Lisäksi vielä pidän ns. terveellisestä ruoasta, esimerkiksi Jasin mainitsemat siemenet ovat minusta hyviä. Viime talvenkin treenasin personal trainerin ohjauksessa, noin 10-13 tuntia viikossa (kun lasketaan myös hyötyliikuntana kävellyt matkat ja siivous). Mikään tästä ei kuitenkaan näy ulkonäössäni, päin vastoin :(

Kohta parisen vuotta sitten minulla todettiin ensimmäisen kerran kilpirauhasen vajaatoimintaa ja nykyään syönkin siihen tyroksiinia sen 0,1 mg päivittäin. Olen antanut itseni ymmärtää, että elimistön normalisoituminen voi kestää useamman vuoden, varsinkin kun ensimmäinen vuosi meni lääkeannosta säätäessä ja verikokeissa ravatessa. Siitäkin huolimatta aina tuppaa harmittamaan. Lihoin ilmeisesti jalkarikon (meni yli puoli vuotta kunnes pääsin leikkauspöydälle ja osan ajasta kävelin keppien kanssa), masennuksen (silloin söin oikeasti huonosti enkä todellakaan liikkunut missään), kilpparin vajaatoiminnan ja muiden sairauksien yhteisvaikutuksena useamman kymmenen kiloa. Siis osa kiloista on oikeasti ihan sitä syömistä ja liikkumattomuutta, mutta siihenkään nähden painon ei olisi pitänyt nousta vuodessa parissa niin paljoa. Mikään hoikkanen en ole koskaan ollut, joten nyt aika muhkea kilomäärä jumittaa kehossani.

Kilppari aiheuttaa ilmeisesti ainakin sen, että jos aikoisin ihan laihduttamalla laihduttaa, minun täytyisi syödä reilusti vähemmän mitä missään laihdutusohjeissakaan edes suositellaan. Kalorimäärän täytyisi jäädä reilusti alle tuhanteen, sitä enemmällä en näytä juurikaan laihtuvan, päinvastoin kaikki tuppaa edelleenkin kertymään vyötärölle. Kun kuvioon kuitenkin lisätään liikunta ja opiskelut, tuntuu etten jaksa sillä yhdistelmällä. Vuosi takaperin keväällä ihan mielenkiinnosta siis katsoin, kuinka alhaiseksi kalorimäärän tulisi mennä, että se millään vaikuttaisi painoon ja silloin vasta n. 800 kalorilla alkoi mitään tapahtumaan. Äitini on aika pienikokoinen nainen ja syö huomattavasti enemmän kuin minä. Hän ei juurikaan harrasta säännöllistä (tai kovin epäsäännöllistäkään) liikuntaa tällä hetkellä, eikä hän siitä huolimatta kerää tällä hetkellä lisäkiloja. Myönnän, että toisinaan olen hieman kateellinen :D

Tavoitteenani ja haaveenani kuitenkin olisi saavuttaa suhteellisen terveellinen paino valmistumiseeni mennessä. Tarkoitukseni olisi valmistua ensi vuoden joulukuussa, joten tässä olisi nyt noin puolitoista vuotta aikaa projektilleni. Viime talvi personal trainerin valmennuksessa antoi toivottavasti riittävästi eväitä liikuntapuolelle, ruokapuolta joudun valitettavasti fiksaamaan itse, jotta saisin edes jotain tuloksia aikaiseksi. Sydämeni ei kuitenkaan liiemmin perusta ylipainosta, eikä varmasti muukaan keho. Rappeumasta kärsivä polveni ei jaksaisi varmasti kantaa kiloja ja voin vain kuvitella, että diabetes kolkuttelee jo nurkan takana.
 
Kävin juuri fysioterapeutilla ja sain ankaran jumppaohjelman. Ankara se on siinä mielessä, että tuloksia on koettavissa vasta kuukauden-parin päästä. Tavallistahan se on kuntoilun kanssa, mutta nykyajan hektinen heti-mulle-kaikki-tänne-nyt-tyyli istuu huonosti pitkäjänteiseen puurtamiseen. Fysioterapeutti näytti minulle liikkeet, tein ne perässä ja sain paperilla kuvauksia niistä. Varmemmaksi vakuudeksi pistin hänet kameramieheksi: hän sai kuvata kännykamerallani lyhyen videon, jossa toistin liikkeet. Alaselän ja vatsan lihaksia vahvistavia ja jalkojen kimmoisuutta lisääviä liikkeitä. Koko selkää voi harjoittaa painautumalla selkä seinää vasten kuin yrittäisi väistää metroa tunnelissa. Joka toinen päivä pitäisi liikkeitä toistaa ja aivan jatkuvalla syötöllä. Tavoitteena on kehittää alaselkää tukevat liivit omista lihaksista. Alimmissa lannenikamissa on ollut häiritsevää naksuntaa kävellessä, merkki sivuttaisliikkeestä.
 
Isilmírë sanoi:
Lenkkeilystä en ole koskaan pitänyt, tuntuu tyhmältä juosta juoksemisen takia. Mutta metsässä on kiva kulkea niin, että välillä kävelee, välillä kiipeää, välillä pyrähtää juoksuun ja hyppelee kivien ja puunjuurten yli. Ja välillä pysähtyy kuuntelemaan ja haistelemaan =)
Minustakin tuntuu tyhmältä juosta vain juoksemisen takia. Suurempi syys sille miksi en lähde vain lenkille on että en halua lenkkeillä muiden nähden. Minusta tuntuu että näytän tyhmältä ja se häiritsee suuresti. Jos joskus juoksenkin osan lenkkiä niin heti jos jossain näkyy auto tai ihminen niin vaihdan kävelyyn. Pään sisäisiä ongelmia :p
Metsissä kulkeminen on sitten juttu ihan erikseen. Paljon rankempaa ja mielenkiintoisempaa kuin tienreunaa kulkeminen. Vaellusreitit on hyvä vaihtoehto myös, mutta ei kyllä yhtään niin tehokasta ja jännittävää kuin ihan poluttomassa metsässä kulkeminen.

Meillä on menossa koirien kuntoutusprojekti. Pitäisin kävellä ensi viikolla Seitsemisessä koko päivän lenkki ja vuosi sitten koirat väsyivät aika totaalisesti jo lyhyemmästä. Nyt niille tulee vielä reput selkään. Eli pakko kävellä päivittäin ihan kunnollisisa lenkkejä noiden eläinten ja reppujen kanssa. Ja nouseehan siinä omakin kunto niin jaksaa paremmin itsekin kulkea. Mutta yllättävän iso motivaattori on se että koirat pitää saada kuntoon ;) Jos olisi kyse vaan omasta kunnosta niin olisi paljon helpompi lipsua.
 
Anewielh sanoi:
Jasdril, tsemppiä! Ihailtavaa omistautumista, enkä tiedä olisiko itsestäni moiseen.

Mä luulen, että pieni motivaattori on se, että maksan tästä lystistä reilusti yli puoli tuhatta euroa kolmesta kuukaudesta. Haluaisin mieluusti saada jotain tuloksia näkymään sillä rahalla, jolla uhraan niin monta reissua ja muuta kivaa asiaa kesästä. (Melkein 700 eurolla saattaisi käydä jo parikin kertaa Jyväskylässä shoppailemassa ja syömässä juustokakkua kontulaisten kanssa.) Myöskin oon haaveillut, että ylioppilaskuvissa näyttäisin sit oikeesti hyvältä, ja yo-juhlat olis tarkoitus pitää joulukuun ekana viikonloppuna. Jos hyvin käy, olen puolen vuoden päästä 10-15 kiloa laihempi ja ihannepainossani.
Olen kuitenkin lähtöpainosta pudottanut kaksi kiloa reilussa viikossa - mikä johtunee ihan siitä, että aineenvaihdunta on kunnollisen syömisen seurauksena vilkastunut. Ei se tahti tule tällaisena TODELLAKAAN pysymään. Nyt siis syön kuusi kertaa päivässä, en mitään välissä, ja liikun 3-4 kertaa viikossa vaihtelevilla rankkuuksilla.

Ja Anewielh, saisiko joltain sikäläiseltä kuntosalilta ruokaohjelman? Jos eväät liikuntaan ovat olemassa mutta syöminen tuottaa hankaluuksia, ainakin täällä saa LadyLinelta suunnitellun ruokaohjelman, hinta liikkuu jossain 60-80 eurossa jos en väärin muista. Siinä kai käydään läpi liikunnan määrä suhteessa tavoitteisiin tai jotain semmoista.

Pagba, toi videolle taltioiminen kuulostaa aika tehokkaalta. Voisin kuvitella et on aika helppo ja kiva palata sit tutkimaan, että tekee liikkeet varmasti oikein.

Olin eilen ekaa kertaa vapaaehtoisesti kuntosalin ryhmäjumpassa, kokeilemassa bodybalancea. En ihan hirveesti tiennyt etukäteen millaista se tulee olemaan, PT vain sanoi että siitä saattais olla hyötyä. Se oli ihan mukava kokemus, ja vaikka se oli aika rankka, pidän siitä että kukaan ei tule kettuilemaan tai muutoin piikittelemään rangaistuksesi siitä ettei samantien pysty tekemään kaikkia liikkeitä. (Kiitos koululiikunta näistäkin traumoista!)
Loppuun myös kuului 10 minuutin täysi rentoutus. Pimeä sali, kuuntele musiikkia ja makaa silmät kiinni. Ei ihan sitä mitä kuntosalille mennessä odottaisi :p

Tänäänkin voisi kyllä jotain liikuntaa yrittää, minulla on kyllä harjoitusohjelmakin olemassa. PT laski semmoiset suunnilleen sykerajat jokaiselle harjoituskerralle, mutta eipä ne minulla ole ylhäällä missään. Muistan kyllä jotain rajoja, mutten sitten taas ole varma, mikä oli superkevyt ja mikä semikevyt ja ää.
Kai se on ihan sama, kunhan edistyisi edes liikkumaan. Voisi mennä pyöräilemään tai hölkkäämään.
 
Kumma kyllä, parhaat muistot koululiikunnasta jäivät balettitunnilta, vaikken pystynyt tekemään puoliakaan lämmittelyliikkeistä – tai ehkä juuri siksi, koska balettia pidetään niin äärimmäistä notkeutta vaativana liikuntana, että siinä epäonnistuminen ei ole häpeällistä. Terveydenhuolto-oppilaitoksessa oli liikunta pakollisena aineena, mutta meillä oli paljon sananvaltaa tuntien sisältöön. Kävin kertaalleen jopa ampumassa pistoolilla. Muuten koululiikunta on jäänyt mieleeni ehtymättömänä nöyryytysten lähteenä.
 
Ylös