Elämäntapamuutokset, ruokavaliot ja liikunta

@eowynofmay minusta on tosi kiinnostavaa miettiä näitä!

Kyllä sykerajat tosiaan ovat yksilöllisiä, ja siksi "normaalia" onkin niin hankala määritellä. Itselläni on myös ikääni nähden aika korkea maksimisyke. Juuri tuo mitä sanoit, että korkeasta sykkeestä huolimatta et tunne oloasi huonoksi, viittaa siihen että sinulla voi hyvinkin olla sama juttu. Jos haluaa tietää omat rajansa niin ei tosiaan auta muu kuin testata.

@Isilmírë kyllä pitkälle pärjää ilman mittareitakin. Hyvä nyrkkisääntö on, että tulee vähän hiki ja hiukan hengästyttää, mutta pystyy puhumaan vaivatta - tällöin mennään juuri sillä peruskestävyysalueella.

PS. Minusta saa varmaan kuvan, että olisin joku himokuntoilija :joy: No en ole. Tykkään tehdä kävelylenkkejä lähiluonnossa, juoksua en harrasta koska en pidä siitä. Jonkinlaista lihaskuntoharjoittelua yritän tehdä edes kerran viikossa, koska se olisi hirveän tärkeää kaikille. Koulutuksen ja työn takia tulee mietittyä paljon terveysliikuntaa yms.
 
Minä luen myös mielenkiinnolla tätä topikkia. Kai nämä ovat asioita joihin haluaisi panostaa enemmän, mutta ei jotenkin osaa tarttua kunnolla kiinni. Sitä vaan koskettelee sieltä ja täältä, mutta ei löydä sitä kohtaa josta saisi kunnolla otteen. Nyt olen kuitenkin pitkästä aikaa jonkunlaisessa nykyrässä kiinni liikunnankin suhteen.
 
Nyt on pakko vähän intoilla. Kävimme tänään Tsekissä hienoilla kalliomuodostelmilla. Vajaat kaksi tuntia meni siinä. Lopuksi olisi ollut ylimääräinen 1.5 km järvikierros ja muu porukka ei innostunut, joten lähdin yksin. Polku oli hiekka-karikepohjainen, vähän juuria. Otin muutaman kokeilevan juoksuaskeleen. Tuntui hyvältä. Juoksin sen koko matkan mukaanlukien parisataa porrasta! Olisin voinut nauraa ääneen juostaessa! Olin ihan flow-fiiliksissä. Tällaista ei ole vielä koskaan tapahtunut. Mutta ehkä vaadin aina parin tunnin rankan lämmittelyn ennenkuin juoksu kulkee. Vau!
 
PS. Minusta saa varmaan kuvan, että olisin joku himokuntoilija :joy: No en ole.

Töissä minua pidetään jonain ihme himopyöräilijänä kun asetan 5kk sisään tavoitteeksi polkaista 1000km. Tuo on lopultakin melko löysää fillarointia töihin ja sieltä kotiin ja joitakin omia lenkkejä siihen päälle. Kerääntyy ikäänkuin varkain. Enemmän tuollainen vaatii aamuisin selkärankaa laittaa pyöräilyvaatteet ylle vaikka ei aina huvittaisikaan. Nyt olen kyllä lyönyt oman ennätykseni. Toukokuun ensimmäisestä päivästä alkaen tähän viimeiseen päivään olen kotiin päästyäni polkenut tämän kesän aikana 502km. Tämä toki sisältää sen helatorstain ajan 3 päivän rykäyksen, jolloin tuli poljettua rankemmin ihan polkemisen vuoksi. Minulla ei ole vieläkään täysin tunto palautunut sormiin tuon keikan jälkeen. Kävin alkuviikosta käpälääni näyttämässä lääkärillä ja jatkoa mietittiin. Mutta vielä odotellaan, sillä palautuminen on hidasta.

Talven löysäily näkyy vyötäröllä ja vatsalla eikä näytä häviämisen merkkejä. Minulla on siis muista vuosista poiketen enemmän kiloja kannettavanani tunturissa kun heinäkuussa heitän rinkan selkään. Rinkan lisäksi on kannettava nämä omat turhat kilot. Polvet tulevat olemaan kovilla. En vain osaa jättää tyrkyllä olevia herkkuja syömättä, johan siinä ehtii nälkä tulla ilman niitä (tätä hobittiajattelua, mutta pitää niin paikkansa).
 
Last edited:
Minulla ei ole vieläkään täysin tunto palautunut sormiin tuon keikan jälkeen. Kävin alkuviikosta käpälääni näyttämässä lääkärillä ja jatkoa mietittiin. Mutta vielä odotellaan, sillä palautuminen on hidasta.

Tsemppiä kädelle. Kuulostaa vähän samantapaiselta rasitusvammalta kuin se, jonka onnistuin aikoinaan hankkimaan oikeaan käteeni kaivauksilla. Ehdin käydä kahdella lääkärillä, jotka vain hymisivät jotain tenniskyynärpäästä, käskivät käyttää tukilastaa ja laittaa jotain geeliä, ennen kuin kolmas sanoi, että tietää kokemuksesta tasan tarkkaan mistä on kyse: rasituksesta turvonneiden lihasten aiheuttamasta hermopinteestä. Sen paraneminen tosiaan otti aikansa; en vielä tammikuussakaan pystynyt kunnolla taivuttamaan kaikkia sormia, vaikka kaivaukset olivat siltä vuodelta loppuneet marraskuun alussa. Mutta parani se kuitenkin!
 
Töissä minua pidetään jonain ihme himopyöräilijänä kun asetan 5kk sisään tavoitteeksi polkaista 1000km. Tuo on lopultakin melko löysää fillarointia töihin ja sieltä kotiin ja joitakin omia lenkkejä siihen päälle. Kerääntyy ikäänkuin varkain.
Noinhan sitä mittaa tulee, 500 kuukauteen on kyllä jo melkoinen määrä, jos saa sanoa. Mutta 200 voi itsellekin tulla ihan huomaamatta. Omassa on mittari hajalla että en tiedä mitä on matkaa tullut kuukauteen mutta veikkaisin 150 tai karvan yli, ei niitä 3-5 kilsan kauppareissu ja oikein osaa jälkikäteen arvioida.
 
Last edited:
Toiveissa on liikunnan lisääminen loppukevään ja kesän aikana, eikä ruoan suhteenkaan olisi tarkoitus turmeltua. Olisi kai täysin realistista toivoa painavansa alle 80 kiloa tämän vuoden loppuun mennessä, rajapyykkiin kun on enää 4 kiloa.
Turmelluin toukokuussa, kolmisen kiloa lisää. Ei taida toteutua tämä tavoite.
 
Jykylässä tulee saapasteltua kaikkialle, pyöräilläkin voisi mutta ei huvita yleensä. Tämän saapastelun takia kävelen viikoittain sen 40-60 km, riippuen siitä paljonko on luentoja, muuta elämää ja yleistä "lähdenpäs tästä metsään hiipparoimaan". Tuo matka on arvio, koska minulla ei ole mitään askelmittaria yms joka näyttäisi paljonko oikeasti hiippailen pitkin tätä kylää.
Ainakin sen olen huomannut että luennolla ei väsytä niin tuhottomasti kun sinne on ensin käppäillyt eikä esim istunut koomaisena bussissa. Muutenkin enemmän raitista ilmaa on aina hyvä juttu, eikä nyt enää edes jaksa lähteä lenkille kun "urheilua" tulee muutenkin minulle tarpeeksi. Jossain vaiheessa voisi alkaa käydä salilla mutta ei vielä.
 
Olen hurahtanut! Minusta on tullut faskia-uskovainen :) Faskiat ovat lihasten peitinkalvoja, joita on useaa lajia. Voivat jäädä ikäviin jumeihin. Olen keski-ikäinen astmaatikko täti-ihminen, jolla on paletissa myös kaikenlaisia muita liikuntaa haittaavia tuki- ja liikuntaelinjuttuja (joista osa aika graaveja). Nyt lähes vuoden alaselkä on ollut pirullinen vaiva. On ollut sitä ennenkin, mutta nyt olin vaipua epätoivoon, kun en omin voimin saanut alaselkää pysymään oireettomana. Ja kun keväällä aloin juosta enemmän, niin penikkatauti tuli kylkiäisenä.

Jo keväällä fysioterapeuttini puhui faskioista. Nyt epätoivon iskiessä hakeuduin jälleen fysioterapiaan. Olin aiemmin käyttänyt hierontarullaa jumien aukaisuun, isompaa ja pienempää. Sekä myös nystyräpalloja, kahta erikokoista kovaa ja yhtä hieman joustavaa (alunperin koiran lelupallo).

Nyt tutustuin mujuttimeen. Tai itse asiassa mujuttimen voi tehdä veitsestä sitaisemalla teippiä terän ympärille ja käyttämällä sitä pyöreää kädensijapäätä :) Älysin, etten ollut päässyt pallolla ja rullalla juuri tarpeellisiin kohtiin alaselässä rangan vieressä sekä sääriluun viereen. Miten voi koskea ja miten PALJON voi koskea! Ihanaa. Pitää vain hillitä itseään, että pitää käsittelyissä parin päivän välin.

Edelleen alaselkä ja penikkatauti vaivaavat, mutta penikkatauti helpotti 80-90% ja alaselän vaivat katosivat puoleen. Enää ei tarvitse aamulla katsoa sukkia lattialla tuskaisena siitä ajatuksesta, että ne pitää saada sieltä jalkaan.

Jos listaan näitä juttuja, jotka vuosikymmenien kokemuksella ovat minulla toimineet, niin kärjessä ovat OMT (ortopedinen manuaaliterapia :heart:), pilates (syvät lihakset) ja uutena tämä faskioiden manipulaatio. Kaikissa näissä on pointti, että miten pidät itse itseäsi kunnossa ja toimintakykyisenä!
 
En ole kuullut mujuttimesta, mutta ilmeisesti vähintäänkin läheistä sukua faskia-raudoille, joita hyödynnetään graston-tekniikassa. Minulla on ollut ongelmia akillesten kanssa, pitkittynyttä ja jopa kroonista tulehtumista. Tähän on tuota yritetty vähän laihoin tuloksin, mutta itse juurikin tavallista ruokaveistä hyödyntäen tekniikan (tai jonkun oman versioni siitä, koska en sitä ole opiskellut) soveltaminen on auttanut moneen muuhun pieneen vaivaan ja tuntunut avaavan jumeja ihan mukavasti. Myös siitä kivaa, että se on varsin helposti lähestyttävä, eikä varsinaisesti vaadi suurta osaamista siinä mielessä, että vahinkoa ei itselleen oikein saa aiheutettua (ainakaan minä en ole onnistunut). Toki osaaminen saattaisi johtaa parempiin hoitotuloksiin. :p
 
Jos listaan näitä juttuja, jotka vuosikymmenien kokemuksella ovat minulla toimineet, niin kärjessä ovat OMT (ortopedinen manuaaliterapia :heart:), pilates (syvät lihakset) ja uutena tämä faskioiden manipulaatio. Kaikissa näissä on pointti, että miten pidät itse itseäsi kunnossa ja toimintakykyisenä!
Kuulostaa hienolta, ihanaa kun olet löytänyt toimivia keinoja pitää kehostasi huolta :) Manuaaliset "käsittelyt" ovatkin parhaimmillaan silloin kun ne mahdollistavat oman liikkumisen. "Liike on lääke" sanotaan ja se tosiaan pitää paikkansa.

Tuo faskia-homma on jännä juttu, koska jotain siinä selvästi tapahtuu. Mutta lihaskalvo on kyllä sen verran tiukka ja vahva rakenne, että monet aiheellisesti epäilevät voiko vaikutus tosiaan tulla siitä, että sitä jotenkin "irroitellaan" (jokainen joka on joskus käsitellyt lihaa voi mielessään kuvitella tämän). Kaikkeahan emme toki vielä tiedä; vaikutus voi tulla jonkin vielä tuntemattoman mekanismin kautta. Kovasti muotia nämä faskiakäsittelyt nykyään ovat.
 
Minä kun olen tällainen vähän kaiken kokeilija joka tekee hetken jotain ja kyllästyy ja jättää sen ja kohta kokeilee jotain muuta niin nyt olen löytänyt itselleni sopivan "treeni" rytmin ja tavan tehdä.
Yhtenä päivänä teen tietyn sekä lihaskuntoa että airobista liikuntaa sisältävän kotijumppasarjan. Venyttelyineen se vie n 30-45 min. Seuraava päivä on joogaa, ahahia tms. erilaista juttua. Olen käyttänyt Yogaian ilmaisvideoita. Sitten on yksi lepopäivä ja neljäntenä päivänä alkaa alusta. Minusta tässä parasta on myös rytmin joustavuus. Voin tarvittaessa vaihtaa päivien järjestystä ihan omien tuntemusten mukaan ja toisaalta olen antanut itselleni luvan kuitata kevyemmän liikunnan myös uimarantakäynnillä tai tavallista pidemmällä kävelyllä. Eli tavallaan annan itselleni luvan lusmuillakin sen päivän vähän sinne päin jos oikeasti siltä tuntuu. Lisäksi jos joskus jää päivä välistä niin en ajattele koko homman loppuneen siihen ja että pitäisi alkaa alusta vaan ajattelen että tähän tulikin näköjään vahingossa kaksi lepopäivää. Psykologisesti tämä rytmi on siis minulle tosi toimiva. Yksi tärkeä palanen siinä että muistan pitää rytmiä yllä on se että merkkaan työpöydällä olevaan kalenteriin milloin tein mitäkin. En siis etukäteen määritä päiviä vaan niin että jos en muista missä mennään niin näen mitä on tehty ja toisaalta näen myös jos tulee ylimääräisiä lepopäiviä enkä myöskään lipsu pelkästään jumppasarjaan tai pelkästään joogaan tai asahiin.

Ruokailurytmiäkin on muutettu. Syön aamupäiväpainotteisesti ja niin että jos ei siltä tunnu niin minulle ei tule tilannetta jossa vahingossa istuisin päivällis-illallispöytään. Syön iltapäivällä/alkuillasta vain jos oikeasti on nälkä. Iltapalaa en voi jättää välistä. Kokeilin ja se on kamalaa. Toisaalta syömättömyys ei myöskään ole se oikea ratkaisu, mutta olen nyt yrittänyt välita kohtalaisen kevyitä ja terveellisiä kasvisruokia vielä entistä enemmän.

Se mikä sai minut nyt ryhtymään eri tavalla tosissani tähän on se että vaikka painoindeksiä ei saisi tuojottaa niin kuitenkin se näyttää minulle tällä hetkellä ensimmäistä kertaa elämässäni lievää ylipainoa. Minulla on kuitenkin yli puoli elämää ollut laihan identiteetti ja jossain kohtaa se alkoi rakoilla, mutta nyt on oikeasti myönnettävä että jos tahdon pitää painoni jotenkin kurissa niin minun on ruvettava tekemään jonkunlaisia muutoksia elämäntapoihin. Yritän olla aktiivisesti laihduttamatta, mutta väkisin sekin ajatus tunkee jatkuvasti mieleen.
 
En oo vuoskausiin vastannu täällä mihinkään, mut tää keskustelunaihe ku osu silmiin ni aattelin pitkästä aikaa aktivoitua :) (saa nähdä jääkö tähän vai avaanko sanallista arkkuani muuallakin :grin:).

Mä oon vuoskaudet kamppailu painoni kanssa, ku sen lisääminen on ollu niin paljon helpompaa ku pois saaminen ja herkuille ein sanominen vähän niinkun mahdoton tehtävä.. Oon monta kertaa alottanu tai yrittäny alottaa elämäntapamuutoksen, mut ikinä se ei oo pitäny... Lipsumiset oon ottanu hirveen raskaasti ja siinä vaiheessa on vähän niinku menny motivaatio koko touhuun...

Nyt jostain syystä vuoden vaihteen jälkeen sain ihan tosissani itteäni niskasta kiinni. (Ois ihan kiva tietää mistä se motivaatio tuli...:D)
Oon aina aikasemmin ollu salihommia kohtaan hyvin kielteinen, mut onneks yks työkaveri sai mut houkuteltua kaverikseen työpaikan salille ja kun vielä toinen työkaveri tiesi laitteista ja treenaamisesta paljon, sain tosi hyviä vinkkejä mitä ja miten kannattaa tehdä.
Ja kun uskollisesti joka viikko useempana päivänä ennen tai jälkeen töitä kävin rehkimässä, opin jossain määrin jopa ymmärtämään ihmisiä jotka jää salihommiin koukkuun :) Se rehkimisen jälkeinen onnistumisen tunne on aika mahtava :D

Oon syömisien suhteenkin yrittäny muuttaa tottumuksiani kokonaan (joka aamu alkaa kaurapuurolla :D), pienentänyt annoskokoa ja mietin hiukan mitä suuhuni pistän ja kun vielä tarvittaessa herkuillekin ein sanominen jo onnistuu, oon jo tuloksiin ihan äärimmäisen tyytyväinen. Lopulliseen tavotteeseen on toki matkaa vielä, mut oon kovin onnellinen, et oon nyt löytäny ne itselle toimivimmat tavat :)
 
Hah, ja minä taas joka kävin hehkuttamassa hyvästä omasta atvastani löysin taas syyn/tekosyyn sille että homma tuntuu jumahtaneen paikoilleen (en sano loppuneen kokonaan, mutta täysi viikko meni kahden jumppakerran välillä) kun tuli niin täydellisen tuskaisen kuuma että ei vaan pysty iltapäivisin tekemään mitän fyysisesti kuormittavaa ellei sitten ui, mutta yksin kahden pienen lapsen kanssa uiminen liikuntamielessä on aika mahdotonta.
 
Olin eilen vahtimassa kahta lasta uimarannalla (tosin isompaa, jotka uivat hukkuvaa koiraa). Sain itse liikuntaa, kun uin huolestuneen kanaemon lailla siellä syvemmällä puolella eestaas :grin: Minusta ei tulisi ikinä uimavahtia, olin aivan stressaantunut vieraasta lapsesta... onneksi sain ne sitten innostumaan kiipeilystä isoille kiville. Juuri, kun äitinsä tuli hakemaan, niin kerroin: "Siitä on se vaikein kohta mennä ylös, jalka voi lipsahtaa ja sitten on polvi sekä sääri verillä. Sinne vaan! Hienosti menee!". Ehkä en saa tätä pestiä uudelleen kuin äärimmäisessä hädässä :p
 
Olen alkanut miettimään elämääni ja siinä olevia epäselvyyksiä, joten muutin hieman kurinalaista ruokavaliotani ja liikuntatottumuksiani. Ruokavalio on muuttunut vapaammaksi, mutta se johtuu siitä, että se meni ihan överiksi, enkä saanut tarpeeksi energiaa ja hyviä ravintoaineita, kun tuijotin vain kaloreita ja stressitaso nousi, mikä taas aiheutti painonnousua. Ruoan kanssa olen päättänyt, että voi syödä maistuvaakin ruokaa, kun siellä on kaikki kunnossa ja määrä kohdillaan. Ruokamäärät ovat olleet liian pienet, mistä minulle on sanottu jo muutaman kerran. Se on huono asia, koska nyt se paino jyllää paikoillaan, kun ei ole tarpeeksi polttoainetta ja keho menee säästömoodille.

Aloitan taas vesijuoksun maanantaina ja yritän saada liikunnalla taas elämäni kuntoon. Tähän mennessä ollut erittäin huono tuuri, koska on tullut koko ajan loukkaantumisia lisää. Nytkin kävelyn/juoksun estää jalka, josta on mennyt jollain tapaa nivelsiteet. Noh.. jännä nähdä, yritän keskiviikkona sen kanssa päästä lekuriin. Tämän vuoksi siis en ole para-aikaakin juoksentelemassa tuolla. Sanotaanko näin, että minulle on alkanut tulemaan osittain pakkomielle tästä elämäntapamuutoksesta, mikä on osittain hyvä ja osittain erittäin huono, sillä ahdistun nopeasti, jos en pääse liikkeelle. Nyt olen pyrkinyt siihen, että käyn edes 5min kävelemässä kipeän jalan kanssa, kuin pysyisin koko päivän paikoillani. Sekin helpottaa.

Kävin juttelemassa ammattilaisen kanssa mielenterveydestäni, koska aloin huolestumaan itsekin jatkuviin kiukun purkauksiin. Kävin runsaat kaksi kertaa ja hoitaja sanoi, että tämä oli tässä. Hän ei koe minun tarvitsevan enempää henkistä apua, kun sain tulpan pois. Vuosi on tosin ollut ihan kamala, ensin Mummi kuoli, sitten isotätsy ja sitten vielä erittäin pitkäaikainen teatteriystäväni menehtyi syöpään. Kolme erittäin tärkeätä ihmistä minulle. Nyt meillä kuoli kissa erittäin pahaan epilepsiakohtaukseen, joka johtui lämpöhalvauksesta. Syytin itseäni siitä, kunnes ymmärsin, että syytin itseäni siis mummilta saamani kissan kuolemasta ja sen jälkeen homma rauhoittui.

Olen nyt alkanut miettimään maiseman vaihdoksen tärkeyttä, kuinka paljon se auttaa elämäntapamuutoksessa ja rauhoittumisessa. Tästä saakin huomata, että välillä se kodista ja paikkakunnalta lähteminen tekee erittäin hyvää. Minulle, kun on sattunut vain näitä Helsinkiin sairaalaan ajoja pelkästään, niin on ihan hyvä lähteä tekemään jotain ihan muutakin! Odotan jo syksyä, josko saisi työt aloittaa, mikä auttaisi tässä elämäntapamuutoksessa huomattavasti!
 
Muistakaahan armollisuus itseä kohtaan. Kukaan ei pidemmän päälle jaksa sellaista muutosta, joka vaatii jatkuvaa pinnistelyä, kieltäytymistä ja jos lipsahdukset aiheuttavat morkkista. "Good enough is good enough" on hyvä motto niin syömisten kuin liikunnan suhteen kun halutaan saada aikaan pysyviä muutoksia.

Minä olin eilen mummojen vesijumpassa :grin:Näillä helteillä ei todellakaan hirveästi jaksa liikkua, mutta tuo vesijumppa viileässä altaassa oli ihanaa. Nauratti kun muut osallistujat tosiaan olivat aika iäkkäitä. Sen päälle innostuin vielä uimaan puolisen tuntia, mitä en ole tehnyt aikoihin.
 
Nyt ainakin annoskoot ovat minulla kondiksessa, mutta aamupala on minulle vieläkin vaikea. Vedenjuonti on erittäin hyvällä pohjalla, mutta en juo pelkkää vettä, ettei lähde huonoon jamaan.

Valitettavasti tuli takapakkia, kun kävin lekurissa jalan kanssa ja siellä on nilkan ulkosyrjän revehtymä, eli toisinsanoen se on nyt nilkkatuki ja pakkolepo. Ahdistavaa olla miltei pelkästään kotona. 4vkoa pitäisi kärvistellä. Kolme viikoa nilkkatuen kanssa ja viikko, että nilkka pysyy kasassa, ilman tukea. Koiran kanssa ei pääse lenkille, enkä pääse mitään vesijuoksemaan, enkä tällaisia. Ottaa vähän päähän.

Minun pitäisi oppia olemaan armollisempi itseäni kohtaan, joka aiheuttaa nyt aika pahoja konfliktitilanteita itseni kanssa. Otan ns. Haumatsia itseni kanssa. @Jaamar tietää mitä tarkoitan haumatsilla itseni kanssa, se on erittäin koomista katseltavaa ja kuunneltavaa :D

Söin pari päivää erittäin terveellisesti ja nyt tein tänään makaronilaatikon, ettei tarvitse heti väsätä uutta ruokaa. Mutta annoskoot on pysyneet kohtuullisena ja aamupalaakin olen syönyt viikon aikana 3pvänä :)
 
Ei koskaan pitäisi sanoa "ei koskaan". Enkös minä tälläkin palstalla sanonut, että minä en juokse? Että ei ole minun juttuni se. No kuinkas nyt onkin päässyt käymään niin, että olen alkanut käymään juoksulenkeillä. Yht äkkiä vain huomasin, että tämähän on kivaa :joy: Ja aion kyllä pitääkin sen kivana sillä tavalla, että en aseta itselleni mitään tavoitteita. Juoksen jos huvittaa. Jos ei huvita niin en juokse. Olennaista on myös se, että juoksee metsässä ja pehmeällä alustalla.
 
Päivitystä siihen netinrajoittamiseen. Se toimii, jos olen kavereiden seurassa tai jos on jotakin tekemistä. Sitten, kun tyhjä hetki iskee niin kylläpä se luuri on taas nenän edessä niin kuin ennenkin. Pitää nyt ihan todella alkaa tehdä töitä tämän ihme kännykkäuutisriippuvuuden kanssa koska tämä on hankalampaa mitä oletin. Niinhän ne kaikki addiktit sanovat, mutta kuitenkin. Ainakin käytän sovelluksia nyt vähemmän kuin ennen, mutta silti tuntuu siltä että olen koko ajan puhelimella. Tiedän tämän siksi, että olen seurannut puhelimen jostakin asetuksista sitä, kauanko tietty sovellus on ollut käytössä päivän aikana. Numerot ovat laskeneet mutta silti voisi olla vähentämisen varaa.
Ihan kiva että käytän luuria jotain viisi tuntia päivässä seitsemän sijaan, mutta on se viisikin jo aika lailla paljon. Tietysti tästä suurin osa on musiikin kuuntelua, joka on taustalla ikään kuin radiona, joten ehkä sitä ei pitäisi laskea. No jaa, mutta tässäpä vähän päivitystä siitä, miten tämä yritys sujuu. Kyllä se tästä kai vähitellen vähenee, mutta on se hankalaa kun kaikilla on kännykkä kädessä ihan koko ajan, jolloin on periaatteessa ihan okei pitää itsekin luuria naaman edessä koko ajan. Välillä tulee omituinen olo ilman puhelimen selausta, jos esimerkiksi kaikki kaverit ympärillä keskittyvät puhelimiinsa ja toisella korvalla keskusteluun.
 
Ylös