Elokuvan tai TV-ohjelman nimi kadoksissa!!

Joku Aarresaari tai Seikkailujen saari se lieni olevan (oma käännös). Katselin sitä joitain kertoja ranskankieliseltä TV5 kanavalta. Mutta ranskaa osaamattomana sarjan nimi on unohtunut, vaikka tuolloin pystyinkin sen bongaamaan ohjelmatiedoista.
 
En mene takuuseen, mutta olisiko pyörinyt Suomessa nimellä Seikkailujen linnake? Jotain sellaista kuitenkin, kuten Lehtokuusamakin mainitsi. Itse yllätyin suuresti, kun 1999 kaapelilliseen kämppään muutettuani törmäsin uudelleen ko. sarjaan tuolla mainitulla TV5:llä :)
 
Suomeksi sarja oli tosiaan nimelä Seikkailujen linnake. Alkuperäinen ranskalainen nimi on Fort Boyard. Siitä löytyy tietoa mm. Wikipediasta. Muistan katsoneeni sarjaa, ja silloin se tuntui tuoreelta ja jännittävältäkin. Nykyisin noita samankaltaisia "realityja" tulee kuin sieniä sateella. Tosin kilpailijat tuossa sarjassa taisivat olla kaikkea muuta kuin matti meikäläisiä.
 
Uijui! ^.^
Kiitos paljon kaikille. Sain lopulta mielenrauhan. Olisi kiva kyseistä sarjaa nähdä, kun pienenä se vaikutti niin jännälle. Seikkailujen linnake kyllä voittaa kaikki Selviytyjät ym. helposti. :D
 
Minulle tuli tuossa yksi yö mieleen sellain leffa, mistä näin joskus lapsena ehkä puolet... Muistan vaan, että siinä oli kaksi aika nuorta lasta, tyttö ja poika, jotka oli parhaat ystävykset. Tekivät verivalan ja kaikkea. Sit oli joku sormushomma, jotenkin että sen tytön sormus hävisi (ja niillä oli riitaa?)... ja poika etsi sen, mutta pudotti ampiaispesän tai meni liian lähelle tai jotain, ja sit kuoli niihin pistoihin...

Tosi selkeästi selitetty, mutta tykkäsin sillon pienenä ihan hirveästi kyseisestä leffasta, enkä edes koskaan ole nähnyt sitä kokonaan :D Ja kaikkein huvittavinta tässä on se, että viimeisen kymmenen vuoden aikana en edes ole muistanut koko leffan olemassaoloa.. (x
 
Etsimäsi elokuva on Tyttöni mun. Alkuperäiseltä nimeltään My Girl.

Siinä siis Vada-niminen tyttö ja ystävänsä Thomas. Vadan isä omistaa hautaustoimiston (?). Löytyy mainitsemasi kohtaukset verivalasta lähtien.

Aivan ihana leffa! :) Taitaa olla 90-luvun alkupuolelta, pääosissa Anna Chlumsky, Macaulay Culkin, Dan Akroyd ja Jamie Lee Curtis.
 
Oliko se noin helppo juttu?! o__O Kiitos hirveästi. Ja itse asiassa, nyt kun sanoit, niin tuo elokuvan nimi kuulostaakin aika tutulta. Kiitos, ei tässä sit muuta kuin leffavuokraamoon...! ^^
 
Mikähän mahtaa olla tämän vuoden "haltiaelokuvan" nimi. Taisi olla vuoden vaihteen iltalehdessä/sanomissa lista odotetuimmista elokuvista 2006 vuodelle. Ja siellä sanottiin, että vuoden lopulla tulee jokin haltiaelokuva. Perustui muistaakseni jonkun teinin kirjoittamaan fantasiakirjaan, taisi alkaa F kirjaimella se nimi. Mutta lehti on nyt hävinnyt tietämättömiin ja jäi hämäämään tuo nimi.

Ja jos nimi sieltä jonkun mielen syövereistä putkahtaa niin onkohan kyseinen henkilö lukenut koskaan sitä kirjana. Ajattelin vain että tarviiko mennä sitä katsomaan, paitsi siinä toivossa että näkisi uudelleen syntyneen Haldirin tai jonkin vastaavan Gil-Galadin/Fingonin... :grin:
 
Morgoth Bauglir sanoi:
Mikähän mahtaa olla tämän vuoden "haltiaelokuvan" nimi. Taisi olla vuoden vaihteen iltalehdessä/sanomissa lista odotetuimmista elokuvista 2006 vuodelle. Ja siellä sanottiin, että vuoden lopulla tulee jokin haltiaelokuva. Perustui muistaakseni jonkun teinin kirjoittamaan fantasiakirjaan, taisi alkaa F kirjaimella se nimi. Mutta lehti on nyt hävinnyt tietämättömiin ja jäi hämäämään tuo nimi.
Mahtaisiko olla ollut Christopher Paolinin Eragon, se on ainakin teinin kirjoittama fantasiakirja, jonka elokuvasovituksen pitäisi ilmestyä tänä vuonna? Joskaan haltioita tarinaan ei kai kovin keskeisesti sisälly (vaikka varmaan ne jotenkin juttuun on sisällytetty, niin tärkeä fantsuklisee). Pohjana olevan kirjan pitäisi olla melkomoisen karmea tekele (kirjasta keskustelua esim. Risingshadow'n foorumilla), joten elokuvaakaan tuskin kannattaa innolla odotella.
 
Haltiamieli sanoi:
Mahtaisiko olla ollut Christopher Paolinin Eragon

Juuri sehän se oli, vaikka yritinkin johtaa harhaan väärällä alkukirjaimella.

No, joka tapauksessa pitää olla kuulolla ja katsoa traileri aikoinaan, jos vaikka innostuisi. Muutama hyvä näyttelijä on ainakin saatu mukaan (Malkovich, Irons).
 
Mikä leffa? Kyseessä amerikkalainen komedia kahdesta ex-presidentistä joita jahtaa joku paha tiedustelupäällikkö ja muutenkin on kaikenlaisia salajuonia. Veikkasin elokuvan olevan 90-luvulta. On tullut telkasta kesällä 2001 (satuin silloin sen katsomaan) ja aivan pari viikkoa sitten.
 
<a href="http://us.imdb.com/title/tt0117119/combined">My Fellow Americans</a>? (Suom. "Kansalaiset!")
 
Mikä onkaan sen leffan nimi, joka kertoo maailman parhaasta mäkihyppääjästä. Kyseinen tyyppi voitti mm. vuonna 1988 Calgaryn olympialaisissa kolme kultamitalia. Hänellä on tilillään myös 22 maailmanmestaruusmitalia (joista kolmetoista kultaisia) ja neljä tai viisi avioliittoa. Kaksi viimeisintä avioliittoa kun on saman naisen, tamperelaisen mustamakkaratehtailijan perijättären, kanssa solmittu. Kyseisen leffan päähenkilö on levyttänyt myös kaksi täyspitkää albumia, joista ensimmäinen myi kultaa.

Nyt vaan pitäisi antaa tsäänsille mahdollisuus ja muistaa leffan nimi? :grin:
 
Hmm, tuo vaatii jo melkomoista miettimistä, ei tule ei :grin:

Joo. Minua on jo aika kauan häirinnyt joku suomalainen sarja joka tuli joskus viime vuosikymmenellä. Siinä oli semmoinen mummo joka kuoli keltatautiin ja sitten sen lapsenlapsi joka kävi ullakolla juttelemassa sille tjsp. Hyvät on muistikuvat joo, mutta jos joku sen tuolla tietäisi..
 
Joo. Minua on jo aika kauan häirinnyt joku suomalainen sarja joka tuli joskus viime vuosikymmenellä. Siinä oli semmoinen mummo joka kuoli keltatautiin ja sitten sen lapsenlapsi joka kävi ullakolla juttelemassa sille tjsp. Hyvät on muistikuvat joo, mutta jos joku sen tuolla tietäisi..

Muistelisin että toi oli Ruusun Aika -sarjasta. Se oli jo joskus 80- ja 90-lukujen taitteessa, mutta uusinta tuli muistaakseni joskus vuoden 2000 paikkeilla. Toinen vaihtoehto vois olla Puhtaat valkeat lakanat, en muista tarkkaan kummassa näistä oli se kyseinen mummo, mutta veikkaan Ruusun aikaa.
 
Se oli Ruusun ajassa. Itselleni jäi parhaiten mieleen perheen koira, se oli niin lutuinen. :)
 
Olen eilisestä miettinyt, että mikä oli sen aikoinaan Pikku kakkosessa olleen muovailuvaha-lohikäärmeen nimi? Sillä oli sellainen kiharakarvainen pukki kaverinaan ja pienistä muovailuvahapalloista aina kehkeytyi jotain.
Nimi hakusessa, melkein kielen päällä muttei kuitenkaan..
 
Muovailuvahalohis

Onko nyt kysymyksessä Justus? Vai onkohan Pikkukakkosessa ollut muitakin lohikäärmeitä.. Muovailuvahajuttuja ainakin oli jos jonkinnäköisiä *nostalgisoi yksin kotona*
 
Ylös