Entisen Neuvostoliiton aiheuttamat tuhot Suomessa...

Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.

Migus

Hobitti
Entinen Neuvostoliitto aiheutti vakavia vahinkoja Suomessa esim. valtavan kokoinen väestön siirto jonka takia sadattuhannet suomalaiset joutuivat lähtemään kodeistaan. Sen lisäksi Neuvostoliitto vei Suomelta Euroopan mahtavimmat nikkelikaivokset ja yhteyden kahteen vesialueeseen:Laatokkaan ja Pohjoiseen Jäämereen. Toivoisin, että ihmiset ympäri Suomen ottaisivat kantaa tähän suunnattomaan törkeyteen ja häpäisyyn jonka Neuvostoliitto aiheutti. Myös te.

Elikkä: kestättekö sellaista rauhan ja sulassa sovussa elämisen murskaamista kuin edellä mainittu? :?:


Merri siirsi Majataloon, keskustelun laatu kun on mitä on
 
Katson, että enemmän Suomella on hävettävää kuinka se on käyttäytynyt historiallisesti Neuvostoliittoa tai Venäjää kohtaan itsenäisenä, osana Ruotsin kuningaskuntaa tai Natsi-Saksan ”rinnakkaistaistelijana”, kuten diplomaattinen termi kuuluu.

Tänään olin taas yhdessä tilaisuudessa, jossa joku mummo halusi Karjalan takaisin. Joidenkin tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että Suomi ja Neuvostoliitto tekivät ihan virallisen rauhansopimuksen Pariisissa (oliko se vuosi 1948?) ja asia on loppuun käsitelty. Ei Napoleonin tai Caesarin sotien seurauksistakaan vaadita mitään korvauksia. Ei ole olemassa mitään alkuperäistä Euroopan karttaa. Rajat on läpi historian muuttunut.

Jos on hävinnyt sodan se on voi, voi!

Sitä paitsi ne, jotka haluavat asua Karjalassa voivat lähteä sinne heti. Ei karjalaisuus tarkoita välttämättä suomalaisuutta. Postmodernisssa maailmassa täytyy ajatella kosmopoliitisti. :)
 
No oikeastaan halusin kokeilla itse luolda keskustelun, mutta en keksinyt muuta aihetta ja kirjoitin vain jotain sotaan liittyvää. :wink:
 
Neuvostoliitto on jees, siellä järjestettiin hyviä paraateja ja sävellettiin hienoja biisejä.

Eipä se Suomi tosiaankaan puhtoinen itsekään ole. Mitä tulee Stalinin ja muiden diktaattoreiden aiheuttamiin kansanmurhiin, niin kannattaa muistella kuin valkoiset kohtelivat punaisia Suomenkin sisällissodan aikana.

Ja tosiaan, tuo Karjala-hössötys on WANHA!
 
Hilgaria sanoi:
Neuvostoliitto on jees, siellä järjestettiin hyviä paraateja ja sävellettiin hienoja biisejä.
Sanoppa muuta. Kaikista kansallislauluista juuri NL-hymni ja Saksan Demokraattisen Tasavallan laulu ovat olleet parhaita (+ Israelin). Kumma juttu :)
 
Pökäle sanoi:
No oikeastaan halusin kokeilla itse luolda keskustelun, mutta en keksinyt muuta aihetta ja kirjoitin vain jotain sotaan liittyvää. :wink:

Pyöreässä pöydässä on jo topikki toisesta maailmansodasta, luulisi sen riittävän jos haluaa sotaan liittyvistä asioista keskustella. Topikkia ei kannata aloittaa vain sen takia, että "haluaa itse luoda" sellaisen.

Joten jos haluatte keskustella Neuvostoliiton toimista sotien aikaan, niin Pyöreään pöytään, kiitos. Tämä menee lukkoon.
 
Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Ylös