Hei kaikille!
Uusi jäsen täälläkin. Olen siis falindis, 26-vuotias nainen pk-seudulta ja Tolkien-fani! Vaikka Tolkienin teokset ovat tulleet tutuksi jo ylä-asteella, palasin fandomiin oikeastaan vasta viime vuoden keväällä luettuani Silmarillionin. Siitä eteenpäin olen ollut todella aktiivinen ulkomaisen Silmarillion-fandomin parissa Tumblrin ja Twitterin puolella, enkä oikeastaan tiennyt tämän foorumin olemassaolosta ennen kuin hetki sitten, ja valtaosa suomalaisesta fanituksestani on tapahtunut FinFanFunin puolella. Nyt kuitenkin uskaltauduin viimein liittymään tänne, jotta saisi myös suomalaisia Tolkien-kavereita!
Olen ammatiltani tutkija mutta lähestulkoon kaikki vapaa-aika menee sitten erilaisen Tolkien-contentin parissa. Harrastan monenlaista fancontenttia, esim. fanfictionia ja fanitaidetta ja tänä keväänä elämääni astui myös ensimmäistä kertaa cosplay, ja olen cossannut tähän mennessä esim. Melkoria, Sauronia, Annataria ja lukuisia Fëanorin huoneen jäseniä. Tämänhetkisenä cosplay-projektinani on Galadriel. Tuotan valtaosan sisällöstäni Instagramiin ja Tiktokiin josta minut löytää tällä samalla nimellä (tai sitten nimimerkillä moodrose_art). Seuraavaksi odotan innolla conien avautumista ja minusta olisi ihanaa tutustua enemmän suomalaisiin Tolkien-cosplayharrastajiin ja tehdä yhteistyötä.
Kuten ehkä avatarista saattaa päätellä, Tolkien-pahikset ovat suosikkejani ja minut löytääkin aktiivisesti erilaisilta alustoilta puuhastelemassa kaikenlaista heihin liittyen (hostasin esim. Tumblrissa elokuussa tapahtumaa nimeltä Tolkien Villains Week). Sauron on aivan suosikkini mutta Melkor hyvänä kakkosena, muita suosikkihahmojani ovat esim. Celegorm, Maedhros ja Celebrimbor. Lempiteokseni on tietysti Silmarillion, mutta tällä hetkellä on menossa TSH-reread. Odottelen myös innolla tilaamani The Nature of Middle Earth-teoksen saapumista.
Ilo tavata ja tutustua suomalaiseen Tolkien-yhteisöön!