Esitellään itsemme!

@Homppapomppa : Perusvinkiksi ensinnäkin se, että täällä Vihreässä Lohikäärmeessä ei katsota pahalla vanhojen ketjujen kaivelua, joten käy läpi esimerkiksi Keski-Maa ja Tolkien -aluetta ja kirjoittele omia ajatuksia aina kun sellaisia pintaan tulee. Itse ainakin palaisin mielelläni moneen vanhaan keskusteluun, joka näin uudestaan ilmoille putkahtaisi. :)

Peleistä: Lotron kinship Iltaruskon Vartijat on perustettu tämän foorumin kautta, itsekin palailen siihen maailmaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Pöytäroolipeleistä suosittelen tutustumaan Cubicle 7:n peleihin, sieltä löytyy esimerkiksi keskimaalaiset One Ring ja Adventures in Middle Earth -pelit.

Tervetuloa vielä minunkin puolestani!
 
Ainakin kuvittelisin tämän kuvauksen innoittaneen muinaisen pohjoismaisen Tolkien-festivaalin markkinoilla myydyt nahkanauhoihin pujotetut kulkusniput, jollaiset nilkoissaan Telcontarin festivaaliosasto kylvi kauhua muihin suomalaistolkienisteihin lopun festivaalin ajan.

Näin reilusti jälkikäteen kiitän aamuherätyksestä liikuntasalissa, jonka poikki riensitte kyseiset kulkuset jaloissanne. En olisikaan halunnut nukkua yhtään enempää, murmurmur... :x
 
Lämpimästi tervetuloa Homppapomppa!
Kuulostaa epäilyttävästi joltain morristyyppiseltä tanssilta.
Minulla taitaa olla edelleen kulkuset jemmattuna muinaisen pikkujoulumiitin jäljiltä :D

Näinköhän saan tähän liitettyä kuvalinkin... Kulkuset näkyvät puoliksi jalkani takaa. Jos tanssiin osallistujat eivät halua julkisuutta, niin poistan sitten. Mutta koska kyseessä oli Black Morris, niin olemme lähes tunnistamattomia ;). Ja tanssi oli Pratchetin Kiekkomaailmasta tuttu "Stick and bucket"
 
Last edited:
Ryhmäteatterilaisilla oli myös oma versionsa homppapompasta, ja se opetettiin auliisti Taru Sormusten Herrasta -näytelmän yleisöllekin. Siihen ei kuitenkaan sisältynyt hyppyjä, joten ihan autenttiseksi en sitä sanoisi.
 
Keppi ja ämpäri on jo tuttu tanssi, mutta ryhmiksen homppapomppaa olisi kiva päästä kokeilemaan, jos joku näytelmän nähnyt sen vielä vaikka sattuisi muistamaan!
 
Ehkä Homppapomppa on parhaimmillaan silloin kun se on epämääräinen mieluva pomppivista Hobiteista.Eräänlainen musiikillinen Tom Bombadill jonka viehätys piilee siinä ettei ole täysin varma sen olemuksesta.Muokaten erästä mainoslausetta:"Hauskinta on se mitä et näe".
Mainio video yllä.Jotain tuollaista kuvittelin homppapompan olevan.Joskin vielä vauhdikkammpaa ja raisumpaa.
 
Keppi ja ämpäri on jo tuttu tanssi, mutta ryhmiksen homppapomppaa olisi kiva päästä kokeilemaan, jos joku näytelmän nähnyt sen vielä vaikka sattuisi muistamaan!

Sattuupa hyvinkin, se on nimittäin tosi yksinkertainen ja ilmeisesti lähinnä yleisön hauskuuttamiseksi keksitty versio.
 
Tervetuloa minultakin. Täällä siis asustaa myös karmea Ankeuttaja, muistakaa lukita kolon ovi illalla...
 
Päätänpä minäkin kertoa itsestäni! On tänne kuitenkin jo muutama viesti tullut jo raapusteltua ja tunnuskin ollut jo noin kuukauden :)

Olen siis 16-vuotias tyttö, ja olen hurahtanut itse Tolkienin maailmaan pari vuotta sitten, ajateltuani että pitäisiköhän klassikko-TSH-kirjatkin lukea jossain vaiheessa. No, vihjaisin tästä äidilleni ja sainpahan sitten joululahjaksi Taru Sormusten Herrasta-kirjat. Rakkaus Tolkienia kohtaan oli syttynyt. Vastikään olen alkanut etsiskelemään netistä muitakin Tolkienin maailmasta tykkääviä, kun ei lähipiirissäni oikein ole fantasiakirjallisuutta lukevia... Sitten päädyin tänne Lohikäärmeeseen ja loin heti tunnuksen, kun huomasin tällaisenkin foorumin olevan olemassa. :D

Harrastukseni ovat hyvin monenlaisia, mutta tärkeimpinä mainittakoon kaikenlaisen kirjallisuuden lukeminen (eritoten fantasia on suosikkini), kaikenlainen urheilu aina lenkkeilystä uintiin (järviuiminen on parasta!) sekä jossain määrin myös valokuvaus. Tykkään valokuvata omaa hienoa luontoamme eniten, eritoten kesällä harrastukseni räjähtää huippuunsa kun luontokin on kauneimmillaan. Rakastan myös elämän yksinkertaisia asioita kuin hobitti konsanaan, eli hyvää ruokaa ja ruoanlaittoa, metsässä kävelyä, kauniita auringonlaskuja, kirjojen lukemista pihakeinussa ja sateen jälkeistä tuoksua. Olen pohjimmiltani unelmoija ja haluan paeta jokseenkin tylsää elämääni aina välillä Keski-Maahan ja muihinkin fantasiamaailmoihin.
 
Last edited:
Tervetuloa Salmiis! Olet todellakin löytänyt omiesi joukkoon, niin tutulta kuulostavat kiinnostuksenkohteet ja mieltymykset. Sitten vain kesällä The Miittiin mukaan, siellä pääsee myös järveen =)
 
Last edited:
Tervetuloa uusille :)

Hoksasin juuri että tätä kautta voin myös nostaa esille erästä varsin tärkeää topikkia joka helposti hautautuu foorumin syövereihin. Eli uudet käyttäjät, käykäähän lukaisemassa läpi jos ette ole vielä käyneet :)
 
Esittelenpä minäkin itseäni täällä.

Eli uusi jäsen mutta pitkän linjan Tolkien - fani Savonmaan sydämestä.

Tolkieniin tutustuin jo tuolla 80-luvun menneissä hämärissä ja siitä lähtien kaikki Keskimaahan liittyvä kirjallisuus on ollut sydäntä (ja mielikuvitusta) lähellä. Hobitti, Taru Sormusten Herrasta, Silmarillion, Keskeneräisten Tarujen Kirja ja Hurinin Lasten Tarina ovat olleetkin lähes vakiolukemistoa siitä lähtien kun ne olen käsiini saanut. Voisi jo ehkä puhua jonkinasteisesta maniasta. ;)

90-luvulla tuli pelattua kaveriporukassa myös MERP:iä eli kotimaisittain Keskimaa Roolipeliä (KERP). Edelleenkin olisi haluja virkistää vanhoja muistoja tällä alueella mutta vanhat pelikaverit ovat ns. hajaantuneet maailmalle ja uusia en ole tavoittanut. Pelijanoa olen sammutellut pelaamalla LOTROa. Aikanaan hyvinkin paljon, nyttemmin satunnaisesti silloin tällöin. Mutta toisinaan Laurelin-serverillä tulee juoksenneltua.

Muista harrastuksista voisin mainita piirtämisen eli lyijykynän kanssa tuhraamisen. Aiheina yleensä fantasia tai historia. Fan - art:ia tulee paljon piirreltyä mutta löytyy jotain originaaliaiheitakin sentään. Ja jos vilkas mielikuvitus lasketaan harrastukseksi niin sekin löytyy. :grin:

Mitähän vielä... jaa jos joku ihmettelee feminiinistä nickiä ja avataria, vaikka miessukupuoleen kyllä lukeudun ja tunnustaudun, niin ne molemmat tulevat hahmosta, joka oli teinivuosieni "kirjallisuustuotteen" päähenkilö ja vielä tänäkin päivänä minulle varsin tärkeä piirroshahmo.

Siinäpä sitä...
 
Tervetuloa @Aldarian ! Kiitos nimimerkin avaamisesta, minulle kun tuli ensin mieleen Alderaan ja sitten mietin, oletko kenties Aldaria-bändin fani. Kuvauksesi perusteella kuulostat ihmiseltä, joka sopii Kontuun kuin kessu piippuun. Kai piirtävänä henkilönä olet jo huomannut Juhlapuun uusimman kuvahaasteen Projektipajassa? Vanhoihinkin haasteisiin saa toki vapaasti osallistua edelleen...
 
Oletkos Aldarian tutustunut Laurelinilla kiniin nimeltä Iltaruskon Vartijat? Täältä on saanut alkunsa tämäkin ryhmittymä.
 
Kiitoksia tervetulotoivotuksista Isilmire, Kointähti ja Sidhiel. :)

Jep, sieltähän se Aldarion ja Erendis -tarusta tuo nimi aikanaan sai innoituksensa. Muutin vain nimen loppuosan feminiini muotoon, kun päähenkilöni kumminkin oli naispuolinen Dunadan ja peräti Cardolanin kuningashuoneen jälkeläinen. :grin:

Löytyy siis kuva/piirros -ketjuja tai haasteita täältäkin. Hyvä tietää ja kiitos vinkistä Isilmire. En ole monia kaanonisia Keskimaa aiheita kylläkään piirrellyt, ehkä siksi, että olen aina jotenkin ajatellut ettei taidot riitä niille täyttä kunniaa tekemään. Muutamia kuitenkin on tullut pakerrettua. Omasta tarinastani sitten aikanaan piirtelin enemmänkin ja toisiaan vieläkin.

Iltaruskon Vartijat tunnen ja toisinaan sen jäseniä on virtuaalisesti vastaan astellut. Aikanaan olin erään toisen suomalais-kinin jäsen mutta kun pelaamiseeni tuli puolen vuoden täydellinen tauko, niin joko ko. kini oli lopettanut sinä aikana tai sitten vaan epäaktiivisena pelaajana minut oli sieltä poistettu. Myöhemmin olen huomannut jonkun silloisen tutun jäsenen siirtyneen Iltaruskon porukoihin. Nykyään vaan pelaan niin satunnaisesti ja kun pitkiäkin taukoja voi tulla, en ole aktiivisesti lähtenyt kiniä hakemaan.
 
Nykyään vaan pelaan niin satunnaisesti ja kun pitkiäkin taukoja voi tulla, en ole aktiivisesti lähtenyt kiniä hakemaan.

Meillä ei katsota pahalla edes pitkiä taukoja ja pois ei olla ketään potkittu sen takia (parhaat epäaktiivit liene lähes yhtä vanhoja ku kiniki). Että tervetuloa joukkoon jos vain yhtään kiinnostaa.

Ja tervetuloa tännekin myös minun puolesta :)
 
Ylös