Esitellään itsemme!

Jos kävit kurkkaamassa kuvahaasteita, huomasit varmaan, että niistä on usein kanonisuus kaukana ;)

Kävin toki vilkaisemassa ja huomasinkin, etteivät ne aina taida olla niin vakavia aiheita. :)

Ja masamune:lle kiitokset infosta ja toivotuksesta.
 
Esittelenpä itseni, niin en unohda rekisteröityneeni!

Olen Tuija, uskollinen mutta hajamielinen hobittilapsi Oulun suunnalta. Hengailin tällä Käärmeessä viimeksi joskus kymmenisen vuotta sitten, tuolloin nimellä Voro-Varas; uusi nimimerkki lienee paikallaan pitkän tauon jälkeen.

Hurahdin Keski-Maan elämänmenoon vuonna 2001, muutamaa kuukautta ennen ensimmäistä elokuvaa - ensimmäisen osan Sormusta luin parahiksi ensi-iltaan mennessä. (Olin tuolloin kolmentoista vuoden herkässä iässä.) The rest is history, kuten sanotaan, ja rakkaus Tarua sekä monia muita Tolkienin teoksia kohtaan pysynee ikuisesti sammumatomana.
Loppujen lopuksi en ole merkittävän suuri Tolkien-tietopankki, mutta en sitä häpeä myöntää. Tarinat tempaavat kuitenkin aina mukaansa, ja tältä palstalta saa poikkeuksetta helpotusta satunnaiseen tiedonjanoon. :heart:

Muutoin olen mieltynyt retkeilyyn, reissailuun, sanapeleihin, herkkuihin ja seikkailupuistoihin. Kirjoitan silloin tällöin muutaman Haikun.
Töissä tykkään olla siellä, mihin muut menevät lomalle.

Kiitos ja kumarrus ylläpitäjille ja muille aktiivisille, jotka pitävät Kontua ja Lohikäärmettä pystyssä. Oli mahtavaa löytää tänne takaisin!
(Muistan joskus taannoin osallistuneeni yhteen minimiittiin Oulun Tuirassa; valitettavasti en muista paikalla olleiden nimiä - mutta ystävällinen ja lämmin tunnelma ei ole koskaan unohtunut!)
 
Tervetuloa takaisin kotiin @Thuja Occidentalis ! Jos matka ei tunnu liian pitkältä, tule ihmeessä mukaan heinäkuiseen The Miittiin tapaamaan taas muita kontulaisia livenäkin. Tai jos olet osallistumassa World Coniin, niin mukaan sitä edeltävälle piknikille Suomenlinnaan 8. elokuuta.
 
Kiitos Isilmírë! Jos saan kesän töistä sopivasti vapaata, laitan varmasti The Miitin ehdolle kalenteriin.
En meinannut päästä viime yönä nukkumaan, kun jämähdin tänne lukemaan viestiketjuja...
 
Last edited:
Hmm, päädyin itsekin niin monen vuoden jälkeen takaisin.

Ajattelin, että esittelyketjun kautta pitää kulkea, koska uudet kasvot eivät minua tunne, ja vanhatkin muistavat vain, jos muistavat. Olen siis Fuinur ja liityin Círdanin kutsumana peruskouluaikoinani, profiilisivun mukaan syksyllä 2008. Olen nyt 23-vuotias ja asun Oulussa. Opiskelen neljättä vuotta Oulun yliopistossa. (Vaikkakin vasta ensimmäistä vuotta nykyistä alaani tietojenkäsittelytiedettä, koska vaihdoin alaa englantilaisesta filologiasta epäonnistuttuani/kyllästyttyäni kolmen vuoden jälkeen.)

Alkuaikoinani täällä ollessa olin jopa aktiivinen, kävin miiteissä ja puhuin keskusteluissakin verrattain paljon, joskus harvoin jopa asiaa. Se, missä vaiheessa jäin täältä pois, tapahtui kait vähitellen, kun en mitään yksittäistä hetkeä muista. Jossakin vaiheessa kaikki vain unohtui ja jäi. En kyllä osaa sitäkään tarkemmin sanoa, että mikä minut toi takaisin. Tuli vain sellainen tunne, että kaipaan ystävää ja ajattelin sitten kirjoittaa tänne. Toivottavasti pystyn aktivoitumaan uudestaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin ja uudelleen myös vanhoihin tuttuihin. :joy:
 
Nimimerkki soittaa kyllä jotain kelloja vaikka kasvoja en pysty muistamaan. Tervetuloa takaisin :)
 
Muistelen, että ensimmäisten miittieni aikaan siinä vuoden 2010-2011 kieppeillä olimme parissa samassa miitissä, ja sen jälkeen sinua ei enää näkynyt. Onhan tässä tosiaan muutama vuosi vierähtänyt, joten tervetuloa paluumuuttajalle!
 
Olen kontulainen kaukaa menneisyydestä, sillä en ole useaan vuoteen ollut täällä aktiivinen. Kuitenkin elämässäni on vielä ihmisiä, jotka ovat kontulaisia (esimerkkinä kämppikseni) ja sitten on niitä, jotka ovat jääneet vielä enemmän Konnusta pois kuin minä, mutta kuitenkin Kontu on ollut alkuperäinen yhdistävä tekijä.

Merri viittasi alussa siihen, että ihmiset - kontulaisetkin - muuttuvat kymmenessä vuodessa. Meinasin aluksi olla erimieltä omalta osaltani, mutta myönnettävähän se on, aika muuttaa meitä halusimme tai emme.

Moro nääs!

Minäkin kontulainen Keski-Maan ensimmäiseltä ajalta - noin about. Muuttunut olen paljonkin niistä ajoista kun tänne eksyin ensimmäisen kerran joskus vuosituhannen vaihteen jälkeen, mutta hengissä edelleen. Ja näköjään edelleen käyn täällä. Vuosia vierähti etten käynyt kertaakaan, mutta nyt jo toistamiseen tänä vuonna. :shock:

Ja koska en muista olenko koskaan aiemmissä esittelyketjuissa esittäytynyt niin heitetääs pikainen tervehdys.
Nykyisin vanha kuin mikä - muistaakseni jopa Incanusta muutaman viikon vanhempi ;) - ja Tampereella asustelen. Töitä teen IT-alalla ja harrastuksiin kuuluu koiran kanssa kaikennäköistä mm. agility, jääkiekkoa ja jalkapalloakin pelailen. Ja vähän sitä sun tätä. Myöskin elokuvat, TV-sarjat jne ovat suuria intohimojani (joiden kaveriksi kuuluu ehdottomasti Ben&Jerry's).

Ensimmäinen kosketus Tolkienin maailmaan on tullut joskus 90-luvun lopulla kun kaverini veti meille Keski-Maa -pöytäropea. Itse kun en kirjoja ole koskaan välittänyt oikein lukea niin lopullinen innostus tähän maailmaan ja touhuun tuli sitten elokuvien - ja tämän yhteisön kautta. Kiitos siitä kaikille osallisille!

Mutta ei kai tässä sen kummempia, moro vaan kaikille uusille ja vanhoille. Tavataan jos tavataan, joskus jos tulee uusi vanhojen partojen miitti niin yritän kyllä ehdottomasti päästä taas saunomaan. :heart: :grin:
 
Last edited:
Moro nääs täältäkin Tampereen kyljestä. Olen jossain 2000-luvun alkupuolella ollut seuran jäsen, mutta lähinnä sivustaseuraajana. Osallistuminen pääsi silloin hiipumaan ennenkuin alkoikaan. Nyt tuli kuitenkin elämässä aika hieman aktivoitua ihmisten pariin, ja ajattelin yhtenä väylänä tehdä sen Tolkien-harrastuksen kautta. Ilmoittauduin siis tänään ensin miittiin ja sitten loin käyttäjätunnuksen tänne.

Tolkien ja Keski-Maa ovat olleet minulle tärkeä juttu aika pitkään. Luin Hobitin ensimmäisen kerran ala-asteella 29 v sitten, mistä voi hieman päätellä ikäluokkaani :) Siitä pari vuotta eteenpäin kahlasin läpi ensin Sormusten Herran ja heti perään Silmarillionin. Jokusen kerran olen lukenut ne sen jälkeenkin. Nuorena kerran vuodessa mutta myöhemmin ehkä 5 vuoden välein.

Merppiä ja Kerppiä on tullut pelailtua alkujaan yläasteikäisenä mutta hieman aktiivisemmin 20-25 vuotiaana. Siitäkin on vierähtänyt muutama vuosi.

Ehkä olen ikäistäni hieman nuoremman oloinen, en juuri ajattele asiaa. En tunne itseäni ihan niin vanhaksi kuin olen. Mutta mielenkiinnolla odotan, mitä miitissä tapahtuu! Uusien ihmisten tapaaminen on jännää mutta ihan jees.
 
Last edited:
Moro, @Gulnar ! Itse luin TSH:n yläasteelaisena lähes neljännesvuosisata sitten. Robin Hood ja Dungeons & Dragons olivat vahvoja taustavaikuttajia kiinnostukselle, mutta varsinainen onnenpotku oli myös kyseessä, sillä sain kirjan pyytämättä joululahjaksi! :)

Ei olekaan kovin kauaa siitä, kun pelasin Nokialla Pathfinderia Sumjenmaa-kamppiksessa, joka sijoittui pronssiaikaiseen, voimakkaasti muinaissuomalaisuudesta ammentavaan fantasiamaailmaan. Ovatko One Ring -roolipeli tai saman lafkan D&D-versio Adventures in Middle Earth tuttuja?
 
Kuulostaa mielenkiintoiselta kamppikselta tuo muinaissuomalainen viritys. Onko teidän peliporukan kehittelemä vai pelataanko sitä laajemminkin?

One Ring tai Adventures... eivät ole tuttuja, muuten kyllä D&D ja ADD. Silloin kun pelattiin, KERP ja ADD toimivat hieman eri fiiliksiin. KERP hieman raskaampine sääntöineen ja myös kirjojen hengessä pysytellen meni enemmän vakavamman pelaamisen merkeissä ja ADD meni rennommalla otteella mutta silti mahtipontisilla tarinoilla. Vähän sellaisella Hobitti-elokuvien meiningillä.
 
Sumujenmaa oli ymmärtääkseni pelinjohtajan eri aineksista kokoon keittämä, en ole siitä koskaan tarkemmin kysynyt. Jotain vanhaa perinnetietoa sisältävää kirjaa on varmasti käytetty lähteenä, sen verran kuitenkin oli materiaalia muinaissuomalaisista jumalista ja muuta. Kuitenkin paljon oli muutakin materiaalia, joka sovitti yhteen Pathfinderin säännöstöä peliimme.

Pathfinderin peruspaketti löytyy minulta hyllystä, voin kenties ottaa sen mukaani miittiin, jos kiinnostaa. Tässä on linkki ketjuun, jossa esittelen peliä.
 
Juu, ota mukaan jos mahtuu sopivasti reppuun, muuten ei tarvitse. Periaatteessa kiinnostaa nähdä minkälainen muutos on saatu aikaan.
 
Sori, tarkoitin sanoa, että mulla on One Ring -pelin peruspaketti! Mistä alitajunnan syövereistä tuo Pathfinder tuohon kiilasi, en tiedä. :D
 
No One Ring se vasta uutta onkin, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta systeemiltä lyhyen lukemisen perusteella.
 
Kolmannella yrittämällä osui sähköpostiosoite oikeaan ja sain vaihdettua salasanani tänne ja pääsin sisään, ehkä noin neljän vuoden tauon jälkeen... Jostakin iski yhtäkkiä jonkun (järkevän) foorumin kaipuu ja Vihreä lohikäärme tuli ensimmäisenä mieleen. Kirjoittelin tänne ilmeisesti paljonkin, vanhojen viestieni lukumäärästä päätellen.

Olen vähän yli nelikymppinen oululainen nainen, Taru sormusten herrasta on vieläkin mielestäni maailman paras kirja, kyllä kai niin voin sanoa edelleen. Luin sen parikymppisenä ekan kerran. Ennen luin melkein pelkästään scifiä ja fantasiaa, nykyään luen muuta(kin) kuin kummaa.

Lukemisen lisäksi teen monenlaista, mutta ylipäätään kaikkea tarkoituksella vähemmän.

Asioita jotka saavat minut hymyilemään (luen parhaillaan kirjaa jossa listataan asioita ja huomaan koko ajan listaavani asioita): Kirjoittaminen, ihmiset, jooga, kohtuus, työ, rutiinit, ex tempore, kissojen silittäminen, matkustaminen, kesä, elämä. Se, että tänäkin aamuna heräsin.

Asioita jotka kurtistuttavat kulmia: Äärimmäisyydet, liika kuluttaminen, pitkään istuminen. Se jos pitää ostaa muovipussi kun kassi unohtui kotiin.

Katsotaan miten käy, pääsenkö sisälle tänne taas vai jääkö tämä kesäpiipahdukseksi. Joku hämärä muistikuva on siitäkin, että kesäpiipahduksia olisin ennenkin tehnyt :)
 
Ylös