Esitellään itsemme!

Lämpimästi tervetuloa @Súlien minunkin puolestani! En itsekään voisi sanoa, että mitenkään hirveästi tänne lähettelisin viestejä, mutta samanhenkisten Tolkien-fanien viestejä ja pohdintaa on aina mukava lukea. Kiva, että olet löytänyt tiesi keskuuteemme:1420:
 
Ehkä pitäisi pari kuukautta vanhana jäsenenä jotain itsestänikin kertoa...

Itse olen Tolkien-fani jo toisessa polvessa - isäni kirjahyllystä (josta muuten löytyy Colin Duriezin kirjoittama Tolkien-elämäkerta joka käsitykseni mukaan ei ole kovin yleinen) minä alun perin TSH:n löysin. Pitkään en viitsinyt aloittaa lukemaan, mutta tutkin kyllä karttaa (sellaiset ovat kiinnostaneet minua jo pienestä pitäen) ja jotenkin löysin liitteistä Vuosien kirjan - yksi varhaisimmista aiheeseen liittyvistä muistoista, olisinko ollut kymmenen tuolloin, on Kuninkaan paluun aikaisten tapahtumien ja Gondorin-Mordorin kartan vertaileminen.

Kun lopulta jaksoin alkaa lukemaan TSH:ta (huomaa että en lukenut Hobittia ensin mitä joku voi pitää virheenä) kahden- tai kolmentoista ikäisenä, jäin koukkuun kuin fisssu, ja loppu on historiaa. Hobitti, Silmarillion, KTK. Sitten Satujen Valtakunta -tarinat (Roverandom, Maamies ja lohikäärme, T. Bombadilin seikkailut, jne.).

Lentelen toisinaan parillakin Keski-maa-aiheisella Minecraft-serverillä, sieltä löytyy muuten joitain todella upeita rakennelmia vaikka kaikkia alueita ei olla vielä rakennettu. Kahden suosikki-fandominsa risteäminen on vain niin hienoa katseltavaa.
 
Jos @Erufailon peleistä tykkäät, niin Lord of the Rings Online -tietokonepelissä on mainiot maisemat, One Ring on kehuttu tarinallinen pöytäroolipeli (vaikka toki suomennettu Keski-Maa Roolipeli on sallittu myös) ja Fantasy Flight Games on julkaissut pitkään yhteistyökorttipeliä Lord of the Rings Card Game LCG. Suomennetut Reiner Knizian TSH-lautapelit on toki mainittava myös tässä yhteydessä. Viime konkarimiitissä minulla oli mukanani kolme viimeksi mainittua, mutta niille ei tainnut tulla kyllä peliaikaa. :|
 
Päätinpä tulla kirjoittamaan tänne jotain, nyt kun sain tunnuksen luotua tänne hetken näitä keskusteluja ulkopuolisena seurattuani:grin:Olen tämmöinen pirkanmaalainen lukiolaistyttö, luonteeltani hiukan ujo, mutta ystävällinen, ja todella energinen ja puhelias kun minut oppii tuntemaan! Minussa on myös aika lailla nörtin vikaa, olen aina pitänyt scifistä ja fantasiasta.

Ensikosketukseni Tolkienin maailmaan oli, kun luin lapsena Hobitin (useampaankin kertaan). Mutta, vasta viime vuoden lopulla sain alettua lukemaan tarua sormusten herrasta kunnolla. Rupesi nimittäin kismittämään se, miten suuri fantasiafani olen, mutta en ole koskaan lukenut TSH:ta. Sain trilogian lahjaksi joskus 11-vuotiaana (?) ja aloin silloin lukemaan sitä, mutta jostakin syystä innostus lopahti. Nyt minut on sitten voinut bongata lukemasta aina tilaisuuden tullen, esimerkiksi koulun käytävällä ja ruokapöydässä[22]
Mitäs muuta sanoisinkaan itsestäni? Pidän teestä, sitä tulee juotua varmaankin monta litraa päivässä, hupsista. Ja kyllä, tämä on erittäin oleellinen tieto:joy:Harrastan myös viulunsoittoa ja teatteria. Toivottavasti tulee keskusteltua täällä ahkerasti ja ehkä jopa hankittua uusia kavereita:)
 
@Brithil, kuulostaa siltä että istut tähän porukkaan kuin hobitti kontuun :) Täällä on paljon nörttejä, paljon lukemiseen hurahtaneita, paljon teen ystäviä ja myös jonkin verran myös musiikkia harrastavia ja teatteriväkeäkin. Tervetuloa siis ja toivottavasti viihdyt joukossamme!
 
@Brithil näin toisena Pirkanmaalaisena luonteeltaan ehkä hiukan ujona lukiolaistyttönä, joka on nörtti ja myös musiikin ja teatterin aktiiviharrastaja, mietin että onko minun mahdollista tuntea sinut jo :grin:. Kenties ei, mutta siinäkin tapauksessa tervetuloa Käärmeeseen!
 
Tervetuloa @Brithil sekä foorumille että myös miitteihin, jos muiden kontulaisten tapaaminen livenäkin kiinnostaa! Kevätmiitti on ihan kohta, eikä The Miittiinkään ole kuin vajaa kolme kuukautta.

Kirjallisuuden ystävänä olen myös heti utelemassa, mitkä fantasia- ja scifikirjat ovat suosikkejasi, jos Tolkienin teokset jätetään pois laskuista.
 
@Isilmírë Hmm, hankala kysymys, pidän niin monista kirjoista! Mutta jos jotain nyt täytyy sanoa, niin varsinkin nuorempana luin paljon Soturikissat-kirjasarjaa, eli se oli silloinen suosikkini, pidän siitä kyllä vieläkin vaikka en ole lukenut pitkään aikaan. Suomalaisista kirjailijoista Siiri Enorannan kirjat ovat yksiä suosikeistani! Erityisesti Surunhauras, lasinterävä ja Nokkosvallankumous! Myös Magdalena Hain Kolmas sisar oli hyvä, toista osaa odotellessa... :D Scifiä tulee kulutettua enemmän elokuvien ja sarjojen kuin kirjojen muodossa, mutta ainakin Terry Pratchettin Long Earth on hyvä! Unohdin tästä varmasti jonkun lukemani hyvän kirjan, hajamielinrn kun olen, mutta nuo tulivat ensimmäisinä mieleen.
Miitit kiinnostaisivat kyllä, kyydin saaminen vain saattaisi olla hieman hankalaa, mutta pitääpä miettiä.
 
Miitit kiinnostaisivat kyllä, kyydin saaminen vain saattaisi olla hieman hankalaa, mutta pitääpä miettiä.
Miitteihin on yleensä tulossa autollisia kontulaisia joiden kyytiin voi yrittää muiluttaa itsensä ;) Miitteihin on myös yleensä haettu tarpeen mukaan väkeä lähimmiltä juna-asemilta tai bussipysäkeiltä. Toki kannattaa varata vähän bensarahaa taskuun, mutta yleensä nämä korvaukset ovat olleet varsin kohtuullisia.
Tulevan kesän The Miitissä yritetään erityisesti panostaa siihen että yhdistyksen kyytejä järjestyisi kaikille tarvitseville. Paikka kun on syrjäisempi ja sen verran pidemmän automatkan takana että moni ehkä valitsee mieluusti julkiset kulkuneuvot.
 
@Jaamar Okei, hyvä tietää:)Itse olen tuolloin The Miitin aikaan Skotlannissa reissulla, niin sinne en pääse, koska en valitettavasti omaa taitoa olla kahdessa paikassa samaan aikaan:grin:Mutta tuo kevätmiitti voisi olla ihan mukava, jos saisin suostuteltua itselleni luvan tulla ja kyyti järjestyisi.
 
Tänä aamuna, keväistä auringonnousua tuijotellessani huomasin monien vuosien jälkeen ajattelevani Vihreää Lohikäärmettä. Entisen tunnukseni sähköposteja, saatika salasanoja en millään muista, joten päätin tehdä uuden tulemisen uusien tunnuksien muodossa. Heippa vaan kaikki! Toivottavasti täällä on edelleen yhtä hyvä meno kuin kultaisissa muistoissani muistan olleen. :)

Tolkienin maailmoihin tutustuin ensimmäisen kerran 10-vuotissyntymäpäivänäni, kun sain kummitädiltäni lahjaksi Taru Sormusten Herrasta trilogiapainoksen. Rakastan musiikkia, hyvää ruokaa, kesän tuoksua ja talveakin. Vaikka en kutsuisi itseäni pyromaaniksi, nautin kovasti tulen sytyttämisestä. Lintuja myös ihailen, varsinkin niiden vapautta. Minua kiinnostaa teet vaikka en juuri teistä tiedä. Otan mielelläni vastaan vinkkejä eri teelajeista. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Tervetuloa takaisin Kärmexeen Jänis!

Muuten, jos jostakusta tuntuu siltä, että tästä ketjusta on kadonnut viestejä, tunne on aivan oikea. Siirsin nimittäin vastaukset Jäniksen esittämään teekysymykseen oman ketjunsa aluksi. Se on tietysti nimeltään Tee, ja siellä keskustellaan tietysti teestä. Näin näitä puheenaiheita syntyy, hauskaa.

Jatkakaamme täällä itsiemme esittelyjä -- edelleen sivupolkuja kaihtamatta. Kuten näette, ne ovat yksinomaan hyödyllisiä.
 
Iloisesti poksahtelevat marsipaanintuoksuiset takaisinpaluutoivotukset Jänikselle myös omasta puolestani.

Inhimillistä itsensä ilmaisemista ja sen inspiraatiota ilúvataroittavan kuvan kera.
 
Last edited:
Tervehdys!

Tällainen myöhäisherännyt noviisi Tolkien fani ilmoittautuu mukaan joukkoon.

Tolkien hurahtamiseni tapahtui pari vuotta sitten kun silloinen naisystävä ylipuhui katsomaan TSH -trilogian. Ja jummijammi kun sitä sitten innostuikin. Tähän mennessä vasta muutaman kerran katsonut TSH leffat ja kerran hobitit läpi. Viimetalvena ahmin sitten lopultakin TSH -kirjan läpi; taudinkuva vakavoituu pikkuhiljaa. Seuraavaksi pitäisi sitten hobitti lukea jossain välissä, ja silmarillionikin löysi tiensä kirppikseltä hyllyyn odottamaan vuoroaan...

Niin pitäisi esittäytyäkin. Olen vajaa kolmekymppinen insinööri "valkokaulusduunari". Kotiseutu on tuolta Pohjois-Pohjanmaalta, ja nyt muutaman mutkan kautta olen löytänyt itseni Jyväskylän kulmilta. Harrastan lukemista (No shit!), musiikin kuuntelua ja, tärkein, vaellusta. Pyrkimys on aina ainakin kerran vuodessa kadota Lapin erämaihin viikoksi...
 
Tervetuloa @ST_Entti ! Jyväskylän suunnalta on ainakin aiemmin löytynyt muitakin kontulaisia, joita voi samanhenkistä liveseuraa kaivatessaan huudella Kohtauspaikan topikissa Jyväskylämiitti. Pienimuotoista Kontuvaellustakin on Kohtauspaikalla yritetty saada järjestettyä jo pidemmän aikaa, ja ehkä se vielä joskus toteutuukin. Niin tai näin, kesäkuun alussa pidettävä The Miitti on hyvä tilaisuus tavata muita kontulaisia livenä, jos sellainen vaihtoehto yhtään kiinnostaa.

Hobittia ja Silmarillionia lukiessa taas voi olla hauska vilkaista, mitä ajatuksia ne ovat muissa herättäneet. Lukutuvasta löytyvät kumpaakin kirjaa koskevat, menneiden lukupiirien jälkeensä jättämät alustukset ja kommentit luku luvulta (toki sieltä löytyvät myös Tarua ja monia muitakin kirjoja käsitelleiden lukupiirien jälkeenjääneet muistiinpanot).
 
Ylös