Euroviisut

Jotenkin mielestäni tuo Kuunkuiskaajien kipale muistuttaa viime vuotista voittajaa.. En tiedä, mutta voisin kuvitella muiden maiden helposti ajattelevan, että yritämme epätoivoisina pärjätä tietyllä tapaa edellisen voittajan tyylillä!?
Rempseä 'maalais-henkinen' esitys, jossa myös laulaja itse soittaa instrumenttiä.. :roll:
 
Miten täällä keskustelu ei käy kuumana, kun tänään se alkaa?! Euroviisujen 1. semifinaali on tänään, ja Kuunkuiskaajat edustavat Suomea numerolla viisi. Tiesittekö muuten, että Kuunkuiskaajien toinen taustapelimanni on Disco-yhtyeen Aki Eronen? Saa nähdä, päästäänkö jatkoon.
Toisaalta puhutaan, että tämä ensimmäinen semifinaali on "heikompi" kuin toinen, jolloin Suomella voisi olla paremmat mahdollisuudet päästä jatkoon. Aika tasaisesti ovat miun suosikit jakautuneet semeihin, ja koko homman aloittaa yksi suosikeistani, eli Moldova biisillä Run away, esittäjinä Sunstroke Project ja Olia Tira. Tietysti taas poppisbiisi, kuten Viisu-suosikkini yleensä.

Tänä vuonna on hirveästi balladeja tai hitaanpuoleisia biisejä, joten voi olla, että poppikappaleet pärjäävät paremmin. Tosin balladeissa on todella hyviä ja vahvoja esiintymisiä. Esimerkkeinä näistä Israelin Harel Skaat Milim-biisillä, Norjan Didrik Solli-Tangen biisillä My Heart Is Yours, Azerbaidzanin Safura biisillä Drip Drop, Armenian Eva Rivas biisillä Apricot Stone (vaikka hassu biisinaihe onkin), Tanskan Chanée ja N'evergreen biisillä In a Moment Like This (oikein viisumainen) ja Kroatian Feminnem biisillä Lako Je Sve. Kai niitä muiden mielestä on muitakin, mutten itse paljoa perusta esimerkiksi Ruotsin ja Irlannin edustajista, jotka myös balladoivat. Minusta on tainnut tulla vanha, kun olen alkanut balladeista pitämään!

Erikoisuuksia ovat ainakin Liettuan InCulto-yhtye funkillaan, Venäjä todella hämärällä YouTube-suositulla miekkosellaan ystävineen, Turkki system-of-a-down-tyylisellä rokkibiisillään, Ukraina masentavimmalla euroviisulla minkä olen ikinä kuullut ("Oh sweet people, what have we done?"), smurffilauluja Alankomaista, kamalaa kansanlaulu-rock-yhdistelmää (Uskokaa minua, tässä tapauksessa se ei toimi!) Sloveniasta ja niin edelleen.

Omia suosikkeja oli tänä vuonna todella vaikea valita, koska jokaisen kuuntelukerran jälkeen löytyi uusi suosikki. Mutta ainakin Moldova tanssibiisillään, kuin myös Ranska (viisu on samalla Ranskan MM-jalis-biisi), Romania ja Kreikka, Serbia Goran Bregović-sävellyksellään, Armenia aprikoosinkivellään, Tanska balladillaan, Albania puolitanssibiisillään ja Saksa hassulla korostuksella varustetulla tytskällään. Plus sitten nuo mainitsemani balladit ovat ihan hyviä. Kuitenkin lopulta suosikin ratkaisee lopullinen esiintyminen. Minulle on liian monta kertaa käynyt niin, että olen lähtenyt jotain maata kannattamaan videon tai kappaleen perusteella, ja sitten live-esitys on kamala ja/tai laulaja laulaa nuotin vierestä!

Toivon, että ainakin Moldova pääsisi finaaliin kisaamaan voitosta. No, kaikkien suosikkiensa sitä toivoo pääsevän jatkoon, mutta sitten on näitä, joiden ei todellakaan toivo menestyvän, kuten esimerkiksi se Alankomaat. Eikä haluaisi, että ennakkosuosikki voittaa. Näitä ovat olleet esimerkiksi Azerbaidzan, Israel ja Norja. Tosin kaikki noista ovat hyviä, mutta kun ne on niitä ennakkosuosikkeja ja usein ihmiset äänestävät niitä sen vuoksi.

Viisuja voi käydä kuuntelemassa joko Ylen Euroviisu-sivuilla tai Euroviisujen virallisilla sivuilla Eurovision.tv -> multimedia -> videos. Vähän pidemmälle selatessa tulee vastaan maiden omista karsinnoista videoita ja virallisia videoita.

1. semifinaali tänään 25.5. klo 22, 2. semifinaali torstaina 27.5. klo 22 ja finaali lauantaina 29.5. klo 22.

Näilläpä mennään, paras voittakoon!
 
Moldovan kappale on ihan hyvä. (Huom: neon-valoviulu ja kaunis nais-solisti..)

Kuitenkin Suomen edustajallakin on vahvat mahikset finaaliin ja miksei voittoonkin.

Joka vuosi olen mielenkiinnolla seurannut myös veljeskansamme Viron edustajia.
Tänä vuonna ei kolahtanut..

Muita en kuunnellut vielä. Ne näkee sitten semifinaaleissa.
 
Mikähän siinä oikein on, että mielestäni ensimmäinen semifinaali oli mielenkiintoisempi. No johtuu ehkä ensimmäisestä esikatseluerästä.

Pidän kyllä Kuunkuiskaajista, vaikka nasaalinen laulu ärsyttää: eivät he Värttinässä laula nenäänsä, imo.
Muita mielestäni mainittavia ekasta erästä ovat:
Virolla kiinnostava nykyaikainen kappale, erikoisempaa nykypoppia.
Slovakialla kaunis etnohtava slovakiankielinen popkappale jokimaisemasta.
Latvialla kaunis poplaulu "What for?". taustalla soiva haitari kiva.
Puolalla mielenkiintoinen vaihteleva kappale, joka sekoittaa erityylejä (ehkä vähän liikaakin): rockia, latinalaisrytmejä ja kansanmusiikkia.
Belgialla ihan mukava kitaristilaulajapoika.
Vähän pienemmän plussan saivat minulta Bosnia-H:n rockkitara & viulu yhdistelmä ja Albanian popkipale, jonka hitaissa osissa oli jotain ovelaa.

Toisen semifinaalin annista kohosi ehdottomaksi ykköseksi Armenian aprikoosilaulu: kaunisääninen laulaja ja itämaiset fibat.
Muita esikatseluissa plussansa ansainneita ovat:
Liettuan skafunkki omalla tavallaan erilainen, vaikkei kappaleena sinänsä mitenkään erityisen hyvä.
Sveitsin samettiääninen mies vetelee ranskaksi euromassasta eroavaa tanssittavaa vanhahtavaa discoiskelmää.
Turkin rock-rapbändin esityksessä on jotain, tosin laulamalla lauletut osuudet oli aika tavanomaiset.
Azerbaidzanin ruotsalaisperäisessä kappaleessa on itseasiassa jotain kivaa, huolimatta kaamean kehnolaatuisesta esittelyvideosta ja huokailevasta laulajasta.
Tanskan duossa kaikaa Abba-sävelet, tosin taas ruotsalaisista kynistä lähteneenä, ehkä Abba on muutenkin näissä ympyröissä puhkikulutettu idea.
Balladeista Irlanti, Israel ja Kroatia tekivät omat vaikutuksensa.

Finaaliin suoraan pääsevistä kaikki paitsi britit esittivät jotain mielenkiintoista.
Espanjalla ranskalaisen laulelman tapainen kappale, Norjan balladi yllättävän hyvä ja Saksalla iloinen poppis-tyttö tosiaan hassuine aksentteineen. Ranskan afrikkalaisvaikutteinen tanssibiisi, joka tosiaan on ilmeisesti Ranskan futisjoukkueen MM-kisabiisikin, on tarttuva ja mukaansa tempaava (sanat taisi olla aika pahat kyllä *punastuu*).
 
Sareth sanoi:
Kuitenkin Suomen edustajallakin on vahvat mahikset finaaliin ja miksei voittoonkin.

Finaaliin ehkä, mutta finaalissa jäänevät häntäpäähän. En yksinkertaisesti näe, että tuolla biisillä herätettäisiin ihmeemmin huomiota. Tytöillä oli vaatteitakin ihan liikaa päällä.

//edit: Eipä riittänyt edes finaaliin.
 
Eipä riittänyt ei..

Tällä hetkellä oma suosikkini on Portugal (sekä Moldovia). Charlie, olet aivan oikeassa siinä että vaatteita oli aivan liikaa. Suomen esitykset ovat aina olleet kaikista kesyimmästä päästä. Itseäni harmittaa se, että Latvia ei päässyt jatkoon. Nyt kävi näin. Ensi vuonna uusi yritys ehkä vähän raskaamman musiikki edustajan lähettämisellä.

Kuinka muuten on mahdollista, että Kuunkuiskaajat pääsivät edes Suomen karsintojen voittajaksi jos kaikki ennen viisujen alkua jo valittivat ettei noin kesyllä biisillä pärjää? Mitäs äänestivät jatkoon. Omasta mielestäni hyvä biisi.

Ps. joo tiedän et se on Moldova eikä Moldovia =)
 
Toisaalta Lordilla oli niin paljon vaatteita päällä, ettei paljasta ihoa näkynyt kuin käsissä, eikä se yhtään haitannut heidän menestystään. Kunpa olisitte äänestäneet Eläkeläiset edustajaksemme. Sittenkään emme olisi päässeet finaaliin, mutta olisimme edes pudonneet humoristisemmin.
 
Niin siinä sitten kävi. Ja Balkan-blokki jyräsi jälleen (Makedonia ainoa siltä niemimaalta joka ei päässyt jatkoon, vähäpukeisista naisista huolimatta).

Omat mieltymykseni (ks. edellinen viestini) eivät selvästikään kulje yleiseurooppalaista linjaa. Ainoa jatkoon päässyt isomman plussan minulta saanut oli Belgian poika. Albania petrasi myös esityksellään, ansaitsi isomman plussan. Bosnia-H:n pysyi pienessä plussassaan. Portugalin tyttö ballaadeineen nousi tuossa sakissa plussalle. (Kuten Maltakin, joka ei päässyt jatkoon.)

Mitäs voisin sanoa noista muista jatkoon päässeistä. Moldovalla sinänsä tarttuva discojumputus, jossa viulu ja saxofoni ovat plussaa. Venäjän balladi on pateettisuudessaan huvittava. Serbia huvittava ja ylienerginen. Kreikka niin miehistä, niin miehistä, tulee Frederik mieleen. Valko-Venäjää ihmettelen, mitään sanomaton balladi. Islannilla on vaan niin ärsyttävää europoppia teknojumputuksineen, esittäjänään keski-ikäinen tanakka nainen.
 
Voe voe, ei päästy jatkoon. Sitä lataa aina liikaa odotuksia kotimaalle ja luulee siitä liikoja. Toisaalta heillä oli hyvä kokonaisuus ja esitys oli puhdas. Mietin, onko tässä tekemistä raatiäänillä, joilla päätetään 50% jatkoon menijöistä. Tämä oli uudistus tämän vuoden viisuihin, kuin myös se, että äänestää saa heti lähetyksen alusta alkaen.

1. semifinaalista siis jatkoon menivät, esiintymisjärjestyksessä (koska paremmuusjärjestys paljastetaan vasta finaalin jälkeen):

Moldova
Venäjä
Serbia
Bosnia-Hertsegovina
Belgia
Albania
Kreikka
Portugali
Valko-Venäjä
Islanti

Näistä olisin Venäjän, Belgian, Portugalin ja Valko-Venäjän vaihtanut Slovakiaan, Suomeen, Latviaan ja Puolaan. Puola yllätti, mutta se osoittautuikin vahvaksi ja monimuotoiseksi biisiksi. Ei ollut eka kerta, että jäin Puolaa kaipaamaan finaaliin, ja ihastunut biisiin jälkikäteen. Sama kävi vuonna 2006 Puolan Ich Trojen Follow My Heart-kappaleelle.

Eniten ilostutti Serbian, Moldovan ja Kreikan jatkoon meno. Melko varmoja, mutta iloista se on silti.

Tänään jänskätään 2. semifinaalia.
 
Toinen semifinaali on ohi. Ei varmaan mitään hirveitä yllätyksiä. Ruotsi tippui, mutta en mitenkään fanittanut, vaikka erosihan se sentään heikäläisten perinteisestä Abba-linjasta: kappale oli kyllä nätti, mutta sitä pontta mitä sanoissa oli ei esiintynyt huokailevassa esityksessä, kuin vasta lopussa. No, Tanska korvaa Ruotsin Abba-pastissillaan (kertsi on niin ärsyttävän abbamainen, että äh, ei pahalla Abbaa kohtaan, tämä ei yllä sille oikealle Abba-tasolle lainkaan). Harmittelemaan jäin Sveitsin ja Liettuan tippumista.

Jatkoon siis
Armenia - aprikoosin kivineen
Israel - kaunis balladi, hyvä tulkitsija
Tanska - abbaa
Azerbaidzan - drip drop
Ukraina - parempi kuin esittelyssä, jossa oli ihan liian tuskainen
Romania - jankkaavaa europoppia, pianistit ainoa positiivinen seikka, imho
Irlanti - kaunis balladi ja tinapilli
Kypros - vähän ihmettelen, ihan söpö, muttei brittipopbändinä kovin kummoinen tuotos
Georgia - ihan kaunis balladi
Turkki - jee! rockia ja räppiä, hyvä kokonaisuus.
 
Azerbaidzan jatkoon? Hienoa! Se onkin eräs suosikeistani.

Tällä hetkellä ykkös suosikkini on Saksa eli Lena Meyer-Landrut kappaleella Satellite.
 
Lehtokuusama vei suurin piirtein jalat suustani monissa jutuissa. Olen jotenkin kieron iloinen, ettei Ruotsi päässyt jatkoon. Eivätpähän ryppyile tänä vuonna! Biisi, eikä esitys ollut kummoinen. Ei tosiaan tytön tulkinta riittänyt vahvoille sanoille. Israelinkaan tulkinta ei ollut aivan niin vahva, mitä odotin, mutta hieno kuitenkin.

Kypros yllätti minut, koska tykästyin biisiin ja laulantaan niin kovin. Moni esitys, biisi ja tulkinta oli erilainen, mitä odotti. Pahin pettymys oli Kroatia, jotenkin se ei lähtenyt. Tanskasta kyllä tykkään, mutta alusta alkaen oli tiedossa, ettei parilla kipinöi ja se kyllä ikävästi näkyy. Muuten se olisi voittoainesta. Romania ja Turkki veti taas paljon odotettua paremmin. Romanian Paula ja Ovi lauloivat loistavasti yhteen ja esitystä oli ilo katsella. Turkki räväytti viimeisenä esityksenä ja oli kunnon ravistus semille.

Harmittaa, ettei hauska Liettuan porukka päässyt jatkoon, mutta monet suosikit kyllä pääsivät. Ukraina ja Kypros yllättivät jatkoonmenollaan. Olen tyytyväinen tähänkin semiin.
 
Turkin rock-rapbändin esityksessä on jotain, tosin laulamalla lauletut osuudet oli aika tavanomaiset.
Itselleni Turkin esityksen loistavuus ei missään nimessä tullutkaan laulamisesta vaan kaikesta siitä muusta. Asiaan saattoi vaikuttaa väsymys tai jokin muu, mutta itse nauroin melkeinpä vedet silmissä esityksen ajan. Ja edelleen alkaa hymyilyttää esitystä muistellessani.
1) taustaesitys: robottinainen (tai mikä ihme olikaan), jonka näen edelleen sieluni silmin lyömässä yhteen jotain ihmeen vempaimia. Minulle tämän taustaesityksen pointti itse kappaleen kannalta jäi hieman hämäräksi, mutta viihteellisyyden ansiosta kaikki annetaan anteeksi.
2) en voinut olla katselematta esitystä siltä kannalta, että kyseessä oli islaminuskoisesta maasta tuleva rap/rock -kappale. En ollut seurannut euroviisuja ennen toista semifinaalia oikeastaan pätkääkään (tiesin Suomen kappaleen ja FST:n lähettämien melodifestivalenin ja Ruotsin jonkin esikatselmuksen ansiosta ruotsin kappaleen ja pari muuta toisen semin kipaletta) ja odotin Turkilta jotain tuollaista Balkan-tusinatavaraa, ja siksipä tämä jotenkin kamalan "länsimaalainen" kappale yllätti, sinänsä positiivisesti (en sano, että "länsimainen" musiikki olisi "Balkan-kamaa" parempaa, euroviisuissa tietyillä mailla vaan sattuu olemaan usein samanlaisia kappaleita). (Ja ei tuo balkan-tavara yhtään sen enempää enemmän islamilaista myöskään ole...)

Yhden suurimmista riemunaiheistani pitkin lähetystä oli esitysten sijaan teksti-tv:stä saatava twitter-syöte. Katselin viisuja yksin, joten (ainakin melkein) reaaliajassa ruudun alareunaan tulevat tweetit tarjosivat minulle selvästi kaipaamani kommentointiseuraa. Tämä oli mielestäni oikeasti aivan lositava keksintö.
Suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan tuota ominaisuutta jos se tänäänkin on käytössä. Teksti-tv sivu 298 tai jotain (ylen eurosiivusivu 290 tai jotain?).
 
Vinyarogwen sanoi:
Turkki system-of-a-down-tyylisellä rokkibiisillään

Täytyy sanoa, että esityksen nähtyäni tunsin itseni petetyksi. :D En nähnyt tuossa mitään SoaD-tyylistä tai edes rokkia. Ehkä rekvisiitassa oli jotain sen suuntaista, mutta itse biisi oli sitä tavallista viisu-ulinaa. Enemmän pop kuin rock.

Sareth sanoi:
Kuinka muuten on mahdollista, että Kuunkuiskaajat pääsivät edes Suomen karsintojen voittajaksi jos kaikki ennen viisujen alkua jo valittivat ettei noin kesyllä biisillä pärjää? Mitäs äänestivät jatkoon. Omasta mielestäni hyvä biisi.

Jos miljoona ihmistä ei usko biisin mahdollisuuksiin niin sillä ei ole mitään väliä, jos 1,1 miljoonaa äänestää sitä. Ja oikeasti se menee tietenkin paremminkin niin, että miljoona ei usko mahdollisuuksiin ja paljon pienempi biisistä pitävien joukko riittää voittoon, koska suurin osa näistä miljoonasta ei äänestä. Sitä paitsi en usko, että yksikään ehdokkaista olisi pärjännyt paremmin, joten jo lähtökohdat olivat heikot.

Saksa meni sitten ja voitti. En valita. Taso oli minusta tänä vuonna heikko ja tuo oli parhaasta päästä. Sitä paitsi Saksan tyttö on syötävän söpö ja muutenkin vaikuttaa ihanalta.

//edit: Nyt kun katson Eläkeläisten esitystä, niin harmittaa ettei sitä valittu viisuihin. Olisi ollut hyvä nähdä siellä jotain noin erilaista.
 
Katsoin viisuista pätkän pistelaskentaa ja lopun voittoesityksen. Jos Saksa oli kerran ylivertainen voittaja tuollaisella biisillä, niin eipä minusta tullut vieläkään viisufania. Silloin kun Suomi järjesti viisut, niin ne tuli kyllä katsottua ihan siitä mielenkiinnosta, mihin vero/lupamaksutuloja käytetään... Eipä ole oikein minun suosikkimusiikkiani, vaikka showta onkin silloin tällöin mukava seurailla.

Tiivistettynä: eipä harmita, vaikka jäi jälleen yhdet viisut katsomatta. Jos Eläkeläiset olisi olleet mukana, olisi voinut tehdä poikkeuksen totutusta. Mutta eivät suomalaiset taaskaan ymmärtäneet hyvän päälle.
 
Ei harmita minuakaan. Katsoin ensimmäisestä semifinaalista puolitoista musiikkiesitystä: ensimmäinen oli aika pliisu viisu ja toinen vielä valjumpi, joten suljin television.
 
Lena voitti! Jee jee! Lena on niin ihana, kaunis ja kuten aiemmassa viestissä näemmä mainittiin, syötävän söpö! Ihana! Kaunis ääni! Oikea voitti! Ihana! Paljon parempi kuin Rybak tai Lordi tai joku muu Euroviisu voittaja. IHANA!

Nojoo nyt alan jo toistaa itseäni.

Ihana!
 
Yh, minusta taas Lenalla oli ihan kauhea nariseva ääni ja muutenkin jotenkin raivostuttava olemus. "I heart you" --- yök. Ärsytti ihan hirveästi kun se voitti. =P

Tänä vuonna ei ollut kuitenkaan huonot viisut ollenkaan, toisin sanoen mitään silmiinpistävän hirveää ei ollut ainakaan finaalissa. Serbia oli vähän hassu ja Kreikan Opa-huudot jäi toki mieleen, mutta eipä mieleenpainuvuus ole sama kuin asia huono. Oli toki todella väkinäiseltä tuntuvia esityksiä (Valkovenäjän ihmisperhoset, hrhrh..) ja joitain tylsejä balladeja, mutta kokonaisuudessaan oli vallan viihtyisät viisut.

Ja kuten tavallista, tuli syötyä keksiä, karkkia, suklaakakkua ja sun muuta. Laa laa. :p
 
En yhtään sinänsä ihmettele, että Saksa voitti. Ei ehkä sellaista musiikkia, mitä tulisi kuunneltua muissa yhteyksissä, mutta sellaista, joka uppoaa varmasti todella moneen kuulijaan kuitenkin. Ei yhtään sinänsä perinteisen oloinen viisurenkutus, vaan ihan peruskiva kipale, josta ei ehkä muista vuoden kuluttua oikein mitään. Ääni oli valtavirrasta poikkeava, ihan kiva sekin, en voi valittaa. Melkoisen itsevarmahan tuo tyttö oli, mutta kai sitä itsevarmuutta täytyykin löytyä, jos viisuihin lähtee.

Kreikan "Opa!" toi mieleen hyvin välimerellisiä muistoja :grin:
 
Ylös