Euroviisut

Ruby

Hobitti
Ne ovat jälleen alkaneet Suomen karsinnoilla. Olen hieman ristiriitaisin tuntein (jälleen) katsonut näitä, kun esiintyjistä löytyy norjalaista ja jenkkiä sekä kieli kun yhtä lukuunottamatta on englanti. Mietin jo eilen aloittaa topikin tästä.

Lapsena euroviisut tuli katsottua aina, vaikka uni taisi tulla ennen loppua. Viime vuosina en ole seurannut ollenkaan niinä vuosina kun Suomi ei ole ollut mukana.

Voimme taas aloittaa spekuloinnin Suomen voittomahdollisuuksista. Siinä on yksi asia jota en käsitä. Täällä etsitään aina laulua, joka voittaa eikä sitä parasta laulua. Voittamisesta on tullut sellainen pakkomielle, että se on ainakin itselläni vienyt mielenkiintoa koko laulukilpailua kohtaan.
Tässä virallinen kotisivut: http://www.yle.fi/euroviisut/

Itselläni eilisistä karsinnoista omat suosikkini eli ne jotka nostattivat karvat pystyyn olivat Robinson-Annan "A little crazy" ja suomen kielellä hienosti laulettu "Toarie" esittäjänään Riikka. Kummatkin ehkä hieman erilaisia tästä tavallisesta liirumlaarumista. Toarie oli hieno siinäkin mielessä, että sanat eivät oikeastaan olleet se tärkein väline vaan enemmänkin laulun toteutus. En oikein muutenkaan osaa asiaa selittää.

Tämän iltainen karsinta on vasta meneillään, mutta sen voin sanoa ihan suoraan että vaikka kuinka olisi Arja Koriseva niin Euroviisuihin ei ole asiaa ennenkuin englantia osaa kunnolla lausua. Nylon-Jonna veti kyllä hienosti viisunsa. Muuta en nyt tähän osaa laittaa..

Edit/ hups! muutama typo oli eksynyt tekstiin
 
Siis nyt on kyllä aikoihin eletty, ei ne ennen ole edes näin pahalta kuullostaneet.. Eksyin sekunniksi kanavalle ja totesin, että laulajat ovat noin Idols-karsintojen luokkaa ja sain jo pysyvän kuulovaurion ja ikuiset traumat.

Siis aivan kamalaltahan nuo kuulostavat, Suomi nolaa taas itsensä, mutta eipä ole kyllä uusi juttu :D
 
Tulin kans aatelleeks sitä et noista Viisuista voisi topiikin tehä.
En kattonu eilistä, mut sen sijaan tän päivänen tuli.
Että oli HIRVEETÄ!!!
Parin vuoden takaset oli paljon parempia roll
Jonna K. ja Riikka on mun suosikkeja, mä tykkäsin niist ja mun mielest ne molemmat on hyviä edustamaan Suomea. Ei siinä Robinson-Annassakaan mitään vikaa ollu 8)
Mut joku Danny,Arja Koriseva ja Jari Sillanpää...Argh!!!
Mä en muuta sano.
 
Suomen kappaleista en yleensä jaksa innostua tai kiinnostua, koko se camp-henkinen nautinto menee pilalle jos joutuu jännittämään oman maan puolesta. Niinpä toivon ettei Suomi pääse finaaliin vai miten se tänä vuonna meneekään. Euroviisut kyllä katson jos vain olen television kanssa samalla paikkakunnalla. Viimevuotiset taisivat olla aika hyvin järjestetyt, musiikkia niistä ei ole kyllä jäänyt mieleen.
 
No niin viimeinkin keskustellaan asiasta. Nimittäin voin sanoa että olen aika kovan luokan viisu-fani. Suomella ei kyllä näiden ehdokkaiden joukossa ollut yhtään sellaista joka voisi päästä tänä vuonna toiselle päivälle. Siis sääntöjähän on uudistettu niille tiedoksi jotka eivät sitä tiennyt. Eli ensimmäiselle päivälle pääsee kaikki ja sitten valitaan muistaakseni 20 parasta jotka pääsevät toisen päivän finaaliin. 20 parhaan joukossa on kuitenkin pakosta nämä suurmaat jotka on joka vuosi mukana. Eikä voi tippua millään.

Mutta mitä mieltä olette nykyisten Euroviisujen tasosta. Nykyäänhän pärjää pelkällä lavashoulla niin kuin 2002 vuoden Latvian voittaja biisi. Tai viime vuoden kauhu tapaus T.a.T.u joka lauloi taisiis huusi ja kirkui koko esiintymisen ajan ja silti se pärjäsi ja oli jopa 3 sen takia kun oli vähän mega suosiota takana :x .

Mutta mikä on teidän mielestä paras viisu kappale kautta aikojen. Minun lempi biisini on ehdottomasti Latvian vuonna 2000 neljänneksi sijoittunut Brainstormin My Star.
 
Minun suosikkini on joskus 90-luvun puolivälissä voittanut Irlannin laulu. Muistan että se jotenkin säväytti, varmaan ainoa euroviisulaulu, joka on oikeasti hyvä. En ole laulua sen koommin kuullut enkä muista sen nimeä enkä esittäjää, voi olla että sekin oli ihan kamala.
 
Ereine Irlanti voitti kolmekertaa peräkkäin ja kerran sen jälkeen 90-luvulla eli vaihtoehtoja on neljä.Linda Martin-Why me?, In your eyes-Niamh Kavanagh, Rock’n roll kids-Paul Harrington & Charlie McGettigan tai The voice-Eimear Quinn.
 
Mä oon alkanu kattoo viisui vasta sillon ku Latvia voitti eli pari vuotta sit.
Se Riikan Toarie(??) biisi on muuten aika samanlainen ku viime vuoden Belgian biisi. Ja sehän pärjäs aika hyvin eli jos Riikka pääsee edustamaan Suomea niin sillähän olis aika hyvät mahikset, vai??
 
Muistan, että pidin joskus aivan valtavasti siitä jostain viisukipaleesta, jossa joku nainen lauloi "Niin kaunis on taivas, niin kaunis on maa" tai jotain sinnepäin ja se soi minulla hermoromahdukseen asti päässä.

Pidän myös Brainstormin My starista, levykin piti hankkia silloin kun se ilmestyi ja hyvinhän tuo on edelleen kestänyt kuuntelemista. Jostain syystä se on myös ainoa viisu, jonka näin ihan suoraan muistan tästä muutamalta vuodelta.

Toista se oli silloin ennen, kun oli ABBAt ja kumppanit, niiltä aikakausilta on oikeasti jäänyt hyviä biisejä elämään.. ja kannatan muuten ehdottomasti sitä, että maat laulavat omalla kielellään!!
 
Minä en jaksa lähes ikinä viisuja katsoa. Ehkä joskus on tullut katseltua ja arvosteltua kaikkia, mutta nyt on hieman Suomen yritykset toivottomia.
Suomella on oikeastaan kaikki todella toivottomia, kaikki juuri tälläisiä mitä nyt voi kuvitella, kuten Laura Voutilaisen kappale, jolla toivoimme kerran voittavamme. Niin...tavallisia.
 
En ole ikinä televisiosta katsonut viisuja, mutta radiosta kuunnellut tai kuullut sitten jälkikäteen kavereilta.

Järkytyin aika lailla siitä Lauran kappaleesta silloin vuonna 2002. Aivan... hirveä suorastaan sanottuna. En ihmettele, että ei päässyt seuraavana vuonna. Radion toimittajatkin toivoivat, että Suomi saisi edes 2 pistettä joiltakin mailta. Olivat aivan shokissa kun Ruotsi antoi 8. Eli eivät itsekään uskoneet kappaleeseen pahemmin.

Mistä tuolla voi kuunnella noita kappaleita? Vai voiko edes? Kun minä en ole kuullut niitä vielä missään. Esittäjälista näyttää kyllä aika rajulta. Jari Sillanpää? :D
 
Jos haluaa säilyttää mielenterveytensä, kannattaa jättää Sillanpään biisin kuunteleminen väliin. Ihan vaan vinkkinä. Sen saksalaisempaa biisiä on varmasti vaikea tehdä. Yhdistettynä siis saksalainen euro-disco-pop Abba-pianoineen ja Halleluja-huutoineen(ruotsalaisella aksentilla)... Voi elämä. Sanat tietenkin mahdollisimman kamalat. Mutta eiköhän ne kaikki biisit pysty ylellä kuuntelemaan www.yle.fi/euroviisut
 
Tänään olikohan TV2lla ilmoitetaan ne kuusi finalistia eilisistä karsinnoista jotka pääs finaaliin. Ja niistä pitäis sit äänestää se "paras".
Kellon aika tais olla 20.40, jos oikein muistan.
 
Unohdin sanoa että minun viisu tuntemukseni alkaa tuolta 90-luvun alusta, kun meillä on melkein kaikki videolla. Tuo Lauran kappalehan oli aivan parempi kuin hirveä Kreikan biisi jossa pojat oli keksinyt erittäin hienon koreografian he olivat robotteja jotka nostelivat oudosti jalkojaan jos joku muistaa. Ja huomatkaa se juttu ettäihän suomalaiset sitä juttua laittaneet liikkeelle vaan muut maat koska heidän äänestyksissään Lauran biisi oli voittanut. 2002 oli surkea vuosi senkin takia että silloin paljastui että itä-blokin maat olivat sopineet keskenään kenelle annettaisi pisteitä, joten tällainen pikku Suomi oli aivan yksin. 2000 vuonna Suomelta olisi voinut lähteä hyväkin ehdokas nimittäin Nightwish joka voitti yleisöäänestyksen ylivoimaisesti, mutta silloin meillähän oli vielä se inhottava valitsiaraati joka valitsi hirveän Nina Åström-A little bit joka otti turpaansa erittäin hyvin ainoa pelastus oli se että osaanottajia olivai muistaakseni 20 tai 21. Kun 2002 vuonna niitä oli 24 tai 25.
 
Joo. Tuli katsottua karsinnat, ja kyllä taso on jossain niin alhaalla että en edes nää. Euroviisut ovat kyllä aina olleet Suomelle häpeä. 2002, Laurasta povattiin jo voittajaa ja jotain viiden parhaan joukkoon tulijaa, mutta kappas vaan.

En vaan voi tajuta miksi joku Danny, Arja Koriseva ja Jari Sillanpää vielä osallistuvat euroviisukarsintoihin. Voisivat jättää hommat nuoremille. Sitä paitsi kaikilla joku töppäsi. Dannylla ne tytöt siinä ympärillä ja laulu, Arja Korisevalla englannin lausunta ja laulu, ja Sillanpäällä laulu ja koko imelä imago. Hyi.

Suosikkini olivat (suosikitko?!) Jonna K. ja Robinson-Anna. Kyllähän se Toarie oli mukavan kuuluinen kun suomeksi oli. Tosin en veikkaisi mitään noista voittajaksi.
 
Jaahas. Arja Koriseva sekä Danny hienossa farkkuliivissään olisivat tosiaankin voineet jättää kokonaan nämä kekkerit väliin. Mutta kuitenkin mielestäni Jari Sillanpää on karismaattinen esiintyjä, vaikken henkilökohtaisesti hänen musakistaan erityisemmin välitä.

Mitä enemmän asiaa mietin, niin sitä enemmän kaadun tämän Toarie- kappaleen puolelle ja harmi sinänsä on, että se ei todellakaan tule voittamaan tätä. Taitaa olla vähän liian erikoinen suomalaiseen makuun kuitenkin ja suurimman osan mielestä ei varmaankaan juuri sitä voittajakamaa. Harmi, kerrankin olisi persoonallinen esitys. Joku kommentoi, että se oli jonkun edellisen vuoden Belgian esityksen kaltainen. Siihen en osaa sanoa mitään, kun en sitä muista.

Edit/ Se Iina sekä hänen kailottava jenkkiparinsa oli aika kamala esitys kaikkinensa. Ja sen värinen vihreä ei sovi kenellekään..
 
Se Toarie oli kyllä ihana. Siinä oli jotain samaa kuin siinä -olisiko nyt ollut Belgian - keksityllä kielellä vedetyssä biisissä. Sellainen ihanan eteerinen ja massasta erottuva. Kaunis. Taidan väärinkäyttää puhelintani ensi lauantaina; sen verran paljon pidän Euroviisuista ja tahtoisin nähdä joskus jotain kunnollista Suomeltakin.

Mitä muuta tästä sitten voisi sanoa? Eurohumppaa oli taas hirveästi. Ei siinä sinänsä mitään, sillähän ne muutkin maat pärjäävät. Jonna K. oli kyllä ihan jees, mutta enpä usko neidin pärjäävän. Ja jos joku katsoi sen lauantaisen spiikin vai mikä se esittely olikaan... Neiti ei taida osata olla soolona järin luonteva. Sillanpää yllätti iloisesti. Jos hän opettelisi vielä ääntämään englantia hieman siistimmin voisin vaikka uskoa finaalipaikkaan. Muut menivät vähän yhtenä virtana ohi. Dannyn aika olisi ollut parikymmentä vuotta sitten; silloin miehessä oli vielä jotain.

Oma viisuintoiluni taitaa olla jostain hämärältä -80 luvulta ja äidistäni lähtöisin. En vain muista sieltä kovinkaan paljoa. Abban Waterloo on eräs ihanimmista, vaikken sitä itse muistakaan (yllätys yllätys). Kuitenkin minullekin se kaikkien aikojen viisu on tuo Brainstormin vetäisy silloin joskus. Myös Irlannin kappaleet ovat usein olleet kerrassaan ihania. Balladit; voi kun suomalaiset tekisivät niitä kunnolla.

Ai niin. Tietääkö joku jotain tästä Janne Hyödystä vai mikä sen miekkosen nimi olikaan, joka tuntui olevan jokaisen kappaleen tekijäporukassa mukana?
 
Itse olen Toarien ja Jarskan kannalla.
Kaikki biisit olivat juuri Euroviisujen arvoisia, sitä saa mitä tilaa.
Mutta siis Jarin biisistä voisi pitää esim. espanjalaiset jotka Jaria kai ihannoivat jossain määrin ja Toarie voisi olla loistava veto taas juuri tänä vuonna kun Tolkienin haltiakieli on pinnalla ja Värttinä on Iso-Britanniassa tekemässä musikaalia.
 
Ylös