Filosofiaa, lingvistiikkaa ja kulttuurintutkimusta

Aloitan Thalin vihjauksesta uuden topiikin, joka käsittelee modernia kielitiedettä, lingvistiikkaa, kulttuurintutkimusta ja muuta siihen liittyvää jutskaa. Jatkan näin seksi… [ei perheen pienimmille] –topiikin esitelmöintiäni. Toivottavasti pääsette mukaan.

Roark sanoi:

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös Freud työstänyt teorioitaan hulluja tutkien? Hulluilla tarkoitan ihmisiä jotka Freudin aika suljettuihin "parantoloihin" sulloi.

Click to expand...

Vohobitti tietää vain vähän ns. kliinisestä psykoanalyysistä. Mutta kai sitä käytetään vielä jossain tänä päivänä lääketieteellisenä, psykiatrisena (psykologian kanssa sillä ei ole mitään tekemistä), metodina.

Sen sijaan filosofisesti ja kielitieteellisesti (ja sitä kautta monissa muissakin tieteissä) freudilainen tiedostamaton on edelleen mielenkiintoinen käsite. Voisi sanoa, että Freud jäsensi uudelleen Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin sekä jaottelun olioiden ja ilmiöiden maailmaan. Hän siirsi nämä filosofiset ikuisuuskysymykset yksilön psyykeen rakentumiseen. Esim. kategorinen imperatiivi, omantunnon lähde, on analoginen yliminän kanssa. Freudilta siis tulee nämä yliminät ja egot jne. (jos ette sitä tienneet). Niin ikään tiedostamaton vastaa jokseenkin olioiden maailmaa (emme koskaan saa siitä suoraa havaintoa) ja tiedostettu ilmiöiden maailma, jota siis käsitteellistämme symbolein ja mielikuvin.

Freudin mukaanhan psyykeen topiikan rakentumisessa tukahdutettu seksuaalisuus on keskiössä. Toisaalta seksuaalisuus näyttää kiinnostavan edelleen ihmisiä (kuten seksi… [ei perheen pienimmille] –topiikin laskurista voi päätellä). Näin Freudia ei voi yksistään syyttää viktoriaanisen ajan moraalikäsityksen tuotteeksi. Freudin merkitystä arvioitaessa voidaan erottaa toisistaan kaksi eri näkökulmaa: psykoanalyyttiset käsitteet ja toisaalta näiden käsitteiden genealogia. Meidän on jollain aina käsitteellistettävä maailmamme, mutta nämä käsitteet ovat aina sidoksissa tiettyyn aikaan.

En nyt menisi sanomaan Freudin potilaita hulluiksi. Toisaalta Freud oli psykiatrian lääkäri ja yritti potilaidensa oireiden perusteella määritellä yleisiä teorioita ihmisten psyykeen rakenteesta. Mutta on se ainakin Vohobitin mielestä parempi kuin yrittää vetää yleisiä normeja eläinmaailmasta miten ihmisten yhteiskunnan tulee toimia, niin kuin joku Herbert Spencer yritti tehdä tulkiten varsin mielivaltaisesti Darwinia.

Ongelma on myös siinä, että Freudin jälkeen psykoanalyysiä on tulkittu monella tapaa. Klassisin esimerkki lienee on suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Jostain syystä esim. Yhdysvalloissa psykoanalyysi valjastettiin palvelemaan ydinperheideologiaa. Niin ikään homoseksuaalisuus määriteltiin sairaudeksi ”psykoanalyyttisiin” teorioihin vedoten. Vasta viime vuosian näistä näkemyksistä on luovuttu. Todellisuudessa Freud kieltäytyi määrittelemästä homoseksuaalisuutta sairaudeksi yhtenä ensimmäisenä lääkäreistä (jotkut miehet yrittivät hakeutua hänen hoitoonsa ”parantuakseen” homoseksuaalisuudesta, Freud ei suostunut ottamaan heitä potilaikseen, koska he eivät hänen mielestään olleet sairaita).

Tiesittekö sen, että Freud merkittävin keksintö psykoanalyysin lisäksi oli silmänpuudutusaineen kehittäminen, jota vielä joskus käytetään tänäkin päivänä. Kyseinen aine oli muuten kokaiini.

Pahoittelen, että ensimmäinen kommentti uuteen aiheeseen on näinkin offtopicia, mutta kun osui oman alan asia Kokaiinia käytetään puudutteena lähinnä nenätipoissa, kun poltetaan rajua nenäverenvuotoa. Muihin tarkoituksiin käytetään mieluummin jotain sellaista puudutetta, jolla on pienempi väärinkäyttöpotentiaali ja pidempi vaikutusaika. Eikös Freud-setä napsinut kokaa itsekin?

Lachesis sanoi:

Pahoittelen, että ensimmäinen kommentti uuteen aiheeseen on näinkin offtopicia, mutta kun osui oman alan asia Kokaiinia käytetään puudutteena lähinnä nenätipoissa, kun poltetaan rajua nenäverenvuotoa. Muihin tarkoituksiin käytetään mieluummin jotain sellaista puudutetta, jolla on pienempi väärinkäyttöpotentiaali ja pidempi vaikutusaika. Eikös Freud-setä napsinut kokaa itsekin?

Click to expand...

Muistelisin vaan, kun luin kyseisen henkilön elämänkertateoksen, että kyse oli nimenomaan silmäpuudutuksesta. En mene vannomaan. Eikä sillä ole oikeastaan paljoakaan merkitystä.

Meitsilläkin on sellainen mielikuva, että kokaiini ei suinkaan ollut 1900-luvun alussa kiellettyjen aineiden listalla ja Freud mitä todennäköisemmin käytti sitä enemmänkin. Toisaalta kyllähän Vappu Taipalekin käytti LSD:tä vielä 1960-luvulla täysin laillisesti. Sitä paitsi hänelläkin on tietääkseni psykoanalyytikon koulutus.

Saa muuten etsiä 1900-luvulla elänyttä merkittävää filosofia, joka ei jossain vaiheessa olisi käyttänyt mitään aineita. Jos ei muuta niin polttanut pilveä.

Ja kyllä tämä on Vohobitin mielestä ihan topiikkiin sopivaa keskustelua. ”Kulttuuri” ja kulttuurintutkimus on monimuotoinen käsite.

Freud kuoli kurkkusyöpään. Poltteli liikaa sikareita. Tosin hän taisi olla jo tuolloin yli 80-vuotias.

Vohobitti sanoi:

Tiesittekö sen, että Freud merkittävin keksintö psykoanalyysin lisäksi oli silmänpuudutusaineen kehittäminen, jota vielä joskus käytetään tänäkin päivänä. Kyseinen aine oli muuten kokaiini.

Click to expand...

Tiesitkö, että saksalainen silmälääkäri Carl Koller kehitti kyseisen silmänpuudutusaineen, kun hän Freudin kanssa huomasi, kuinka kokaiini teki kielen ja huulet tunnottomaksi?

Lachesis sanoi:

Eikös Freud-setä napsinut kokaa itsekin?

Click to expand...

Muutaman vuoden ajan. Alunperin hän taisi ottaa sitä masentuneisuuteensa.

Vohobitti sanoi:

Saa muuten etsiä 1900-luvulla elänyttä merkittävää filosofia, joka ei jossain vaiheessa olisi käyttänyt mitään aineita. Jos ei muuta niin polttanut pilveä.

Click to expand...

Ai niin kuin J.-P. Sartre, joka vielä vanhanakin heti aamulla otti muutaman viivan amfetamiinia ja pullon viinaa, ja lähti viilettämään?

Kyllä niitä raivoraittiitakin löytyy, oikein kosolti. Juttu on siinä, että tuo sana 'merkittävä' on harhaanjohtava, ikään kuin olisi olemassa joku "Hall of Fame", jonne yhdet filosofit lankevat luonnostaan ja toiset jäävät ulkopuolelle.

Jos miettii vaikka jotain Edmund Gettieriä, jota pidetään merkittävänä tietoteorian kriitikkona, vaikka ukko tunnetaan ainoastaan 20-sivuisesta artikkelista, joka sekin on pelkkää välimerkin lempimistä. Tässä on paradoksi: mies esittää yhden näsäviisaan ajatuksen koko elämässään, ei muuta, ja se kirjoitetaan kirjoihin "merkittävänä ajatuksena". Toiset julkaisevat tuhansia ja tuhansia sivuja syvällistä pohdintaa elämäntyönään, ja heidät vain sivuutetaan, milloin mistäkin syystä. Jonkun naama ei miellytä, joku on eri mieltä vallitsevan akateemisen mielipiteen kanssa, jonkun tutkimuskohde ei ole "muodissa", jonkun kirjat popularisoivat liikaa, toisten liian vähän, jne.

Filosofian historian ehkä harhaisimpia esityksiä ovat ns. karvapäägalleriat, joissa esitellään valikoitu joukko "merkittäviä filosofeja". Oikein paradigmaesimerkki tästä ovat mm. E. Saarisen opukset, joissa esitellään yksi henkilö ja tämän ajatukset, mutta ei lainkaan laajempaa kontekstia. Onhan niilläkin paikkansa, ja ihan hauskasti ne ovat yleensä kirjoitettu, mutta tapana tehdä filosofista historiankirjoitusta ne ontuvat ja pahasti.

Sen sijaan filosofisesti ja kielitieteellisesti (ja sitä kautta monissa muissakin tieteissä) freudilainen tiedostamaton on edelleen mielenkiintoinen käsite. Voisi sanoa, että Freud jäsensi uudelleen Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin sekä jaottelun olioiden ja ilmiöiden maailmaan. Hän siirsi nämä filosofiset ikuisuuskysymykset yksilön psyykeen rakentumiseen.

Click to expand...

Aivan totta, Freud pani liikkeelle kaikenlaista tutkimusta. Moraalipsykologian tutkimus taitaa olla mm. Freudin alkuun sysäämää. Mutta Kantista puhuttaessa ei Freud tainnut olla ihan ensimmäisiä, viimeisiä eikä edes merkittävimpiä uudelleenjäsentelijöitä.

'Tiedostamattoman' käsite oli filosofisesti katsoen paluu peruskysymyksien äärelle. Se kyseenalaisti hyvin voimakkaasti ns. kartesiolaisen subjektin eli tämän "ajattelevan minän", johon Descartes päätyi argumentissaan "ajattelen, siis olen". Descartes ja koko joukko viisaita karvaisia miehiä olivat ajatelleet, että ihminen on kokonaisuudessaan tämä tiedostava, ajatteleva olento tässä. Siten moraalisuus ja ihmisen toiminta ovat yksin järjen asia ja ihminen on täysin vastuussa teoistaan (paitsi tietenkin naiset, jotka ajan tiedon mukaan eivät olleet järkeviä laisinkaan).

Sitten tuli Kant, joka sanoi, että ehei, ihminen ei tiedosta itseään ja omia edesottamuksiaan. Hän näkee itsestään vain pienen osasen. Samaa purkkaa jauhoivat mm. Hegel ja sittemmin Marx. Ihmisen tietoisuus rakentuu esim. Marxin mukaan sosiaalisten olosuhteiden päälle, jolloin esim. "järkevät uskomuksetkin" heijastelevat vain taustalla piileviä taloudellisia rakenteita ja niiden aatteellisia oletuksia.

OIkeastaan uutta Freudilla oli vain tuo seksuaalisuuden korostaminen tällaisena syvärakenteena. Ja tutkimus meni eteenpäin Freudista, eli oli hän kuinka iso jehu tahansa omana aikanaan, ei hänen merkitystään tänä päivänä kannata kuitenkaan liioitella.

Esim.mitään empiiristä todistetta Freudin teorioille ei ole löydetty, puolesta eikä vastaan. Teoria, jota ei voida todistaa oikeaksi eikä vääräksi on tieteellisesti katsoen täysin tyhjä, vailla merkitystä. Freudin seuraajat vetoavat toki teorian "hyödyllisyyteen", mutta tarkemmin tarkasteltuna se on aika heikko peruste.

Syy, miksi esim. semiotiikassa Freud yhä kummittelee lienee lähinnä kuriositeetti: jutut, joita Freudin teoriasta voidaan vetää ovat niin törkyisiä, että niillä on korkeampi viihdearvo kuin "asiallisesti" tutkituilla teorioilla.

Vohobitti sanoi:

Vohobitti tietää vain vähän ns. kliinisestä psykoanalyysistä. Mutta kai sitä käytetään vielä jossain tänä päivänä lääketieteellisenä, psykiatrisena (psykologian kanssa sillä ei ole mitään tekemistä), metodina.

Click to expand...

Kyllä, käytetään, mutta käsittääkseni ei aivan samassa muodossa kuin Freudin aikaan. Luulen myös, että se on melko merkittäväkin terapiamuoto, vaikka viime vuosina kognitiiviset terapiat ovat vallanneet alaa. Ehkä ymmärsin väärin - miksi Freudin psykoanalyysilla ei ole mitään tekemistä psykologian kanssa? Eikö hän kuitenkin esitä teorioita ihmisen kehityksen vaiheista jne?

Offina kerrottakoon, että käsitykseeni Freudista vaikutti suuresti psykologian/filosofianopettajani, joka kertoi huvittuneena Freudin huumeidenkäytöstä ja dramaattisesta, paranoidistyyppisestä käyttäytymisestä etenkin vanhemmalla iällä. Oli kuulemma pyörtynyt kuullessaan ensi kertaa tulevan ex-perintöprinssinsä Jungin omista teorioista. Jos muistan oikein.

Niin muuten, kertokaapa lisää siitä, miten lingvistiikka tähän liittyy?

Lingvistiikka ja kulttuurintutkimus ovat kaiketi olleet aika lähellä toisiaan strukturalismista lähtien.

Itselläni ei kuitenkaan riitä paukkuja ottaa osaa tähän keskusteluun. En lukenut universtaalla opintoviikkoakaan filosofiaa, mikä näin jälkikäteen arvioituna oli elämäni pahimpia virheitä. Välillä tunnen oloni maailmankatsomusimpotentiksi. Onneksi ihminen voi sivistää itseään vanhempanakin, ja kun tuo apurahakin lopulta tipahti, ei tarvitse pelätä rehellisiin töihin joutumista.

Toivottavasti Nyarlarhotep ja Vohobitti saavat kunnon skaban pystyyn, nuorten älyköiden sanailua on antoisaa seurata.

fanye sanoi:

Niin muuten, kertokaapa lisää siitä, miten lingvistiikka tähän liittyy?

Click to expand...

Semiotiikka, eli oppi merkityksistä ja niiden muodostumisesta kielessä ja ajattelussa, on joissain oppisuunnissa ammentanut mm. Freudilta. Psykoanalyytikko Jaques Lacan ja tämän oppilaat nojasivat juuri Freudin kehityspsykaan teeseissään kielen sukupuolittuneisuudesta.

Äärimmillään tämä on mennyt mm. siihen, että jotkut feministit (esim. Lacanin oppilas Luce Irigaray) ovat perustaneet ihan oman "naisellisen" tapansa käyttää kieltä ja argumentointia, joka on "vapaata" maskuliinisen olemuksen tyranniasta.

Semiotiikkojen mielestä heidän oma oppinsa on korvaamatonta lingvistiikalle ja kulttuurintutkimukselle. Itse en olisi ihan niin vakuuttunut asiasta, ovat mielestäni välillä vähän houkkia noine juttuineen. :roll:

Theoderic sanoi:

Toivottavasti Nyarlarhotep ja Vohobitti saavat kunnon skaban pystyyn, nuorten älyköiden sanailua on antoisaa seurata.

Click to expand...

Tässä mitään älykköjä olla.

Nyarlathotep sanoi:

Äärimmillään tämä on mennyt mm. siihen, että jotkut feministit (esim. Lacanin oppilas Luce Irigaray) ovat perustaneet ihan oman "naisellisen" tapansa käyttää kieltä ja argumentointia, joka on "vapaata" maskuliinisen olemuksen tyranniasta.

Click to expand...

Ohhoh. Sinä kun ilmeisesti tiedät asiasta, niin kertoisitko vähän tarkemmin, minkälaista on tämä tasa-arvoinen kielenkäyttö?

Hathaldir sanoi:

Ohhoh. Sinä kun ilmeisesti tiedät asiasta, niin kertoisitko vähän tarkemmin, minkälaista on tämä tasa-arvoinen kielenkäyttö?

Click to expand...

(No ei varsinaisesti "tasa-arvoinen", mutta naiselliseen ruumiinkokemukseen perustuva ja sen huomioonottava...)

Voin siteerata pätkän Irigarayn teosta "Sukupuolieron etiikka", josta minulla on yhden artsun verran valokopiona:

"Etsin paikkana minua (miestä/naista) palvellutta ruumista, jossa saatoin viipyä sisällytettynä. Haen sitä uudestaan tuntemattomasta määrästä ruumiita, luonnosta, Jumalasta. Miehen ongelma on erottaa ensimmäinen paikka viimeisestä. Se voi edellyttää kaksinkertaista supistustehtävää: suhde ainutkertaiseen äitiin ja ainutkertaiseen Jumalaan on supistettava pois. Voiko nämä kaksi supistustehtävää kohdata?..."

"... Nainen puolestaan on paikka. Onko hänen sijoitettava itsensä suurempaan paikkaan ja vielä suurempaan, mutta myös löydettävä itsestään ja sijoitettava itseensä paikka, joka nainen on? Jos nainen ei pysty muodostamaan itseensä sitä paikkaa, joka hän on, hän turvatuu lakkaamatta lapseen palatakseen itseensä. Hän pyörii jonkun objektin ympärillä palatakseen itseensä, ja siksi toinen tulee vangituksi hänen sisäisyyteensä. ..."

"... Sama seikka ei tietenkään tee naisesta lapsen ja miehen säiliötä. Kyseessä ei ole sama "astia". Mutta astian määritelmä ei taaskaan ole tarpeeksi monisyinen. Keskenään joutuvat kilpailemaan
- säiliö lapselle
- säiliö miehelle
-säiliö naiselle itselleen.
Tässä kilpailussa ensimmäiseksi mainittu paikka on käytännöllisesti katsoen ainoa. Toinen on eräänlaista ensimmäistä kohti suuntautuvaa lävistystä: väylä, ei oikea paikka. Kolmas on kielletty tai mahdoton, jota ehkö määrittää irtileikkaaminen hylestä, materiasta. ..."

Heviä shittiä, eikö?

Siis ajatus, että kieli olisi maskuliininen liittyy juuri seksi…[ei perheen pienimmille] –topikissa esittämään ajatukseen falloksesta kielen ensimmäisenä merkkinä. Lapsi huomaa psykoanalyyttisen teorian mukaan, että isällä on jotain mitä äidillä ei ole samoihin aikoihin kuin hän oppii puhumaan ensimmäiset sanat. Ja kielihän perustuu eroihin. Eli kyseessä on pohjimmiltaan yksinkertainen binaarinen järjestelmä (on siis ykkösiä ja nollia, pieniä äänne-eroja).

Tähän sitten tietenkin liittyy myös samoihin aikoihin (1950-luvulla), kun Lacan kehitti em. teorian, tehdyt antropologiset tutkimukset kuinka jossain primitiiviheimoissa palvottiin fallosta jne. (eli kirkontornien esiasteita).

Joka tapauksessa ajatus on siinä, että kieltä eli symbolista järjestystä, kulttuuria, hallitsee isän laki (viittaus Mooseksen lakiin ei ole vahinko). Se määrittelee sekä kieliopin että kulttuurin oikeat rakenteet ja normit. Kyseessä on siis kielen rakenteeseen siirretty kuvaus patriarkaalisesta yhteiskunnasta, jota hallitsee vanhojen miesten neuvosto. Isän laki on kastroinut äidin ja lapsen dyadisen suhteen. Nainen ei voi olla patriarkaalisessa järjestyksessä diskurssin eli ”puheen” subjekti. Hänellä ei ole (Lacanin mukaan) fallosta, hän ei voi olla haluava subjekti, eikä näin tuottaa merkityksiä, kieltä, samalla tavoin kuin mies.

Joo, itse olen sitä mieltä, että Luce Irigaray ei tuonut juurikaan mitään uutta Lacanin ajatteluun. Hänestä kuitenkin 1980-luvulla feministit innostuivat, koska hän oli nainen ja näytti tarjoavan uuden, siis kielitieteellisen ja psykoanalyysin sekoitukseen perustuvan, tulkinnan analysoida yhteiskuntaamme ja ”miehistä diskurssia”. Mutta 1990-luvulle tultaessa hänen suosionsa jokseenkin vähentyi. Tilalle on tullut vähän joustavampi poststrukturalismi, jonka merkittävimpinä edustajina voidaan pitää mm. Michel Foucault’a (tosin tämä heppu kuoli jo 1980-luvulla), Jacques Derridata ja Judith Butleria.

Niin ja sitten on sellainen ranskalaistäti kuin Helene Cixous. Hän esitti joskus 1970-luvulla, että rikkomalla sovittuja kielioppisääntöjä voidaan yrittää päästä miehisen kielen toiselle puolelle, kirjoittamalla ”runollisesti” eli tekemällä tekstiin kirjoitusvirheitä.

Joo, täytyy myöntää. On kaksi syytä miksi kiinnostuin Freudista ja psykoanalyyttisestä teoriasta. Saa käyttää käsitteitä ja teorioita joita muiden on vaikea ymmärtää. Toiseksi saa tosiaankin puhua härskejä juttuja ja sitä voi vielä kutsua tieteeksi 8) . Mutta kyllä se on ollut myös opettavasta. Yksilön ja yhteiskunnan välisten valtasuhteiden analysointi on mielenkiintoista. Ihan ”oman” elämänkin analyysin kannalta.

Huh, kuulostaa minusta munanmurskaajafeministien yritykseltä luoda jonkinlainen orwellilainen uuskieli joka alistaisi miehet ikuisiksi ajoiksi vapauttaen naiset maskuliinisesta hirmuvallasta.

Todellakin heviä shittiä.

Hathaldir hyvä, tähän on pakko huomauttaa, että naisten vapauttaminen ja miesten alistaminen eivät kulje käsi kädessä

Olen tavannut feministejä, ystävystynyt feministien kanssa, rakastunut feministeihin, harrastanut seksiä feministien kanssa, riidellyt feministien kanssa, asunut feministien kanssa, ryypännyt feministien kanssa, tehnyt töitä feministien kanssa. Yhtään munanmurskaajafeministiä en ole koskaan tavannut tai edes nähnyt. Rehellisesti sanottuna en usko että sellaisiakaan onkaan, tai jos on, niin enintään sama määrä kuin balrogeja.

Hathaldir sanoi:

Huh, kuulostaa minusta munanmurskaajafeministien yritykseltä luoda jonkinlainen orwellilainen uuskieli joka alistaisi miehet ikuisiksi ajoiksi vapauttaen naiset maskuliinisesta hirmuvallasta.

Click to expand...

Mutta kuten sanoin, elämme jo uusia aikoja. Tämä Judith Butler toi ensimmäistä 1990-luvun alussa kertaa suuren tiedeyleisön sellaisen itsestäänselvyyden, että sukupuoli ei ole mikään ruumiiseen sidottu perustavanlaatuinen ominaisuus. On olemassa esim. transseksuaaleja.

Hän myös osoitti, että Irigarayn näkemykset sisältävät muitakin ongelmakohtia. Mistä tiedämme milloin kieli muuttuu maskuliinisesta feminiiniseksi, eikä kyse ole vain huonosta kieliopin tuntemuksesta. Yksinkertaisesti ei ole olemassa muuta kieltä kuin meille välittömästi annettu. Olkoon se maskuliininen tai feminiininen, siinä on toimittava.

Hathaldir sanoi:

Todellakin heviä shittiä.

Click to expand...

Vohobitin mielestä tuollaiset teoriat ovat aika hauskoja. Niitä ei pidä ottaa liian vakavasti.

Theoderic sanoi:

Hathaldir hyvä, tähän on pakko huomauttaa, että naisten vapauttaminen ja miesten alistaminen eivät kulje käsi kädessä

Click to expand...

Eivät tietenkään. Tästä asiasta on keskusteltu Sovinismi, feminismi ja tasa-arvo -topikissa, ja minäkin olen siinä mielipidettäni selittänyt. Ei siitä siis sen enempää. Pointtini on se, että yritys muuttaa kieltä naisten alistamisen poistamiseksi on niin yliampuvaa, että luulisi sellaisen suunnittelijoiden ampuvan aika lailla yli tavoitteissaankin. Enkä väittänytkään, että asia on näin, vaan että siltä se minusta kuulostaa.

Vohobitti sanoi:

Vohobitin mielestä tuollaiset teoriat ovat aika hauskoja. Niitä ei pidä ottaa liian vakavasti.

Click to expand...

Olen samaa mieltä. Minusta myös teoria rotujen hierarkiasta on aika hauska eikä sitä pidä ottaa liian vakavasti. Silti se johti mm. orjuuden palauttamiseen länsimaissa, imperialismiin sekä kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurhaan.

muoks: onkohan tullut irkattua liikaa, kun kirjoitin [/quote]:n sijaan vahingossa [/quit]? :roll:

Vohobitti sanoi:

Lapsi huomaa psykoanalyyttisen teorian mukaan, että isällä on jotain mitä äidillä ei ole samoihin aikoihin kuin hän oppii puhumaan ensimmäiset sanat. Ja kielihän perustuu eroihin. Eli kyseessä on pohjimmiltaan yksinkertainen binaarinen järjestelmä (on siis ykkösiä ja nollia, pieniä äänne-eroja).

Click to expand...

Jos jotain on todistettu psykoanalyysistä johonkin suuntaan, niin se on tuo lapsuuden merkitys aikuisen psyykelle, kielelle ja käyttäytymiselle: sillä on vain minimaalinen - jos minkäänlaista - vaikutus.

Itse asiassa lapsi tajuaa tuon sukupuolen vasta myöhemmin, kun osaa jo puhua ymmärrettävästi ja melkein fiksuja asioita, jonka jälkeen alkaa omaksua kulttuurin sukupuoleen painamia merkityksiä.

Ylipäänsä se kuvio, millä tavalla lapset muodostavat käsitteitä ja merkitysten verkostoja on harhainen psykanalissa. Lapsien ensimmäisillä sanoilla on pikemminkin kaikki merkitykset kuin jotkut tietyt ja rajatut. Se, että lapsi esim. sanoo "ätä" saattaa äidistä kuulostaa "äidiltä" (koska hän on opettanut sitä sanaa lapselle toistamalla), mutta todellisuudessa se voi tarkoittaa mitä vain. Toistamalla sanaa eri yhteyksissä lapsi rajaa ulos sanan muita merkityksiä, kunnes sanan käyttö kiinnittyy johonkin tiettyyn kohteeseen ja alkaa merkitä "äitiä", "isää" tai verbiä "anna". Siitä se kieli lähtee kehittymään ostensioina (eli osoittamalla sanan yhteydessä jotain asiaa) ja verkostoitumalla muihin merkityksiin. Ei tuohon kuvioon mahdu mitään falloksia ja relaatiokäsitteitä ohjaamassa lapsen kehitystä, eikä niitä edes tarvita selittämään mitään.

Esimerkiksi Lacania pitäisi varmaan tulkita varsinaisena vitsiniekkana. Hän ei kirjoittanut mitään (kovin selkeää ainakaan), ja omaperäisistä väitteistään hän sanoi vain, että "Tulkitkaa itse". Tämän sanan 'tulkinta' ympärille onkin sittemmin kerääntynyt varsinainen kultti ranskalaispohjaisessa filosofiassa. Ei sinänsä, ihan mielenkiintoista kamaa kyllä, mutta hullua, HULLUA!!

Nainen ei voi olla patriarkaalisessa järjestyksessä diskurssin eli ”puheen” subjekti. Hänellä ei ole (Lacanin mukaan) fallosta, hän ei voi olla haluava subjekti, eikä näin tuottaa merkityksiä, kieltä, samalla tavoin kuin mies.

Click to expand...

Sanalla subject on ranskan kielessä kaksoismerkitys: se on toisaalta tämä aktiivinen tietoinen toimija tässä, mutta myös alamainen, alistettu ja ulkoa komennettu. Sama juttu englannissa: "His royal subjects..." = hänen kuninkuutensa alamaiset. Lacan et co. käyttävät tätä kaksoismerkitystä tietoisesti.

Psykoanalyysissä ja monissa feminismeissäkin jotenkin oletetaan, että nainen on pelkästään tämä poissuljettu Toinen, jolla ei ole mitään paikkaa subjektina maskuliinisessa diskurssissa. Se, mikä jää näkymättömiin tällaisessa ajattelussa on naisten oma diskurssi, ns. "naisten jutut" ja niiden tuoma perspektiivi (jonka pitäisi olla yhtä "varteenotettava" kuin maskuliinisen diskurssinkin).

Tällä tarkoitan, ettei voida puhua vain yhdestä diskurssista, josta yhdet ovat osallisia ja toiset eivät. Asioilla on tasoja, kerroksia ja kaiken kaikkiaan kovin epämääräinen luonne; samoin mies on poissuljettu Toinen mitä tulee feminiiniseen diskurssiin ja sen subjektiuteen. Julkisuuden ja yksityisyyden rajanvetojen muututtua tällainen feminiininen diskurssi on astunut julkisuuteen ja vallannut sieltä kelpo osan. Mutta ei ole mitään syytä olettaa, etteikö tällainen diskurssi olisi ollut olemassa aiemminkin, mutta vain yksityisen alueella.

Vitsi kun inhoan kirjoittaa tällaista käsitesilppua. :roll:

Tilalle on tullut vähän joustavampi poststrukturalismi, jonka merkittävimpinä edustajina voidaan pitää mm. Michel Foucault’a (tosin tämä heppu kuoli jo 1980-luvulla), Jacques Derridata ja Judith Butleria.

Click to expand...

Ehkä tämä on se piirre, joka minua häiritsee tuossa ranskalaisessa nykyfilosofiassa: kun on muutama iso karvainen nimi, joiden sanat otetaan puhtaana totuutena, joita sitten 'tulkitaan' milloin mitenkin. Se on ihan liikaa sellaista auktoriteettiuskoista name- ja term-droppingia minun makuuni. Se ei ole "asiallista filosofista diskurssia", vaan enemmän sellaista vapaata spekulaatiota. Joskus käy pelottamaan.

Saa käyttää käsitteitä ja teorioita joita muiden on vaikea ymmärtää. Toiseksi saa tosiaankin puhua härskejä juttuja ja sitä voi vielä kutsua tieteeksi 8) . Mutta kyllä se on ollut myös opettavasta. Yksilön ja yhteiskunnan välisten valtasuhteiden analysointi on mielenkiintoista. Ihan ”oman” elämänkin analyysin kannalta.

Click to expand...

Juu, no kuka ottaa sen tieteenä ja kuka ei. Aika paljon sontaahan sekin on saanut niskaansa, esim. fyysikko Alan Sokal teki kuuluisan jäynänsä käsittääkseni juuri näille heeboille. Ranskalaiset harrastavat enemmän tuota "elämänfilosofiaa" kuin muut, mikä tietty herättää kysymyksen, että mikä on elämänfilosofian paikka tieteessä.

Joo, lapsen siirtymisestä mielikuvien maailmasta kielen maailmaan liittyy kaikkea muutakin jännää, josta Lacan on saanut osakseen aika paljon kritiikkiä. Hän mm. väittää, että kyseessä olisi yksi välähdyksenomainen hetki, vaikka todellisuudessahan kehitysvaihe kestää hyvinkin pitkään. Lacan myös yritti ympätä tähän minän kahdentumisen tietoiseen ja tiedostamattomaan. Tiedostamaton, jossa lymyilisi se oikea subjekti, olisi repressoitu jne.

On jännää, että Lacan oli puhdas kartesiolainen ajattelija, vaikka Freudilla taas löytyy antikartesiolaisia ajatuksia. Tästä syystä monet tutkijat, jotka ovat kiinnostuneita psykoanalyysin filosofiasta tai käytöstä yhteiskuntatieteissä ja kulttuurintutkimuksessa ovatkin palanneet Freudiin. Lacan on siten jäämässä vähän sivuun.

Subjekti merkitsee todellakin sekä alistettua että lauseen toimijaa.

Lacan antaa muuten jossain ymmärtää, että myös klitoris voisi toimia kielen merkitsijänä. On siis hieman ristiriitaista tietoa siitä onko ainoastaan miehellä oikeus omistaa fallos ja näin mahdollisuus olla kielen subjekti.

Siteeraus Julia Kristevalta (ne kun ovat niin loistavia ):

”Naisella näyttäisi olevan kaksi nautinnon mahdollisuutta. Yhtäältä fallinen nautinto, joka saa liikkeelle klitoriksen. Se on kumppanin symbolisesta vallasta kilpailemista tai siihen samaistumsita[...] Kumppani tarjoaa naiselle sen, minkä äiti osasi antaa, mutta ennen kaikkea sen, mitä äiti ei osannut antaa[...] Silloin naisen sisätila (psyykkinen tila ja ruumiillisen kokemuksen tasolla vagina-anus-yhdistelmä) voi lakata olemasta hautakammio, jonka sisällä on kuolema ja joka aiheuttaa seksuaalisen kylmyyden. Kun kumppani surmaa sisältäni kuolettavan äidin, hän saa elämänantajan viehätysvoiman[...]”

”Anaalisuus lähtee liikkeelle asennettaessa paikoille Asiaa[...] Hän [melankolinen ihminen] ei osaa mobilisoida anaalisuuttaan siksi erojen ja rajojen rakentajaksi, joka se on normaalisti ja pakkomielteisillä ihmisillä liiankin kanssa. Päinvastoin, masentuneen koko minä uppoaa anaalisuuteen, joka on epäerotisoitua ja silti riemukasta kantaessaan mukanaan arkaaisen Asiaan sulautumisen nautintoa.”

Todella heviä shittiä! Tasa-arvoinen kielenkäyttö my ass.

Mutta. Jos on mielenkiintoinen keskustelu, josta ei kuitenkaan juuri mitään ymmärrä, on tehtävä tikusta asiaa. Näin:

Vohobitti sanoi:

kielihän perustuu eroihin. Eli kyseessä on pohjimmiltaan yksinkertainen binaarinen järjestelmä (on siis ykkösiä ja nollia, pieniä äänne-eroja).

Click to expand...

Täytyy kyllä aika pitkälle yksinkertaistaa, että saisi kielen supistumaan binaariseksi järjestelmäksi. Äänteitä kun ajattelee, on toki binaarisiakin muuttujia kuten soinnillisuus/soinnittomuus, mutta suurin osa muuttujista on monitahoisempia, esimerkiksi kielen asennolle konsonanttia äännettäessä on ainakin viisi eri vaihtoehtoja, joissa vielä saattaa olla vivahteita riippuen siitä, mikä vokaali konsonanttia seuraa. Mutta toisaalta, ihminenhän ei käsittele tietoa binaarisesti, mikä luonnollisesti helpottaa kielen käsittelyä.

Nyarlathotep sanoi:

Jos jotain on todistettu psykoanalyysistä johonkin suuntaan, niin se on tuo lapsuuden merkitys aikuisen psyykelle, kielelle ja käyttäytymiselle: sillä on vain minimaalinen - jos minkäänlaista - vaikutus.

Click to expand...

Mutta ainakin psykiatriassa lapsuuden vaikutus näkyy hyvin radikaalistikin. Se on tietenkin selvintä ääritapauksissa, jossa lapsuudessa traumatisoituu vakavasti. Silti, miten lapsuus voisi olla merkityksetöntä juuri minkään suhteen? Psykoanalyyttiset oidipuskompleksit ym. minäkin saattaisin kyseenalaistaa, mutta eikö ihan maalaisjärjelläkin huomaa, että lapsuus vaikuttaa psyykeen, kieleen ja käyttäytymiseen niin voimakkaasti - silloinhan nämä kaikki kehittyvät - että vaikutus näkyy aikuisenakin. Yksinkertaisena esimerkkinä kieli. Ensimmäinen kieli, etenkin jos elää siinä kieliympäristössä "keskilapsuuteen" asti, säilyy muistissa loppuelämän. Kieli puolestaan vaikuttaa väistämättä ajatteluun. Karkea esimerkki, tiedän.

fanye sanoi:

Täytyy kyllä aika pitkälle yksinkertaistaa, että saisi kielen supistumaan binaariseksi järjestelmäksi. Äänteitä kun ajattelee, on toki binaarisiakin muuttujia kuten soinnillisuus/soinnittomuus, mutta suurin osa muuttujista on monitahoisempia, esimerkiksi kielen asennolle konsonanttia äännettäessä on ainakin viisi eri vaihtoehtoja, joissa vielä saattaa olla vivahteita riippuen siitä, mikä vokaali konsonanttia seuraa. Mutta toisaalta, ihminenhän ei käsittele tietoa binaarisesti, mikä luonnollisesti helpottaa kielen käsittelyä.

Click to expand...

Kyseessä onkin lingvistiikan perusjutska. Kieli perustuu yksinkertaisimmillaan eroihin. Ja kyse on nimenomaan ensimmäisestä erosta, tai siitä, mikä on ensimmäinen ero, joka kielessä on. Lapsi alkaa hahmottamaan kieltä erojen avulla. Ensin kahden eri asian ero ja siitä sitten merkitysten tunnistaminen monimutkaistuu ja sofistikoituu.

Minustakin muuten Luce Iragaray on paikoitellen ”tosi heviä shittiä” – kuten jotkut ovat täällä ilmaisseet. Hän kirjoittaakin monesti mm. enkeleistä ja käyttää mitä ihmeellisempiä kielikuvia.

Tästä keksinkin tarkistaa yhden asian. Ja oikeassa olin! Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa eli pappisseminaarissa on opintovaatimuksena yksi Irigarayn kirja, tosin valinnaisena: osassa teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian erityiskysymyksiä, osiossa lähisuhde etiikka (katsokaa vaikka http://www.helsinki.fi/teol/op/2perus/opas.pdf).

Ei ihme, että sellaiset idiootit pappiskandidaatit, jotka pitävät itseään muka uskovaisina hakeutuvat opiskelemaan Joensuuhun. Todellisuudessahan nämä tiukkapiposet ahdaskallot eivät ymmärrä teologiasta mitään.

Irigarayn ajatuksilla ja lacanilaisella psykoanalyysillä on hyvinkin paljon tekemistä kristinuskon kanssa, tosin enemmän katolilaisuuden kuin luterilaisuuden. Sehän on viimeisiä teorioita, jotka puolustavat nykyfilosofiassa kartesiolaista ajattelua, joka on välttämättömyys kristilliselle teologialle.

Postmodernismi (jota siis Lacan ja Irigaray eivät edusta) on läpeensä ”materialistista” ja ”juutalaista”. Se perustuu enemmänkin anti-kartesiolaisuuteen. Tosin jotkin teologit ovat yrittäneet yhdistää anti-kartesiolaisuutta kristinuskoon. Näkemykseni mukaan sielun ja ruumiin eron häivyttäminen tekisi kuitenkin esim. synnin harjoittamisen teoriassa mahdottomaksi.

fanye sanoi:

Mutta ainakin psykiatriassa lapsuuden vaikutus näkyy hyvin radikaalistikin. Se on tietenkin selvintä ääritapauksissa, jossa lapsuudessa traumatisoituu vakavasti. Silti, miten lapsuus voisi olla merkityksetöntä juuri minkään suhteen?

Click to expand...

Ehkä on nyt minun vuoroni olla auktoriteettiuskoinen. HY:n sospsykan proffa väitti, että lapsuuden merkitystä liioitellaan suuresti, ja jos giganttisen suuria traumoja ei lasketa mukaan, niin ainoa psyykkisluontoinen asia mikä elämän läpi kulkee lapsuudesta asti on tietty "perustemperamentti", joka on kuulemma muuttumaton. Eli ihminen on sopeutuvampi ja muovautuvampi, kuin mitä psykoanalyysiin yhä nojaavassa psykiatriassa uskotaan.

"Merkityksettömyys" on vähän vaarallinen sana tässä yhteydessä. Itse puhuin lähinnä oletetuista syy-seuraussuhteista psyyken "mekanismeissa", mutta minusta tuntuu, että puheenaihe oli hämärtymässä, joten sanotaan nyt se: totta kai lapsuudella on merkitystä ihmiselle itselleen. Kyseessä ovat arvokkaat muistot, joita värittämällä ihminen muodostaa minäkuvaansa ja identiteettiään ja muuta sellaista.

Mutta siitä ei ollut puhe. Kyse oli siitä, että uusimpien tuloksien mukaan kuulemma psyloanalyysin väitteet lapsuudesta (ja niihin pohjautuvat hoidot) falskaavat jotenkin.

Keittiöpsykologia on ihanaa.

Psykoanalyyttiset oidipuskompleksit ym. minäkin saattaisin kyseenalaistaa, mutta eikö ihan maalaisjärjelläkin huomaa, että lapsuus vaikuttaa psyykeen, kieleen ja käyttäytymiseen niin voimakkaasti - silloinhan nämä kaikki kehittyvät - että vaikutus näkyy aikuisenakin.

Click to expand...

Kliiniset kokeet eivät sitten kai ole kuulleet maalaisjärjestä, mikäli tietoni (vai pitäisikö sanoa luuloni) asiasta pitävät paikaansa.

Vohobitti sanoi:

Ei ihme, että sellaiset idiootit pappiskandidaatit, jotka pitävät itseään muka uskovaisina hakeutuvat opiskelemaan Joensuuhun. Todellisuudessahan nämä tiukkapiposet ahdaskallot eivät ymmärrä teologiasta mitään.

Click to expand...

Voi, on niitä kuule Helsingissäkin, ja oikein rutkasti. Selvyyden vuoksi on sanottava, että on siellä teologeissa ihan hyviäkin tapauksia, mutta on sitten näitä mörköjäkin. Siellä ne vipeltävät raivoraittiina opiskelijabileissä ja sanovat "Tiu tiu tiu, Jeesus pelastaa!", hankkiutuvat psykoosiin ja löytyvät Kalajärven Essolta tonkimasta roskiksia. Kaiken maailman käkikelloja, siis.

Ymmärrän sen ja osaan (toisinaan :wink: ) jopa kunnioittaa sitä, että ihminen on uskossa, mutta että olisi niin uskossa että haluaa mennä opiskelemaan teologiaa korkeakouluun? Käyttää kuudesta eteenpäin vuotta kouluttautuakseen Raamatun saloihin ja uskonkysymyksiin? Huonoahan siitä seuraa (mikä näkyy mm. YTHS:n mielenterveysongelmatilastoissa), mm. hurja törmäyskurssi päässä sepitetyn ideaalitodellisuuden ja reaalimaailman kanssa.

Teologeilla tulee kuulemma näitä hassuja uskonkriisejä ihan tavan takaa, ja moni menettää uskonsa viimeistään kolmantena opiskeluvuotenaan, masentuu ja yrittää luikerrella muihin tiedekuntiin tai sotkeutua opiskelijapolitiikkaan. Ei jumantsuikka, ei yhtään hyvää tee olla uskossa.

Irigarayn ajatuksilla ja lacanilaisella psykoanalyysillä on hyvinkin paljon tekemistä kristinuskon kanssa, tosin enemmän katolilaisuuden kuin luterilaisuuden. Sehän on viimeisiä teorioita, jotka puolustavat nykyfilosofiassa kartesiolaista ajattelua, joka on välttämättömyys kristilliselle teologialle. Postmodernismi (jota siis Lacan ja Irigaray eivät edusta) on läpeensä ”materialistista” ja ”juutalaista”. Se perustuu enemmänkin anti-kartesiolaisuuteen.

Click to expand...

Tämä juttu minua oikeasti kalvaa.

Siis kyseessä ovat ne filosofian osa-alueet, joilla on yleensä ottaen suurin merkitys kulttuuriin (ja usein politiikkaankin), mitä filosofialla yleensä voi olla; ne ovat filosofian rajankäyntejä sosiologiaan, taiteeseen, poliittiseen teoriaan, kulttuurin ja kommunikaation tutkimukseen jne. Mutta se tapa tehdä filosofiaa... Voi laupias buddha.

Missään muualla koko filosofian äärettömän laajalla kentällä et tule tapaamaan samanlaista järjestäytymistä henkilökulttien ympärille. Siellä on muutama iso nimi, esim. Lacan, Foucault, Derrida, Deleuze, Kristeva jne., joiden sanat hallitsevat käytyä keskustelua. Varsinainen tapa tehdä filosofiaa on 'tulkita Mestarin sanoja', lähes aitoskolastiseen "Ipse dixit!"- tapaan.

Tehdään ajatuskoe: entäpä, jos Derrida olisikin tehnyt kepposen, ja koko tämän ajattelu olisi vain pelkkää kujetta, tarkoituksenaan pettää filosofiyhteisöä? Jossain lehdistötapaamisessaan hän tulisi tunnustamaan tämän tekemänsä jäynän, sanomalla että "Yksikään sanani ei ole pitänyt paikkaansa - olen valehdellut teille ja ollut väärässä koko ikäni. Repikää siitä, senkin koirat!". Miten tämän oppilaat ja seuraajat reagoisivat? Menisivätkö "tulkinnat" uusiksi, ajautuvaisivatko he epätoivoon, vai jatkaisivatko he samaan malliin?