tmdoob
Kontulainen
FOTR 27) The Council of Elrond**
Kyseessä on siis pidennelty kohtaus. Tätä tehdessäni katsoin teatteriversion, pidennetyn kaikilla kommenttiraidoilla sekä silmäilin jopa kirjan tapahtumat. Ja silti minun on jotenkin vaikea keksiä mitään sanottavaa. Jostain syystä tämä kohtaus on kulunut minun mielessäni eikä kestä enää kauhean tarkkaa tarkastelua ilman että pitkästytän itseni. Mutta toisaalta ainahan sitä jotain sanottavaa löytyy.
Teatteri vs. SEE
Teatteriversio ja pidennetty ovat muutoin samanlaiset, paitsi kohdassa jossa kaikki tuijottavat Frodon pöydälle laittamaa Sormusta. Teatteriversiossa Boromir jatkaa kohtausta sanoen ”Sormus on lahja.”, kun taas pidennetyssä versiossa Boromir jatkaa kertoen nähneensä unen, jossa itäinen taivas tummui, mutta lännessä kajasti kalpea valo ja ääni huusi: ”Olette pian tuhon omat. Isildurin turma on löytynyt.” Tämän jälkeen Boromir yrittää ottaa Sormuksen, mutta Elrond ja Gandalf keskeyttävät tämän. Gandalf lausuu sormusrunon alkuperäisellä kielellä, kuuluu Sauronin puhetta ja taivaalle kerääntyy hetkeksi pilviä. Boromir istuutuu. Elrond moittii Gandalfia, mutta tämä toteaa, että pian mordoria kuullaan maan joka kolkassa, ja että Sormus on läpeensä paha. Tämän jälkeen Boromir jatkaa ”Sormus on lahja” kohdasta.
Teatteriversio on ehdottamasti vaillinainen. Se toki toimi silloin kun ei paremmasta tiennyt, mutta silloinkin häiritsi kun vieläkään ei Rivendellissä lausuttu "kiellettyjä" sanoja. Ian McKellenin lausuma sormusruno kuulostaa hirmu vaikuttavalta samalla kun Sauronin ääni mumisee taustalla ja taivas jyrisee. Minusta on aina vaikea kuvitella mies nimeltä Alan Howard tuoksi ääneksi. Tai lähinnä nuo kasvot tuolle äänelle..
Kirja vs. Leffa.
29 sivua -> 8 min
Kirjassa Elrondin neuvonpito kestää n. 29 sivua, WSOY:n vuoden 1999 pokkariversiosta laskettuna. Kirjassa kohtaus on siis tuhottoman pitkä, ja alussa vielä todetaan ”Kaikkea mitä Neuvonpidossa sanottiin ja väiteltiin ei ole syytä tässä kertoa.”. Ehkä hyvä niin
Luvussa esitellään monia henkilöitä (Glóin, Gimli, Erestor, Galdor, Legolas, Boromir) ja kerrotaan paljon tapahtumista lähellä ja kaukana. Kerrotaan kaikesta menneestä mm. Mahtisormuksista, ja Isildurista sekä Aragorn ja Bilbo esittelevät omat tarinansa, Gandalf puhuu Klonkusta ja Sormusten sormuksesta ja kertoo tapaamisestaan Sarumanin ja Voivalvatin kanssa.
Ja kaikki tämä pitäisi mahtua vajaaseen 8 minuuttiin? Aikamoinen tehtävä. Mutta kun rupesin tarkemmin asiaa miettimään, niin moni noista tärkeistä, kirjassa tässä kohtaa mainituista asioista, on saatu leffassa sopivasti mahtumaan muiden kohtausten yhteyteen.
Mutta kuten kommenttiraidoiltakin kuuli, niin ei tekeminen ollut herkkua kenellekään. Viikko ilmeisesti meni kuvatessa tätä. Ja kun ajattelee, miten riemua hobiteille ja kääpiöille maskeeraus oli, niin huh huh. Kohtauksen kuvaamisen vaikeuksia ilmeisesti lisäsivät myös monen erirotuisen henkilön paikallaolo yhtäaikaa (kaikki sijaisnäyttelijät ja trikit) sekä ympyrässä monta päivää kuvaaminen niin, että pysytään kärryllä kuka katsoi ja ketä ja missä suunnassa. Lisäksi kuvauksissa käytettiin sinisiä taustoja, miniatyyrejä sekä tehosteita. Esimerkiksi Gimli löi todellisuudessa pelkällä kirveenvarrella Sormusta, kun pirstoutuva terä oli tietokonenerojen luomusta.
Iso ero kirjaan oli siinä, että kirjan Frodo oli ehkä enemmän asennoitunut viemään Sormuksen Rivendelliä pidemmälle kuin leffan Frodo, joka esim. puhui hetkeä aikaisemmin Samin kanssa kotiinpaluusta.
Oleellista kuitenkin leffassa ja kirjassa on "Ash nazg durbatulûk, ash nazg gimbatul, ash nazg thrakatulûk agh burzum-ishi krimpatul." sekä se että saadaan jonkinmoinen saattue kasaan ja päästään matkaan. Vaikkakin kirjassa saattueen kokoamiseen tarvitaan vielä toinen luku, mutta se nyt on jo sivu seikka…
Muita huomioita ja mielipiteitä:
Minusta kohtauksessa, jossa koko yhdeksänhenkinen saattue on paikalla, hobitit näyttävät läskeiltä. Ne kun on siinä polvillaan, että ovat oikean pituisia.
Tuo desingtiimin kommenttiraita se on aina yhtä riemastuttava. Tällä kertaa suurimpia ihmetyksen aiheita oli historialliset hiukset!!! Siis millainen tukka kenelläkin oli milloin. Ja se on kuulemma vaikea ja mielenkiintoinen kysymys. No joo toki.. Ei vaan, on niillä välillä kivaa nippelitietoakin.
Ja tuo Followship -teema on kyllä musiikkina aika loistelias ja sankarillinen. Ja se on muutenkin niin hieno, kun se kuullaan täydessä loistossaan vain muutamassa kohtauksessa, silloin kun saattue on kasassa esim. Morian jälkeen se hiipuu, mutta sitä voinemme surkutella seikkailun siinä vaiheessa.
Miettimään jäin lisäksi sanan voimaa. Siitä oli puhetta jollain kommenttiraidoista. Kun nykyisin monesti ajatellaan että sanat on vaan sanoja, ilman sen suurempaa merkitystä. Että sanoilla ei itsessään ole minkäänlaista voimaa. Keski-maassa on toisin. Sillä jo pelkkien tiettyjen sanojen lausuminen saa pilvet kerääntymään taivaalle, ilman että kukaan ns. loitsii mitään. Kyllä se minusta ehkä meillekin pitäisi olla toisin. Sanoilla on monesti paljon enemmän väliä kuin mitä myönnetään. Kyllä sanat sattuu, ja sanat myös virvoittaa ja ilahduttaa. Kaikki varmaan myöntää sen. Miksi sitten sanotaan että sanat on vaan sanoja? No mutta, tästä voisin jatkaa ikuisuuden, on yksi lemppari aiheistani töissä (nuorten kanssa kun työtäni teen) ja menisi ihan OT:ksi koko touhu.
Kyseessä on siis pidennelty kohtaus. Tätä tehdessäni katsoin teatteriversion, pidennetyn kaikilla kommenttiraidoilla sekä silmäilin jopa kirjan tapahtumat. Ja silti minun on jotenkin vaikea keksiä mitään sanottavaa. Jostain syystä tämä kohtaus on kulunut minun mielessäni eikä kestä enää kauhean tarkkaa tarkastelua ilman että pitkästytän itseni. Mutta toisaalta ainahan sitä jotain sanottavaa löytyy.
Teatteri vs. SEE
Teatteriversio ja pidennetty ovat muutoin samanlaiset, paitsi kohdassa jossa kaikki tuijottavat Frodon pöydälle laittamaa Sormusta. Teatteriversiossa Boromir jatkaa kohtausta sanoen ”Sormus on lahja.”, kun taas pidennetyssä versiossa Boromir jatkaa kertoen nähneensä unen, jossa itäinen taivas tummui, mutta lännessä kajasti kalpea valo ja ääni huusi: ”Olette pian tuhon omat. Isildurin turma on löytynyt.” Tämän jälkeen Boromir yrittää ottaa Sormuksen, mutta Elrond ja Gandalf keskeyttävät tämän. Gandalf lausuu sormusrunon alkuperäisellä kielellä, kuuluu Sauronin puhetta ja taivaalle kerääntyy hetkeksi pilviä. Boromir istuutuu. Elrond moittii Gandalfia, mutta tämä toteaa, että pian mordoria kuullaan maan joka kolkassa, ja että Sormus on läpeensä paha. Tämän jälkeen Boromir jatkaa ”Sormus on lahja” kohdasta.
Teatteriversio on ehdottamasti vaillinainen. Se toki toimi silloin kun ei paremmasta tiennyt, mutta silloinkin häiritsi kun vieläkään ei Rivendellissä lausuttu "kiellettyjä" sanoja. Ian McKellenin lausuma sormusruno kuulostaa hirmu vaikuttavalta samalla kun Sauronin ääni mumisee taustalla ja taivas jyrisee. Minusta on aina vaikea kuvitella mies nimeltä Alan Howard tuoksi ääneksi. Tai lähinnä nuo kasvot tuolle äänelle..
Kirja vs. Leffa.
29 sivua -> 8 min
Kirjassa Elrondin neuvonpito kestää n. 29 sivua, WSOY:n vuoden 1999 pokkariversiosta laskettuna. Kirjassa kohtaus on siis tuhottoman pitkä, ja alussa vielä todetaan ”Kaikkea mitä Neuvonpidossa sanottiin ja väiteltiin ei ole syytä tässä kertoa.”. Ehkä hyvä niin
Luvussa esitellään monia henkilöitä (Glóin, Gimli, Erestor, Galdor, Legolas, Boromir) ja kerrotaan paljon tapahtumista lähellä ja kaukana. Kerrotaan kaikesta menneestä mm. Mahtisormuksista, ja Isildurista sekä Aragorn ja Bilbo esittelevät omat tarinansa, Gandalf puhuu Klonkusta ja Sormusten sormuksesta ja kertoo tapaamisestaan Sarumanin ja Voivalvatin kanssa.Ja kaikki tämä pitäisi mahtua vajaaseen 8 minuuttiin? Aikamoinen tehtävä. Mutta kun rupesin tarkemmin asiaa miettimään, niin moni noista tärkeistä, kirjassa tässä kohtaa mainituista asioista, on saatu leffassa sopivasti mahtumaan muiden kohtausten yhteyteen.
Mutta kuten kommenttiraidoiltakin kuuli, niin ei tekeminen ollut herkkua kenellekään. Viikko ilmeisesti meni kuvatessa tätä. Ja kun ajattelee, miten riemua hobiteille ja kääpiöille maskeeraus oli, niin huh huh. Kohtauksen kuvaamisen vaikeuksia ilmeisesti lisäsivät myös monen erirotuisen henkilön paikallaolo yhtäaikaa (kaikki sijaisnäyttelijät ja trikit) sekä ympyrässä monta päivää kuvaaminen niin, että pysytään kärryllä kuka katsoi ja ketä ja missä suunnassa. Lisäksi kuvauksissa käytettiin sinisiä taustoja, miniatyyrejä sekä tehosteita. Esimerkiksi Gimli löi todellisuudessa pelkällä kirveenvarrella Sormusta, kun pirstoutuva terä oli tietokonenerojen luomusta.
Iso ero kirjaan oli siinä, että kirjan Frodo oli ehkä enemmän asennoitunut viemään Sormuksen Rivendelliä pidemmälle kuin leffan Frodo, joka esim. puhui hetkeä aikaisemmin Samin kanssa kotiinpaluusta.
Oleellista kuitenkin leffassa ja kirjassa on "Ash nazg durbatulûk, ash nazg gimbatul, ash nazg thrakatulûk agh burzum-ishi krimpatul." sekä se että saadaan jonkinmoinen saattue kasaan ja päästään matkaan. Vaikkakin kirjassa saattueen kokoamiseen tarvitaan vielä toinen luku, mutta se nyt on jo sivu seikka…
Muita huomioita ja mielipiteitä:
Minusta kohtauksessa, jossa koko yhdeksänhenkinen saattue on paikalla, hobitit näyttävät läskeiltä. Ne kun on siinä polvillaan, että ovat oikean pituisia.
Tuo desingtiimin kommenttiraita se on aina yhtä riemastuttava. Tällä kertaa suurimpia ihmetyksen aiheita oli historialliset hiukset!!! Siis millainen tukka kenelläkin oli milloin. Ja se on kuulemma vaikea ja mielenkiintoinen kysymys. No joo toki.. Ei vaan, on niillä välillä kivaa nippelitietoakin.
Ja tuo Followship -teema on kyllä musiikkina aika loistelias ja sankarillinen. Ja se on muutenkin niin hieno, kun se kuullaan täydessä loistossaan vain muutamassa kohtauksessa, silloin kun saattue on kasassa esim. Morian jälkeen se hiipuu, mutta sitä voinemme surkutella seikkailun siinä vaiheessa.
Miettimään jäin lisäksi sanan voimaa. Siitä oli puhetta jollain kommenttiraidoista. Kun nykyisin monesti ajatellaan että sanat on vaan sanoja, ilman sen suurempaa merkitystä. Että sanoilla ei itsessään ole minkäänlaista voimaa. Keski-maassa on toisin. Sillä jo pelkkien tiettyjen sanojen lausuminen saa pilvet kerääntymään taivaalle, ilman että kukaan ns. loitsii mitään. Kyllä se minusta ehkä meillekin pitäisi olla toisin. Sanoilla on monesti paljon enemmän väliä kuin mitä myönnetään. Kyllä sanat sattuu, ja sanat myös virvoittaa ja ilahduttaa. Kaikki varmaan myöntää sen. Miksi sitten sanotaan että sanat on vaan sanoja? No mutta, tästä voisin jatkaa ikuisuuden, on yksi lemppari aiheistani töissä (nuorten kanssa kun työtäni teen) ja menisi ihan OT:ksi koko touhu.
Ilmeestä ei ainakaan näe hirveän syvää iloa. 
Olisihan hän näyttänyt aika pöljältä jossain haltialapsen vermeissä, eikä tainnut tulla mukaan paljoa muita vaatteita kuin ne jotka kiskoi päälleen matkaanlähdön aamuna.
Minä en ole kuullutkaan, kuinka tämä voi olla mahdollista?? 