Futiksen MM, EM ja muu jalkapallo!

no katsotaan sitten seuraavissa kisoissa miten hollannin käy. Hollannilla oli muuten kaksi ei paitsiopaikkaa jotka liputettiin kuitenkin, toinen oli just toi maali ja toisesta olisi kylläkin tullut maali ;)

Ja Tshekki voittaa, heillähän on ihka-aito Pippin :) ja olisihan se aika hienoa jos EM-kisoissa voittaa kaikki ottelut, niinkuin ranska teki aikoinaan.

no tämähän ei ole mitään verrattuna siihen mitä tulee tapahtumaan kun Suomi on mm kisoissa 2006 saksassa ja voittaa finaalin. Silloin uskoisin että miltei kaikkien Kontulaisten suosikki on suomi ;)
 
[ensimmäisen puoliajan jälkeen]

Imre sanoi:
Ja Tshekki voittaa, heillähän on ihka-aito Pippin :) ja olisihan se aika hienoa jos EM-kisoissa voittaa kaikki ottelut, niinkuin ranska teki aikoinaan.

Ja ihka-aidolta Pippiniltä pamahti polvi. Varmaa tietoa suoraan erätauolta. Näin ainakin oli ensimmäisen erän lopuilla. Nähtäväksi jää, pelaako "Pippin" sitten finaalissa mikäli Tshekki sinne asti selviää - nyt en menisi ollenkaan sanomaan.

Meni kumpi tahansa tämän (Tshekki - Kreikka) otteluparin joukkueista finaaliin, on sen sitten siellä voitettava. Olen pistänyt luvattoman paljon rahaa likoon Portugalia vastaan..
[/ensimmäisen puoliajan jälkeen]

[pelin loputtua]
EDIT: Ja kyllä! Kreikka meni finaaliin. Pääsee Portugali ottamaan revanssin. Kumpikin joukkue on parantanut peliään sitä enemmän, mitä pitemmälle ollaan turnauksessa edetty. Mahtaa tulla oikea jännitysnäytelmä tuosta finaalista. Odotan innolla.
[/pelin loputtua]
 
Minä kiroilisin juuri tällä hetkellä, jos se vaan olisi sallittua täällä.

En oikeasti edes tiedä viitsinkö katsoa finaalia, koska olin niin virittäytynyt Tsekin voittoon. Kreikka on yksi ******** onnekas joukkue, ensin puolustetaan ensimmäiset 90 minuuttia omaa maalia niin paljon kun pystytään ja pidetään miestä vartioinnissa niin, ettei ole toivoakaan Tsekillä saada maalia, ja sitten tehdään lisäajalla säkämaali.. jeh. <- *huomaatteko, kannatin siis Tsekkiä*

Tosi harmi se Nedvedin polvi, enkä nyt ajattele edes pelin kannalta vaan miehen itsensä. Ja kaikista pelaajista piti sattua juuri sille.. se on niin reilu pelaaja ja joukkueen sielu.
 
Kreikan peli ei ollut mitään säkää. He tekivät omalla pelityylillään juuri sen mihin pystyivätkin: jäädyttivät Tsekin peliä ja kun Tsekit eivät hyvistä paikoista saaneet sisään, tekivät kreikkalaiset sitten lopulta sen maalin - aivan ansaitusti vieläpä, Kreikkahan tuota ensimmäistä jatkoaikaa vei ja teki paremmat paikat.

Luulen että jos peli olisi mennyt rankkareihin asti, olisi Tsekki nyt finaalissa.
 
Yhdyn Merriin. ;)

Kreikka ei todellakaan puolustanut koko pelin ajan. Olihan niillä omat paikkansa ekassa erässäkin, mutta toinen erä meni kyllä aivan selkeästi Tsekille. Niin maalitilanteissa kuin pallon hallinnassakin.

Mutta maalit ne on jotka ratkaisee ja Kreikka kokosi voimansa jatkoerään ja heillähän oli aivan selkeästi parempi ote peliin koko jatkoerän ajan.
Tsekki ei osannut odottaa Kreikan hyökkäävän.
Suuri kunnian osoitus (onkohan yhdyssana, empäs tiedä) Otto Rehhagelille joka osasi tehdä kesken pelin tarvittavan taktiikka muutoksen.

Eli siis Kreikan peli ei ollut onnea, kuten aikaisemmin sanoin, näin pitkälle ei pelkällä onnella pääse. Eikä päästy eilenkään. Peli oli ehkä Tsekin hallintaa jossain välissä, mutta Kreikka sai silti pidettyä pintansa ja näyttivät kyntensä.
Nyt vain toivon kovasti, että Kreikka pieksee nöyryyttävästi Portugalin finaalissa. Tai no, kunhan Portugali häviää niin se on sit ihan sama kuinka Kreikka sen voittaa, vaikka luovutusvoitolla. :p

Imre sanoi:
no tämähän ei ole mitään verrattuna siihen mitä tulee tapahtumaan kun Suomi on mm kisoissa 2006 saksassa ja voittaa finaalin. Silloin uskoisin että miltei kaikkien Kontulaisten suosikki on suomi ;)

Heh, toiveet on kovat. Meinaan en oikein jaksa uskoa Suomen pääsevän kisoihin vielä ensi karsinnoistakaan. Ja enkä jaksa uskoa siihen, etteikö täälläkin joitain "epäisänmaallisia" ole jotka kannustaisivat varmasti sitä toista osapuolta. :)
 
Wilwarin sanoi:
ja sitten tehdään lisäajalla säkämaali.. jeh.

Ville Peltosen legendaarisia sanoja lainatakseni: "Oliko säkämaaleja?" "No oli!"

Ei tartte katsoa finaalia enää. Eilen illalla ns. ketutti rankasti. Ketuttaa vieläkin.
 
Nyt on maailmankirjat sekaisin: Kreikka finaaliin! :shock:
Tämä on jotain aivan uskomatonta...ei tällaisia sensaatioita tapahdu joka kisoissa. Tosin, vuoden 2002 MM-kisojen sensaatio oli E-Korea, mutta se joukkue ei yltänyt aivan finaaliin saakka. Kreikka on nyt finaallissa eikä millään tuuripelillä. Valmentaja Rehhagel on käyttänyt loistavaa taktiikkaa ja Kreikka kyllä osaa pelin jäädyttämisen. Nyt sitten kisojen loppuottelu on sama kuin avausottelu, mutta voittajana areenalta poistuu Portugali. Tosin annan kaikki sympatiat myös Hellasin pojille, mutta sydämessäni toivon Portugalin vievän potin ihan vain Kultaisen Sukupolven ja kotiyleisön ja valmentaja Scolarin kunniaksi. 8)
 
Heetkinen, eikös Suomi voittanut niin Kreikan kuin Portugalinkin karsinnoissa. EM:hän kuuluisi meille :)

Jos peli olisi mennyt rankkareille, Tsekki olisi finaalissa. Melkein olisin odottanut Tsekin voittoa, mutta parempi näin. Finaalissa Portugali vie mestaruuden, sanoisin.
 
Taisi se "ihme" sittenkin tapahtua. Ihan kiva että Kreikkakin pääsee finaaliin, kun postitti Ranskan ja Tshekin kotiin.
Olin eilen aika yllättynyt, mutta iloinen, koska Portugali saa helpon vastuksen.
Luulen, että Portugali voittaa EM:den, ellei ihmeitä tapahdu.
Eilinen ottelu kyllä todistaa, että niitäkin voi tapahtua. ;)
 
Gandar sanoi:
Heetkinen, eikös Suomi voittanut niin Kreikan kuin Portugalinkin karsinnoissa. EM:hän kuuluisi meille :)

Jos peli olisi mennyt rankkareille, Tsekki olisi finaalissa. Melkein olisin odottanut Tsekin voittoa, mutta parempi näin. Finaalissa Portugali vie mestaruuden, sanoisin.

Suomi voitti kaksi ja puoli vuotta sitten Portugalin ystavyysottelussa vieraskentällä 4-1. Kreikan Suomi voitti MM-karsintaottelussa kotonaan 5-1. Aika lukemat, sanoisin. :lol:
 
Käsittämätöntä tämä jalkapallo toisinaan. Tässä finaali jota en olisi missään tapauksessa osannut ennustaa. Eniten koko touhussa potuttaa Hollannin putoaminen finaalista.
Ärgh.
Mutta tätä tämä elämä on. Mutta ottaa päähän ja rankasti. Olisi edes se Tsekki mennyt sinne finaalin. Muttakun ei niin ei.

Tulikivenkatkuista tekstiäkö? ehei olette erehtyneet henkilöstä.
 
Äh.
Välieräpeleissä suosikkijoukkueet niistä pareista tippui, nyt hyppään PorTTugalin leiriin.
Englanti - Portugali oli kiinnostavaa katseltavaa, kokoajan tapahtui jotakin eikä ollut tylsää hetkeä. Mutta olisiko syytä tehdä jotakin jos alkaa tulla enemmänkin tämmöistä että pelataan vaan 0-0 pelejä, mielestäni hyökkäävyyttä olisi syytä lisätä jonkinlaisella sääntömuutoksella, millaisella, sitä en tiedä.

Sitten vielä yksi juttu noista vapaapotkuista. Itse jalkapalloa pelanneena ihmettelen mitenkä suuri osuus noista potkuista lähtee ihan minne sattuu, ja vielä henkilöt jotka tekevät työkseen ja harjoittelevat monta tuntia päivässä.
 
Pyydän kaikkia niitä ihmisiä, joiden suosikit ovat tippuneet aiemmissa vaiheissa pysymään kaukana Portugalista - teissä on liikaa negatiivista-virtoja, jotka vain estävä Portugalin voittoa :lol:

No joo, vitsi vitsinä. Takaisin eiliseen iltaan - olipa silloin Hero hiljainen ja Heroa harmitti - valtavasti. Niin valtavasti, että hän meinasi kirjoittaa tänne tulikiven katkuisen viestin, johon olisi voinut lisahtaa pari rumaa sanaa. Onneksi niin ei käynyt.
Kreikka pelasi hyvin - etenkin taktisesti, mutta Tshekki ei. Ehkä Nedvedin poissaolo hieman heikensi peliä, mutta siitäkin huolimatta Tshekillä oli mahdollisuus ratkaista peli, mutta ei Koller eikä Baroskaan saanut palloa maalin hyvistä paikoista huolimatta. Kreikka taasen pelasi samalla taktiikalla millä pelannut koko turnauksen ajan ja näyttää taktiikka toimivan vähän liiankin hyvin.
Sunnuntain ottelusta tuleekin nimittäin mielenkiintoinen peli, kun vastaan asettuu jo alkupelissä kohdanneet Portugal ja Kreikka. Kummallakin näyttää olevan aika kova draivi päällä ja etenkin Portugalin hyökkäys on ollut viime peleissä sellaisessa vauhdissa, että saa Kreikan puolustus olla paljon tarkempi kuin ensimmäisessä pelissä. Voipi olla hyvinkin mahdollista, että Kreikka ottaa Tshekki-pelin tapaan käyttöön miesvartinoinnin, mutta kun en ole valmentaja, niin en osaa sanoa onko se kuinka hyvä idea Portugalin tasoista joukkuetta vastaan, jolla hyökkäyspeli pyörii erittäin monen pelaajan ympärillä. Tähän kun vielä lisätään aktiivisesti hyökkäävä Maniche, niin Kreikan puolustukselle voi tulla pitkäilta. Mutta niin voi olla myös Portugalin puolustuksenkin kanssa.

Portugali saa ainakin minun mielestä petrata paljon maalintekoa, koska Kreikan kilpikonnapuolustusta vastaan maalipaikat ovat vähissä ja niitä ei kannata hukata. Erityistä huomiota toivon kumminkin tuomaripeliin, kun esim. Tshekki - Kreikka peli oli välillä aika karmivaa katsottavaa, kun vapareita tahtoi tulla jos minkälaisista kaatumisista. Tätä osalta voi helpottaa Kreikan Tshekki-pelin Georgios Karagounis poissaolo. Hänellä oli eilen liikaakin ohjelmaa =|. Mutta jotta ei mene liikaa Kreikan haukkumiseksi, niin kyllä sitä Tshekin joukkueessakin osattiin. Esmes. ratkaisumaalissahan puolustuja roikkui kokoajan paidassa kiinni, mutta tiedä sitten mitä Collina olisi tehnyt jos maalia ei olisi tullut. Oli varmaankin valmis puhaltelemaan pilliin päätösvihellystä, mutta Kreikka kerkesi pukata maalin ensiksi.

Mikä parasta, entisillä keltaisilla ei olekaan enää väliä, niin voipi pojat temmeltää ihan rauhassa kentällä kun ei ole uhkaa ainakaan seuraavan pelin missaamisesta. Toki kahdesta räpsähtää punainen, mutta sellaisia ei ole pahemmin tässä turnauksessa tapahtunut.

Jotta tämä viesti olisi vielä enemmän lukijaystävällinen niin voisi pohtia ehkä vielä tulevaa ottelua ja sen kenttäkokoonpanoja, vaikkakin Kreikan osuus voi tässä kohtaa olla aika minimaalinen.
Portugalihan lähtee puhtaalta pöydältä otteluun, joten kaikki hyvin sillä puolella. Joukkueessa on myös aika hyvä spiritti ja taistelutahtoisista pelaajista ei ole pula. Etenkin Figon peliä on mielenkiintoista seurata, kun hänestäkin näki jo Hollanti-pelin jälkeen että nyt pelataan tärkeistä asioista. Kultainen sukupolvi jne, mutta kyllähän pelissä on toki muitakin pelaajia, joilta ei taistelutahtoa puutu. Tämä tilanne on kumminkin täysin erilainen, kuin ensimmäisessä pelissä, johon Portugal taisi lähteä vähän löysin rantein. Sunnuntaina tuskin on pelkoa samasta, joten ollaan aika 50-50 ennakkotilanteessa. Peli kun menee vain pitemmällä ja pitemmälle, niin voi olla ihan mahdollista esim. Rui Costan vaihto tai mahdollisessa johtotilanteessa Couton vaihto alakertaan. Kokemus voi olla nimittäin niinkin jännittävässä tilanteessa valttia ja kummaltakin voi odottaa energistä peliä, kun ovat istuneet pelkillä paljon turnauksen aikana.

Puolustus on varmaankin sama kuin aiemmissa peleissä, mutta hyökkäys ja etenkin piikki on vaikea paikka. Pauleta pelasi Hollanti pelissä paremmin kuin aiemmin mutta niitä hukattuja paikkoja oli ehkä liikaa, jotka voivat ratkaista koko pelin. Gomes taas pelannut aika vaihtelevasti, joten voi olla että lähdetään alussa Pauletalla ja pelitilanteesta huolimatta Gomes tulee sisään toisella jaksolla. Scolarilta voisi olla kylläkin pienoisen riskin paikka, kun hän laittaisi kaksi hyökkäjää, koska Pauleta tai Gomes yksin puolustajien puristuksessa johtaa alkusarjan pelin tapaan mahdottomaan tilanteeseen hyökkääjän osalta.

Keskikenttä taasen on aikapitkälti sama kuin Hollanti pelissä eli Deco, C.Ronaldo, Figo ja Maniche. Tässä voi nimittäin olla jännä paikka, kun Figolla ja C.Ronaldolla oli jo esim. Hollanti pelissä aika herkästi vaihtuva pelipaikka, niin miten käy miesvartioinnin. Saa Kreikan miehet juosta kentällä pitkänmatkan, jos aikovat pysyä samassa miehessä kiinni. Yllätysratkaisuja voi olla myös Costan valitseminen, mutta onhan tuo viime pelinkin miehistö pelannut erittäin hyvin - maaleja ei kylläkään ole normaali pelitilanteista paljon nähty, vaikka viime pelissä tilanteita olikin rutkasti.

Kreikan tilanteeseen en taida osata sanoa paljon, mutta pelin väliin jättävä Karagounis korvataan, mutta parempi taitaa olla että minä en yritäkään esittää siihen ketään, kun Kreikan joukkueen pelaajat/peluutus ei ole tullut niin tutuksi tähän mennessä.

Jos hieman tiivistetään viestin sisältöä, niin tulossa on jännä peli ja paras voittakoon ja kyllä - minua harmittaa edelleen [ja tuli kirjoitettua melko pitkä viesti] :roll:

Edit/ Muoksia - Sekoitin Theodoros Zagorakiksen Karagounikseen - virhe korjattu
 
Airu sanoi:
Olin eilen aika yllättynyt, mutta iloinen, koska Portugali saa helpon vastuksen.
Luulen, että Portugali voittaa EM:den, ellei ihmeitä tapahdu.

Höpöhöpö. Portugali ei todellakaan saanut helpompaa vastusta. Kreikka on nyt varsinkin niin huumassa kun koko valtio on juhlatilassa joten voipi olla Portugalille vaikea päihittää Kreikkaa.

Sinivalkoisin silmin jatkan eteenpäin ja kannustan Kreikkaa, Portugalille kuravettä. :)
 
Samaa mieltä Ice the Portugal/Brasilia-vihaajan kanssa - osittain. Kreikka vastustajana on pelityyliltään täysin erilainen vastustaja kuin Tshekki ja minusta mitä enemmän pelityylit ovat samankaltaiset, helpottaa se peliä huomattavasti. Kreikan ollessa kyseessä pelin juoni on niin selvä kuin olla ja voi.
Airu: Luulen, että Portugali voittaa EM:den, ellei ihmeitä tapahdu.
Kreikan pelit vasta ovatkin olleet ihmeitä täynnä toisensa perään :roll:
Icegorn: Sinivalkoisin silmin jatkan eteenpäin ja kannustan Kreikkaa, Portugalille kuravettä.
Nyt kyllä pitää laittaa salapoliisi-Hero toimintaan ja yrittää ottaa selvää mistä tämä ihmeellinen Portugal-kauna on. En tajunnut selata aiempia keskusteluja, joissa puhuttiin filmaamisesta ja muita aiheista, jossa saattaisi olla asiasta. Ihmettelen jos syynä Icegornin Portugal-vastaisuudelle on filmaamiset&ym Co, koska minusta Kreikan pelaajilla tahtoo ilmetä vähän samoja oireita. Etelä-Eurooppa[-Amerikkaa unohtamatta] on jännä paikka....noh kyllähän nuo muutkin osaa, ettei nyt mene pelkästään etelän morkkaamiseksi.
 
Merri sanoi:
Kreikan peli ei ollut mitään säkää. He tekivät omalla pelityylillään juuri sen mihin pystyivätkin: jäädyttivät Tsekin peliä ja kun Tsekit eivät hyvistä paikoista saaneet sisään, tekivät kreikkalaiset sitten lopulta sen maalin - aivan ansaitusti vieläpä ..

Ehkä itselläni on kyse omasta mieltymyksestäni pelityyleihin. Kreikka pelaa pääasiassa hyvin puolustavaa peliä, kun taas Tsekin pelitapa on hyvin paljon hyökkäävämpi. Se puree minuun paremmin, ja yksinkertaisesti pidän siitä pelityylistä.

Olen muuten Heron kanssa samaa mieltä filmaamisesta - jos esim. Italia olisi tehnyt samaa kuin osa Kreikan pelaajista, siitä puhuttaisiin paljon enemmän.

Ja jep - Kreikka on jo voittanut 4 Euroopan parhaimpiin kuuluvia joukkueita, oli sitten säkää tai ei (ja sitä on mun mielestä ollut mukana), mutta sen perusteella sanoisin että kyllä se myös nyt Portugalinkin finaalissa voittaa.

Pidänpä peukkuja Portugalille. :mrgreen:
 
Yhyy!
Hero, huomasin kyllä eilen pelissä sen ikävän jutun tosiaan, että Kreikka filmasi myös. Tai siis lähinnä kreikkalaiset pelaajat, eihän valtio voi filmata. :wink:
Eli siis en minä ollut iloinen eilen näkemästäni, mutta päästin sen filmausvihaussuodattimeni läpi koska Kreikka ei kuitenkaan koskaan ole mitään voittanut ja minä pidän Kreikasta. :)

Enkä mä nyt Portugalia vihaa suoraansanottuna, en vain pidä ollenkaan heidän jalkapallostaan, kuten en Espanjan, Italian enkä Brasiliankaan. :p
Eli siinä salapolliisi Hertsukalle vastauksia. ^^
 
Icegorn sanoi:
Enkä mä nyt Portugalia vihaa suoraansanottuna, en vain pidä ollenkaan heidän jalkapallostaan, kuten en Espanjan, Italian enkä Brasiliankaan. :p

Hihi. Minä taas tykkään päinvastoin, Brasilian, Espanjan ja Portugalinkin peliä on kiva seurata, se ei ole semmoista puolustuspäässä nyhjäämistä, vaan iloittelua, joka on vähentynyt nykyään mutta kuitenkin. Eniten inhoan enkkufutiksen puolustajien pallonkierrätystä.

Suosikkipelaaja on muuten Roberto Carlos, nopea kuin mikä, tekee hyviä nousuja laidasta ja omaa huiman ulkokierteen laukauksissa.

edittiä: Ja tuosta filmauksesta, ärsyttävää kun porukkaa kaatuu ja hyppii kun pikkuisenkin tulee fyysistä kontaktia. Tuomarit puuttukoon rankalla kädellä tuommoiseen.
 
Osin olen samaa mieltä kuin Merri, tosin kuten taisin aijemmin mainita niin rangaistuspotkukilpailu on niinkuin kolikkoa heittäisi, tuntuu vaan siltä että kohtalo on pelaajien käsissä (lue: jaloissa) mutta sattumaa se on jos maalivahti aavistaa samaan nurkkaan minne pelaaja vetää..

Kreikka ja Portugali lähtevät melestäni suunnilleen 50 - 50 tilanteesta mutta kun portugalilla on kotietu niin sanoisin että 50 - 60 tai 11 - 12, ihan miten haluatte. Uskoisin että myös tässä pelissä on myös koko turnauksen kovimmat valmentajat.


[off]Ja niin, Hero kertoi jo kaiken mitä minulla oli kerrottavana, nostan hattua hänelle ja poistun taka vase.. eikun oikealle[/off]
 
Illan Suuressa Finaalissa voi tapahtua mitä vain! Toivottavasti Portugali hoitaa homman! Ja vielä tuosta rankkikisasta. Rankkikisa kuuluu mun mielestä futikseen, koska futis on sen kaltainen laji ettei siinä voi pelta niin kauan kunnes ratkaisu syntyy vain pelaamalla. Otan vertailuun nyt jääkiekon: jääkiekkoon ei missään nimessä kuulu rankkikisa vaan jääkiekon luonne on sellainen että siinä on parempi pelata jatkoaikaa niin kauan kuunnes ratkaisu tulee niin kuin kaikissa lätkäsarjoissa tehdään. Kansainväliset ottelut, kuten MM-kisojen pudotuspelit ovat sitten ihan hölmöjä kun on olemassa rankkikisa. Nyt palaan jalkapalloon, johon rankkikisa todella mielestäni kuuluu. Siinä punnitaan todella pelaajien ja maalivahtien taidot ja se on tasapuolinen ratkaisumahdollisuus, jos kerran jatkoajallakaan ei ratkaisua ole synytnyt. Olen puhunut! 8)
 
Ylös