Geokätköily

Steelsheen

teräskiiltovotjake
Olen ollut huomaavinani että geokätköily vilahtelee täälläkin viesteissä aina välillä, joten minä nyt ehkä tuoreimpana/tuoreena kontulaiskätköilijänä topikkia perustamaan.

Suurin osa aiheeseen perehtymättömistäkin varmaan tietää että geokätköilijät etsivät metsästä purkkeja gps-paikantimen kanssa, mutta siihen se ainakin itselläni aiemmin jäi. Sittemmin selvisi esim. että kätkötyyppejä on monenlaisia eivätkä ne kaikki ole jossain tiettömän taipaleen päässä korvessa, eivät välttämättä edes missään pusikossa. Kätköilijät järjestävät miittejä ja tapahtumia, ja kätköstä voi löytää ja viedä seuraavaan travel bugin eli pikkuesineen joka on matkalla jonnekin.

Itselläni tosiaan kyti ties kuinka ja kauankaan ajatus kätköilyn aloittamisesta, perusajatus kuulosti kivalta, mutta koska olen allerginen luonnolle (=pelkään hämähäkkejä), aloittaminen jäi ja pitäydyin mieluummin esim. Ingressin pelailussa. Olin myös lukenut jotain liian laajaa opasta ja hämmentynyt kaikesta, sekä saanut sellaisen kuvan että kätköily on hirveän niuho laji ja heti tullaan internettiä pitkin huutamaan jos tekee jotain väärin. Ainakin jälkimmäinen on onneksi osoittautunut vääräksi luuloksi, perusjutut on helppo oppia tekemään oikein, porukka vaikuttaa ystävälliseltä ja ne "ennen oli kaikki paremmin kun ei ollut aloittelijoita" -tyypit ovat aika pieni vähemmistö.

Uskaltauduin itse aloittamaan vajaat pari kuukautta sitten, ja olen vähän päässyt jyvälle puuhasta. Tänään juuri polkaisin 13 km lenkin kätköjen perässä (en tykkää pyöräilystä, joten tuo on ihan tarpeeksi pitkä matka), osan löysin, osaa en. Saa nähdä kuinka innostus kantaa sitten kun on talvi ja järkevän matkan päässä olevat kätköt etsitty, mutta nyt on melkein joka päivä ollut tekeillä jotain kätköilyyn liittyvää :)

Aloittaminen on näppärää: rekisteröidy geokätköilysivustolle, lataa joku puhelinsovellus (mulla c:geo), katso kartalta joku sopiva kätkö ja lähde etsimään. Löydettyäsi purkin kirjoita nikkisi sen sisältä löytyvään lokikirjaan, laita purkki takaisin piiloonsa ja loggaa kätkö löydetyksi netissä. Ja sitten alkaa se monipuolisuus. Kätkötyyppejä on useaa erilaista, mutta yleisimpiä ovat tradit, mysteerit ja multit. Tradikätkö on se perusjuttu - saat valmiit koordinaatit ja etsit kätkön (joka sitten puolestaan voi sijaita helposti saatavilla puunjuuren alla tai sitten paikassa joka vaatii sukelluskamoja tai kiipeilyvarusteita). Mysteerikätkön koordinaatit pitää ratkaista annetun materiaalin perusteella, nämä vaihtelevat Linus Torvaldsin vessahädästä kertovasta tarinasta neuleohjeisiin ja ties mihin. Multeissa puolestaan on useampi piste, joissa käymällä selvitetään varsinaisen kätkön sijainti.

Tykkään siitä, että vaikka tämä ensivilkaisulla vaikuttaa aikalailla ulkoilmaharrastukselta, niin vaikkapa sadepäivänä ei ole pakko lähteä pihalle, vaan voi esim. ratkoa mysteerejä ja siten edistää kätköjen löytymistä. Ja sit taas toisaalta siitä, että olen nyt saanut itseni huijattua pihalle näillä ingresseillä ja kätköillä...

Kertokaa kätköilyharrastuksestanne!
 
Jee, kiva että kätköilijöiden joukko kasvaa! :)

Olen rekisteröitynyt muutama vuosi sitten, mutta ihan mahdotonta määrää logattuja kätköjä ei ole. Tällä samalla nimimerkillä haahuilen sielläkin. Aika kausittaista tämä minun kätköily on kyllä ollut ja enimmäkseen semmoista retkeily-tyyppistä, eli menen kohteeseen x ja etsin sieltä potentiaalisia kätköjä ja sitten tulee taas pidempi väli. Todennäköisesti jossain vaiheessa aktivoidun taas enemmänkin.

Yhdessä eventissä olen käynyt ja valitettavasti pikkuisen sisäänpäin lämpeävältä ne piirit vaikuttivat silloin, eli ei ole tullut lähdettyä ainakaan toistaiseksi uudelleen. Kaikkein mukavimmat kohtaamiset ovat sattuneet spontaanisti purkin äärellä milloin missäkin.

Lempparikätköjäni ovat perinteiset tradit, muita on tullut etsittyä vähemmän. Ihan top-paikoille pääsevät esimerkiksi vaelluspoluilla olleet sarjat, keskustakätköillä liikkuu omaan makuuni liikaa jästejä. Toistaiseksi en ole tehnyt vielä(kään) omia kätköjä, mutta suunnitelmia olisi kyllä sopiviksi paikoiksi.

Ja kertaakaan en ole vielä napannut FTF:ää, meidän alueen himokätköilijät on suorastaan kuuluisia nopeudestaan ja lähtövalmiudestaan. Joku päivä vielä... :p
 
Pitää muuten tässä kohtaa mainostaa Helsingin keskustan alueella pyöriville Runokuu-tapahtumaan liittyvää Runokätköilyä (nettisivu, FB), joka alkoi tänään ja jatkuu ensi viikon torstaihin 27.8. asti. Geokätköilyä ja runoutta, siis. Suorastaan mainio tilaisuus lisätä kätköihin tolkienmaisia runopätkiä ;)

Oma kätköilyni on jäänyt valitettavan vähäiseksi, vaikka jo vuosikymmen sitten sitä ensimmäistä kertaa kokeilin (tuolloin en ollut muuttanut vielä Helsinkiin, ja siedettävällä etäisyydellä - kunnollisen julkisen liikenteen taikka auton puutteessa - oli vain kaksi kätköä, joista toista en edes millään löytänyt). Sen jälkeen olen joskus ajoittain havahtunut tsekkaamaan geocaching-sivustoa, mutta viimeisinkin kerta taisi olla nelisen vuotta vaihdossa - enkä tuolloinkaan löytänyt etsimääni kätköä, joten ei inspannut kokeilla uudestaan. (oho, olipas taas innostava kommentti...) Tosin tuolloin vuosikausia sitten kätköilyä hankaloitti kovasti se, ettei ollut mitään koordinaatteja ymmärtävää laitetta, ja sen takia pystyin etsimään vain kätköjä, joiden sijainnin sai selville muuten. Nykyään puhelin osaa kertoa koordinaatit, joten kätköily olisi siltä kantilta helpompaa.
 
Kun tästä aiheesta kerta on oma palstansa, en voi vastustaa kiusausta kirjoittaa! En itse ole rekisteröitynyt geokätköilijä, mutta olen ollut auttamassa erästä ahkerasti kätköilevää ystävääni kymmeniä kertoja niin täällä Suomessa kuin ulkomaillakin, ja olen nauttinut siitä suuresti! Vasta keskiviikkona hän oli käymässä Helsingissä, ja pyysi minua noutamaan hänelle kätkön, joka on sijoitettu eräällä joutomaa-alueella sijaitsevaan, useita kymmeniä metrejä korkeaan valotorniin, ja retki oli kerrassaan onnistunut. Geokätköily on huippuhauskaa ajanvietetä rekisteröitymättäkin, varsinkin jos kätkö perustuu johonkin fyysiseen esteeseen, joka pitää selvittää^^!
 
Kaksoisveljeni on aktiivinen kätköilijä ja olen ollut harrastuksessa mukana lähinnä vain hänen kauttaan. Muutamat yhdessä suunnittelemamme mysteerikätköt ovat osoittautuneet aika suosituiksi ja pidän itsekin sen tyyppisistä kätköistä eniten. Perinteisten puskan juurella tai kannon kolossa olevien purkkien, sekä liikennemerkkien/rappujen kaiteiden kaltaisiin paikkoihin laitetuista tradikätköistä en välitä juuri ollenkaan, elleivät ne sijaitse jossakin erikoisemmissa kohteissa kuten kallionjyrkänteiden kaltaisten maisemakohteiden luona. Luontokohteista etenkin luoliin piillotetut purkit ovat olleet erityisen kivoja.

Myös kaikki semmoiset kätköt jossa piilottamiseen on käytetty erityisen paljon vaivaa tai purkin ympärille on rakennettu joku erikoinen pulmapelimäinen rakenne ovat kiinnostavia. Muistan yhdenkin ison puulaatikon mistä sojotti tappirivi joissa oli kaikissa numerosarjat sivussa. Laatikon yhdellä laidalla oli pienet aukot joista tappien numerot näkyvät ja palikat piti vetää tai työntää semmoisiin asentoihin, että reikiin muodostuu sama numerosarja kuin mysteerin vastauksessa. Vasta sitten laatikon sisällä olleen pienemmän rasian sai ulos ja nimen pystyi laittamaan lokikirjaan.
Välillä on tullut vastaan vaikka mitä ontoiksi kaiverrettuja kiviä tai esimerkiksi sulakerasiaksi, sähköpistokkeeksi tai pultinkannaksi naamioituja kätköjä jotka olivat magneetilla kiinni esimerkiksi peltiseinässä tai muussa teräsrakenteessa. Semmoisen erityisen vaikesti löydettävän rasian löytämisestä tulee erityisen kiva fiilis.
 
Kappas, en olekaan kirjoittanut tähän topiciin vielä. Aloitin kätköilyn äitini innostamana reilut puolitoista vuotta sitten. Olin kuullut kätköilystä aiemminkin, mutta minulla oli kummallisia ennakkoluuloja sitä kohtaan. Ihmettelin, että kun kätkölle kerran annetaan koordinaatit, niin mitä etsimisen iloa siinä muka sitten on. Aika nopeasti selvisi, ettei ei se ihan niin simppeliä ole. :D Nopeasti jäin hommaan koukkuun. Kätköily on kyllä hyvä keino saada itsensä liikkeelle silloinkin, kun ulkoilu ei muuten houkuttaisi. Oulussa on kiitettävän paljon kätköjä ja parissa miitissäkin olen käynyt, joskin hiljaisen puoleisena ihmisenä tuollaisiin melko tiiviin oloisiin porukoihin on aika vaikeaa päästä sisälle. Itse tykkään eniten metsäkätköistä, kaupunkikätköilyssä menee usein hermot jästejä väistellessä. Liikun muutenkin paljon luonnossa, mutta kätköilyn myötä reissuihin on tullut uutta mielekkyyttä. Puukätköt ovat myös ihan parhautta. En ollut aiemmin koskaan kiipeillyt puissa, mutta nyt olen siihen koukussa. Parasta kätköilyssä on se, että kätköjen perässä tulee mentyä paikkoihin, joissa ei muuten olisi ikinä tullut käytyä. Omasta kotikaupungistakin löytää mielenkiintoisia paikkoja, joiden olemassaolosta ei aiemmin tiennytkään.

Geocaching.comissa olen nimellä Porpentina, jos joku haluaa kaveerata.
 
Minäkin aloitin kätköilyn toissa vuonna. Idea lähti itse asiassa muiden fandom-ihmisten myötä, jotka esittelivät harrastusta ollessamme Morelin saariretkellä Viikinsaaressa. Sain houkuteltua ns. paremman puolisonkin mukaan (harrastus sopii hyvin hänen intresseihinsä, eli siis luonto ja teknologia). Kovin montaa (=alle 200) kätköä ei ole vielä löydetty, mutta useammasta eri maasta kätköjä on jo listaan tarttunut. Ja muutama todella turhauttava "se on ihan varmasti tässä" -kätkö...! Asun paikassa, jossa on paljon kätköjä ihan kävelymatkan päässä, mikä on tosi hyvä juttu (etenkin silloin, kun ei ole autoa käytössä, mikä on tilanne noin yleensä).

Meitsi ei paljon kiipeile, mutta onneksi kaveripiirissä on kätköilijöitä jotka joko a) kiipeävät itse tai b) joilla on geolapsia, jotka kiipeävät.
 
Tästä tuumin itselleni liikuntaharrastusta talviksi. Fyysisten rajoitteiden takia joudun kyllä varmasti jättämään vaikeammat paikat hakematta, mutta tuki- ja liikuntaelimistön vaivoista kärsivän olisi hyvä pysyä liikkeellä. Jos vaikka kerran viikossa tekisi kävelylenkin jonkin/joidenkin kätköjen tuntumaan, en niin välitä edes löytää tarkkaa paikkaa. Yksi kaveri harrastaa tätä poikiensa kanssa ja vaikuttaa mukavalta tavalta liikkua. Pyörällä pääsee kesällä mutta talvikaudella pitäisi kai turvata bussikorttiin päästäkseen jonnekin mestalle.
 
Minulla tämä tyssäsi nyt siihen kun piti ladata joku ohjelma. Yksi ei hyväksynyt sähköpostiosoitettani, toinen taas vaati kirjautumista Facebookilla ja kolmas oli vaan niin kökkö. Neljättä en enää jaksanut ladata taas poistettavaksi. Hyviä matalan kynnyksen ohjelmia tuohon harrastukseen siis hakusessa. Ei FB tai Googletunnuksilla kirjautumista.
 
Tuo kaveri suositteli c:geo-ohjelmaa, jonka latasinkin. Tuossakin on kirjautuminen että saa kaikki kätköjen tiedot näkyviin, mutta summittaiset paikat saa näkyviin ilmankin. Kilometrinkin sätellä kotikolosta on näköjään kymmeniä kätköjä, osa toki tuon kaverin tekemiä. Osaa noista ei voikaan kai löytää ellei kirjaudu.
 
Minulla on mielikuva että tuo olisi ollut yksi kokeilemistani. Kirjautuminen ei haittaa, mutta en halua tehdä sitä ainakaan FB-tunnuksilla. Voisin kuitenkin tarkistaa vielä.
 
Minulla on mielikuva että tuo olisi ollut yksi kokeilemistani. Kirjautuminen ei haittaa, mutta en halua tehdä sitä ainakaan FB-tunnuksilla. Voisin kuitenkin tarkistaa vielä.
Joo, siinä avaussivulla fb-tunnuksella kirjautuminen mutta osa ohjelmasta toimii ilmankin sitä. Ainakin minulla. Ellei sitten siellä ole joku erillinen cookie, en minä tätä niin hyvin ymmärrä. Paikannus pitää kyllä olla päällä, mikä on vähän ikävää. Ei voi ladata kartta-aluetta erikseen.
 
C:geo minullakin on. Ei ole pakko kirjautua fb-tunnuksilla, voi luoda ihan omat.

Siitä on kyllä aika lailla aikaa kun olen viimeksi kätköillyt.
 
Minut houkuteltiin geokätköilyn pariin tässä ihan pari viikkoa sitten. Ensin tuli seurattua kävelyretkillä ja vaelluksilla vierestä, kun poikaystävä etsi kätköjä, ja sitten hän mokoma alkoi kirjata minunkin nimeäni kätköjen vihkoihin, joten tunsin painetta luoda oman tilin ja merkata myös itselleni.

Toivottavasti tästä tulee kiva satunnainen puuha, jossa yhdistyy metsässä liikkuminen ja pulmapelit. Toistaiseksi en pidä siitä, että kätköjä pitäisi etsiä tavallaan salassa muilta ohikulkijoilta (joita sanotaan jästeiksi). Etenkin kaupungissa monet kätköt varmaankin ovat juuri sellaisia, että jos haluaa noudattaa sääntöjä tarkkaan, niin ihan milloin vain sitä kätköä ei voi mennä etsimään. Muuten kyllä ihan hauskaa tajuta, missä kaikkialla lähellä on vuosikausia ollut salakätköjä.

Ja tosiaan, jos ketään vielä kolme vuotta myöhemmin kiinnostaa, niin c:geo ei vaadi Facebook- tai Google-tunnuksia, vaan tilin voi tehdä mille vain sähköpostiosoitteelle.
 
Ylös