Isilmírë
Kuukivi
Kuten Keski-Maassa, myös Keskivaltakunnassa menneisyys on suurempi ja uljaampi kuin nykypäivä. Lohikäärmeiden tullessa tarinaan mukaan kerrotaan heti aluksi, miten ennen aikaan niitä oli paljon enemmän, mutta niinpä myös kuninkaan ritarit olivat siihen aikaan kuuluja rohkeudestaan ja tappoivat ja haavoittivat niin monta lohikäärmettä, että jäljelle jääneet katsoivat parhaaksi pysytellä poissa valtakunnan alueelta. Tarinan tapahtumien aikaan lohikäärmeenmetsästys on kuitenkin jo aikaa sitten typistynyt pelkäksi kakun syöntiin huipentuvaksi muodolliseksi rituaaliksi, joten kun kotikonnuilleen palanneen jättiläisen kertomien liioiteltujen tarinoiden houkuttamana paikalle lehahtaakin ihka oikea nälkäinen lohikäärme, kuningas Augustus Bonifaciuksen ritarit osoittautuvat harmillisen haluttomiksi tekemään asialle mitään.
Lohikäärmeen lähestyessä päivä päivältä Hamia kyläläiset tulevat siihen tulokseen, että heidän oman sankarinsa on hoidettava työ, jota kuninkaan ritarit eivät ilmeisesti saa aikaiseksi. Alkaa jatkuva painostus, ensin hienovarainen, sitten täysin suora. Maamies Giles puolestaan osoittautuu aivan kuninkaan ritarien veroiseksi lohikäärmejahdin estävien tekosyiden keksimisessä, kunnes käy ilmi, että kuninkaan hänelle lähettämä miekka onkin kaikkein mahtavimmalle menneiden aikojen lohikäärmeentappajalle Bellomariukselle kuulunut Caudimordax, kirjaimellisesti ”Pyrstönpurija”, maaginen ase nimenomaan lohikäärmeitä vastaan. Niinpä seuraavaksi alkaakin kyläläisten yhteinen ponnistus runsaan oluen ja taikamiekan omistajuuden rohkaiseman Gilesin varustamiseksi taisteluun lohikäärmettä vastaan, ja pian hänellä onkin ei ehkä kovin hieno tai kaunis mutta kuitenkin jokseenkin toimivan oloinen karkeatekoinen suojavarustus. Käytännön järkeään Giles ei kuitenkaan ole kadottanut, ja niinpä hän naamioi soturin varustuksensa vanhoilla vaatteilla välttyäkseen hälyttämästä lohikäärmettä ennen aikojaan ja lähtee liikkeelle varsin merkillisen näköisenä vanhalla harmaalla tammallaan ratsastaen ja vastahakoinen Garm seuranaan.
Kun Giles vihdoin sattumalta löytää Chrysophylaxin, seurauksena on varsin koominen kohtaaminen, josta kelpo maamies yrittää muina miehinä vetäytyä saman tien ja joutuisi todennäköisesti suin päin lohikäärmeen kitaan, ellei maaginen Caudimordax päättäisi toisin. Kun Chrysophylax tunnistaa silmilleen lennähtäneen miekan, se muuttuu silmänräpäyksessä hyökkäävästä hirviöstä erittäin sivistyneeksi lieroksi, joka ensin vetoaa taisteluetikettiin ja alkaa sitten mielistellä Gilesia. Koska kumpikin osapuoli haluaa tässä vaiheessa välttää taistelun mutta säilyttää samalla kasvonsa, he taittavat peistä vain sanoin, kunnes Caudimordax ottaa jälleen ohjat ja Gilesin varomattoman kädenliikkeen seurauksena puraisee Chrysophylaxin siipeä varsin kivualiaasti. Giles päätyy reippaan tammansa kantamana jahtaamaan lentokyvyttömänä pakenevaa Chrysophylaxia Hamin kirkolle asti, missä alkaa kaupanhieronta koko kylän väen kanssa siitä, paljonko lohikäärmeen pitäisi maksaa henkensä säästämisestä. Yksinkertaiset kyläläiset luottavat Chrysophylaxin vannomiin lujiin valoihin ja päästävät sen lähtemään vahingoittumattomana noutamaan heille lupaamansa aarteen, jota sillä ei tosiasiassa tietenkään ole aikomustakaan tuoda heille.
Tarinan tässäkin osuudessa tulee hyvin esille se, että Giles on varsin karkeatapainen, omasta arvostaan ja asemastaan tarkka, olueen menevä ja imartelulle altis mies, mutta myös varustettu aimo annoksella käytännön järkeä ja arkipäiväistä rohkeutta. Löytyypä hänen sielunsa sopukoista piraus romantiikkaakin, joka osaltaan innostaa häntä lohikäärmejahtiin hänen miekkansa taruomaisen alkuperän selvittyä. Keskimaalaisista hahmoista Giles tuo tämän tästä mieleeni isäntä Magotin, olkoonkin, ettei viimeksimainittu ole aivan yhtä karkea käytökseltään. Millaisiakohan maajusseja Tolkienin tosimaailman kokemuspiiriin lienee sisältynyt? Hamin asukkaat puolestaan ovat pitkälti samanhenkisiä kuin Konnun hobitit: yksinkertaisia, työteliäitä, rauhaarakastavia, oluesta ja ruuasta nauttivia olentoja, jotka mieluiten välttävät hankaluudet ja epämiellyttävät asiat mutta voivat tilanteen vaatiessa nousta yllättävän innokkaasti myös yhteiseen taistelurintamaan.
Chrysophylaxin moneen kertaan mainittu keisarillisuus jäi mietityttämään, ja viitteissäkin todetaan vain, että se tuntuu viittaavaan kertomatta jäävään tarinaan. Olisiko siis lohikäärmeillä tosiasiassa ollut suuri keisarikunta, jonka raja-alueille tämä tarina ehkä sijoittuu? Missä lienee lohikäärmekeisarin hovi ollut tarinan aikaan? Vai liekö sekin vain menneen suuruuden ajan ilmiö, jonka vähäpätöinen myöhemmän ajan ripe Chrysophylax on?
