Giles #8: Viitteet ja kuvitus

Isilmírë

Kuukivi

En ala ruotia viitteitä yksityiskohtaisesti, totean vain, että niistä oli lukiessa paljon iloa. En tosin tajunnut turvautua niihin heti alkuun vaan tulin googlettaneeksi erinäisiä asioita - kuten Gilesin hienojen latinankielisten nimien merkitykset - ennen kuin ymmärsin kaipaamieni tietojen löytyvän kirjan omien kansien välistä. Luin myös tarinan päätyttyä viitteet vielä kertaalleen läpi ja totesin, että nippelitieto ilahduttaa ihan sellaisenaankin.

Kuvituksen puolesta uusi, laajempi laitos kirjasta on ilahduttava, koska tekstin lisäksi myös kuvien määrä on selkeästi aiempaa runsaampi. Ihastuin itse Baynesin tyyliin jo pienenä tutkaillessani äidin seinälle laittaman Bilbo's Last song -julisteen hienoja yksityiskohtia, mutten aikanaan Maamiestä ja lohikäärmettä ensi kertaa lukiessani osannut yhdistää sen mainioita keskiaikaistyylisiä piirroskuvia herkillä sävyillä toteutetun satumaisen maalauksen tekijään. Vaan tässä kirjassapa pääsee ihailemaan sekä Baynesin piirros- että maalausjälkeä.

Olisi hauska tietää, mitä kaikkia keskiaikaisia käsikirjoituksia Baynes on aikoinaan käynyt läpi uniikkia tyyliään kehitellessään. Itselleni tulee hänen kuvitustavastaan mieleen lähinnä Codex Manesse, mutta hän on varmasti tutkinut vaikka mitä mielenkiintoisia opuksia. Olivat lähteet mitä tahansa, tuloksena oli lopulta kertakaikkisen mainio ja omintakeinen tyyli, yksityiskohtainen, sulavalinjainen, elävä ja humoristinen, ja maalauksissa värit jotka onnistuvat olemaan yhtä aikaa heleät ja ilmavan hillityt.

Summittaisen keskiaikaiseen miljööseen sijoittuvaan ja humoristisella otteella kirjoitettuun Maamiehen ja lohikäärmeen tarinaan Baynesin tyyli sopii loistavasti. Näkee, että hän on lukenut tarinan tarkasti, sillä kuvissa toistuvat monet tekstissä mainitut yksityiskohdat. Lisäksi ne korostavat monien tarinan tapahtumien hupaisuutta: varsinkin Gilesin ensimmäinen kohtaaminen Chrysophylaxin kanssa on ilmeisesti inspiroinut Baynesia, koska siitä on kirjaankin päätynyt kolme erilaista kuvaa, kahdessa niistä juuri tammansa satulasta selälleen maahan kellahtanut Giles ja henkensä hädässä pakeneva Garm sekä tapahtumia huvittuneena seuraava Chrysophylax.

Itse en haluaisi lukea Maamiestä ja lohikäärmettä ilman Baynesin kuvia, niin oleellinen tarinakokonaisuuden osa ne minulle ovat. En toki menisi niin pitkälle kuin Tolkienin ystävät, jotka vinoilivat kuvituksen hienouden typistävän itse tarinan pelkäksi kuvakommentaariksi, mutta vilkaistuani Alan Leen kuvittamaa laitosta totesin sen ainakin omissa silmissäni ikään kuin puutteelliseksi. Tarina on toki sellaisenakin hauska ja satumainen, mutta ilman Baynesin kuvituksen antamaa kaikupohjaa nämä ominaisuudet jäävät vaimeammiksi. Olen siis erittäin tyytyväinen tähän uuteen, runsaasti Baynesin tekemiä kuvia sisältävään laitokseen.
 
Last edited:
Baynesin alkuperäiset kuvat (Farmer Gilesin ensimmäiseen laitokseen tehdyt viivapiirrokset) miellyttävät minua kyllä, erityisesti ne joissa esiintyvät ilmeikkäät Garm tai Chrysophylax. Baynesin myöhemmin tekemät maalaukset eivät niin paljoa innosta. Uuden suomenkielisen laitoksen alku- ja loppuaukeaman maalauksen värimaailma on kyllä minunkin mielestäni kaunis, mutta esimerkiksi sivuilla 87 ja 113 lohikäärme on jotenkin typerän näköinen, ainakin osittain silmien takia. Uuden laitoksen toisella ja viimeistä edellisellä aukeamalla olevat kaksiväriset kehystetyt kuvat sen sijaan ovat mainioita. Onkohan ne tehty jo ensimmäiseen englanninkieliseen laitokseen, ensimmäisessä suomenkielisessä laitoksessa (WSOY 1978) niitä ei ole?

Ensimmäiseen suomenkieliseen laitokseen oli jostain syystä tilattu kansikuva (WSOY:N silloiselta graafikolta?) Kristina Segercrantzilta. (Ainakin minun kappaleeni takakannessa lukee jostain syystä "Khristina Segercrantz".) Segercrantzin leveäkuonoisempi lohikäärme ei ole mitenkään huono. Häneltä olisi varmasti syntynyt Baynesin kanssa kilpailukykyinen kuvitus koko teokseenkin.

"Tales from the Perilous Realm" -kokoelmassa on joitakin kuvia Alan Leeltä. Ensimmäisessä Farmer Giles -osion kuvassa Giles ratsastaa lohikäärmeen pyrstöä kohti. Kyseisessä kuvassa on realistisemman näköinen Garm, joka näyttää käyvän keskustelua nyrpeän näköisen hevosen kanssa, pidän elikoiden ilmeistä tässä kuvassa. Sen sijaan tämän kirjan alku- ja loppuaukeaman taistelukuva on ehkä tarinaan nähden liian eeppinen (ja lohikäärme liian suuri ja uhkaava mielistelläkseen Gilesin edessä).
 
Minäkin pidin kuvista paljon, ehkä eniten niistä ympäriinsä tekstin seassa olevista pikkukuvista.

Viitteet auttavat minusta uudelleenlukemista, mutta jos tämä olisi ollut ensimmäinen lukukertani, olisi ehkä ollut parempi jättää ne väliin. Nyt viitteet tekivät tarinan uudeleenlukemista kiinnostavampaa; itse taisin pitää eniten Tolkienin sanavalintojen eli filologisten "temppujen" selittämisestä sekä niistä viitteistä, joissa kerrottiin miten tarina sopii Englannin varhaishistoriaan. Kiehtova oli muun muassa sivun 64 viite, jossa kerrottiin että tarinan "Pystyssä seisovat kivet" ovat oikeasti olemassa!

En tosin tunne Englannin historiaa kovin hyvin, ja jäin miettimään, olisiko tässä kannattanut olla vielä ehkä sivun pituinen lyhennelmä historiasta selittämään esimerkiksi Merciaa ja Wessexiä, jotka viitteissä vilahtavat. Englantilaiset lukijat varmaankin tietävät niistä jotain jo valmiiksi. Ehkä pitää lueskella siitä esim. Wikipediasta...
 
Pystyssä seisovat kivet eli Rollright Stones olisi kyllä kiva päästä näkemään.

Baynesin kartta olisi muutenkin hyvä apuneuvo retkelle Oxfordin ympäristöön: teemakierros Gilesin valtakuntaan, houkuttelevaa! Samalla voisi käydä katsomassa Rohanin valkoista hevosta Uffingtonissa ja yleensä vain nauttia Bombadilin ja Kultamarjan maista ja vesistä (Tolkien kertoi kirjeessään Stanley Unwinille 16.12.1937, että Tom Bombadil on "Oxfordin ja Berkshiren (katoavan) maaseudun henki" [Kirjeet, s. 38]; miten paljon tuosta katoavasta maaseudusta mahtaa olla jäljellä 83+ vuotta myöhemmin?) Jospa vielä joskus Suuri rutto päästäisi meidät otteestaan, voisi matkustaa sinne, vuokrata Vauxhallin ja lähteä huristelemaan ikään kuin ajat sitten eräs perhe, jonka isäpappa kertoi automatkoilla tarinoita maamiehistä, lelukoirista ja hassusta herrasta, jolla oli korkea hattu...
 
Eräs Baynesin kuvan yksityiskohta näytti erityisen tutulta ja löysinkin kirjoistani kaksoisveljen ritarille. Maamiehessä sivu on 113 ja toinen kirja on Osprey Publishingin julkaisema Chrishtopher Gravettin teos Knight. Noble Warrior of England 1200-1600. Keskiaikaisia käsikirjoituksia on selvästi tutkittu...

Maamies Giles.jpgOsprey Knight Noble Warrior.jpg
 
Ylös