Giles #9: Loppukeskustelu

Josko viimein pistäisimme Gilesin pakettiin ennen kuin se vallan unhottuu: nyt olisi tilaisuus kertoa yleisiä vaikutelmia ja tuntemuksia kirjasta, sen henkilöistä ja tapahtumista sekä sen eri laitoksista ja niin pois päin.

Mikä on Maamiehen ja lohikäärmeen merkitys itse kullekin Tolkienin lukijalle? Onko siitä jäänyt pysyviä jälkiä aivokuoreen tai sydänlihakseen siinä kuin Keski-Maa-tarinoista?

Miten onnistunut kirja on kaiken kaikkiaan ja onko se satu vai satuparodia vai jotakin muuta?

Elääkö Maamies vielä huomenna tai viidenkymmenen vuoden kuluttua?

Onko Tolkienin tarina tosiaan kommentteja Baynesin kuvitukseen vai toimiiko teksti mainiosti ilman sitäkin (vrt. Satujen valtakunta) vai ovatko ne yhdessä erottamaton kokonaisuus?

Tällaisia kysymyksiä äkkiseltään pohdittavaksi. Niitä voi toki keksiä lisääkin.

Minusta Maamies ja lohikäärme on varsin onnistunut teos, samoin kuin siitä tyyliltään ja sävyltään varsin paljon poikkeava Seppä ja satumaa. Nämä kaksi pientä tarinaa ovat kumpikin omassa tyylissään ehyitä ja tasapainoisia. Ne ovat vähemmän kunnianhimoisia kuin Taru sormusten herrasta tai edes Hobitti, ja välttävät näiden molempien suurempien teosten ajoittaisen onnahtelun ja joskus vähemmän onnistuneet siirtymät tyylistä ja tunnelmasta toiseen. Tarussa ja varsinkin Hobitissa on monia yksityiskohtia jotka ärsyttävät minua, vaikka pidänkin kokonaisuudesta. (Voin tavallaan ymmärtää niitä lukijoita joille jotkin näiden Tolkienin suurempien teosten ketä milläkin tavalla ärsyttäneet yksityiskohdat ovat olleet liikaa.)

Vastaavasti Maamiehestä puuttuu Hobitin tai Tarun päähenkilöiden kasvu ja kehitys. Giles on jo valmis toimija, joka vain mukautuu muuttuviin olosuhteisiin. Toisaalta menestys ja rikkaudet eivät myöskään turmele häntä. Tässä tarinassa lohikäärmeen kulta ei ole kirottua.

Tik sanoi:

onko se satu vai satuparodia vai jotakin muuta?

Click to expand...

Pätevä vastaaminen tähän kysymykseen vaatisi ehkä kirjallisuus- ja kulttuuriteorian opintoja, joita minulla ei ole. Jos nyt jotain kuitenkin pitää ehdottaa, niin ehkä tämä teos on faabeli. Suomiwikipedia - joka ei tosin välttämättä tässä nimenomaisessa asiassa ole erityisen painava auktoriteetti, sanoo:
Faabeli on hyvin vanha kerrontamuoto, joka on syntynyt ennen ajanlaskumme alkua. Faabelien maailmankuva poikkeaa selkeästi saduista, joihin ne usein sekoitetaan tai rinnastetaan. Faabelien maailmassa hallitsee valta ja voima eikä oikeudenmukaisuutta juurikaan esiinny. Faabeleista huokuukin kyyninen maailmankuva, jossa ihanteellisuudella tai rohkeudella ei pitkälle pötkitä.

Faabeli – Wikipedia

fi.wikipedia.org

Tolkien itse ei luokittele faabeleita "saduiksi". Hän sanoo esseessään "Saduista":
There is another type of marvelous tale that I would exclude from the title ' fairy-story', again certainly not because I do not like it: namely pure 'Beast-fable'.

"On Fairy-Stories", kirjassa The Monsters and the Critics, (HarperCollins paperback vuodelta 1997, s.117).

Tuntuu, että tulimme tyhjentäneeksi Maamiehen aika pitkälle jo ennen tätä loppukeskustelua... Mutta keksin kuitenkin vielä jotain sanottavaa:

Minulle Maamies on luokkaa "ihan kiva", mutta en pidä siitä läheskään niin paljon kuin Keski-Maan tarinoista. Luulen, että tämä on pitkälti makuasia: Maamiehestä puuttuu hienosti rakennettu fantasiamaailma ja sen monituhatvuotinen historia, erikoiset paikat (kuten vaikka Lothlórien), jne. ja itse taidan pitää juuri sellaisesta. Ehkä kuitenkin itselleni suurin puute on se, että tällaisen humoristisen tarinan uudelleenlukemisarvo on pienempi kuin suurten myyttien tai seikkailukertomusten - ja pidän tarinoista, joita voi lukea uudelleen kymmeniäkin kertoja. Toisaalta @Telimektar on ihan oikeassa siinä, että nämä lyhyet sadut ovat ehyempiä ja tasapainoisempia kuin suuret eeppiset tarinat; taitaa päteä Tolkienin lisäksi myös aitoihin myytteihin.

Luulen, että Maamies kestää aikaa ihan hyvin: kunhan keskiaikatunnelma ja lohikäärmeet vielä kiinnostavat, eiköhän tämäkin. Sen sijaan kertomuksen ympäristö taitaa olla jossain määrin paikkaan sidottu, mutta ehkä enemmän Eurooppaan kuin vain Englantiin: Kuvittelisin, että vähän kauempana eurooppalaisesta kulttuurista nämä kuninkaat ja ritarit tuntuvat eksoottisemmilta - ellei sitten länsimaisiin kertomuksiin ja fantasiaan ole jo kaikkialla totuttu. Ehkei se kuitenkaan haittaa.

Kuvituksesta pidän kovasti. Kaipa tarina jotenkin toimisi ilmankin (onkohan tästä kuvittamattomia halpispainoksia?), mutta kuvat kyllä lisäävät sekä tunnelmaa että mielenkiintoa paljon.