Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Googlenörttien ikioma tietovisa

Keskustelu huoneessa 'Pöytä', aloittanut Haltiamieli, 31.01.2008.

  1. Ereinion

    Ereinion Kontulainen

    Täh? Nazgilla ei ole mitään tekstiä tuossa, edes nollan kokoista. Kuin se ny onnistu?
     
  2. Nazg

    Nazg Hobitti

    Heh, kunhan viestiä muokkaillessa testasin miten saa tyhjän viestin. Ja se oli melko yksinkertaista: tarvitsi vain merkitä välilyönti viestiin. :p Mutta nyt se ei ole enää tyhjänä, minä en syyllisty uppaukseen. [22]
     
  3. Pagba

    Pagba Hyvienkin vitsien kertoja

    Taidanpa saada vuoron ja käytän sen pikaisesti. Helppo kysymys siis luvassa. Oikea vastaus piilee informaatiotulvassa, mutta joku saattaa tietää sen jo ennen googlettamistakin.

    Kukaan psykologiaa opiskellut ei ole voinut välttyä Pavlovin koirakokeista (siis koirilla tehdyistä kokeista, ei valkohattuisista koirista) juurta jaksaen kerrotuista selostuksista – useaan otteeseen. Yhtä pientä yksityiskohtaa kysyn näistä kokeista. Miten Pavlov mittasi koirien erittämän kuolan määrän? Tieteellisessä tutkimuksessa ei voi sanoa, että koira kuolasi "vähän" tai "paljon" vaan on kerrottava tarkat kuolamäärät.
     
  4. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    Lähestyn kysymystä varovasti. Harjoittelin ensin itse koetta täällä. Pahus, en saanut koiraa kuolaamaan, koska olin malttamaton. Olisittepa nähneet otusparan, kun soitin torvea liian aikaisin. Kokeilkaa itse, mutta älkää pitäkö liikaa kiirettä.

    [​IMG]
     
  5. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    http://www.psywww.com/intropsych/ch05_conditioning/pavlovs_dog.html

    Hyi! Yök! Pavlov otti ja viilsi koiralta posken auki ja yhdisti eläinparan sylkirauhaset putkella mittalaitteistoon (kuva alla):

    [​IMG]

    Inha eläinkoe. Eipä tästä yleensä puhuta (minäkään en tiennyt) kaikkien tuntemien Pavlovin koirien yhteydessä. Vaan tästälähin puhutaan!
     
  6. Pagba

    Pagba Hyvienkin vitsien kertoja

    Niin teki. Sitä en tiennyt, että hän pystyi mittaamaan kuolan kokonaismäärän lisäksi sen erittymisen ajankohdan ja intensiteetin. Kylmäverisesti toteutettu eläinkoe. Mittausten jälkeen hän tuskin vaivautui neulomaan koirien poskia umpeen ja päästämään niitä eläkkeelle vaan lopetti ne.

    Tik arvuuttelee seuraavaksi.
     
  7. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    Hyvä sitten. Pieni laskutehtävä. Aloittakaamme tunnetulla leffasitaatilla, jota ei tarvitse edes googlata, pitäisi löytyä Käärmeestäkin (ja osata muutenkin ulkoa):

    Remember, remember,....

    Tuon sitaatin kautta pitäisi löytyä muuan valtio, joka on sen järjestön jäsen (jäseneksi liittymisvuosi pitäisi löytää, ja siihen saapi vihjeen sitaatin kautta!), joka on sen järjestön seuraaja, josta Japani erosi eräänä vuonna, mutta minä vuonna?

    Tämän jälkeen meillä pitäisi olla kaksi vuosilukua (A, myöhempi ja B, aikaisempi) ja yksi valtio (= valtio C).

    Vähennä vuosiluvusta A vuosiluku B. Näin mones presidentti (= presidentti D) (17. syyskuuta perustuslakinsa hyväksyneessä valtiossa [= valtio E] sijaitsevassa) yliopistossa (= yliopisto F), jolla on sama nimi (ainakin sillä kielellä [= kieli G], jota Nagasakissa 8.11.1954 syntynyt kirjailija [= kirjailija H] käyttää teoksissaan, joita on suomennettukin ynnä elokuviksi sovitettu) kuin valtio C:llä, oli siitä hassu, että hänen etunimensä (= etunimi I) on sama kuin erään tunnetun vuonna 1812 syntyneen englantilaisen kirjailijan (= kirjailija J) romaanin päähenkilöllä (= päähenkilö K, ei kuitenkaan Josef K., helpotukseksi etsijöille). Romaanin nimi on myös päähenkilö K:n nimi.

    Jos tuon romaanin alkuperäisestä ilmestymisvuodesta (= vuosi L) vähentää erään Handsworthissa, Staffordissa, helmikuussa 1857 syntyneen pankkiirin (= pankkiiri M), jonka pojasta (= poika N) tuli myös kirjailija, armollisen (huomaa, tämä on vinkki) sisaren (= sisar O) syntymävuoden (= vuosi P), saadaan tulokseksi eräs numero (= numero Q).

    Tehtävä on siis muotoa: Q = x. Laske x:n arvo.

    Lisäksi pitäisi saada pystyriville muuan epäkunniallinen ammattinimike seuraavasta tarkastuslaskusta:

    __ D:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    __ M:n etunimen ensimmäinen kirjain
    __ K:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    __ J:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    __ H:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    __ G:n viimeinen kirjain (suomeksi lausuttuna)
    __ N:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    __ E:n viimeinen kirjain (suomeksi lausuttuna)
    __ O:n ensimmäisestä kirjaimesta aakkosissa ei seuraava, vaan sitä seuraava kirjain

    (Tarkastuslasku on vain ylimääräistä hupia, sen ratkaisemisesta ei saa seuraavaa kysymysvuoroa, vain kunniaa ja mainetta)
     
  8. Ereinion

    Ereinion Kontulainen

    A = 1945, jolloin Iso-Britannia liittyi YK:hon, vaikkakaan tähän en löytänyt mitään vihjettä Guy Fawkes-rhymestä
    B = 1933, Mukdenin tapauksen jälkimainingeissa Kansainliiton Jaappani jätti.
    C = siis ilmeisestikin Iso-Britannia
    D = viittaa ilmeisestikin Yhdysvaltain, ei yliopiston presidenttiin. Tästä ainakin lähden. Zachary Taylor, mutta ei, Dickens-viittaus estää sen. Yliopiston pressa? Mitähäh?
    E = Yhdysvallat 1787
    F = ????? University of United Kingdom? University of England? Ei löydy
    G = englanti, jolla
    H = Kazuo Ishiguro nimestään ja syntyperästään huolimatta kirjoittaa
    I =
    J = Charles Dickens
    K = David Copperfield? Barnaby Rudge? Myös Oliver Twist ja Nicholas Nicklebyn nimet esiintyvät romaanin nimessä, mutta siinä on myös muuta.
    L = vähän hankala jo siksi, että Dickensin kirjat ilmestyivät alkujaan sanomalehdissä ja menivät monasti vuosien yli.
    M = ei löydy ja siihen se jääkin.
     
  9. Haltiamieli

    Haltiamieli Kontulainen

    M on tietystikin erään J.R.R.:n isä Arthur Reuel Tolkien (1857-1896), jolla oli mm. sisar Grace (= 'armo') Bindley Tolkien. Wikipedia esittää syntymävuoden 1861 varmana, Hammond & Scullin Companion & Guidessa (olen syntinen ja ah-niin-vanhanaikainen, käytän kirjallisia lähteitä!) sen eteen on lyöty kysymysmerkki kuten muidenkin Arthurin sisarusten synnyinvuotten eteen.

    eli:

    M = Arthur Reuel Tolkien
    N = John Ronald Reuel Tolkien
    O = Grace Bindley Tolkien (aviossa Grace Bindley Mountain)
    P = 1861
     
  10. Ereinion

    Ereinion Kontulainen

    No nyt hävettää, kun en ART:tä tuntenut.

    Tarkastuslaskun tilanne tällä hetkellä:

    _B_ D:n sukunimen ensimmäinen kirjain, muiden perusteella
    _A_ M:n etunimen ensimmäinen kirjain
    _N_ K:n sukunimen ensimmäinen kirjain, kun ottaa kaiken muun huomioon eli K = Nicholas Nickleby
    _D_ J:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    _I_ H:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    _I_ G:n viimeinen kirjain (suomeksi lausuttuna)
    _T_ N:n sukunimen ensimmäinen kirjain
    _T_ E:n viimeinen kirjain (suomeksi lausuttuna)
    _I_ O:n ensimmäisestä kirjaimesta aakkosissa ei seuraava, vaan sitä seuraava kirjain

    Vaan ah ja voi, Nicholas Nickleby on ilmestynyt 1838-9, emmekä siis voi päätellä, onko Q -22 vai -23. Ilmeisesti kuitenkin jälkimmäinen?
     
  11. Haltiamieli

    Haltiamieli Kontulainen

    Tarkistuslaskusta saamme jo melko varmoina selville kirjaimet _A_DIITTI, tuntemattomia lienevät B ja N, jolloin kirjaimista muodostuisi ryövärin epäkunniallisen ammatin edustaja BANDIITTI. Dickensin romaanihahmoista Nicholas Nicklebyn sukunimi alkaa N:llä. Romaani on julkaistu alunperin vuosina 1838-1839, joista nyt tulkitsen jälkimmäisen varsinaiseksi, haetuksi julkaisuvuodeksi. Tällöin Q olisi 1839-1861=-22.

    x=-22? :p

    /muoks. Kehveli, Ereinion oli vaikka kuinka paljon nopsempi!
     
  12. Ereinion

    Ereinion Kontulainen

    Äsh, tarkoitin siis tuossa edellä, jotta oikea vuosi kahdesta edellämainitusta olisi jälkimmäinen, jolloin Q olisi edellinen eli siis se -22, jonka Halti eksplisiittisesti mainitsi. Pahus kun ei ajatus kulje ja tulee missattua varma maali kalkkiviivoilla. [22]

    Muoks.

    Tehdäänpä lisätutkimusta. Columbian yliopiston kahdestoista presidentti oli Nicholas Murray Butler. Kolumbian valtio taas liittyi YK:hon marraskuun viides 1945.

    Tällöin C = Kolumbia, D= Nicholas Murray Butler, ja F = University of Columbia sekä I = Nicholas. Arvoitus on ratkaistu - paitsi että H, sinä kurja rotta, etkö tiennyt että englanniksi tuo uljas Etelä-Amerikan valtio kirjoitetaan Colombia, ei Columbia? Caramba!
     
  13. Tik

    Tik Konnavahti Vastuuhenkilö Konnavahti

    Rotta häpeää silmät päästään. Tietenkin Colombia englanniksi, minun moka. -22 - -23 olisi tosiaan oikea vastaus, mutta kumman tahansa erikseen voisin myös hyväksyä, ei tässä nyt niin tarkkoja voida olla, kun kerta itsekin syyllistytään epätarkkuuksiin.

    BANDIITTI tuli kaikkine osasineen oikein myös. Eli onnittelut sekä Haltiamielelle että Ereinionille, jälkimmäiselle myös virtuaalinen ruusupuska ja ilmainen kysymyksensorvausoptio.
     
  14. Ereinion

    Ereinion Kontulainen

    Tämä on nyt varsin lyhykäinen kysymys, mutta silti varmaankin melkoisen työläs. Minkä maailman maan virallinen nimi on lyhyin ja minkä pisin?

    (Tarkennan sen verran, että pituus määritellään maiden alkukielisen virallisen nimen mukaan siten, kuin se latinalaisille aakkosille translitteroidaan. Ratkaiseva yksikkö ovat kirjaimet, sananvälejä, väliviivoja ynnämuita hömpötyksiä ei lasketa).

    (Ja en tiedä vastauksia, joskin arvaukset ovat varsin vahvat.)
     
  15. douv

    douv Kontulainen Vastuuhenkilö

    Tilastokeskuksen mukaan lyhyin nimi on ainakin Aruba, siinä kun ei ole virallisessa nimessä mitään tarkenteita hallitusmuotoon liittyen. Listattuna siis erikseen "maana", vaikka onkin näköjään Alankomaiden hallinnassa.

    Riippuen siitä, pidetäänkö Irlannin omakielisenä nimenä englantia vai iiriä, Éire on myös melko lupaava ehdokas.

    Pisintä haen vielä :p
     
  16. Nazg

    Nazg Hobitti

    Pisimmästä valtion nimestä en ole varma, mutta Etiopian nimi (oletettavasti) alkuperäisellä kielellä on melko vahvoilla (kai): ye-Ītyōṗṗyā Fēdēralāwī Dīmōkrāsīyāwī Rīpeblīk. Nimen repäisin enkkuwikistä, joten välttämättä se ei ole tuo, ja toisaalta en ole vielä kaikkia valtioita käynyt sielä lävitse.

    Sen sijaan jotain muuta mielenkiintoista, eli USA:n pisimmän paikannimen sain selville, se on Lake Chargoggagoggmanchauggagoggchaubunagungamaugg. Sana on ilmeisesti nipmucien kieltä, tarkoittaen kalastuspaikkaa lähellä rajaa. Onneksi millään valtiolla ei ole tuollaista nimeä...
     
  17. douv

    douv Kontulainen Vastuuhenkilö

    Al Jumahiriyah al Arabiyah al Libiyah ash Shabiyah al Ishtirakiyah al Uzma eli tuttavallisemmin Libya on kyllä pidempi kuin tuo Nazgin ehdotus.
     
  18. Micco

    Micco Jäsensihteeri, rahastonhoitaja Suomen Tolkien-seura

    Minä ehdotan Wikipedian translitterointia Libyasta, koska se on kirjainmäärältään hieman pidempi kuin douvin ehdotus. ;)

    al-jamāhīriyyatu l-`arabiyyatu l-lībiyyatu š-ša`biyyatu l-ištirākiyyatu l-`uZmà
     
  19. Ereinion

    Ereinion Kontulainen

    Juu, Libyan suuri sosialistinen arabikansantasavalta on arabiankieliseltä nimeltään se pisin. Ja minun piti tarkentaa tuota määrittelyä sen verran, että mukaan lasketaan kaikki valtion viralliset kielet. Tällöin tosiaan Irlannin iirinkielinen nimi on oikea vastaus, koskapa maan virallinen nimi ei olekaan Irlannin tasavalta, kuten olen luullut, vaan ihan Irlanti. Oma ehdokkaani Kanada jää siis kakkoseksi.
     
  20. douv

    douv Kontulainen Vastuuhenkilö

    Tilastokeskuksen mukaan Kanadaa lyhyempiäkin virallisia nimiä löytyy, vaikka iiri-Irkkulaa ei laskettaisikaan. Tosin en tarkastanut niistä kaikista, että ovatko oikeasti itsenäisiä valtioita vai muuten vaan listassa, kuten Aruba. "Kanada" olisi ollut kyllä ihanaa vastata.

    Ryövään kysymysvuoron, tähän ei minullakaan ole vielä oikeaa vastausta.

    Linkitä J.R.R. T enintään kuuden ihmisen kautta Merriin.

    (ja ei sitten mitään "Tolkien otti mallia haltiakieliin suomenkielestä ja Suomen presidentti on Tarja Halonen ja Merri asuu siinä maassa, missä Tarja on presidenttinä")
     

Jaa somessa