GT -3. Sivut 76-121

Kointähti

Koala on steroids

Gondolinin tuhon pitkän version toinen osa (s. 76-121) sisältää Melkon sotajoukkojen ilmestymisen äkkiarvaamatta Gondolinin lähistölle, näiden hyökkäyksen kaupunkiin, haltioiden uljaan mutta epätoivoisen puolustustaistelun ja Tuorin johtamien kaupungin asukkaiden rippeiden paon vuorten yli etelään.

Tolkien onnistuu tekemään tuhoon tuomitusta taistelusta herooisen mieskuntoisuuden kentän, jolla teräs kirskuu, veri virtaa ja luu rutisee. Kun mukaan tulevat vielä lohikäärmeet, balrogit ja lumotut metalli- ja tulikäärmeet, on meininki kuin Kauhavan nuorisoseuralla konsanaan. Gondolinin sotajoukot on jaettu kahdentoista ylimyksen johtamiin osastoihin, joiden sisällä varustus on identtistä; aselajit ovat kovasti eriytyneet. Myös ylimysten ominaispiirteet ja joukkioiden heraldiset värit on kerrottu. Uljaiden ruhtinaitten rintamasta poikkeavat vain juonikas ja petollinen Meglin ja pelkurimainen Salgant. Jälkimmäinen on myös lyhyenläntä ja paksu, mutta ei muuten turmeltunut. Mutta minkäpä nohevinkaan korpisoturi mahtaa, kun vastassa on tuli- ja teräsmyrsky Isä Aurinkoisen malliin. Parempi silti lähteä rytinällä ja viedä monta mukanaan. Alle kuusisataa pakolaista taisi sentään selviytyä uuteen kotiin asti tappotantereilta.

Myöhemmin Tarussa Sormusten herrasta esiintyviä nimiä tälä lukualueella ovat ainakin Legolas Viherlehti, Glorfindel ja Gothmog. Lopussa mainitaan suuria ihmisten kaupunkien hävityksiä, jotka eivät silti vedä vertoja Gondolinille: Bablon (Babylon?), Ninwi (Ninive?), Trui (Troija?) ja Rûm (Rooma?) Tämä liittää tarinaa osaksi omaa maailmaamme sen esiaikojen historiana.

Tämä riittäköön johdannoksi, sana vapaa olkoon.
 
Ehdin vihdoin lukea tarinan loppuun, ja tunne, että tämä on selkeästi Silmaa hauskempaa ja mielenkiintoisempaa luettavaa, säilyi läpi taistelujenkin. Vaikka tässä varhais-Gondolinissakin on vaikka mitä hirmu hienoa ja ylevää ja ihmeellistä, sen asukkaat ovat silti sodassakin inhimillisiä ja samaistuttavia, selkeämmin sukua Hobitin kuin Silman haltioille. Toki se, miten he teurastavat nipun balrogeja, on melkoinen ihmeteko siihen nähden, että Gandalfilla, kuolemattomilta mailta kotoisin olevalla maialla, oli myöhemmin suuria vaikeuksia selvitä edes yhdestä. Mutta ehkä varhaiset balrogitkaan eivät olleet yleensä yhtä hirmuisia kuin Durinin turma.

Koneellistettu sodankäynti on tässä versiossa melko keskeisessä osassa ja saa aikaan suorastaan steampunkahtavan vaikutelman. En oikein osaa sanoa, pidänkö siitä vai en, mutta jotenkin nurinkurisesti se tekee tarinasta minulle tavallaan satumaisemman kuin myöhempi Silmaan päätynyt variaatio. Ehkä se johtuu siitä, että koneet ovat rakennetuiksi, elottomiksi esineiksi niin kovin suuria ja silti ketteriä ja elävien olentojen kaltaisia, että niissä on melkein enemmän magiaa kuin valtavissa tulta puhkuvissa liskoissa. Tai ehkä tämä meininki vain rinnastuu mielessäni kaikkiin niihin satuihin, joissa on toinen toistaan ihmeellisempiä tekniikkaa ja taikaa yhdistäviä vimpaimia.

Taistelun kuvauksessa preesensin ja imperfektin vaihtelu luo välitöntä tunnelmaa. Tulee melkein mieleen jonkin urheiluottelun liveselostus, jossa välillä kovasti huutaen kerrotaan, miten juuri nyt hyökkääjä lähestyy maalia, puolustus on pelattu pihalle, tuleeko maali, tuleeko... mutta ei, maalivahti torjuu! ja sitten taas rauhallisemmin käydään hetken verran läpi äskeistä pelikuviota kunnes seuraava hyökkäys vaatii huomion.

Jos tämä versio olisi jäänyt lopulliseksi, ei kenenkään olisi koskaan tarvinnut pohtia, onko sormuksen saattueen Rivendelliin auttanut Glorfindel sama kuin Gondolinin Glorfindel. Toisaalta tätä lukiessa herää kysymys, mikä suhde Gondolinin Puun huoneen Legolas Viherlehdellä on Synkmetsän Thranduilin poikaan Legolas Viherlehteen. Itseäni jäi hiertämään myös maininta Gothmogista Melkon poikana. Onko se vain vertauskuvallinen ilmaus vai kenties kirjaimelliseksi tarkoitettu?
 
Itseäni jäi hiertämään myös maininta Gothmogista Melkon poikana. Onko se vain vertauskuvallinen ilmaus vai kenties kirjaimelliseksi tarkoitettu?

Aivan kirjaimellisesti Melkon ja Ulbandi- tai Fluithuin-nimisen hirvityksen (englanniksi ogress) poika oli Gothmog (alun perin nimeltään Kalimbo, Kosomot tai Kosomoko), sillä Kadonneitten tarujen aikakaudella valar saattoivat vielä saada lapsia. Niinpä esimerkiksi painetusta Silmarillionista tuttu Manwën airut Eönwë, joka Kadonneissa taruissa oli vielä nimeltään Fionwë, oli alun perin Manwën ja Vardan poika. Myöhemmin Tolkien päätti, että valar eivät lisäänny, ja poisti tämmöiset tarinanaihiot legendariumista.

Mutta tosiaan nämä varhaiset tarinat ovat viehättäviä juuri siksi, että ne rönsyilevät enemmän suuntaan jos toiseenkin.

Jos tämä versio olisi jäänyt lopulliseksi, ei kenenkään olisi koskaan tarvinnut pohtia, onko sormuksen saattueen Rivendelliin auttanut Glorfindel sama kuin Gondolinin Glorfindel. Toisaalta tätä lukiessa herää kysymys, mikä suhde Gondolinin Puun huoneen Legolas Viherlehdellä on Synkmetsän Thranduilin poikaan Legolas Viherlehteen.

Itse asiassa Sormusten herran varhaisissa käsikirjoitusversioissa Saattueen haltiajäsen on Glorfindel mutta Tolkien korvasi hänet Legolasilla - ilmeisesti siksi, että Glorfindel olisi ollut liian mahtava hahmo ja jättänyt Aragornin varjoonsa.

Gondolinin Legolasilla ei henkilönä ole mitään tekemistä Thranduiln pojan kanssa; tämä Legolashan oli nimenomaan gondolinilaista sukua ja siis noldo, ja hänen kerrotaan lopulta matkanneen Tol Eressëalle. Mutta Tolkien kierrätti nimen vähän samaan tapaan kuin Glorfindelinkin.
 
Last edited:
Vuoden 1977 Silmarillionin puolen sivun mittainen kuvaus Gondolinin taisteluista on ehkä epätyydyttävän lyhyt, kun Gondolinin merkitystä on kuitenkin rakennettu viittauksilla monissa aiemmissa luvuissa, mutta tämän ensimmäisen version yli kaksikymmensivuinen kuvaus on taas mielestäni turhankin pitkä, sekava ja toisteinen.

Paikoin kertojan perspektiivi on aika lähellä jonkun taisteluun osallistuneen rivimiehen perspektiiviä, kun kerrotaan miten savupilvet peittävät näkyvyyden, jostain nurkan takaa kuuluu voimistuvia ääniä ja sitten sieltä marssii taas esiin jokin uusi oma tai vihollisten osasto liittyäkseen mukaan silmittömään teurastukseen. (Tällainen on varsin realistista sotakuvausta, ja sinänsä oikein hyvä, mutta ehkä samanlaista ei tarvitsisi moneen kertaan toistaa.)

Kartta kaupungin eri kaduista ja aukioista ehkä helpottaisi taistelujen hahmottamista, mutta todennäköisesti siihen pitäisi piirtää monta ristiin rastiin kiemurtelevaa nuolta kuvaamaan eri osastojen liikkeitä. Karen Wynn Fonstadilla on atlaksessaan jonkinlainen Gondolinin kartta (ei taistelukuvausta), mutta kyseisen kartan perusta Tolkienin omissa piirroksissa ja kirjoituksissa jäi minulle hiukan epäselväksi.

Balrogeissa kiinnostavaa on se, että ne - samoin kuin tulikäärmeet - näyttävät kuolevan mikäli riittävä vesimäärä tukahduttaa niiden tulen. Tulikäärmeistä tämä sanotaan eksplisittisesti.

[Ecthelion - jonka kilpikäsi roikkui jo valmiiksi hervottomana - kävi Gothmogia vastaan] mutta ei pystynyt antamaan sille tappavaa iskua, vaan sai siltä miekkakäteensä haavan, jonka vuoksi ase kirposi hänen kädestänsä. Silloin loikkasi Ecthelion, Lähteen ruhtinas, noldolista kaunein, täydellä voimalla päin Gothmogia sen nostaessa ruoskaansa, ja piikkipäisen kypäränsä iski hän kaikin voimin tuohon ilkeään rintaan ja kietoi jalkansa vihollisensa reisien ympärille; ja balrog parkaisi ja kaatui, ja nuo kaksi putosivat kuninkaan suihkukaivon altaaseen, joka oli hyvin syvä. Siellä koitti Gothmogin loppu, ja siellä kuoli myös Lähteen ruhtinas tulisen taistelun päätteeksi viileässä vedessä.

Kun Gandalf yli kuusi ja puoli vuosituhatta myöhemmin tipahti syvään veteen Morian balrogin kanssa, niin balrogin tuli kyllä tukahtui, "mutta nyt se oli limainen ja kuristajakäärmettä voimakkaampi." Vai olisiko Ecthelionin kypäränpiikki riittänyt tappamaan Gothmogin?
 
Last edited:
Gondolinin Legolasilla ei henkilönä ole mitään tekemistä Thranduiln pojan kanssa; tämä Legolashan oli nimenomaan gondolinilaista sukua ja siis noldo, ja hänen kerrotaan lopulta matkanneen Tol Eressëalle. Mutta Tolkien kierrätti nimen vähän samaan tapaan kuin Glorfindelinkin.

Mietinkin tuon kierrätyksen taustaa. Thranduilhan ei muistaakseni itse ole syntyjään sindaria, vaikka metsähaltioita hallitseekin, ja siksi mietin, voisiko kyseessä kuvitella olevan jonkin hyvin etäisen sukulaissuhteen - tai siis olisiko voinut kuvitella, jos Gondolinin tarina olisi jäänyt tähän muotoon ja Sormusten Herran Legolas olisi kuitenkin nähnyt päivänvalon.

Valarin lapsista olin lukenut aiemmin, mutta Melkorin poika oli uutta. Melkeinpä sääli, etteivät moiset sukulaisuussuhteet jääneet olemaan. Se olisi antanut viehättävän aasamaisen (ja inhimillisen) vivahteen Keski-Maan jumalolennoille.
 
Itse olen ajatellut, että myöhempi Legolas Viherlehti, Metsävaltakunnan prinssi, sai nimensä tämän entisajan sankarin muistoksi. Tätä tarinaa lukiessani myös Denethorin isän nimelle Ecthelion tuli ihan uutta syvyyttä.
Mutta ehkä varhaiset balrogitkaan eivät olleet yleensä yhtä hirmuisia kuin Durinin turma.
Juu. Ymmärtääkseni myöhemmissä Tolkienin ajatuksissa balrogeita oli paljon vähemmän (tässähän niitä oli vaikka kuinka monta) ja ne olivat paljon vahvempia.
Jos tämä versio olisi jäänyt lopulliseksi, ei kenenkään olisi koskaan tarvinnut pohtia, onko sormuksen saattueen Rivendelliin auttanut Glorfindel sama kuin Gondolinin Glorfindel.
Olisihan hän silti voinut olla sama Glorfindel Mandosin saleista palanneena ja uudelleen syntyneenä... Tosin muistaakseni Tolkien keksi tämän haltioiden uudelleensyntymisen ajatuksen vasta myöhemmin. (HoME X:n essee Laws and Customs among the Eldar kertoo siitä lisää, mutta en muista, oliko Tolkienilla pitkäänkin tällainen käsitys.)
koneet ovat rakennetuiksi, elottomiksi esineiksi niin kovin suuria ja silti ketteriä ja elävien olentojen kaltaisia, että niissä on melkein enemmän magiaa kuin valtavissa tulta puhkuvissa liskoissa
Ehkä magian ja tekniikan ero ei ollut Keski-Maassa niin selkeä kuin meidän mielessämme? Minulle tuli näistä koneista mieleen se, mitä Galadriel sanoi Samille: Sillä uskoisin, että tämä [Peili] on sitä mitä teidän keskuudessanne sanotaan taikuudeksi; vaikka en oikein ymmärräkään mitä sillä tarkoitatte; ja te nähtävästi käytätte samaa sanaa Vihollisen petoksista.

En itsekään tätä lukiessani osannut päättää, pitäisinkö näitä mekaanisina laitteina vai Morgothin luomina eläiminä vai jotain siltä väliltä. Luulisin, että jos Tolkien olisi palannut tähän tarinaan myöhemmin, hän olisi tehnyt sen vähän selvemmäksi.

Minulle tästä taistelukuvauksesta tuli eniten mieleen Homeroksen Ilias, ehkä siksi, että siinäkin käytetään paljon aikaa sankarien ja varusteiden esittelyyn - tosin Ilias keskittyy vielä enemmän yksittäisiin sankareihin. Molemmat jäivät myös minulle samaan tapaan vähän epäselväksi siinä mielessä, mitä tarkkaan ottaen tapahtui missäkin paikassa ja järjestyksessä. Kartta olisi tosiaan auttanut, mutta tarina olisi kai ollut selkeämpi myös, jos Gondolinissa olisi ollut vähän vähemmän kuin kaksitoista eri huonetta. Taistelu oli kyllä mukaansatempaava (urheiluselostus on hyvä vertaus!), mutta minulle kiinnostavampaa taisi lopulta olla se, mitä Gondolinista itsestään kerrottiin siinä sivussa. Siellä oli siis mm. useampi tori, erilaisia kaupunginosia, ja se kesän tulemisen juhla, jota juuri ennen hyökkäystä juhlittiin.

Jostain syystä vähän väliä lukiessani mietin, miten Tolkien olisi muuttanut tarinaa, jos hän olisi myöhemmin palannut siihen. (Ehkä se Christopherin ihmettely esipuheessa jäi minulle liikaa mieleen.) Toisaalta tämä olisi voinut olla vieläkin pidempi - esimerkiksi Salgantin hahmo jäi nyt vähän ohueksi - ja toisaalta itse taistelukuvaus olisi minustakin voinut olla vähän lyhyempi tai ainakin selkeämpi. Pakoretki pois Gondolinista oli paljon selkeämpää luettavaa, ehkä siksi, että se kerrottiin koko ajan pääjoukon näkökulmasta.

Silti kyllä pidin tästä paljon. Oikeastaan nyt tämän luettuani jäin ihmettelemään, miksei Christopher ottanut tästä tekstistä enempää mukaan Silmarillioniin: vaikka tämä oli vanha, niin kaipa Christopher olisi voinut aika vähällä vaivalla ja tekstiä karsimalla päästä eroon ristiriidoista myöhempien tarinaversioiden kanssa? (Itse huomasin ristiriidoista lähinnä, että tässä Turgon ei ilmeisesti käväissyt osallistumassa Lukemattomien kyynelten taisteluun, ja että kaikki muut noldoli kuin gondothlim olivat ilmeisesti jossain määrin Melkon orjia.)
 
Tosin muistaakseni Tolkien keksi tämän haltioiden uudelleensyntymisen ajatuksen vasta myöhemmin. (HoME X:n essee Laws and Customs among the Eldar kertoo siitä lisää, mutta en muista, oliko Tolkienilla pitkäänkin tällainen käsitys.)

Tolkienilla oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa ajatus haltioiden uudelleensyntymisestä, vaikka yksityiskohdat vaihtelivat. The Music of the Ainur -kirjoituksessa sanotaan (HoME, I, s.59):
the Eldar dwell till the Great End unless they be slain or waste in grief...and dying they are reborn in their children, so that their number minishes not, nor grows.

(Itse huomasin ristiriidoista lähinnä, että tässä Turgon ei ilmeisesti käväissyt osallistumassa Lukemattomien kyynelten taisteluun,

Eikös tässä ensimmäisessä tarinoiden versiossa Lukemattomien kyynelten taistelu käyty melkein heti noldolin palattua Keski-Maahan, ja Turgon löysi taistelusta vetäytyessään suojapaikan, jonne Gondolin perustettiin? Pitkää Angbandin piiritystä ei siis tässä vaiheessa ollut.

Muoks. Christopher Tolkienin tiivistelmä noldolin paluusta Keski-Maahan "The Travail of the Noldoli" -tarinan eri käsikirjoituksista koottuna (HoME, I, sivut 241-242).

- The Noldoli cross the Helkaraksë and spread into Hisilómë, making their encampment by Asgon
- They meet Ilkorin Elves
- Fëanor dies
- First battle with Orcs
- A Gnomish army goes to Angband
- Maidros captured, tortured and maimed
- The Sons of Fëanor depart from the host of the Elves
- A mighty battle called the Battle of Unnumbered Tears is fought between Elves and Men and the hosts of Melko
- Treachery of Men, corrupted by Melko, at that battle
- But the people of Úrin are faithful, and do not survive it
- The leader of gnomes [ Turgonin isä] is isolated and slain
- Turgon and his host cut their way out, and go to Gondolin
- Melko is wrathful because he cannot discover where Turgon has gone
- The Fëanorians come late to the battle
- A great cairn is piled

Tämä oli siis Gondolinin tuhon ensimmäisen version taustatarinan loppuosa, noldolin Keski-Maahan paluun jälkeen. Christopher Tolkien olisi ehkä voinut esittää myös tämän tiivistelmän nyt käsiteltävän uuden Gondolinin tuho-kirjan alkusanoissa tai johdannossa, joihin hän kuitenkin käyttää kolmisenkymmentä sivua. Toisaalta, jos joku ei ole lukenut Silmarillionia tai HoMEa, niin näillä eroilla Silmarillioniin ei ole mitään merkitystä. Ehkä tämä "Gondolinin tuho" -nide onkin ajateltu luettavaksi juuri niille, jotka eivät ole jaksaneet tarttua Silmarillioniin tai kahlata sitä loppuun?
 
Last edited:
Eikös tässä ensimmäisessä tarinoiden versiossa Lukemattomien kyynelten taistelu käyty melkein heti noldolin palattua Keski-Maahan, ja Turgon löysi taistelusta vetäytyessään suojapaikan, jonne Gondolin perustettiin?
Ahaa, niinpäs olikin... Mutta ajattelin erona sitä, että tässä vanhassa versiossa Gondolinin sotilaat olivat olleet piilossa satoja vuosia ilman varsinaista taistelukokemusta ja rakentaen puolustustaan.

Nyt löysin HoME II:sta myös Christopherin oman kommentaarin tästä tarinasta, ja siinä hän mainitsee (s. 208 alaviite), että suuri osa julkaistun Silmarillionin tämän luvun tekstistä perustuu vuoden 1930 Silmarillioniin. Se oli kai ylipäätään kirjoitettu aika tiiviiksi. Ehkä siis Christopher halusi pitää kaikki Silman kertomukset lyhyinä, vaikka sekä Gondolinin tuhosta että Húrinin lasten tarinasta olisi ollut tarjolla pidempiäkin tekstejä? (Berenistä ja Lúthienista myös, mutta pitkä runo olisi varmaankin näyttänyt oudolta muun Silman keskellä.) Saa nähdä, kertooko Christopher jotain lopullisen Silman tekstin synnystä tämän GT:n lopussa olevissa kommenteissaan.
 
Sain viimein itsekin varastettua hiukan aikaa tämän lukemiselle. Tarinan loppuosa oli todella mukaansatempaava ja hyvin kirjoitettu, joskin taistelukohtaus oli hiukan turhankin pitkä, niinkuin täällä on jo todettu. Kumma juttu muuten, että vaikka kirjan nimikin jo on Gondolinin tuho, sitä silti lukiessaan taistelun etenemisestä toivoo haltioiden voittoa ja jännittää lopputulosta - ihan niinkuin ei jo valmiiksi tietäisi miten tulee käymään:D

Ja pienenä sivuhuomautuksena: en voinut estää itseäni tyrskähtelemästä sille, miten kuvaukset ylväistä ja jaloista haltioista lässähtävät siihen, kun Tolkien kutsuu heitä maahisiksi. Maahisiksi. Kaikista maailman nimistä professori valitsi ylväille ja uljaille kuolemattomille sotureilleen sen, jonka jokainen mielessään yhdistää lähinnä maan alla mönkivään pikkutonttuun:grin: Noh, ehkäpä maahisista puhuttiin Tolkienin aikaan vielä vähän eri merkityksessä kuin nykyään, mistäpä tuota tietää...

En itsekään tätä lukiessani osannut päättää, pitäisinkö näitä mekaanisina laitteina vai Morgothin luomina eläiminä vai jotain siltä väliltä. Luulisin, että jos Tolkien olisi palannut tähän tarinaan myöhemmin, hän olisi tehnyt sen vähän selvemmäksi.
Tämä oli itsellenikin hiukan ongelmallista. Tarinasta nautin toki aivan yhtälailla, mutta välillä jäin miettimään, ovatko nämä ölliäiset pelkkiä koneita vai onko niihin pujahtanut myös joku elävä henki.

Mutta kerrassaan mainio tarina tämä oli, nyt odotan innolla miltä myöhemmät tarinan versiot näyttävät.
 
Maahinen on Tolkienin käyttämän nimen Gnomes suomennos, joka on peräisin Tolkienin Kirjeiden suomennoksesta. Sen osuvuudesta voi olla monta mieltä. Kyllähän gnomes englannissa viittaa tonttuihin ja menninkäisiin, mutta Tolkien yhdistää sen nimenomaan kreikkalaiseen kantasanaan γνώμη 'mieli, ajattelu, älykkyys jne.' (taustalla verbi γιγνώσκω 'tietää'), ja tarkoittaa siis, että nämä gnomes ovat 'viisaita'. Tuntuu siltä, ettei Tolkien koskaan ollut tyytyväinen haltioidensa englanninkielisiin nimiin, "maahisten" tilalle tullut nimitys elves oli hänelle yhtä lailla ongelmallinen väärien konnotaatioidensa vuoksi.
 
Maahisiksi. Kaikista maailman nimistä professori valitsi ylväille ja uljaille kuolemattomille sotureilleen sen, jonka jokainen mielessään yhdistää lähinnä maan alla mönkivään pikkutonttuun

Ei jokainen. Satukirjaversiot ehkä ovat pikkutonttuja, mutta suomen kielen sana maahinen viittaa maanväkeen, joka asuu maan alla eräänlaisessa oman maailmamme peilikuvamaailmassa, johon ihminenkin voi huonolla onnella eksyä ja josta maahisia toisinaan nousee ihmisten ilmoille. Silloin saattaa käydä niin, että jostain kehdosta katoaa ihmisvauva ja tilalle ilmestyy maahisvauva, vaihdokas, josta kasvaa yleensä tavalla tai toisella sairas tai rampa olento (vrt. skandinaavien tarinat peikkojen vaihtamista vauvoista). Ihminen voi myös suututtaa maahiset epäkunnioittavalla käytöksellä, ja silloin ne voivat tartuttaa häneen maan vihan, joka sairastuttaa ja pahimmassa tapauksessa tappaa.

Vaikka kansanperinteen olentoja onkin ahkerasti yritetty ajaa lastenkamarin nurkkaan harmittomiksi pikku tonttusiksi ja perhosensiipisiksi keijukaisiksi (keiju tarkoittaa muuten alun perin leijuvaa vainajahenkeä), kannattaa unohtaa ylenkatse ja ottaa selvää niiden todellisesta luonteesta. Ovat nimittäin aika mielenkiintoisia otuksia.
 
  • Like
Reaktiot: Tik
Ei jokainen. Satukirjaversiot ehkä ovat pikkutonttuja, mutta suomen kielen sana maahinen viittaa maanväkeen, joka asuu maan alla eräänlaisessa oman maailmamme peilikuvamaailmassa, johon ihminenkin voi huonolla onnella eksyä ja josta maahisia toisinaan nousee ihmisten ilmoille. Silloin saattaa käydä niin, että jostain kehdosta katoaa ihmisvauva ja tilalle ilmestyy maahisvauva, vaihdokas, josta kasvaa yleensä tavalla tai toisella sairas tai rampa olento (vrt. skandinaavien tarinat peikkojen vaihtamista vauvoista). Ihminen voi myös suututtaa maahiset epäkunnioittavalla käytöksellä, ja silloin ne voivat tartuttaa häneen maan vihan, joka sairastuttaa ja pahimmassa tapauksessa tappaa.
Tämän oikeastaan tiesinkin, minulla vain on paha tapa mennä sieltä mistä aita on matalin. En siis jaksanut kirjoittaessani purkaa kaikkia ajatuksiani siitä, mitä maahisten luonteesta tiedän...

Vaikka kansanperinteen olentoja onkin ahkerasti yritetty ajaa lastenkamarin nurkkaan harmittomiksi pikku tonttusiksi ja perhosensiipisiksi keijukaisiksi (keiju tarkoittaa muuten alun perin leijuvaa vainajahenkeä), kannattaa unohtaa ylenkatse ja ottaa selvää niiden todellisesta luonteesta. Ovat nimittäin aika mielenkiintoisia otuksia.
Tämä on totta, kansanperinne on todella kiinnostava aihe tutkittavaksi! Pitäisi joskus perehtyä siihen oikein kunnolla.

Kyllähän gnomes englannissa viittaa tonttuihin ja menninkäisiin, mutta Tolkien yhdistää sen nimenomaan kreikkalaiseen kantasanaan γνώμη 'mieli, ajattelu, älykkyys jne.' (taustalla verbi γιγνώσκω 'tietää'), ja tarkoittaa siis, että nämä gnomes ovat 'viisaita'.
Tämä tuli yllätyksenä! Toisaalta olisihan se pitänyt arvata että Tolkienilla on ollut joku syvempi ajatus takana tätäkin nimeä väsätessään, mokomalla ovelalla ukkelilla.
 
Tämän oikeastaan tiesinkin, minulla vain on paha tapa mennä sieltä mistä aita on matalin. En siis jaksanut kirjoittaessani purkaa kaikkia ajatuksiani siitä, mitä maahisten luonteesta tiedän...

Tartuin oikeastaan sanavalintaasi "jokainen". Omia ajatuksia ja asenteita harvemmin kannattaa yleistää kaikkia koskeviksi ;)
 
tarkoittaa siis, että nämä gnomes ovat 'viisaita'. Tuntuu siltä, ettei Tolkien koskaan ollut tyytyväinen haltioidensa englanninkielisiin nimiin, "maahisten" tilalle tullut nimitys elves oli hänelle yhtä lailla ongelmallinen väärien konnotaatioidensa vuoksi.
Tästä itse asiassa puhutaan Beren and Lúthien -kirjan esipuheessa (ss. 32-33). Christopher lainaa siinä Tarun Sormusten herrasta liitteen F luonnosta, jossa hänen isänsä sanoi mm. for to some 'Gnome' will still suggest knowledge ja että nimi Noldor tarkoittaa Those who Know, koska he tiesivät paljon ja halusivat tietää lisää. Samoin Christopher mainitsee, ettei hänen isänsä ollut kovin tyytyväinen Elves-sanaankaan.

Elän vielä toivossa, että Beren and Lúthien jonain päivänä suomennetaan, koska jos ei niin tähän Gondolinin tuhon esipuheeseen olisi varmaankin kannattanut lainata muutama sivu sieltä. :)

En oikein tiedä, mitä ajatella tästä 'maahinen'-suomennoksesta. Aluksi se pisti silmään, mutta totuin siihen kyllä nopeasti eikä se enää häiritse ollenkaan. 'Tonttu' kai tuntuisi liian jouluiselta, vaikka siinä olisikin se hauska yhteys, että tontut ovat käsistään käteviä kuten mm. Fëanor.

D&D-roolipelimaailmassahan gnome on kääpiön kaltainen taitavuudessaan, mutta vähemmän roteva ja (muistaakseni) parraton. En tiedä, mistä tämä nimi sitten on tullut, mutta tuskin se on kuitenkaan Tolkien-vaikutteinen?
 
Offtopic hivenen, mutta itse ainakin ehkä Eino Leinon ("maahinen maasta kohosi" - tumma, sivu 1) vaikutuksesta kuvittelin maahiset jonkinlaisiksi usvahahmoiksi jotka tiivistyvät olemaan ja ovat aika lailla lyhyen ja laihan ihmisen kokoisia/näköisiä mutta hivenen läpinäkyviä, suippokorvaisia ja silmät pelkkää utua eli iiris ja mykiö puuttuvat, pelkkää helmiäisenvaaleaa vain. Eli periaatteessa joku Aragornin leffauni - Arwen on aika lähellä, pitäisi olla vain blondimpi.
 
Ronja Ryövärintyttäressä maahiset eli maanalaiset (en tiedä alkukielistä termiä) nousevat sumusäällä metsään laulamaan ja houkuttelemaan ihmisiä vangeikseen maan alle. Siinä suhteessa nekin liittyvät sumuun. Suomalaisen kansanperinteen maanalaiset taitavat kyllä nousta silloin kun niitä huvittaa, ihan niin kuin vetehisetkin (jotka herttaisen mytologiamme mukaan ovat hukkuneiden henkiä) voivat tulla pinnalle koska vain.
 
Jos myös Gondolinin tuhossa ajoittain esiintyvä goblin oltaisiin Tolkieniakin suomennettaessa käännetty "hiisi" -sanan sijaan sanakirjojen yhtenä vaihtoehtona mainitsemalla sanalla "menninkäinen", niin tulokset olisivat kiinnostavia. Maahisten ja menninkäisten väliset sodat!
 
Last edited:
Vielä pari huomautusta tästä taistelukuvauksesta.

Kun Melkon sotajoukkojen lähestyminen oli havaittu, oli Tuorin neuvo kuninkaalle "että kaupungista hyökättäisiin ulos suurella joukolla ja viivyttelemättä, ennenkuin valo ja polte voimistuisivat tasangolla liiaksi, ja monet olivat yhtä mieltä hänen kanssansa" (s.82).

Tämän voisi ymmärtää ajatuksena yrittää tuhota hirviöt ja sotakoneet jo ennenkuin ne ehtivät kaupungin muurien juurelle josta ne voisivat sytyttää kaupungin tuleen. Mutta huomautus neidoista ja vaimoista ja lapsista sotajoukon keskellä, tai hajaantumisesta ja lähtemisestä moneen suuntaan yhtä aikaa viittaa ajatukseen hylätä kaupunki. Minusta on yllättävää että kaupunkinsa voimalla ylpeilleiden gondolinilaisten päälliköiden enemmistö olisi ollut ilman muuta valmiita pakenemaan heti vihollisen lähestymisen nähdessään. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että jos tätä neuvoa oltaisiin noudatettu, niin Melkon jättimäiset sotakoneet ja tulikäärmeet olisivat tasangolla murskannet ja korventaneet gondothlimin ilman että örkkien olisi tarvinnut tulla edes ulos kuljetusaluksistaan.

Toinen minusta kiinnostava juttu on kuningas Turgonin käyttäytyminen. Hän pysyttelee tornissaan, osallistuu loppuvaiheessa hetken aikaa taisteluun, mutta heittää sitten kruununsa pois ja vetäytyy takaisin torniinsa möykkäämään ja murjottamaan, haluamatta enempää taistella kuin paetakaan. Tämä tuo mieleen erään myöhemmän linnoitetun kaupungin valtiaan, Denethorin, käyttäytymisen. Sekä Minas Tirithin että Gondolinin puolustus murskattiin odottamattoman nopeasti.

Gondolinin tuho ja pako sieltä tapahtuu siis yhden yön ja varhaisaamun aikana. Kyseessä on "Kesänportti" -niminen juhla kesän kynnyksellä. (Kukkien synnyn juhla on ollut jo aikaisemmin.) Siihen nähden yön pimeä aika on yllättävän pitkä. Ensimmäinen valo, joka osoittautuu lähestyviksi Melkon joukoiksi, nähdään kun kaikki oli jo pimeää. Kun lähestyvä vihollinen on tunnistettu ja kuninkaan neuvonpito on kokoontunut, on vielä neljä tuntia keskiyön hetkeen (s.82). Jos ollaan edes Etelä-Englantia vastaavalla leveysasteella, niin tämä tarkoittaisi, että aurinko on laskenut ehkä jo kuuden aikoihin. Voiko "kesänportti" olla jo maaliskuun lopulla?
 
Last edited:
Koska Gondolin on vuoristossa, pitäisi siellä olla viileämpää kuin alavilla mailla. Siinä mielessä Gondolin voisi olla lähellä päiväntasaajaa, missä yöt ovat pitkiä vuoden ympäri, mutta ei Tuorin matka vuorille kuulosta ihan sademetsältäkään. Tietysti on mahdollista, että ensimmäisen ajan yöt ovat pitkiä niin kuin talvet Westerosissa.
 
Itse kannatan Pitkäsen suomennosta syvähaltiat, Maahiset voisi kenties olla halventava termi jota örkit, sindar, pahat ihmiset ym. Ulkonoldorilaiset käyttävät.
Menee aiheen ulkopuolelle mutta voisiko haltiakansojen nimissä olla antiikin 4 elementistä kyse? Vanyar - ilman haltiat, noldor - maan haltiat, teleri - veden haltiat. Tulen haltioiksi minulla ei ole tarjota muuta kuin - örkit.

Tänäänkään ei varmaan ehdi syventyä itse tekstiin :-/.
 
Ylös