GT 2. Sivut 38-75

Telimektar

Fundamentalisti

Taru Gondolinin tuhosta, alkupuoli (sivut 38-75)

Tarkasteltavana on Tuorista ja Gondolinin tuhosta kertovan tarinan ensimmäinen versio, joka on kirjoitettu vuosina 1916 -1917. Yksinään metsissä elelevä ihmismies Tuor saa merenjumala Ulmolta tehtävän mennä viemään viesti Gondolinin kätkettyyn haltiakaupunkiin. Ulmolla on Tuoria koskien pidemmällekin meneviä suunnitelmia. Tästä jaksosta olisi paljonkin sanottavaa, mutta joudun ajan ja voimien puutteen vuoksi tyytymään muutamaan yleiseen ja muutamaan yksittäisiä kohtia koskevaan huomautukseen.

Yleisiä huomioita:

Ainakin J.R.R.Tolkienin myöhemmän muistikuvan mukaan Gondolinin tuho kirjoitettiin ensimmäisenä esiaikoihin sijoittuvista kolmesta suuresta tarinasta (s.22). Ensimmäisen maailmansodan rintamakokemukset high-tech-aseineen, kaivantoineen ja kaoottisen tuntuisine taisteluineen näkyvätkin tässä tarinassa selvemmin kuin ”Berenissä ja Luthienissa” tai Hurinin lasten tarinassa. Ja Gondolinin tuhon ensimmäisessä versiossa nämä rintamamuistikuvat ovat myös runsaampia ja yksityiskohtaisempia kuin myöhemmissä. Gondolinin tuhon myöhempiin versioihin on sen sijaan lisätty yksityiskohtia, jotka liittävät sitä tiiviimmin Silmarillionin muiden tarujen maailmaan.

Synkästä aiheesta huolimatta Gondolinin tuhon ensimmäisessä versiossa on myös kepeän lyyrisiä, koomisia ja sadunomaisia sävyjä, samoin kuin Berenin ja Luthienin tarinan ensimmäisessä versiossa. Turinin tarina on sen sijaan jo ensimmäisessä versiossa lähellä lopullisen version tasaisen synkkää ja ylevän kohtalokasta rummutusta, sitä vuoden 1977 Silmarillionin perussävyä, johon suuntaan myös Gondolin- sekä Beren ja Luthien -tarinan myöhemmät versiot kehittyivät.

Huomioita eräistä yksittäisistä kohdista:

Varsinaisen tarinan ensimmäiset sanat sivulla 38 tulevat jotenkin puun takaa, vaikka alkusanoihin ja johdantoon on jo saatu käytettyä kolmisenkymmentä sivua.
Silloin lausui Pikkusydän Bronwegin poika: Ja oli niin, että Tuor oli ihminen…”

Kuka Pikkusydän? Kuka Bronweg? Missä, milloin, kenelle ja miksi lausui? Jos alkusanat ja johdanto on luettu huolella, niin sivulta 23 muistetaan Christopher Tolkienin toteamus:
”Tarun kertoja Yksinäisellä saarella – josta ks. Beren and Lúthien, s.30-31 – on Pikkusydän (Ilfiniol), tarinan keskeisiin henkilöihin kuuliuvan Bronwegin (Voronwën) poika.”

Eräs Christopher Tolkienin suurimpia (ja joskus myös kritisoituja) editointipäätöksiä vuoden 1977 Silmarillionia julkaistaessa oli jättää pois tarinan sisäinen kehyskertomus, ja pääpiirteittäin samalla linjalla hän oli tässäkin teoksessa.

Kansa, josta Tuor oli syntyisin, vaelsi metsissä ja vaaroilla…
Ajatusta edainin kolmesta huoneesta ei vielä ollut. Tuorin kansa ei näyttänyt vielä osallistuneen ajan suuriin tapahtumiin (vertaa hobitit Kolmannen ajan lopulla). Tuor ei polveudu edainin ruhtinaista. Hän ei myöskään ole ollut pahalaisten orjana. Vaeltelevilta haltioilta hän kuitenkin on saanut oppia.

Oliko Tuorilla ”karhea ääni”?

”Monet, jotka kuulivat hänen laulavan karhealla äänellään, tulivat läheltä ja kaukaa hänen soittonsa kutsumina, mutta hän herkesi laulamasta ja pakeni erämaahan pois muiden ulottuvilta.” (s.38)

Now many hearing of the power of his rough songs came from near and far to hearken his harping, but Tuor left singing and departed to lonely places. (BoLT II, 149)

Olisin ehkä itse kääntänyt: ”Ja monet, kuultuaan hänen karujen laulujensa voimasta…”

Tarinan myöhemmissä versioissa Tuoria ei lähtökohtaisesti mainita musiikkimiehenä, kuitenkin vuoden 1977 Silmarillionissa Tuor laati Gondolinin tuhon jälkeen pojalleen Eärendilille laulun (jossa kerrottiin Ulmon tulosta Nevrastiin). Vastaavasti Túrin laati valituslaulun Belegin muistoksi. Maglor oli sekä maineikas laulaja että soturi, ja urhea Fingon lauloi eräässä tiukassa paikassa nimenomaan harppua näppäillen.

sillä Ulmo rakasti Tuoria (s.42)
Jos Túrinin tarina muistuttaa pohjoismaista saagaa, niin Tuorin tarina, varsinkin tässä ensimmäisessä muodossaan, on minusta jollain tavoin raamatullinen. Elävä jumala valitsee välikappaleekseen tietyn, ehkä vaatimattomista oloista tulleen ihmisen, johon on mielistynyt, ja jolle antaa tarvittaessa suuhun väkevät, profeetalliset sanat. Tämän on lähdettävä pois kotiseudultaan ja mentävä uuteen maahan, jossa hänestä tulee kuninkaiden esi-isä. Lisää raamatullisia, mutta miksei myös kreikkalaiseen mytologiaan liittyviä rinnastuksia voidaan varmasti löytää. Yksi lisävinkki kuitenkin: ”Olen Tuor, Indorin pojan Pelegin poika” (s.55). Nimi Peleg löytyy Seemin jälkeläisten luettelosta, eräänä Abrahamin ja tämän jälkeen Daavidin ja Jeesuksen esi-isistä (I. Moos. 11: 16,18-19)
Kun Eber oli elänyt 34 vuotta,hänelle syntyi Peleg…Kun Peleg oli elänyt 30 vuotta, hänelle syntyi Reu. Reun syntymän jälkeen Peleg eli vielä 209 vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

Israelin jumala tykkäsi nostaa kuninkaiksi paimenpoikia. Ensimmäisen version Tuor, ”Tuor, jolla on yksinäinen sydän” (s.47), iloitsi värikkäistä kaloista, perhosista ja mehiläisistä, antoi niille nimiä ja teki niistä lauluja. Tällaiseen elämään hän olisi ollut hyvin tyytyväinen, ellei Ulmo olisi painostanut häntä eteenpäin, suurempaa kohtaloa täyttämään. Tämän ensimmäisen version kukkaishippi-Tuor kiireettömine vaelteluineen miellyttää minua, ja ehkä Tuorille oltaisiin voitu säilyttää tällainen tausta myös Silmarillionissa, vaihteluna muille synkille, yleville, toisilleen sukua oleville edainin ruhtinaille. Ei Tuorin olisi tarvinnut polveutua muista edainin päämiehistä pystyäkseen suurtekoihin, jos Ulmo kerran oli tukena.

Miksi Ulmo rakasti Tuoria: senkö takia, että Tuorilla oli yksinäinen sydän? (Luterilais-kalvinilaisen opin mukaan Jumalan suosio ei perustu mihinkään ansioihin, vaan on ihmisten näkökulmasta sokeaa ja sattumanvaraista. Tolkienia tällainen tuskin miellytti.)
 
Last edited:
Tolkien kuvaa pitkään tarinan alussa villiä, ihmisten ja muiden rakentavien olentojen muokkaamatonta luontoa. Tuor vaeltaa eteenpäin kuin Jumalasta tietämätön aatami paratiisissa. Maa ruokkii hänet. Myöhemmin hän löytää Gondolinin, marmoripalatsien kaupungin, jota puolustaa äärimmäisen hyvin varustettu sotaväki. Vastakkainasettelu on tehokas, ja tarinan eeppisyys henkeäsalpaavaa. Kun mukaan tulee vielä Melkor synkeässä pätsien valaisemassa valtakunnassaan, alkaa paketti olla jo aika mukavasti kasassa.
 
Haltioiden ja ihmisten ruumiinkokoa koskeva huomautus on kiinnostava. Ehkäpä Tolkienin varhaisimmat käsitykset haltioista eivät olleetkaan niin absoluuttisen etäällä pikkuisista, sievistä keijuista, kuin hän myöhemmin halusi väittää.
Kirjoitettu on, että tuolloin olivat ihmisten isät varreltaan vähäisempiä kuin ihmiset nykyään ja Haltiamaan vesat olivat kooltaan suurempia, mutta silti oli Tuor pitempi kuin yksikään niistä, jotka hänen ympärillään seisoivat. (s.54)

Oletetaan nyt, että jykeväraajainen, karhuntaljoihin pukeutunut Tuor oli tämän käsityksen mukaan vaikkapa vähän alle 170-senttinen, ja gondothlim vastaavasti reilut kymmenkunta senttiä tätä lyhyempiä. Myöhempi kuvaus Gondolinin taisteluista muuttuu entistäkin dramaattisemmaksi, kun visualisoimme sirorakenteisen, elohopeamaisena väkkäränä kieppuvan, about 155-senttisen Ecthelionin leikkelemässä miekallaan kappaleiksi kolme balrogia.
 
Last edited:
En ole vielä päässyt Earendilin syntymää pidemmälle, mutta sanon nyt jo, että pidän näistä paljon epätäydellisemmistä ja inhimillisemmistä varhaishaltioista huomattavasti enemmän kuin Silman korskeista ylemmän rodun edustajista. Myös tähän varhaisempaan Gondoliniin johtava salareitti - sokkeloiset tunnelit yksinkertaisen, taialla kätketyn oven takana - on paljon sympaattisempi kuin myöhempi sarja hirmuisen hienoja portteja.
 
Last edited:
Nappasin Gondolinin reissullani kuvan Tuorista...
tumblr_p1ojfi7VeE1ujlox4o1_500.jpg
 
Ensimmäisen maailmansodan rintamakokemukset
Minulle tuli Tolkienin elämäkertaelokuvan sotakohtauksista mieleen juuri tämä varhainen taistelu Gondolinista ja varsinkin örkkien metallikuoriset sotakoneet. En tiedä oliko tämä ohjaajan tarkoitus, mutta elokuvan jälkeen minun oli helppo kuvitella Tolkien kirjoittamassa juuri tätä tarinaa rintamalla tai sotasairaalassa.
Silloin lausui Pikkusydän Bronwegin poika:
Minustakin Christopher olisi saanut kertoa vähän lisää kehyskertomuksesta, vaikkapa lainata tähän koko kehyskertomuksen alun. Vaikka se onkin tästä Gondolinista kovin irrallinen tarina, tähän kirjaan olisi minusta sopinut hyvin kertoa Kadonneen leikin mökistä ja Unitiestä, jolla lapset pääsevät kuulemaan haltioiden tarinoita, ja kuvailla sitä takkahuonetta, jossa Pikkusydän kertoi tarinansa. (Jos muistan kehyskertomuksen oikein - ja jos joku tästä kiinnostui, niin kehyskertomus löytyy HoME I:n kunkin luvun alusta. Toivottavasti jonain kauniina päivänä suomeksikin...)

Kehyskertomuskaan ei muistaakseni selitä, miten Voronwë/Bronweg päätyi tänne kertomaan tarinaa, mutta minusta oli jännä ajatella, että kertojana oli juuri tämä Tuorin opas.
Olen Tuor, Indorin pojan Pelegin poika” (s.55). Nimi Peleg löytyy Seemin jälkeläisten luettelosta, eräänä Abrahamin ja tämän jälkeen Daavidin ja Jeesuksen esi-isistä (I. Moos. 11: 16,18-19)
Kun Eber oli elänyt 34 vuotta,hänelle syntyi Peleg
Enpä huomannutkaan tarinan raamatullisuutta, mutta on siinä tosiaan jotain sellaista. Onkohan nimi vain sattumalta sama (tai olisiko nimi samanlainen laina kuin Eärendil), vai ajatteliko Tolkien tosiaan Tuorin sijoittamista Raamatun sukupuihin? Onko isoisän nimillä Indor ja Eber jokin yhteys?

Tällaista "sanojen suuhun saamista" taitaa olla myös muutaman kerran Tarussa, muun muassa silloin kun Frodo huusi Lukitarin luolassa Aiya Eärendil Elenion Ancalima tietämättä, mitä sanoi.

Minulle tästä tarinan varhaisesta versiosta tuli jotenkin Silmaa selvemmin esille se, että Ulmo oli tässä niin omatoiminen, ja jopa vastusti muiden valarin linjaa olla puuttumatta Keski-Maan sotiin. Perusteluksi on kai (olikohan tässäkin) mainittu se, että Ulmo tiesi jokiensa kautta enemmän siitä, mitä Keski-Maassa tapahtui - mutta minua on kyllä ihmetyttänyt, eikö Manwën pitänyt sekä Taniquetililta että kotkiensa avulla myös nähdä kaikkialle.
Ei Tuorin olisi tarvinnut polveutua muista edainin päämiehistä pystyäkseen suurtekoihin, jos Ulmo kerran oli tukena.
Tästä olen samaa mieltä, mutta muuten Tuorin elämä Mithrim-järven rannalla oli minusta parannus tarinan myöhemmissä versioissa. Tässä varhaisessa versiossa Tuor jäi vähän irralliseksi hahmoksi, kun hänen menneisyydestään ei sanota juuri muuta kuin että hän oli yksineläjä.

Entäpä jos Tuor olisikin ollut hobitti? Tai ehkä heitä olisi pitänyt olla ainakin kaksi yhdessä tällä "huviretkellä luonnossa". Silloin "maan hiljaiset" olisivat jo Ensimmäisellä ajalla vaikuttaneet kansojen kohtaloihin silloin kuin viisaiden katse oli muualla. (Tämä vertaus Sormuksen viejiin kyllä hieman ontuu, kun tässä taustalla oli kuitenkin aktiivinen Ulmo.)
Tolkien kuvaa pitkään tarinan alussa villiä, ihmisten ja muiden rakentavien olentojen muokkaamatonta luontoa.
Minulle juuri tämä on jäänyt parhaiten mieleen Gondolinin tuhosta; ehkä siksi, että Keskeneräisten tarujen kirjassa oleva versio kertoo eniten juuri tästä matkasta luonnon keskellä. Olen aina pitänyt tästä osasta tarinaa, ja Cirith Ninniach on yksi niistä Keski-Maan paikoista, joita jo lapsena mielelläni kuviittelin mielessäni. Ehkä tässä yksinään viihtyvässä ja rauhallisessa luonnonystävä-Tuorissa on myös jotain kovin suomalaista, jopa enemmän kuin "kalevalaisessa" Túrinissa?
Myös tähän varhaisempaan Gondoliniin johtava salareitti - sokkeloiset tunnelit yksinkertaisen, taialla kätketyn oven takana - on paljon sympaattisempi kuin myöhempi sarja hirmuisen hienoja portteja.
Toisaalta tämä varhainen tunneli tuntui liiankin yksinkertaiselta ja suojaamattomalta, kun Gondolinissa kiinnitettiin muuten niin paljon huomiota puolustukseen esimerkiksi pitämällä koko iso laakso avoimena. Minusta myöhemmän version hienosteleva porttisarja omalla tavallaan sopii siihen kansaan, joka on satoja vuosia panostanut aina vain parempiin puolustusrakennelmiin ilman että niille on kuitenkaan ollut mitään varsinaista käyttöä. Tässä versiossa samanlaista ylivarustautumista taisi edustaa maininta siitä, että asevarastoissa on niin paljon nuolia, että koko kansa voisi ampua niitä yötä päivää monen vuoden ajan.

Silti olen samaa mieltä myös sympaattisuudesta - tällaiseen (aluksi) vähän kepeämpitunnelmaiseen tarinaan se sopii paremmin. Hieman samankaltainen muutos näkyy Ulmon hahmossa, kuten Christopherkin alussa mainitsi, kun Sirionin rannalla istuskeleva soittoniekka vaihtuu myrskyn keskeltä ilmestyvään jättiläiseen. Taistelun alettua jo tässä varhaisessakin versiossa on sellainen "kaikki tuhoutuu"-tunnelma, kuten monessa lopullisen Silman taistelukuvauksessa. Olisikohan se voinut vieläkin synkentyä, jos tarinan lopullinen versio olisi jatkunut seitsemättä porttia pidemmälle?
 
Onkohan nimi vain sattumalta sama (tai olisiko nimi samanlainen laina kuin Eärendil), vai ajatteliko Tolkien tosiaan Tuorin sijoittamista Raamatun sukupuihin? Onko isoisän nimillä Indor ja Eber jokin yhteys?

Minä luulen, että nimi Peleg tuli Tolkienin mieleen ilman että hän muisti sen raamatullista alkuperää. Mahdollisesti myöhemmin huomattuaan yhtäläisyyden Tolkien muutti Tuorin esi-isien nimiä. Toki Tolkien jätti julkaistuihin teoksiinsa niinkin voimakkaasti symbolisen raamatullisen nimen kuin Moria.
Ajatus profeetasta, joka turhaan varoittaa omaan voimaansa luottavaa kaupunkia tulevasta tuhosta, löytyy toki myös kreikkalaisista tarinoista. Tarinan myöhemmissä versioissa selvemmin kuvattu Ulmon toiminta vasten muun valarin suunnitelmia tuo myös mieleen kreikkalaisten jumalien keskinäisen kilpailun.
Raamatullinen sävy taas tulee mieleen Tuorin kutsumisen lisäksi esimerkiksi Gondolinin haltioiden kahdestatoista huoneesta. (Vertaa israelilaisten kaksitoista sukukuntaa.) Tarinan sisällä tämä kaksitoistajakoinen organisaatio toki voidaan selittää Tolkienin mainitsemalla haltioiden mieltymyksellä laskea kuusittain ja tusinoittain, mutta yleisesti ottaen luku kaksitoista ei taida esiintyä legendariumissa kovin usein.
 
Onko tähän mennessä muuten selvinnyt, tarvitsevatko myös ensimmäisen ajan vapaat kansat ruokaa ja puhdasta vettä hengissä pysyäkseen? Jos eivät, niin sittenhän Gondolinissa ei tarvita sen paremmin viljelysmaita kuin jätehuoltoakaan. Toki moisten asioiden mainitseminen vähentäisi heti epiikan mahdollisuuksia mielikuvien maalailuun.

Luvailinin mainitsemat suuret nuolivarastot huomasin minäkin, mutta jäin miettimään paljonko Gondolinissa on asukkaita. Jos jokainen ampuu tauotta kolmen sekunnin välein nuolen, olisi se henkeä kohti noin kymmenen miljoonaa nuolta vuodessa, eli esimerkiksi 10 000 asukkaan kaupunki kuluttaisi jo vuodessa sata miljardia nuolta. Niille on tarvittu muutama tynnyri! Mutta ehkä Gondolinissa on asukkaita selvästi vähemmän, ja monta ammuskeluvuotta tarkoittaa neljää, joten ehkä noita nuolia ei olekaan kuin hädin tuskin miljardi.
 
Tällaiselle Keski-maan esiaikoihin perehtymättömälle lukijalle Gondolinin tuho on jännittävää luettavaa - sitä mukaa kun mieleen kehittyy kiehtovia kuvia muinaisista ajoista, Tolkien jo kirjoittaa kaiken uudelleen riistäen rakkaudella vaalitut mielikuvat - ainakin sen perusteella mitä olen Gondolinin tuhosta kuullut :D

Tähän asti jo luettuani ja näin ollen vain ensimmäiseen tarinan versioon perehdyttyäni voin sanoa sen, että nämä Keski-maan tarustoa "täydentävät" kertomukset ovat jääneet harmillisen vähälle huomiolle. Gondolinin tuhossa näkyy jo samankaltainen raamatullisen ylevä tyyli, johon Tolkien ihastui ja jota hän käytti erityisesti Silmarillionissa, mikä osaltaan voi karkottaa kokemattomia lukijoita. Tarina on silti sujuvasti etenevää ja mukavaa luettavaa, etenkin jos lukija on tottunut hiukan "raskaampaan" kirjallisuuteen.

Hyvin voimakkaasti kertojanääneen nojaava kirja antaa lukijalleen välillä ikäänkuin hengähdystauon antamalla luettavaksi hahmojen repliikkejä. Ne ovatkin taas tuttua Tolkienia: väkevää, vaikuttavaa puhetta, juuri sitä ylevää tyyliä jota professorimme rakasti.
"Ei, kyllin on kansani mittaamattomien vuosien ajan lähtenyt aavalle ulapalle, jolta ei ole paluuta, ja sinne ovat monet hukkuneet syvyyksiin taikka eksyneet varjojen joukkoon, missä yksikään polku ei kulje; eikä ensi vuonna merelle ole lähtevä enää ketään, vaan me luotamme itseemme ja kaupunkiimme siinä, että pidämme Melkon poissa; ja siinä työssä emme ole valarilta juuri apua saaneet."


Toisaalta tämä varhainen tunneli tuntui liiankin yksinkertaiselta ja suojaamattomalta, kun Gondolinissa kiinnitettiin muuten niin paljon huomiota puolustukseen esimerkiksi pitämällä koko iso laakso avoimena.
Kumma etten huomannut tätä lukiessa, mutta nyt kyllä alkoi pistämään silmään. Eikö ovi ollut kuitenkin suojattu taikuudella? Vain noldoliin kuuluva pystyi löytämään sen, vai muistelenko väärin?
 
sittenhän Gondolinissa ei tarvita sen paremmin viljelysmaita kuin jätehuoltoakaan
Muistelen, että jossain olisi mainittu, että osa tästä avoimesta laaksosta oli juuri viljelymaita. Tulikohan se esille myöhemmin tässä tarinassa? Mutta pitkässä piiritystilanteessa olisi toki nuolivaraston lisäksi tarvittu ruokavarastoja. Vettä sen sijaan tuntui tulevan siitä kaupungin keskellä olevasta suihkulähteestä jatkuvasti, ja taisin hetken ihmetellä sitäkin, mistä se olisi peräisin. Ovatko haltiat rakentaneet putken tai akveduktin kaupunkia ylempänä sijaitsevilta vuorenrinteiltä laakson kautta suihkulähteeseen? Tai sitten kaupungin alla on pohjavettä ja haltiat keksivät vain keinon pumpata sitä ylös.
Tähän asti jo luettuani ja näin ollen vain ensimmäiseen tarinan versioon perehdyttyäni voin sanoa sen, että nämä Keski-maan tarustoa "täydentävät" kertomukset ovat jääneet harmillisen vähälle huomiolle.
Niinpä. Ehkä varsinkin siksi pidän näistä uusista Tolkien-kirjoista, vaikka niissä onkin enimmäkseen "vain" uudelleenjulkaistu HoME:ssa olevia tarinoita: HoME sopii paljon pienemälle yleisölle. Aiemminhan Christopher kokosi kokonaisimpia näistä tarinoista myös Keskeneräisten tarujen kirjaan, kuten Tuorinkin tarinan viimeisen version, joka on myös tässä kirjassa. Sitä luin ihan tyytyväisenä jo teini-ikäisenä, mutta HoME ei kai vielä silloin olisi maistunut. Surullista ajatella, kuinka hieno Silmarillion olisi voinut olla, jos Tolkien olisi saanut edes nämä kolme suurta kertomustaan valmiiksi näin yksityiskohtaisesti kirjoitettuna. Toisaalta olisikohan Taru sitten jäänyt lopulta kesken, jos Tolkien olisi käyttänyt sen sijaan monta vuotta lisää näiden tarinoiden viimeistelyyn...
Eikö ovi ollut kuitenkin suojattu taikuudella? Vain noldoliin kuuluva pystyi löytämään sen, vai muistelenko väärin?
Juu, vuorten ulkopuolella oleva ovi oli kyllä suojattu. Mutta aika vähällä lisätyöllä (kaupungin puolustukseen verrattuna) sitä saisi puolustettua varmemmin, ja senhän Tolkien taisi ottaa huomioon myöhemmässä versiossa.
 
Minä luulen, että nimi Peleg tuli Tolkienin mieleen ilman että hän muisti sen raamatullista alkuperää.
Nimen taustalla on nähtävästi ainakin jonkinlainen oppinut sanaleikki. Goldogrininkielinen nimi Peleg (qenyaksi Pelek) on merkitykseltään 'kirves', ja se muistuttaa kreikan sanaa pélekys, joka myös tarkoittaa jonkinlaista kirvestä. Kreikan sanan etymologia on epäselvä, ja sen on arveltu olevan alun perin lähtöisin jostain ei-indoeurooppalaisesta kielestä. On tulkittu, että Tolkien halusi vihjata sanan olevan alkujaan haltioilta peräisin (ks. Bill Welden, Elfling #14479, huhtikuu 2002).
 
Last edited:
Ylös