Húrinin lasten tarina Lukutuvassa alkaen 9.6.07

Valitettavasti alustukseni lykkääntyy hiukan, lähetän sen huomiseen (keskiviikko, 4.7.) klo 16 mennessä.
 
Humm... muistini on mikä on, lupasin Vehkalle jo vähintään viikko sitten ilmoitella täällä, ettei hän pääsekään matkoiltaan kirjoittelemaan noita kuunvaihteen molemmin puolin sijoittuvia alustuksiaan.
 
Päivittelin taas aloitusviestiin linkkejä. Siellä on nyt sitten siis taas kaksi vuoroa vapaana, joku voisi ne nopeasti varata. :)
 
APUVAAH! Meiltä puuttuu the Miitti-viikonlopulta HLT15: Morwenin ja Niënorin matka Nargothrondiin! Kuka ottaisi sen nopeasti alustettavakseen, huomenna olisi jo Steelsheenin ja seuraavan luvun vuoro?
 
Minä voin periaatteessa alustaa (tai ainakin referoida) tuon HLT15:n, jos vain joku ystävällinen sielu voisi pikaisesti tarkistaa, onko sillä mitään eroa KTK:n vastaavaan pätkään nähden? HLT minulla oli kirjastosta lainassa aikoinaan, mutta ainakin luku 16 oli mielestäni samassa asussa Keskeneräisissäkin, ja 15 voisi hyvin olla sekin.

Ihan tälle päivälle en silti uskalla luvata, mutta huomiselle.
 
Miccoh lupasi tehdä pika-alustuksen kun hänellä kerran kirja on, joten voit Steelsheen keskittyä siihen alkuperäiseen lukuun. :) Saamme ehkä vielä pysyttyä jotenkin aikataulussakin. :)
 
Joo, Nerwen puoliksi pakotti ja piti asiaa sovittuna vaikka en vielä ollut lupautunut mihinkään. Olkaapa hyvät nyt sitten. :p
 
Eipä taida ihan tämän vuorokauden puolella tuo alustus ehtiä. Toivottavasti ette ihan kauhean vihaisia siitä ole, yritän kuitenkin saada sen tässä yön aikana tehtyä. :angel:
 
Olen äärimmäisen tietoinen ja tavattoman häpeissäni siitä etten ole tehnyt viimeistä alustusta jonka piti olla saatavilla *viikko* sitten. Taidan bannata itseni alustamasta Lukutuvan keskusteluja vähään aikaan. (Ja koitan tietysti toimittaa puuttuvan keskustelun ilmoille mahdollisimman pikaisesti.) :hups:

*Ankka tekeytyy strutsiksi odotellessaan Mandosin tuomiota*
 
Psst. Milloin tämä tulee: HLT24: Lopputunnelmoinnit (Tulossa Nerwenin alustus TI 28.8.)? :p
 
Heti jahka allekirjoittanut lukee viimeiset luvut ja muodostaa kokonaiskäsityksen teoksesta. Ehkä vielä tänä vuonna, kuka tietää? ;) (Ei olisi pitänyt jäädä jumittamaan Morelin lukupiirin tahtiin kun nyt en ole päässyt käymään sielläkään.)
 
Ylös