Yritin sivistää itseäni viime vuonna lukemalla Lovecraftin koottuja kertomuksia. Ehkä oli virhe aloittaa Lovecraft alkukielellä, mutta vaikka lukemisen vaikeuden olisi unohtanut, en siltikään pitänyt. Puoli vuotta yritin ja lopulta palautin kirjan kaverille, kirjanmerkki hädin tuskin puolivälin.
Tuntui, että jokainen novelli eteni samalla kaavalla. Aina piti sivu kaupalla kahlata, kun itsensä tärkeäksi kokeva mies selitti, miten oli toisen itsensä tärkeäksi kokevan miehen kanssa selvittänyt jotain epäilyttävää ja löytänyt jotain kamalaa. En päässyt ehkä yhtä tai kahta novellia lukuun ottamatta tunnelmaan ollenkaan. Sekavaa, tylsää ja ärsyttävää.
Muistelisin, että sen harvan kerran, kun lukemani oikeasti herätti ahdistuksen tunteita, oli eräs yö Jämsän sairaalassa, jossa odotin hirvikolarin jälkeen ambulanssikyytiä kotikaupungin sairaalaan ja kulutin aikaa lukemalla mukanani ollutta kirjaa – ja olen aika varma, että se ahdistus kumpusi enemmän kolarin aiheuttaman shokin purkautumisesta kuin siitä kertomuksesta.